sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Kolumni: Toivon tämän toteutuvan

Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan...


Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista:


Kolumni: Toivon tämän toteutuvan


Maria Jauho
Mieleni tekee ajatella tänään vain myönteisiä asioita. Välillä on tarve luoda ja valaa uskoa, että töitä riittää ja tulevaisuus näyttää hyvältä. Yksi vahva tekijä tätä kohti Meri-Lapissa olisi eittämättä biodieseltehtaan rakentuminen Kemin Ajokseen.
Myönteisten lasien läpi katsottuna puunjalostuslaitoksessa välkkyy monta hyvää ja kaunista.
Päällimmäinen hyvä kohta on, että biotalous voi nostaa Lapin ahdingosta. Yksistään Lappiin kaavaillaan kahta suurta puunjalostuslaitosta. Kemin biodieseltehtaan on laskettu maksavan noin miljardi euroa. Kaidi Finland aikoo tehdä lopullisen investointipäätöksen Ajoksen biojalostamosta tämän vuoden aikana.
Kemijärven hankkeen kustannuksiksi on arvioitu vajaat 800 miljoonaa.
Lapin yrittäjien toimitusjohtaja Pirkka Salo sanoi lehdessämme (LK/PS 30.8.), että maakunnan suurimmat odotukset teollisuudessa ovat näissä suunnitelluissa biojalostamoissa.
Jos hankkeet toteutuvat, ensin rakentamisvaihe tuo työpaikkoja. On arvioitu, että Kemin tehtaan rakentaminen työllistäisi noin 4 000 henkilötyövuoden verran. Pysyviä työpaikkoja syntyisi noin 150.
Lisäksi tehdas työllistäisi välillisesti puunkorjuun, metsienhoidon ja logistiikan kautta satoja. Tai enemmänkin, laskutavasta riippuen. Harvoin kuulee sellaista määrää, etenkään Lapissa.
Miksi esimerkiksi hanke Kemissä voisi onnistua? Alueella on ennestään prosessiteollisuutta, eli Meri-Lapissa on osaavaa työvoimaa. Myös teollisuuden tarvitsemat palvelut ja teollisuuspalveluyritykset ovat tällä perällä tiuhassa valmiiksi. Väylät ovat asia erikseen. Kemin ja Oulun tievälin kurjuudelle on jo luvassa helpotusta, toivottavasti riittävästi ja riittävän nopeasti. Ja jos haluaa pysyä myönteisellä linjalla, sehän on hyvä, jos Ajoksen väylää saataisiin syvemmäksi ja entistä isommat rahtialukset pääsevät kulkemaan Kemin satamaan.
Hyvää voi nähdä myös siinä, että pohjoisen metsät saattaisivat kaivatakin kunnostustoimia, joilla sopivasti saadaan puunjalostuslaitokselle raaka-ainetta. On nuoria metsiä, jotka vaativat harvennushakkuita. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila totesi 17.9. Simon nahkiaismarkkinoiden biotalouspaneelikeskustelussa, että osalla näistä hakkuista olisi jo suorastaan kiire.
Kunhan pidetään huoli, että komeita metsiä ei vedetä liian laajalti sileiksi. Se voisi olla jo liian iso kielteinen asia.
Jos nämä puunjalostushankkeet ja niiden kerrannaisvaikutukset todella toteutuvat – ja todella niiden myönteisten asioiden kautta, jättäen kielteiset syntymättä –, se ei voi olla vaikuttamatta alueen elinvoimaan. Eikä se vaikutus ole pieni. Alueelle saattaisi jopa muuttaa uutta, nuorta väkeä. Kylillä näkyisi elämää, syntyisi tapahtumia.
Sen takia on välillä hyvä katsoa tulevaan myönteisesti ja uskoa, että hyviä asioita tapahtuu. Ihmisille, maakunnalle, yhteiskunnalle.
Maanantaina Kemin kaupunginhallituksen listalla on Ajoksen tonttikauppa. Sen jälkeen sormet ristissä toivotaan, että suuntaus biopolttoaineisiin säilyy ja vahvistuu ja ennen kaikkea että hankkeen rahoitus onnistuu.
Kirjoittaja on päätoimittaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti