keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n yritysvierailu Stora Enson Veitsiluodon tehtailla....

Länsi-Pohjan Insinöörit ry järjesti jäsenilleen tänään keskiviikkona 25.10.2016 yritysvierailun Stora Enson Veitsiluodon tehtaille. Isäntänä yrityksen puolelta oli Taisto Saari.

Alunperin vierailulle oli ilmoittautunut - sitovasti nettisivujemme kautta - kaiken kaikkiaan kahdeksantoista (18) henkilöä. 
Ennen H-hetkeä oli kaksi jättäytynyt pois sairaustapauksen johdosta ja muun syyn vuoksi. Sen lisäksi juuri ennen linja-auton lähtöä Kemin linja-autoasemalta illansuussa klo 17.30 oli lisäksi kolme ilmoittautunut - ei-tulevansa mukaan - ja kaksi ei ollut ilmoittanut tulostaan yhtään mitään. Linja-autoon eivät tulleet kaikki ilmoittautuneet...

Yksi henkilö oli tullut jälki-ilmoittautuneena mukaan. Mikäli rätinkini on suunnilleenkaan kohdallaan meitä tehtaalla oli loppujen lopuksi 12 henkilöä + autokuski + illan isäntä.

Kyllähän se on rehellisesti ja avoimesti todettava, että ennen oli kaikki toisin. 

Kun ilmoittauduttiin osallistumisesta johonkin tilaisuuteen, siihen osallistuttiin.

Vähin, mitä voidaan edelleenkin vaatia, on se, että ilmoitetaan este hyvissä ajoin järjestäjille. Tehtaille ei nykyään kävellä portista sisään. Tehtaalla on oltava tarkka tieto osallistujista - tarkka nimilista.

Miksi minä tästä "sauhuan"? Siksi, että aluperin olin yhdistyksemme puolesta asiaa sopimassa yritykseen päin. Yrityksen taholta suhtautuminen oli erittäin asiallista ja myötämielistä.

Itse asiaan:

Taisto Saari piti yrityksen toimistorakennuksen kuudennen kerroksen auditoriossa erinomaisen, mukavanrennon esittelyn Stora Ensosta ja erityisesti Veitsiluodon tehtaista.
Tulimme vakuuttuneiksi, että puusta saadaan vaikka mitä...

Kiersimme saarta linja-autolla siksakkia selostuksen ryydittämänä ja sen jälkeen kävelimme PK 5-paperikoneen tuotantolinjan läpi.
Aiemmin pohdiskelin, kuinka monta tuttua henkilöä, lähinnä entisiä oppilaitani tapaan konelinjalla.

Olihan niitä: PK 5:n märänpään valvomossa naapuri Kainuunkadulta ja entinen oppilaani. Lisäksi päällystykoneen valvomossa oli ainakin pari tutunnäköistä hahmoa, todennäköisesti hekin entisiä oppilaitani. Myöhemmissä prosessivaiheissa - superkalantereilla ja pituusleikkureilla - ei näkynyt prosessimiehiä liikkeellä.

Saavuimme konttorirakennukseen nauttiaksemme erinomaisen iltapalan kyytipojan kanssa.

Keskustelu virisi aterioinnin yhteydessä mukavanrennosti. Teollisuudesta Perämenkaarella, lentoliikenteestä ja nimenomaan tulevaisuudennäkymistä. Eihän tuota Kaidi-aihetta voitu ohittaa.
"Kyllä se tulee!" oli päällimmäinen ajatus ja puuta riittää.

Kemin imagosta ja matkailusta irtosi monipuolista ja asiallista keskustelua.
Itsekin intouduin yltiöpäisyydessäni tekemään tarjouksen, josta ei voi klieltäytyä. Lupasin viedä veneellä jokaisen sitä haluavan Kemin edustalle ensi kesänä katselemaan, miltä kesäinen Kemi näyttää mereltä katsottuna - minun mielestäni aina vaan yhtä upealta...

Kyllä tämän tyyppisiä "perusteollisuusvierailuja" on syytä järjestää nykyajankin insinööreille ja nimenomaan aveceille. Oli mukava todeta, että joukossa oli muutama uusi, nuori insinööri, kukaties niitä niin sanottuja tulevaisuuden tähtiä. 

Puheenjohtajamme kiitti illan isäntää erinomaisesta yritysvierailusta. Hän muistutti myös läsnäolevia lähestyvästä yhdistyksen syyskokouksesta. Edessä oli lähtö kotimatkalle...

  





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti