lauantai 1. lokakuuta 2016

Entisen Talvivaaran kaivoksen omistavasta Terrafamesta voidaan tehdä kannattava yritys...

Asiallista ja kiihkotonta asiantuntijatekstiä...

Suora nettilainaus helsingin sanomista hiukan tuunattuna:

Entisen Talvivaaran kaivoksen omistavasta Terrafamesta voidaan tehdä kannattava yritys

Sotkamon kaivoksella tehdään todennäköisesti ensi vuonna tuotantoennätys, vaikka valtio-omistaja päättäisi käynnistää kaivoksen hallitun alasajon.

PÄÄKIRJOITUS  
Helsingin Sanomat
JUKKA GRÖNDAHL / HS
Terrafame Oy:n nikkeli- ja sinkkikaivos Sotkamossa syyskuussa.
Terrafame Oy:n nikkeli- ja sinkkikaivos Sotkamossa syyskuussa.

SOTKAMOSSA sijaitsevan Terrafamen monimetallikaivokseen liittyvistä asioista käydään ilahduttavan vilkasta keskustelua, mutta välillä valitettavan hatarin perustein.
Tuoreet uutiset Turun telakan laivatilauksista osoittavat oivallisesti, että suuriin kysymyksiin liittyvää päätöksentekoa on helppo moittia etukäteen ja siitä huolimatta kerätä onnistuneeksi osoittautuneen ratkaisun hedelmiä jälkikäteen. 
AdvertisementAdvertisement
Jotta Terrafamen kaivoksesta käytävä keskustelu olisi hyödyllistä, keskustelun pitää pohjautua tosiasioihin.
TERRAFAME on erittäin haastavasta lähtötilanteesta huolimatta saanut uutena toiminnanharjoittajana vakautettua ympäristön tilanteen kaivosalueella ja lähtenyt määrätietoisesti käynnistämään metallituotantoa. Toiminnan suunnittelu on ollut huolellista, ja asetetut tavoitteet on pääosin saavutettu.
Kun Terrafame otti kaivostoiminnan vastuulleen, kaivosalueella oli noin 10 miljoonaa kuutiometriä ylimääräistä vettä. Ylimääräisen veden määrää on tähän mennessä pystytty pienentämään 5,5 miljoonaan kuutiometriin. Ympäristöturvallisuuden kannalta kriittisimmän metallipitoisen kiertoliuoksen määrä on saatu vähennettyä optimaaliselle tasolle, lähes kolmannekseen vuoden takaisesta määrästä.
Kaivoksen vesiongelmiin haetaan kestävää ratkaisua myös uusin keinoin. Emoyhtiö Terrafame Group Oy:n johtamassa vesienpuhdistushankkeessa kehitetään uusia teknisiä ratkaisuja, joilla kaivokselta poistettavien vesien sulfaattipitoisuutta voitaisiin vähentää entisestään.

Lokakuussa kaivoksella otetaan käyttöön uusi keskuspuhdistamo.

Tämä tehostaa edelleen vesienkäsittelyä kaivoksella.
Terrafame on myös käynnistänyt valmistelun hakeakseen Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti uusia ympäristölupia elokuun 2017 loppuun mennessä. Osana lupavalmistelua on käynnistetty kaksi ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Ne liittyvät kaivoksen vesienhallintaan ja toimintaan. Valtio-omistajan linjausten mukaisesti molemmissa prosesseissa tarkastellaan myös sitä vaihtoehtoa, että kaivos suljetaan.
KAIVOKSEN tuotantoprosessin luonnetta voidaan havainnollistaa vertaamalla sitä perinteisen mehumaijan toimintaan.
Ylösajon ensimmäisenä vuotena mehumaijaa on täytetty marjoilla: Terrafamella on pian kolme valmista uudesta malmista kasattua suurta bioliuotuskasaa. Ensi vuonna on mehustuksen aika, eli metallintuotanto alkaa suuremmassa mittakaavassa.
Siksi vuonna 2017 Sotkamon kaivoksella tehdään todennäköisesti kaikkien aikojen tuotantoennätys – siinäkin tapauksessa, että valtio-omistaja päättäisi käynnistää kaivoksen hallitun alasajon ensi vuoden alussa.
Ensimmäisen toimintavuoden perusteella Terrafamella on hyvät edellytykset kaupallisesti kannattavaan kaivostoimintaan. Toimiva tuotantoprosessi ja olennaisesti parantunut vesitilanne ovat lisänneet yksityisten sijoittajien kiinnostusta kaivosta kohtaan.
Valtio-omistaja on antanut Terrafamen kaivosyhtiölle kuluvan vuoden loppuun asti aikaa hankkia merkittävää ulkopuolista rahoitusta toiminnan jatkon varmistamiseksi. Kysymys ei ole pelkästään siitä, onko yksityistä rahoitusta saatavissa, vaan myös ehdoista, joilla rahoitusta voitaisiin järjestää. Rahoitusjärjestelyjen täytyy kaikin tavoin kestää kriittinen jälkitarkastelu.
TERRAFAMEN kaivos koskettaa laajasti suomalaista yhteiskuntaa ja elinkeinoelämää. Kaivoksen tulevaisuutta koskevilla päätöksillä on erityisen suuri merkitys Kainuun aluetaloudelle.
Kaivosta suunniteltaessa on oletettu, että se toimii vuosikymmenten ajan. Kyseessä ovat ympäristöturvallisuus, kaivokseen investoidut yhteiset verovarat ja suuri määrä tulevaisuuden työpaikkoja.
Tällä hetkellä on mahdollista, että Terrafamen kaivoksen toimintaa jatketaan ensi vuonna ja pitkäjänteisesti siitä eteenpäin. Yhtä lailla on mahdollista, että tulevan vuoden alussa käynnistetään kaivoksen hallittu alasajo.
Yksi asia on kuitenkin varma. Päätös Terrafamen kaivoksen tulevaisuudesta tehdään vastuullisesti ja faktoihin perustuen.
Matti Hietanen ja Janne Känkänen
Hietanen on Terrafame Groupin toimitusjohtaja. Känkänen on yhtiön hallituksen puheenjohtaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti