Alla olevassa artikkelissa todetaan:
Mietin monenko minuutin mittaisia hiljaisia hetkiä voi nykyään kokea. Suomessa on vielä mahdollista löytää paikkoja, joissa ei toviin kuulu kuin luonnon omia ääniä – linnunlaulua, tuulen kohahtelua, veden liplatusta ja omasta liikkumisesta syntyviä ääniä.
Edelliseen totean, että kyllä niitä hiljaisia paikkoja löytyy Suomesta pilvin pimein eikä niitä tarvitse välttämättä tunturista lähteä etsimään.
Olen kirjoittanut muutaman kerran tämän kesän aikana käynneistämme Kemin Selkäsaaressa.
Jo näin läheltä - meidän näkövinkkelistä katsoen - löytyy edellä mainittua luonnonhiljaisuutta, jota on mukava kuunnella.
Tosin em. hiljaisuuden "rikkoo" kesäaikaan usein ohi kulkeva moottorivene, vesiskootteri/-jetin ja/tai pelastusalus, tehtaalle menevän puutavarajunan ääni, pienlentokoneen ja/tai helikopterin ääni, myös matkustajalentokoneen ääni sekä talvella luonnollisesti moottorikelkkasafarin jonon ääni merenjäällä, jne. - onneksi näin. Onneksi näin sillä se on normaalia ja toivottuakin elämää näillä kulmilla...
Mietin monenko minuutin mittaisia hiljaisia hetkiä voi nykyään kokea. Suomessa on vielä mahdollista löytää paikkoja, joissa ei toviin kuulu kuin luonnon omia ääniä – linnunlaulua, tuulen kohahtelua, veden liplatusta ja omasta liikkumisesta syntyviä ääniä.
________________________________________________________________________
Olen kirjoittanut muutaman kerran tämän kesän aikana käynneistämme Kemin Selkäsaaressa.
Jo näin läheltä - meidän näkövinkkelistä katsoen - löytyy edellä mainittua luonnonhiljaisuutta, jota on mukava kuunnella.
Tosin em. hiljaisuuden "rikkoo" kesäaikaan usein ohi kulkeva moottorivene, vesiskootteri/-jetin ja/tai pelastusalus, tehtaalle menevän puutavarajunan ääni, pienlentokoneen ja/tai helikopterin ääni, myös matkustajalentokoneen ääni sekä talvella luonnollisesti moottorikelkkasafarin jonon ääni merenjäällä, jne. - onneksi näin. Onneksi näin sillä se on normaalia ja toivottuakin elämää näillä kulmilla...
Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:
Kolumni: Kolmen minuutin hiljaisuus
Vesa Luhta
Toukokuun lopun ukonilmassa räjähti vanha mahtipetäjä sanan mukaisesti kappaleiksi. Nojaan sen rungon tynkään, ja uumoilen tapahtuman ääniefektejä ja sen jälkeistä hiljaisuutta.
Mietin monenko minuutin mittaisia hiljaisia hetkiä voi nykyään kokea. Suomessa on vielä mahdollista löytää paikkoja, joissa ei toviin kuulu kuin luonnon omia ääniä – linnunlaulua, tuulen kohahtelua, veden liplatusta ja omasta liikkumisesta syntyviä ääniä.
Koen täydellistä rauhaa, ja olo on heti mitä parhain. Kunnes yhtäkkiä kuulen kaivinkoneen moottorin käyvän jossain muutaman kilometrin päässä, tuuli tuo äänen lähelle. Ääni vaimenee, mutta samassa toinen kaivinkone käynnistyy lähempänä.
Tunnen molempien äänien aiheuttajat. Äänetkin ovat kuuluneet viimeiset kolmisen vuotta lähiäänimaisemaani lähes päivittäin. Ärsytyskynnys ylittyy kuitenkin heti.
Mietin miten haluaisin kuulla tilhien sirinää tai pohjantikan nakutusta, tai tuulenpuuskan huokaisua vanhan kuusen latvassa ja keväisen puron iloista solinaa sen kannattaessa kuplaa kahden koskipaikan välissä.
Lapsuuden kaihomieli iskee heti kun vinttikamarin ulkokattoon ropisee sakea kesäsade, tai milloin puuveneen kylki hioo kaislikon reunaa kevyiden aaltojen liplattaessa veneen pohjaan.
Veriä liikuttavaa on kuulla miten metso rymähtää lentoon siipien paukkuessa sakeaan oksistoon ja miten kahahtaa linnun vaimea laskeutuminen puun latvustoon.
Muistoista kumpuilee hiiripöllön huikkaus erään lammen rannalla, jolloin yö oli kirkas, ja nuotiopiiri sulkeutui tulen napsahteluun – ja miten käheästi närhi aamulla raakkui, kun lammen pinnassa helähti hiirenhiljainen jääkuoren syntyloitsu, ja miten viaton saattoi nuoren miehen mieli silloin olla.
Kahden kaivinkoneen kumu halkaistaan kahtia Ivalon ja Kittilän välisen vuorokoneen jyrinällä. Sen vaietessa jään kuuntelemaan muita todellisuuden ääniä. Joku on ryhtynyt lanaamaan tienpintaa läheisellä metsätiellä, jyminään sekoittuu pauketta ja kirskuntaa.
Jokin ase paukahtaa etäällä viisitoista kertaa, minkähän vuoksi? Tietenkin huvin, ihmisen tärkeimmän vietin.
Katson kelloa ja huomaan miten viimeiset puoli tuntia on kuulunut jotakin aivan muuta kuin luonnon ääniä. Alussa oli kolme minuuttia hiljaista.
Talvella tilanne pahenee, jokaiseen hiljaisuuskeskukseen kulkee moottorikelkkojen ulvova jono. Ja niin ovat metsätkin nykyään kolmen minuutin metsiä, sen pitempään ei pääse joutumatta raiskion reunaan tai uudestaan metsätielle
Yli miljoona suomalaista kärsii päivittäin liiallisesta melusta. Varmaa on se, että melkoinen osa väestöstä kokee melun elämänlaatuaan huonontavana tekijänä. Pahimpia ovat uudet, yllättävät äänet.
Sillä kärsimyssektorilla eivät tautitapaukset ole laskussa.
Kirjoittaja on inarilainen kullankaivaja ja luontoasiantuntija.
Jokin ase paukahtaa etäällä viisitoista kertaa, minkähän vuoksi? Tietenkin huvin, ihmisen tärkeimmän vietin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti