maanantai 13. elokuuta 2018

Julkinen tunnustus ja ilmeisen turhanpäiväistä pohdiskelua ...

Pidän musiikista jopa hyvin erityyppisestäkin musiikista. Kuuntelen ja/tai katselenkin joskus tuntikausia You Tubesta musiikkia/videoita.
Tunnen monia musiikintekijöitä, joita on minun/meidän lähipiirissäkin mutta...

Toistaiseksi en ole löytänyt minkäänlaista syytä lähteä esim. Savonlinnan Oopperajuhlille, Porin Jazz-tapahtumaan, Seinäjoen Provinssi-rockmusiikkifestivaaleille, Kaustisten kansanmusiikkijuhlille, Kuhmon kamarimusiikkitapahtumille, Valkeakosken työväenlaulujuhlille, Helsingin Flow Festivaaleille, Rovaniemen Simerock-tapahtumaan, jne. en edes Kemin Satama Open-tapahtumaan, joka on melkein tuossa nurkan takana...

Olen jo vuosikausia ihmetellyt, miten Suomen kokoisessa maassa - lyhyessä kesässä - on niin valtavasti erilaisia musiikkitapahtumia. Niitä lienee kymmeniä.


Todennäköisesti aika on kerta kaikkiaan ajanut ohi minun osalta em. tyyppisistä riennoista, tosin ne eivät ole "kolahtaneet" minussa oikeastaan koskaan.

Siksi tämäkin lienee ajan haaskausta ja aivan turhanpäiväistä pohdiskelua...

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Velvollisuudentunto ja asioiden priorisointi nykyaikana...

Niinkuin olen useinkin todennut, olen jo siinä iässä, että mielellään muistelen menneitä aikoja. Menneitä aikoja, jolloin monet asia - mielestäni - olivat paremmin kuin nykyään.
Olen taannoin - työssä ollessani - ollut ammattiyhdistyskuvioissa aika aktiivisesti mukana sekä opetus- että insinöörikuvioissa. Jälkimmäisessä osin vieläkin pääasiassa paikallistasolla...

Voi olla, että menneistä ajoista minulla on hiukan turhan "ruusuinen mielikuva", mutta silloin erilaisiin luottamustehtäviin jopa pyrittiin. 
Nykyisin niihin tunnutaan joutuvan. Valituksi tulee jotakuinkin ilmaantumalla/vaivautumalla henkilövalintakokoukseen paikalle.

Mielestäni ennen valituilla henkilöillä oli velvollisuudentunto kohdallaan. Otettiin vastuuta ja näytettiin esimerkkiä "rivijäsenille".

Toki ymmärrän, että nykyaikana monet elävät erittäin hektistä, repivääkin aktiivielämää, jolloin erilaisia tapahtumia pukkaa päälle koko ajan. Silloin tulee olennaiseen rooliin priorisointi. Se jos mikä on taitolaji...

Eräs Facebook-tekstini tänään...

Että mitäkö mietin? En sen kummempaa mutta on tunnustettava, että tänään aamulla sen taas tein. 
Minkäkö? 
No tilasin Lapin Kansa-lehden 10 viikon jaksoksi kaikista aikaisemmista äkinöistäni huolimatta. 
Niinkuin olen julkisesti ilmoittanut, olen superoptimisti ja odotan saavani lukea kyseisestä lehdestä edes hiukan nykyistä enemmän Meri-Lapin asioista.
Takaraivossa oli kyllä ajatus tilata Kaleva-lehti, mutta se ei kuitenkaan ottanut tuulta...
Olen tehnyt surutyötä Pohjolan Sanomien suhteen vuosikausia.
Kotiin meille tuli aikanaan sekä Pohjolan Sanomat että Kansan Tahto.

lauantai 11. elokuuta 2018

Myrskyterveisiä Selkäsaaresta...

Tommi ja Katariina ovat mökillään Selkäsaaren länsirannalla. Tommi soitti hetki sitten ja kertoi, että he jäävät toiseksi yöksi saareen. Hyvä päätös.
Vesi on korkealla ja tuuli aikamoinen. Tosin se illaksi/yöksi rauhoittuu...

Kävi mielessä elokuun 2016 pari myrskyä, jolloin toisen aikana olimme mökillämme saaren pohjoispäässä. Hiukan arpoimme lähtöä saaresta. Oli tosi kova länsi-luoteesta puhaltava tuuli. 
Rannan niemennokka suojasi sopivasti ja vedenpinta oli todella korkealla - ei muuta kuin myötätuuleen menoksi.
Olihan se mukavaa kyytiä. Tuntui siltä, että "ratsastimme pitkien aaltojen päällä/harjalla" mm. Kojukallion ohi yhdessä hujauksessa.

Hahtisaareen aallomurtajan suojaan päästyämme pohdiskelimme, että takaisin ei olisi menemistä, jos ei olisi aivan pakko...

Ruotsin Haaparannalla tänään...

Olemme viimeksi käyneet Haaparannalla perjantaina 13.07.2018. Päätimme aamulla lähteä pistäytymään siellä, kun ei ollut muutakaan havillista tekemistä.

Ajelimme hiukan vesitihkuisessa säässä menomatkalla ja tuuli tuntui yltyvän.

Ajelimme tällä kerralla jotakuinkin sallittua maksiminopeutta. Meitä kiireisimpiä ohittajia ei löytynyt kovinkaan monta...

Jälleen perinteinen ICA MAX- käynti. Harmi, että tälläkään kerralla en pystynyt ostamaan jokakertaista pravuuriostosta eli "kaksipistekasi" tummaa janojuomaolutta. Sitä ei ollut hyllyssä. 

Sitä ei ollut viimeksikään. Annoin eräälle myyjälle lieviä moitteita asiaa häneltä kysyessäni. Näköjään moni muukin on tykästynyt em. janojuomasta.

Sitten Systembolaget ja muutama viinipullo. Tällä kerralla menimme IKEA:aan. Minäkin lähdin kierrokselle, sillä olimme päättäneet ostaa päärakennuksemme eteiseen pari kattolamppua. Ne ostimme ja vähän muutakin...

Kauppa oli tupaten täynnä. Tuntui siltä, että meitä kierrätettiin lattianuolien avulla aikamoista "siksakkia". Kassajonoon päästyämme totesin vaimolleni:"Tästäkin me vielä selvisimme!" Kävi takaraivossa ajatukset Hyttisen Teron kommenteistä hänen IKEA-käynnistään. Arvelen, että seuraavalla kerralla jään taas tuloaulan sohville istuskelemaan... 

Haaparannan Barents Centerin rakentaminen ei ole näemmä vieläkään käynnistynyt. 

Samat murheellisen näköiset betonipaalut olivat pystyssa kuin viimeksi käydessämme. Monttu oli täynnä vettä. 

Kaupparakennuksen, monitoimiareenan ja Haaparannan lukion rakentajaksi aikoinaan valittu rakennusliike on ainakin kertaalleen vaihtunut ja aikataulut paukkuvat edellen oikein kunnolla...

Ajelimme "vihreässä aallossa" suoraan moottoritielle. Paluumatkalla polttelin karstoja moottorista, ei ollut monta ohittajaa. Siihen saattoi vaikuttaa myös se, että kova tuuli puisteli autoa "kuin piru kerjäläistä"

Mukava pistäytyminen taas kerran.





perjantai 10. elokuuta 2018

Minulta silloin tällöin kysytään:"Miksi en pelaa golfia?"

Tosiaan minulta silloin tällöin kysytään:"Miksi en pelaa golfia?" Niin miksi en...


Olen tavallaan ollut golfasian kanssa tekemisissä siitä asti, kun Tornioon/Haaparannalle alettiin suunnitella golfkenttää. Silloin elettiin Yrjö Kumpulan ja Erik Innalan aikaa. Aktiivisia järjestelijöitä. Ostin "kannatuksen vuoksi" osakkeita, joista pääosa on myyty jo kauan sitten pois.
Muun muassa nuo Ruotsin puolen osakkeet oli eräässä vaiheessa myytävä. Niillä rahoilla ostin vaimolleni Rönisch-antiikkipianon joululahjaksi. 
Siitä(kin) on jo kauan aikaa. Kyseinen piano on nykyisin Pikkupuolella ja sillä on ollut aika ajoin aktiivistakin käyttöä. Se odottaa nyt viritystä. 
Virtasen Tommi Helsingistä on luvannut loppukesästä/alkusyksystä käväistä Kemissä ollessaan sen tekemässä...

Niin tuohon golfiin vielä sen verran, että golf-kärpänen lähes puraisi minua siihen aikaan, kun olin Kemin Lämärit ry:n puheenjohtaja. Lämäreissä vaikutti mm. edesmennyt Erkki Marjakaarto. Hän piti silloisessa Junkohallissa golf-kursseja. Taisinpa käydä Erkin kurssilla kerran tai kaksi...

Olen nykyisin antanut kysyjille hiukan ympäripyöreän vastauksen:" Jos antaa asialle pikkurillin, se vie koko käden." Näin arvelen tässä asiassa käyvän...

Olen pyrkinyt vuokraamaan Tornio Golf Oy:n osakkeen pelioikeuden vuosittain, aivan joka vuosi se ei ole onnistunut...

Itse - yltiöoptimistisena - jaksan uskoa, että Tornio Golf Oy:n osalla on talouden elpymisen myötä vielä uusi, menestyksellinen tulevaisuus. Se merkinnee, että - maailmanmittakaavassa - ainutlaatuisen kentän osakkeilla on kysyntää.



Tänään iltapäivällä ongella Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueella...

Tänään iltapäivällä klo 15-17 välisenä aikana olin ongella yksin. Ajoin Hahtisaaresta "keskelle ei mitään" eli hiukan sivuun Kojukallio-Ajos-väylältä.

Miksi oli tänään liikkeellä? Siksi, että olen aina kirjoittanut, että tyvenellä, lämpimällä ilmalla iltapäivällä ei kannata lähteä kalaan.

Pistin tutut pyyntivälineet veteen: Kaksi jigionkea ja "särkipilkki". Yllättäen alkoi välittömästi tulla pientä ahventa lähinnä pilkillä.
Kaikissa koukuissa oli osto-onkimadot - kokonaisena. Totta vie, hyvännäköisiä ja hyväntuntuisia matoja.
Niinhän siinä kävi, että heti kohta "särkipilkki" toimi. Sain taas toivomani pienen särjen.
Tainutus, pää pois, maha auki, sisälmykset mereen, suomustus, särjen viipalointi kohtisuoraan selkärankaa vasten noin 5 mm. siivuihin ja ne vielä keskeltä poikki...

Laitoin särkiviipaleita kaikkiin koukkuihin. 
Sitten se alkoi. 
Ahvenia alkoi tulla tasaiseen tahtiin. Pari 500-600 grammainenkin ja muutama ihan hyvänkokoinen savustettavaksi.
Muutama iso pääsi karkuun, tosin en päässyt niitä edes näkemään, mutta korkki vilahti siihen malliin veden alle, että sitä ei pikkukala tee. Toki tuntuma vavassa oli myös aika jymäkkä.

Tänään olisi tullut ahvenia taas ihan kiitettävästi, jätin enemmälti onkimatta ja heittelin kaikki pikkuahvenet mereen takaisin...

Leila-alus ajoi Laitakariin ja tuli jonkin ajan kuluttua takaisin lähiväylää sisäsatamaan. 
Alus tulee minulle ja vaimolleni tutuksi lauantaina 25.08.2018 klo 11-16, jolloin Länsi-Pohjan Insinöörit ry järjestää jäsenilleen+avec ensimmäistä kertaa meritapahtuman. Toivottavasti jäsenet lähtevät aktiivisesti liikkeelle. Ilmoittautuminen on menossa ja mukaan pääsee 50 ensimmäistä ilmoittautujaa...

Tätä kirjoittaessani ahvenet on perkattu ja ne ovat pakastimessa. Perkeet todennäköisesti jo "kotiporsaidemme"=harakoiden voimin syöty. Huomasin niiden seuraavan perkaustouhujani.

Sanoin hetki sitten vaimolleni, että tästä lähtien todennäköisesti käytän osto-onkimatoja. Antaa tontin kulmalla matojen elää omaa elämäänsä...


torstai 9. elokuuta 2018

Kemin taidenuseolla tänään illansuussa...

Kävin tänään Anssi Hanhelan ja Erja Kärkkäisen taidenäyttelyn avajaisissa illansuussa Kemin taidemuseolla nimeltään Minä ja taiteilijaTapasin monia uusia, mielenkiintoisia ihmisiä,

Muistelin Anssin kanssa alkukesästä vuonna 1994 pystyttämäämme MOJA-ryhmän taidenäyttelyä Murmanskin taidemuseossa.
MOJA (Marika Hakala, Olavi Korolainen, Jorma Kuula ja Anssi Hanhela) oli mielenkiintoinen tapahtuma.
Isäntinä olivat Severomorskin kullttuuriosasto johtaja Olga Katsaran, kuvataiteilijat Anatoly Sergienko sekä Ivan Voron.. Luonnollisesti myös Murmanskin taidemuseon silloinen johtaja.
Ikimuistettava matka, jolloin kävimme myös Severomoskissa, Venäjän pohjoisen laivaston tukikohtakaupungissa, suljetussa kaupungissa ja siellä Art Nord-galleriassa.

Vaimoni tullessa hakemaan minut taidemuseolta toivotimme Anssin ja ja hänen naisystävänsä Erjan tervetulleiksi Haukkarin Kainuunkadulle sekä mahdollisesti pistäytymään Selkäsaaressa mökillämme...

Niin - juttelin myös kemiläisen kulttuurivaikuttajan kanssa kirjoittamisistani. Hän oli selvästikin tykästynyt niihin täällä Blogisivun puolella.
Kerroin kertauksena, että olen kirjoitellut 1960-luvun puolesta välistä lähtien pääasiassa lehtiin aika monta tekstiä. Nykyisin tälle foorumille ja yhä enenevässä määrin Facebook-sivulle.
Hän sanoi ei käyttävänsä Facebookia...

tiistai 7. elokuuta 2018

Pääasiassa "omat eväät" tänään...

Mitä tänään? Vaimoni on aktiivisesti poiminut punaisia viinimarjoja ja keittänyt niistä hyytelöä. Minä kuokin perunapellosta yhden aterian perunat. Aaamulla oli pakastimesta otettu alkukesän katiska-ahvenia sulamaan.
Virittelin käyttökuntoon = puhdistin päivällä ruostumattomasta teräksestä aikanaan Kemin ammattioppilaitoksessa tehtyä savustuslaatikkoa.

Iltapäivällä savustimme "kunnon tulilla" kahdella ritilällä 21 ahventa. Määrä jo kertoo, että ne eivät kovin isoja olleet - pääasiassa ehkä noin 300 grammaisia...

Oman maan uudet perunat ja savustetut ahvenet - kyllähän ne taas maistuivat. Melkein puolet ahvenista jäi seuraavaan kertaan. Kyllä ne maistuvat jääkaappikylminäkin.

maanantai 6. elokuuta 2018

Venäjän puolustusministeri lateli valheita Suomen ja Ruotsin sotilaallisesta yhteistyöstä ...

Kyllä! Jarmo Mäkelän kolumneja on syytä lukea ajatuksen kanssa...
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Ulkomaat    |   Kolumni

Venäjän puolustusministeri lateli valheita Suomen ja Ruotsin sotilaallisesta yhteistyöstä – puheilla voi olla synkkä tarkoitus

Sergei Šoigun väitteiden vähäisin ongelma on se, ettei hänen väittämäänsä sopimusta ole olemassa. Valehtelulla oli kuitenkin tarkoituksensa, kirjoittaa Jarmo Mäkelä kolumnissaan.



Jarmo Mäkelä
MIKSI Suomen ja Ruotsin sotilaallinen yhteistyö ja puolustuksen vahvistaminen sai Venäjän puolustusministerin Sergei Šoigun uhkaamaan niitä vastatoimilla?

Tämä on kysymys, jota on viime aikoina paljon pohdittu – eikä vain Helsingissä ja Tukholmassa. Perussyy huoleen on selvä: Puolustuksen vahvistaminen närästää yleensä vain sitä osapuolta, jolla itsellään on pahat mielessä. Tällä kertaa huolenaiheita on ollut muitakin.

Jotta niitä ymmärtäisi, on syytä vielä kerran toistaa se, mitä Šoigu väitti Suomesta ja Ruotsista puhuessaan Venäjän puolustusministeriön kollegion kokouksessa 24. heinäkuuta:

”Toukokuussa solmittiin sopimus, joka avaa niille täydellisen osallistumisen Naton harjoituksiin ja kyvyn käyttää sen komento-, valvonta- ja asejärjestelmiä. Vastavuoroisesti Nato sai täydet oikeudet käyttää niiden ilmatilaa ja aluevesiä”.

VÄHÄISIN ongelma tässä on se, ettei tällaista sopimusta ole olemassa. 
Tämä tosin jäi huomaamatta niin venäläiseltä medialta kuin monilta, jotka Suomessa levittivät Šoigun sanomaa.

Puolustusministeriön verkkosivuilla on julkaistu Suomen tekemien sopimusten tekstit. Toukokuussa solmittiin kyllä Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain välinen kolmikantainen aiesopimus, joka liittyy maiden väliseen sotilaallisten tietojen vaihtoon. Naton järjestelmistä tai oikeuksista ei sopimuksessa sanota mitään.

Kahta kuukautta myöhemmin solmittiin tosin Suomen ja Ruotsin välinen, huomattavasti yksityiskohtaisempi ja monipuolisempi puolustusyhteistyötä koskeva yhteisymmärryspöytäkirja. Siinä kuitenkin todetaan, ettei sopimus sisällä mitään keskinäistä puolustusvelvoitetta.

Šoigun laajan ja polveilevan esityksen lukijoille, toisin kuin ehkä kuulijoille, kävi pian selväksi, että Šoigulta olivat vuodet menneet sekaisin. Tähtäimessä ehkä olikin jo vuonna 2014 solmittu niin sanottu isäntämaasopimus. Siitäkin hän esitti sopimuksen vastustajien jo moneen kertaan valheeksi todistetun tulkinnan.

MIKSI siis Šoigu valehteli alaisilleen?

Monet ovat etsineet vastausta Donald Trumpin ja Vladimir Putinintaannoisesta huipputapaamisesta Helsingissä. Näin siksi, että Šoigu vakuutti puheessaan tapaamisen voivan johtaa ”syvällisempään sotilaalliseen yhteistyöhön sekä Yhdysvaltain että Nato-maiden kanssa”.

Kukaan ei varmasti tunnu tietävän, mitä ja mistä päämiehet Helsingissä puhuivat kahden kesken. Venäjällä keskusteluista on esitetty pitkälle meneviä johtopäätöksiä, jotka lännessä on sitten järjestään kumottu. Käteen on jäänyt vaikutelma, että pelkkä sekaannus näyttää palvelevan Venäjän tarkoituksia hyvin.

SYNKEMPI tulkinta on se, että Venäjällä on otettu vakavissaan presidentti Trumpin toteamus, jonka mukaan maiden huonot suhteet ovat yksinomaan hänen edeltäjiensä syytä – ne eivät siis johdu Venäjän toimista Krimillä ja Itä-Ukrainassa. Venäjän kannalta tämä merkitsee sitä, että mitään ei tarvitse muuttaa ja kaikki on luvallista – myös valheiden levittäminen ystävällismielisistä naapurimaista.
Kummankin maan presidentille on ollut tärkeää todistella jälkikäteen, että itse neuvottelut sujuivat tosi hyvin, ongelmia oli vain tiedotustilaisuudessa. Nekin olivat vähäisiä: Trumpilta jäi yksi sana puuttumaan ja Putinilta lipsahti yksi sana liikaa. Jos tällainen mielikuva tulee hyväksytyksi, sen varaan voidaan rakentaa paljon.

MITÄ sitten rakennetaan? Tuskin kuitenkaan pysyvää liennytystä, rauhaa ja yhteisymmärrystä kahden suurvallan välille, vaikka monet tuntuvat pitävän tällaista suhteiden kehitystä ei vain suotavana, vaan myös mahdollisena.

Ulkopoliittinen instituutti julkaisi toukokuussa ensiluokkaisen raportin, jonka nimi on maallikolle käsittämätön ”Hybridivaikuttaminen ja demokratian resilienssi”. 

Siinä esitellään Venäjän ulkopoliittisen vaikuttamisen ytimessä oleva kiilastrategia – pyrkimystä heikentää vastustajaa sisältä käsin ja hajottaa sen muodostamat liittokunnat.

Työssä käännetään alkuperäistä tarkoitustaan vastaan ne arvot, jotka me itse koemme arvokkaiksi: sanan- ja lehdistön vapaus, vapaakauppa ja vapaat vaalit. Vihapuheen, valheiden, uhkailun, korruption, informaatiovaikuttamisen ja hakkeroinnin myötä ne valjastetaan palvelemaan muita päämääriä.

Tästä Šoigun esiintymisessä pohjimmaltaan oli kyse.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva ulkomaantoimittaja, joka on työskennellyt Moskovassa, Washingtonissa ja Brysselissä.

Kemin Selkäsaaressa tänään...

Olemme viimeksi käyneet Selkäsaaressa viime viikon keskiviikkona 01.08.2018.

Päätimme lähteä tänään aamupäivällä pistäytymään = käväisemään Selkäsaaressa. Hahtisaareen totesimme, että hankalanoloinen pohjoistuuli saattaa rassata saaresta pois lähtemistä iltapäivällä.

Selkäsaaren pohjoispäädyn "rantaamme" oli helppo ajella, vaikka vesi ei ollut kovin korkealla. Rannassa totesimme taas, että hirviä oli ollut useita liikkeellä. 
Tällä kerralla jouduimme vähäiset tavaramme kantamaan - mukana oli myös uusi vesikärryn rengas.

Pistin renkaan paikoilleen ja tuunasin paria onkivapaa. Yritin ottaa käyttöön myös kaksi aivan upouutta vapaa mutta...

Kyllä taas oli pakko todeta, että osittain nykyvavat ovat kertakaikkisen "äläskelpoisia".
Nimenomaan siiman kiinnityskohta on suunnittelun osalta aivan onneton. Eipä ihme, että edesmennyt kalakaverini katkaisi aina teleskooppivavan viimeisen pätkän ja "seppäsi" siihen oma virityksen, joka piti.

Vaimoni käväisi metsälenkin. Ei kuulemma tarvitse marjojen perään haikailla...

Kahvittelun jälkeen lähdimmekin kotimatkalle. Puuskittainen pohjoistuuli aiheutti taas päänvaivaa. Kertakaikkiaan matalasta rannasta on matalanveden aikaan hankala lähteä.
Lievää suuremman ähellyksen jälkeen se kyllä onnistui, kun uskalsimme käynnistää koneen trimmillä äärirajoille ajettuna entistä aikaisemmin...

Kävipä taas takaraivossa ajatus, että tällaisilla, hankalilla "vesikeleillä" olisi mukava käyttää Kemin kaupungin aikanaan = toivottavasti pian ruoppauttamaa väylää ja teettämää laituria niemennokan toisella puolella."

Mukava pikakäynti saaressa kaikesta huolimatta taas kerran.