Olin päättänyt siistiä tonttimme kerrostalon puoleisen orapihlaja-aidan. Sen tein aamupäivällä. Työtä tehdessäni vilisi ajatuksissa monet menneisyyden asiat.
Erityisesti kävi mielessä Kemiin takaisin saavuttuamme vuonna 1981 tonttimme alkumuokkaussuunnitelmat.
Niihin liittyi mm. 1980-luvun puolenvälin jälkeen puuaidan tekeminen ja kerrostalon puoleiselle sivulle osittain myöhemmin myös orapihlaja-aidan istuttaminen, jota siis aamupäivällä hiukan siistin = lyhensin latvoja ja vähän sivujakin.
Siinä yhteydessä kiinnitin huomiota ison koivun kantoon, jonka juuresta on alkanut pihlaja kasvaa ja vieressä tuomikin...
Tuo kanto on mielenkiintoinen, josta voisi - niin halutessaan - kirjoittaa vaikka romaanin.
Puun kaatamiseen liittyy jo nyt edesmenneen kerrostalonaapurin puhutun ymmärtämättömyyttä, joka oli johtaa oikeusprosessiin, mutta asiassa päädyttiin ns. laihaan sopuun...
tiistai 31. heinäkuuta 2018
maanantai 30. heinäkuuta 2018
Osto-onkimatojen testaus illansuussa...
Olihan se aivan pakko lähteä kokeilemaan Kemin Prismasta ostamiani osto-onkimatoja.
Ajoin Hahtisaaresta lähelle Pikkuleton saarirypästä ja annoin vähäisen tuulen tuoda venettä rannan suunnassa Kojukallion suuntaan.
Pistin tutut pyyntivälineet veteen: Kaksi jigionkea ja pilkki. Kaikkiin koukkuihin pujotin osto-onkimadot. Totta vie, hyvännäköisiä ja hyväntuntuisia matoja ja ...
Tuskin olin saanut pyyntivälineitä veteen, kun alkoi tapahtua. Ahvenet olivat kiinnostuneita madoista ja/tai olivat muutoin vain hyvällä syönnillä.
Vedenpinta oli matalalla, näin kymmenisen uppopölliä/-tukkia veneen liikkuessa hitaasti eteenpäin.
Kun sain ensimmäisen isomman ahvenen, heitin ankkurin veteen. En edes aukaissut sitä, koska oli lähes tyventä.
Niinhän siinä kävi, että aloin säästellä matoja. Miksi? Sain kaksi tosi pientä ahventa, jotka hiukan viottuivat nostovaiheessa. Niistä ei olisi ollut enää eläjiksi/kasvajiksi/veteen palautettaviksi.
Käsittelin ne perkaussaksilla viipaleiksi ja aloin onkia niillä isojen ahventen toivossa. Kyllähän niitä muutamia tulikin.
Tuli vahva tunne, että minähän taidan vielä osata onkia. Nimenomaan kesäpilkki on "kova sana", jossa oikea-aikainen rento veto on "poikaa". Oikeakätinen kun olen, se täytyy toteuttaa juuri oikealla kädellä, jotta herkkyys säilyy...
Oli muuten upea ilta ilmankin puolesta ja veneitä liikkeellä kiitettävästi.
Ajoin Hahtisaaresta lähelle Pikkuleton saarirypästä ja annoin vähäisen tuulen tuoda venettä rannan suunnassa Kojukallion suuntaan.
Pistin tutut pyyntivälineet veteen: Kaksi jigionkea ja pilkki. Kaikkiin koukkuihin pujotin osto-onkimadot. Totta vie, hyvännäköisiä ja hyväntuntuisia matoja ja ...
Tuskin olin saanut pyyntivälineitä veteen, kun alkoi tapahtua. Ahvenet olivat kiinnostuneita madoista ja/tai olivat muutoin vain hyvällä syönnillä.
Vedenpinta oli matalalla, näin kymmenisen uppopölliä/-tukkia veneen liikkuessa hitaasti eteenpäin.
Kun sain ensimmäisen isomman ahvenen, heitin ankkurin veteen. En edes aukaissut sitä, koska oli lähes tyventä.
Niinhän siinä kävi, että aloin säästellä matoja. Miksi? Sain kaksi tosi pientä ahventa, jotka hiukan viottuivat nostovaiheessa. Niistä ei olisi ollut enää eläjiksi/kasvajiksi/veteen palautettaviksi.
Käsittelin ne perkaussaksilla viipaleiksi ja aloin onkia niillä isojen ahventen toivossa. Kyllähän niitä muutamia tulikin.
Tuli vahva tunne, että minähän taidan vielä osata onkia. Nimenomaan kesäpilkki on "kova sana", jossa oikea-aikainen rento veto on "poikaa". Oikeakätinen kun olen, se täytyy toteuttaa juuri oikealla kädellä, jotta herkkyys säilyy...
Oli muuten upea ilta ilmankin puolesta ja veneitä liikkeellä kiitettävästi.
Uusia, pakonsanelemia tuulia tänään...
Tänään kävin tonttimme "matopeltoa" kaivamassa. Tähän saakka sieltä on aina löytynyt onkimatoja, mutta tänään aamupäivällä ei ensimmäistäkään matoa, ne ovat taatusti syvällä...
Katselin netistä ostomatoja. Löytyyhän niitä. Soitin Kemin Prismaan asiasta, koska netissä ko. tavarataloketju myy Master-nimisiä onkimatoja.
"Kyllä niitä meillä on." sanoi puheluuni vastannut henkilö. Sanoin tulevani välittömästi ostamaan niitä. Niin tein hetki sitten. Ostin kaksi purkillista Master-nimisiä onkimatoja, niitä säilytettiin jääkaapissa.
Prisman verkkokaupan mukaan kysessää on hollantilaisia onkimatoja (Dendrobaena veneta). Purkissa on keskikokoisia onkimatoja 50g eli n. 40 - 45 kpl. Madot soveltuvat kalastukseen erinomaisesti sitkeän pintanahkansa sekä voimakkaan liikehdintänsä ansiosta. Säilytyslämpötila +6 - +10 astetta. Oikea lämpötila takaa pitkän säilyvyyden.
Ne ovat nyt jääkaapissa odottamassa käyttöä.
Todettakoon, että olen Kemiin takaisin vuonna 1981 tultuamme kalastellut lähivesillä aika paljon.
Tähän saakka ei ole tarvinnut turvautua ostomatoihin, nyt oli pakko. Toisaalta on mielenkiinoista nähdä, ovatko ostomadot maineensa veroisia. Kilohinta on kovanpuoleinen, mutta jos niillä kalaa tulee, asia on ok.
Katselin netistä ostomatoja. Löytyyhän niitä. Soitin Kemin Prismaan asiasta, koska netissä ko. tavarataloketju myy Master-nimisiä onkimatoja.
"Kyllä niitä meillä on." sanoi puheluuni vastannut henkilö. Sanoin tulevani välittömästi ostamaan niitä. Niin tein hetki sitten. Ostin kaksi purkillista Master-nimisiä onkimatoja, niitä säilytettiin jääkaapissa.
Prisman verkkokaupan mukaan kysessää on hollantilaisia onkimatoja (Dendrobaena veneta). Purkissa on keskikokoisia onkimatoja 50g eli n. 40 - 45 kpl. Madot soveltuvat kalastukseen erinomaisesti sitkeän pintanahkansa sekä voimakkaan liikehdintänsä ansiosta. Säilytyslämpötila +6 - +10 astetta. Oikea lämpötila takaa pitkän säilyvyyden.
Ne ovat nyt jääkaapissa odottamassa käyttöä.
Todettakoon, että olen Kemiin takaisin vuonna 1981 tultuamme kalastellut lähivesillä aika paljon.
Tähän saakka ei ole tarvinnut turvautua ostomatoihin, nyt oli pakko. Toisaalta on mielenkiinoista nähdä, ovatko ostomadot maineensa veroisia. Kilohinta on kovanpuoleinen, mutta jos niillä kalaa tulee, asia on ok.
lauantai 28. heinäkuuta 2018
Fjodor Dostojevskin romaani Sorrettuja ja solvattuja ja vähän muutakin...
Tunnustan, että en lue kovinkaan paljon romaaneja, kaikkea muuta sen sijaan hyvinkin paljon ja kirjoitan.
Kun innostun jotain lukemaan, pyrin lukemaan sen lähes "siltä istumalta"...
Sorrettuja ja solvattuja, toiselta suomenkieliseltä nimeltään Alistetut ja loukatut (ven. Униженные и оскорблённые, Unižennyje i oskorblennyje) on Fjodor Dostojevskin romaani, joka ilmestyi vuonna 1861. Teos sai surkean vastaanoton ilmestyessään.
Sorrettuja ja solvattuja on tarina Ivan Petrovitšin vajoamisesta suosiosta köyhyyteen ja perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin. Teos jatkaa samaa synkeän-värikästä realismia, jota Dostojevskin muutkin kirjat edustavat.
___________________________________________________________________________________
Kirja on ollut päärakennuksemme terassilla puutarhakaluston pöydän päällä. Olen keskittynyt lukemaan sitä aina kun on ollut luppoaikaa ja sitähän eläkeläisellä pääsääntöisesti on runsaasti. Keskittymiseni keskeyttää silloin tällöin ympäristön äänet. Pääasiassa koirien/rakkien haukkuminen/räksytys niin kuin juuri hetki sitten.
Lähiympäriastössä, rajanaapureissa on laskujeni mukaan 15 koiraa. Niistä ei ole isompaa riesaa, mutta ketjureaktion tavoin ne riehaantuvat joskus haukkumaan/räksyttämään. Sitä jatkuu sen aikaa, kun niiden mielestä jokin häiriötekijä on poistunut.
Se häiriötekijä saattaa olla mm. katua pitkin talutettava vieras koira. Näitä kulkee vuorokauden aikana kymmeniä...
torstai 26. heinäkuuta 2018
Rakennuksen funktio pitkällä aikajänteellä...
Tontillamme on kolme rakennusta+maakellari+puukatos+pienimuotoinen "maataloustyövälinemuseo". Mielenkiintoisin näistä rakenuksista on Pikkupuoli entinen Ekoateljee.
Se rakennettiin noin kymmenen vuoden aikana ja sen loppukatselmus oli vuonna 2009.
Pohdiskelin hetki sitten rakennuksen syntyvaiheita ja kuinka paljon eri ammattilaisia siinä oli loppujen lopuksi mukana. Kyseessähän on kuitenkin poikkeusluvalla rakennettu, osittain 2-kerroksinen noin 80 neliömetrin rakennus. Se on rakennettu Outokummun ferrokromikuonan päälle > hyvä ratkaisu.
Alkuperäiseltä nimeltään rakennus oli Ekoateljee. Tuo eko-etuliite tarkoittaa sitä, että rakentamisessa käytettiin paljon käyttökelpoista = hyvälaatuista kierrätysmateriaalia hyväksi > kattotiilet, ikkunat, osittain ovet, ulkoseinätiilet, väliseinätiilet, tulisijojen tulitiilet, jne. kyllä rauta- ja puutavarakaupassakin joutui käymään ihan riittävästi.
Se oli meille loppujen lopuksi aikanaan - kaiken muun ohessa - valtava ponnistus, se on pakko jälkikäteen tunnustaa.
Sen rakentamisen alkuperäinen käyttötarkoitus oli tehdä työtila vaimolleni > ompelimo. Kaukaisena ajatuksena vilahti mielessä myös se, että se olisi meille aikanaan eräänlainen vanhuuden aikainen asunto.
Työtilaa siitä ei tullut ja tuo jälkimmäinenkin taitaa olla haihattelua, eräänlaista utopiaa.
Viime aikoina - ainakin muutaman kerran - sillä on ollut käyttöä kesälomalaisten vierastilana sekä nuorten kokoontumistilana - hyvä niin...
Se rakennettiin noin kymmenen vuoden aikana ja sen loppukatselmus oli vuonna 2009.
Pohdiskelin hetki sitten rakennuksen syntyvaiheita ja kuinka paljon eri ammattilaisia siinä oli loppujen lopuksi mukana. Kyseessähän on kuitenkin poikkeusluvalla rakennettu, osittain 2-kerroksinen noin 80 neliömetrin rakennus. Se on rakennettu Outokummun ferrokromikuonan päälle > hyvä ratkaisu.
Alkuperäiseltä nimeltään rakennus oli Ekoateljee. Tuo eko-etuliite tarkoittaa sitä, että rakentamisessa käytettiin paljon käyttökelpoista = hyvälaatuista kierrätysmateriaalia hyväksi > kattotiilet, ikkunat, osittain ovet, ulkoseinätiilet, väliseinätiilet, tulisijojen tulitiilet, jne. kyllä rauta- ja puutavarakaupassakin joutui käymään ihan riittävästi.
Se oli meille loppujen lopuksi aikanaan - kaiken muun ohessa - valtava ponnistus, se on pakko jälkikäteen tunnustaa.
Sen rakentamisen alkuperäinen käyttötarkoitus oli tehdä työtila vaimolleni > ompelimo. Kaukaisena ajatuksena vilahti mielessä myös se, että se olisi meille aikanaan eräänlainen vanhuuden aikainen asunto.
Työtilaa siitä ei tullut ja tuo jälkimmäinenkin taitaa olla haihattelua, eräänlaista utopiaa.
Viime aikoina - ainakin muutaman kerran - sillä on ollut käyttöä kesälomalaisten vierastilana sekä nuorten kokoontumistilana - hyvä niin...
Taas Kemin Selkäsaaressa tänään...
Olemme viimeksi käyneet Selkäsaaressa tämän viikon tiistaina 24.07.2018.
Päätimme lähteä tänään aamupäivällä käväisemään Selkäsaaressa, kun nuo ilmat ovat ihan kohtuulliset.
Hahtisaaressa odotti pieni yllätys. Liivijengiporukkaa oli laiturilla aloittamassa viikonvaihteen perinteisen musiikkitapahtuman - Back to jonnekin - järjestelyjä - nyt uudessa paikassa.
Kysäisin meitä jututtamaan tulleelta kaverilta:"Millä asialla täällä ollaan?" "Hyvällä asialla!" hän sanoi hymyssä suin ja kertoi järjestelyihin liittyviä asiakokonaisuuksia. No ajoimme automme ulkopuolelle myöhemmin aidattavan alueen.
Laiturille ja veneeseen mennessämme huomasimme kalastusvälineemme jotakin kiinnostaneen. Näytti siltä, että kaikki vavat, pilkit olivat kuitenkin tallessa.
Menomatkalla pysähdyimme Selkäsaaren pohjoisrannen tuntumaan. Testasin heittovapaa, se toimi, mutta kalaa ei kolmella heitolla tullut.
Veden pinta oli sen verran korkealla, että ajelin jotakuinkin aivan rantahietikolle, kone oli toki trimmillä nostettu aika ylös, kevyt tuuli oli luoteesta. Nousimme ylös mökille vähäiset tavarat vesikärryillä. Korppi oli havainnut tulomme.
Ajatuksena oli tehdä kivihommia, kasvi-istutuksia. Sen teimme.
Vaimoni teki myös pienen - edelliskertaa pitemmän - tutkimusmatkan lähimaastossa lähinnä marjatilannetta kartoittaen. Ei kuulemma ole marjoja tulossa - kuivaa, kuivaa, kuivaa. Metsämansikoita oli pienen purkin pohjanpeitto sentään löytynyt.
Tänään ei ollut liikkeellä paarmoja eikä hyttysiä - hyvä niin. Tänään olimme lähes "vesitankkauksella" liikkeellä, toki jugurttia ja banaania sentään...
Valmistauduimme lähtöön. Vesi oli laskenut ainakin 20 cm, joten jouduimme tosissamme irrottamaan venettä rantahietikolta.
Ja tuuli oli yltynyt, joten olihan se yhtä ähellystä taas kerran rannasta lähtö, aluksi soutuhommia ja sitten vasta kone käyntiin.
Hahtisaaressa musiikkitapahtuman valmistelut olivat hyvässä vauhdissa. Lähtiessämme autolla liikenteeseen näimme 3-4-vuotiaan pikkupojan katselevan lähtöämme. Hänen äitinsä oli pikkuvauvan ja kärryjen kanssa kauempana ja oli ottamassa valokuvaa pikkupojasta ja autosta, samalla meistä.
Aukaisimme ikkunan ja huiskautimme pikkupojalle. Hän sanoi:"Minä jäin kattelemaan, kun te lähette!"
Äiti lisäsi: "Häntä kiinnosti niin kovasti tällainen harvinainen auto!" "Sepä mukavaa, tämä on melkein 30 vuotta vanha!" kerroin puolestani.
Olipa mukava tapaaminen ja hyvä saarikäynti taas kerran.
Päätimme lähteä tänään aamupäivällä käväisemään Selkäsaaressa, kun nuo ilmat ovat ihan kohtuulliset.
Hahtisaaressa odotti pieni yllätys. Liivijengiporukkaa oli laiturilla aloittamassa viikonvaihteen perinteisen musiikkitapahtuman - Back to jonnekin - järjestelyjä - nyt uudessa paikassa.
Kysäisin meitä jututtamaan tulleelta kaverilta:"Millä asialla täällä ollaan?" "Hyvällä asialla!" hän sanoi hymyssä suin ja kertoi järjestelyihin liittyviä asiakokonaisuuksia. No ajoimme automme ulkopuolelle myöhemmin aidattavan alueen.
Laiturille ja veneeseen mennessämme huomasimme kalastusvälineemme jotakin kiinnostaneen. Näytti siltä, että kaikki vavat, pilkit olivat kuitenkin tallessa.
Menomatkalla pysähdyimme Selkäsaaren pohjoisrannen tuntumaan. Testasin heittovapaa, se toimi, mutta kalaa ei kolmella heitolla tullut.
Veden pinta oli sen verran korkealla, että ajelin jotakuinkin aivan rantahietikolle, kone oli toki trimmillä nostettu aika ylös, kevyt tuuli oli luoteesta. Nousimme ylös mökille vähäiset tavarat vesikärryillä. Korppi oli havainnut tulomme.
Ajatuksena oli tehdä kivihommia, kasvi-istutuksia. Sen teimme.
Vaimoni teki myös pienen - edelliskertaa pitemmän - tutkimusmatkan lähimaastossa lähinnä marjatilannetta kartoittaen. Ei kuulemma ole marjoja tulossa - kuivaa, kuivaa, kuivaa. Metsämansikoita oli pienen purkin pohjanpeitto sentään löytynyt.
Tänään ei ollut liikkeellä paarmoja eikä hyttysiä - hyvä niin. Tänään olimme lähes "vesitankkauksella" liikkeellä, toki jugurttia ja banaania sentään...
Valmistauduimme lähtöön. Vesi oli laskenut ainakin 20 cm, joten jouduimme tosissamme irrottamaan venettä rantahietikolta.
Ja tuuli oli yltynyt, joten olihan se yhtä ähellystä taas kerran rannasta lähtö, aluksi soutuhommia ja sitten vasta kone käyntiin.
Hahtisaaressa musiikkitapahtuman valmistelut olivat hyvässä vauhdissa. Lähtiessämme autolla liikenteeseen näimme 3-4-vuotiaan pikkupojan katselevan lähtöämme. Hänen äitinsä oli pikkuvauvan ja kärryjen kanssa kauempana ja oli ottamassa valokuvaa pikkupojasta ja autosta, samalla meistä.
Aukaisimme ikkunan ja huiskautimme pikkupojalle. Hän sanoi:"Minä jäin kattelemaan, kun te lähette!"
Äiti lisäsi: "Häntä kiinnosti niin kovasti tällainen harvinainen auto!" "Sepä mukavaa, tämä on melkein 30 vuotta vanha!" kerroin puolestani.
Olipa mukava tapaaminen ja hyvä saarikäynti taas kerran.
Aika kuluu kuin siivillä...
Eräs tämän päivän Facebook-tekstini:
Niin se aika kuluu kuin siivillä. Mistä sen mm. olin hetki sitten huomaavinani? No siitä, että työhuoneeni seinällä on kohta neljännesvuosisadan ollut neljä Anatoly Sergienkon ja Ivan Voronin kauniita ranta-akvarellia.
Ostin ne syksyllä 1993 Severomorskista Art-Nord-galleriassa ollessani Lapin lääninhallituksen delegaatiossa Murmanskissa ja Severomorskissa. Meitä oli 3 opettajaa ja 25 opiskelijaa. Mielenkiintoinen matka kaiken kaikkiaan.
Ostin ne syksyllä 1993 Severomorskista Art-Nord-galleriassa ollessani Lapin lääninhallituksen delegaatiossa Murmanskissa ja Severomorskissa. Meitä oli 3 opettajaa ja 25 opiskelijaa. Mielenkiintoinen matka kaiken kaikkiaan.
Niin Anatoly ja Ivan ovat Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994- yhteistyökuvataiteilijoita ja perheystäviämme. Kyseinen projekti on ollut viime vuosina "säästöliekillä"...
tiistai 24. heinäkuuta 2018
Kemin Selkäsaaressa tänään...
Olemme viimeksi käyneet Selkäsaaressa viikko sitten tiistaina 17.07.2018.
Päätimme lähteä tänään aamupäivällä käväisemään Selkäsaaressa, kun nuo ilmat ovat mitä parhaat.
Menomatkalla kävimme Kemin Lidlissä. Vaimoani autossa odotellessa kaupasta tuli tuttu henkilö minua jututtamaan. Hän sanoi menevänsä vaimonsa kanssa Kostamuksessa käymään. Enpä malttanut olla kertomatta meidän viime sunnuntain käyntiä Ristijärvellä sukutapaamisessa.
Kerroin millä kulkuneuvolla olimme liikenteessä. Sen kuultuaan hän totesi: "Sillähän ajaa miljoona kilometriä." Tuskinpa me sentään, sillä auto on niin vähän meillä käytössä...
Veden pinta oli sen verran korkealla, että ajelin jotakuinkin aivan rantahietikolle, kone oli toki trimmillä nostettu aika ylös.
Nousimme ylös mökille vähäiset tavarat vesikärryillä. Ajatuksena oli olla tekemättä yhtään mitään mutta...
Olin aloittanut kivien kärräämisen aiemilla kerroilla mökin ja pihaterassin väliseen tilaan. Enhän minä malttanut olla jatkamatta sitä, tosin kivet otin tällä kerralla tulistelupaikan ison betonirenkaan ympäriltä. Se muokataan "uuteen uskoon". Viisi vesikärryllistä kiviä siirtyi tällä kerralla osittain vaimoni avustuksella.
Levittelimme myös pari säkillistä Kekkilän multaa rannasta kärrätyn savipitoisen maan päälle.
Vaimoni teki pienen tutkimusmatkan lähimaastossa lähinnä marjatilannetta kartoittaen.
Sillä aikaa kiehautin Trangia-keittimellä vettä.
Ei kuulemma ole marjoja tulossa - kuivaa, kuivaa, kuivaa. Joimme murukahvit - varjossa.
Aluksi ei ollut paarmoja ollenkaan, mutta kohta ne ilmaantuivat. Pääasiassa ne olivat sokkopaarmoja, muutama - ilmeisesti suppu- ja/tai nautapaarma - todettakoon, että Suomessa on 41 paarmalajia. Aika moni onnistui minuakin pistämään päästen hengestään, sillä sen verran vielä kädenliike on hallinnassa. Hyttysiä ei ollut käytännössä ollenkaan, eikä juuri kärpäsiä...
Vaimoni käväisi ennen kotiin lähtöä uimassa.
Sinä aikana tutkin varastossa olevia toistaiseksi käyttämättömiä kalastusvälineitä. Otin yhden heittovavan mukaan, johon oli aiemmin viritellyt ahvenen pyyntiin soveltuvan varustuksen. Sitä on pakko kokeilla, kun tuo matotilanne on niin aneeminen...
Samalla tutkin käyttämättömiä uistimia. Ne ovat pääasiassa vaimoni äidin, siis anoppini meidän pojillemme ostamia, molemmille omat pienet, punaiset muovilaatikot. Täältäpä ne löytyvät, jos niille löytyy tarvetta...
Hyvä saarikäynti taas kerran.
Päätimme lähteä tänään aamupäivällä käväisemään Selkäsaaressa, kun nuo ilmat ovat mitä parhaat.
Menomatkalla kävimme Kemin Lidlissä. Vaimoani autossa odotellessa kaupasta tuli tuttu henkilö minua jututtamaan. Hän sanoi menevänsä vaimonsa kanssa Kostamuksessa käymään. Enpä malttanut olla kertomatta meidän viime sunnuntain käyntiä Ristijärvellä sukutapaamisessa.
Kerroin millä kulkuneuvolla olimme liikenteessä. Sen kuultuaan hän totesi: "Sillähän ajaa miljoona kilometriä." Tuskinpa me sentään, sillä auto on niin vähän meillä käytössä...
Veden pinta oli sen verran korkealla, että ajelin jotakuinkin aivan rantahietikolle, kone oli toki trimmillä nostettu aika ylös.
Nousimme ylös mökille vähäiset tavarat vesikärryillä. Ajatuksena oli olla tekemättä yhtään mitään mutta...
Olin aloittanut kivien kärräämisen aiemilla kerroilla mökin ja pihaterassin väliseen tilaan. Enhän minä malttanut olla jatkamatta sitä, tosin kivet otin tällä kerralla tulistelupaikan ison betonirenkaan ympäriltä. Se muokataan "uuteen uskoon". Viisi vesikärryllistä kiviä siirtyi tällä kerralla osittain vaimoni avustuksella.
Levittelimme myös pari säkillistä Kekkilän multaa rannasta kärrätyn savipitoisen maan päälle.
Vaimoni teki pienen tutkimusmatkan lähimaastossa lähinnä marjatilannetta kartoittaen.
Sillä aikaa kiehautin Trangia-keittimellä vettä.
Ei kuulemma ole marjoja tulossa - kuivaa, kuivaa, kuivaa. Joimme murukahvit - varjossa.
Aluksi ei ollut paarmoja ollenkaan, mutta kohta ne ilmaantuivat. Pääasiassa ne olivat sokkopaarmoja, muutama - ilmeisesti suppu- ja/tai nautapaarma - todettakoon, että Suomessa on 41 paarmalajia. Aika moni onnistui minuakin pistämään päästen hengestään, sillä sen verran vielä kädenliike on hallinnassa. Hyttysiä ei ollut käytännössä ollenkaan, eikä juuri kärpäsiä...
Vaimoni käväisi ennen kotiin lähtöä uimassa.
Sinä aikana tutkin varastossa olevia toistaiseksi käyttämättömiä kalastusvälineitä. Otin yhden heittovavan mukaan, johon oli aiemmin viritellyt ahvenen pyyntiin soveltuvan varustuksen. Sitä on pakko kokeilla, kun tuo matotilanne on niin aneeminen...
Samalla tutkin käyttämättömiä uistimia. Ne ovat pääasiassa vaimoni äidin, siis anoppini meidän pojillemme ostamia, molemmille omat pienet, punaiset muovilaatikot. Täältäpä ne löytyvät, jos niille löytyy tarvetta...
Hyvä saarikäynti taas kerran.
sunnuntai 22. heinäkuuta 2018
Ei tehdä tästä numeroa, päätimme jo kauan sitten...
Ei tehdä tästä numeroa, päätimme jo kauan sitten...
Niin että mistä?
No siitä, että meidän 50-vuotishääpäivämme oli viime viikon lauantaina 21.07.2018.
Toisin sanoen menimme naimisiin 21.07.1968 Kemissä. Meidät vihki pastori Seppo Ikonen Veitsiluodon kirkossa, jonka tiloissa vietettiin myös pienimuotoinen kahvitilaisuus.
Luonnollisesti viiteenkymmeneen vuoteen mahtuu yhtä ja toista. On pakko ajatella aina kuitenkin kokonaisuutta.
Myös tätä hetkeä ja erityisesti tästä eteenpäin, koska iän myötä jaksaminen ei välttämättä ole aivan sitä, mitä se oli vuosikymmeniä sitten eikä tarvitse ollakaan. Toivottavasti kohtuullinen aktiviteetti ajantasaelämänmenoon säilyy vielä jatkossakin...
Niin että mistä?
No siitä, että meidän 50-vuotishääpäivämme oli viime viikon lauantaina 21.07.2018.
Toisin sanoen menimme naimisiin 21.07.1968 Kemissä. Meidät vihki pastori Seppo Ikonen Veitsiluodon kirkossa, jonka tiloissa vietettiin myös pienimuotoinen kahvitilaisuus.
Luonnollisesti viiteenkymmeneen vuoteen mahtuu yhtä ja toista. On pakko ajatella aina kuitenkin kokonaisuutta.
Myös tätä hetkeä ja erityisesti tästä eteenpäin, koska iän myötä jaksaminen ei välttämättä ole aivan sitä, mitä se oli vuosikymmeniä sitten eikä tarvitse ollakaan. Toivottavasti kohtuullinen aktiviteetti ajantasaelämänmenoon säilyy vielä jatkossakin...
Osallistuminen ensimmäistä kertaa sukutapaamiseen Ristijärvellä sunnuntaina 22.07.2018 klo 12 alkaen...
Lähetin alla olevan sähköpostiviestin sukukokouksen järjestelyvastaavalle viime viikolla. Vastaus tuli paluupostissa tervetulotoivotuksin...
Lähettämäni sähköpostiviesti:
Hyvää helteistä heinäkuuta täältä Perämeren pohjukasta
Kemistä!
Olen vaimoni Tuulan kanssa päättänyt lähteä ensimmäistä
kertaa Pyykkö, Pyykkönen, Pyykönen sukuseura ry:n sukutapaamiseen Ristijärvelle
sunnuntaina 22.7.2018 klo 12 alkaen. Tulemme paikalle, mikäli maailmankirjat
eivät aivan sekaisin mene/ole, joten varannet kahdelle henkilölle ateriat
tykötarpeineen – kiitos.
Tiedottamis- ja yhteistyöterveisin
Aki ja Tuula Pyykkö Kemi
Lähdimme tänään aamulla klo 08.00 ajelemaan kohti Ristijärveä. Perillä olimme noin 11.45, ajo sujui ongelmitta.
Saimme kokea erittäin mielenkiintoisen ja asiapitoisen sukukokouksen. Paikalla oli hiukan yli 30 jäsentä. Erityisesti paikkakunnan "oman pojan" Eero Pyykkösen esitelmä Pyykkösten saapuminen ja asettuminen Kainuuseen oli asiaan valaiseva...
Sain vinkkejä tutkia netistä hiukan uudesta perspektiivistä mm. omaa sukuhistoriaamme.
Isoisäni Aukusti Pyykkönen, sittemmin Pyykkö lähti Kuhmon Jonkerista liikkeelle veljiensä kanssa Perämeren pohjukkaan Kemiin 1890-luvun loppupuolella...
Seuraava sukutapaaminen on 21.07.2019 Nurmeksessa.
Ajelimme takaisin Kemiin pistäytyen Oulujärven rannalla Mieslahdella. Miksi? Siksi, että vaimoni isovanhemmat olivat tulleet ison perheen kanssa Vienan-Karjalasta Jyvälahdesta sinne 1920-vuosikymmenen alkupuoliskolla. He ottivat Suomessa sukunimekseen Pihlaja. Osa jatkoi matkaa sittemmin Martinniemeen...
Tällaista se elämä on, ei sovi moittia.
Ajelimme tänään Mersulla vajaa 600 km. Otin sen liikennekäyttöön maanantaina ja poistin sen liikennekäytöstä hetki sitten.
Se on päärakennuksemme autotallissa odottamassa uusia seikkailuja. On se erinomainen matka-auto - kertakaikkiaan...
Saimme kokea erittäin mielenkiintoisen ja asiapitoisen sukukokouksen. Paikalla oli hiukan yli 30 jäsentä. Erityisesti paikkakunnan "oman pojan" Eero Pyykkösen esitelmä Pyykkösten saapuminen ja asettuminen Kainuuseen oli asiaan valaiseva...
Sain vinkkejä tutkia netistä hiukan uudesta perspektiivistä mm. omaa sukuhistoriaamme.
Isoisäni Aukusti Pyykkönen, sittemmin Pyykkö lähti Kuhmon Jonkerista liikkeelle veljiensä kanssa Perämeren pohjukkaan Kemiin 1890-luvun loppupuolella...
Seuraava sukutapaaminen on 21.07.2019 Nurmeksessa.
Ajelimme takaisin Kemiin pistäytyen Oulujärven rannalla Mieslahdella. Miksi? Siksi, että vaimoni isovanhemmat olivat tulleet ison perheen kanssa Vienan-Karjalasta Jyvälahdesta sinne 1920-vuosikymmenen alkupuoliskolla. He ottivat Suomessa sukunimekseen Pihlaja. Osa jatkoi matkaa sittemmin Martinniemeen...
Tällaista se elämä on, ei sovi moittia.
Ajelimme tänään Mersulla vajaa 600 km. Otin sen liikennekäyttöön maanantaina ja poistin sen liikennekäytöstä hetki sitten.
Se on päärakennuksemme autotallissa odottamassa uusia seikkailuja. On se erinomainen matka-auto - kertakaikkiaan...
tiistai 17. heinäkuuta 2018
Pistäytyminen Selkäsaaressa tänään...
Päätimme lähteä aamupäivällä uimaan - ensimmäistä kertaa tälle kesälle - Selkäsaareen. Toisana vaihtoehtona olisi ollut ajeleminen Ajoksen Kivinokan hiekkapankille, jossa olemme takavuosina käväisseet...
Selkäsaaren pohjoisrantaan ja mökille päästyämme valmistauduimme hiekkarannan tuntumassa kävelemään lähinnä kaupunkia olevalle hiekkasärkälle. Se oli selkeästi näkyvissä, sillä vedenpinta on jonkin verran normaalia matalammalla.
Kyllä se talviturkki tuli riisutuksi, vaikka omalta osaltani uinti oli enemmänkin kastautumista.
Mukavahan lämpimässä vedessä oli oleskella, vaikka se aluksi oli olevinaan niin kylmää...
Käveleskelimme takaisin rannan tuntumassa. Teimme pienen ekoteon, toimme rikkinäisen kumisaappaan pois kierrätykseen.
Mökille päästyämme kiehautimme Trangia-keittimellä vettä ja joimme murukahvit - varjossa.
Outo mökkireissu - emme tehneet tällä kerralla töitä. Tosin lähes työstä kävi paarmojen hätyytteleminen/tappaminen, niitä oli poikkeuksellisen paljon ja ne olivat erittäin ärhäkkäitä. Pääasiassa ne olivat sokkopaarmoja. Pois lähtiessämme paarmat seurasivat pitkälle merelle saakka.
Hyvä saarikäynti joka tapauksessa - taas kerran.
Selkäsaaren pohjoisrantaan ja mökille päästyämme valmistauduimme hiekkarannan tuntumassa kävelemään lähinnä kaupunkia olevalle hiekkasärkälle. Se oli selkeästi näkyvissä, sillä vedenpinta on jonkin verran normaalia matalammalla.
Kyllä se talviturkki tuli riisutuksi, vaikka omalta osaltani uinti oli enemmänkin kastautumista.
Mukavahan lämpimässä vedessä oli oleskella, vaikka se aluksi oli olevinaan niin kylmää...
Käveleskelimme takaisin rannan tuntumassa. Teimme pienen ekoteon, toimme rikkinäisen kumisaappaan pois kierrätykseen.
Mökille päästyämme kiehautimme Trangia-keittimellä vettä ja joimme murukahvit - varjossa.
Outo mökkireissu - emme tehneet tällä kerralla töitä. Tosin lähes työstä kävi paarmojen hätyytteleminen/tappaminen, niitä oli poikkeuksellisen paljon ja ne olivat erittäin ärhäkkäitä. Pääasiassa ne olivat sokkopaarmoja. Pois lähtiessämme paarmat seurasivat pitkälle merelle saakka.
Hyvä saarikäynti joka tapauksessa - taas kerran.
maanantai 16. heinäkuuta 2018
Facebook-tekstini hetki sitten...
Että mitäkö mietin? No sitä että seurattuani suomalaisten maailmanpolitiikan asiantuntijoiden - lähes selkokielistä - sanomaa televisiosta tällä hetkellä Helsingissä olevasta tapahtumasta olen yhä enemmän vakuuttuneempi, että tämä on tällainen "hyvää päivää kirvesvartta"-tapahtuma.
Miksi?
Siksi. että molempien presidenttien - Trumpin ja Putinin - kädet ovat loppujen lopuksi sidottu - onneksi näin, sillä muutoin maailma olisi vieläkin nykyistä sekavampi.
Miksi?
Siksi. että molempien presidenttien - Trumpin ja Putinin - kädet ovat loppujen lopuksi sidottu - onneksi näin, sillä muutoin maailma olisi vieläkin nykyistä sekavampi.
Sen sijaan olen tyytyväinen, että kaikki sataa Suomen/Helsingin/ ja presidentti Niinistön laariin. Varmaan siitä saa osansa Suomen tämänhetkinen hallituskin virkamieskunnan aktiivisesta panostuksesta...
Jatkoteksti edelliseen:
Seurattuani koko päivän aktiivisesti Helsingin tapahtumia totean > Hohhoijaa...
Mielestäni mihinkään - ei kerta kaikkiaan mihinkään - oleelliseen kipupisteeseen löytynyt ratkaisuehdotusta. Presidentinlinnan tiedotustilaisuudessa molempien presidenttien tekstit olivat ympäripyöreitä, jotakuinkin mitäänsanomattomia ja ennalta arvattavia.
Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, että tapaaminen olisi ollut turha, sillä jonkinlainen siemen yhteistyöstä todennäköisesti jäi itämään...
sunnuntai 15. heinäkuuta 2018
Älä usko silmiäsi...
Tämä on erinomainen artikkeli - kertakaikkiaan...
Suora nettilainaus Halsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Älä usko silmiäsi
Professori Bengt Holmström kertoo Saska Saarikoskelle, miksi ei kannata luottaa siihen mitä näkee, ja miksi terve järki tuntuu usein olevan väärässä. Toimittajallakin on tarjota nobelistille sentään yksi ajatus.
Suora nettilainaus Halsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Älä usko silmiäsi
Professori Bengt Holmström kertoo Saska Saarikoskelle, miksi ei kannata luottaa siihen mitä näkee, ja miksi terve järki tuntuu usein olevan väärässä. Toimittajallakin on tarjota nobelistille sentään yksi ajatus.
AJATTELE Kopernikusta”, sanoo professori Bengt Holmström yliopiston avarassa kulmahuoneessa, jonka ikkunasta aukeaa upea näköala Bostonia halkovan Charles Riverin yli.
”Koeta asettaa itsesi Kopernikuksen asemaan, kun hän tajuaa, että aurinko ei kierräkään maapalloa. Kopernikuksella oli valtavia vaikeuksia miettiessään, miten saada ihmiset ikinä uskomaan hänen teoriaansa.”
Bengt Holmström on ajatellut Kopernikusta paljon. Hänen mukaansa taloustiede on täynnä tilanteita, joissa asiat ovat juuri päinvastoin kuin miltä ne näyttävät.
EN ole varma, mistä Kopernikus tähän putkahti, mutta sellaista keskusteleminen Holmströmin kanssa on. Välillä ollaan tähtitaivaalla, heti perään syöksytään sienimetsään kantarelleja etsimään.
Professorin pää toimii nopeasti eikä suukaan ole hidas – ja hänellä on hauska tapa konkretisoida ajatuksiaan värikkäillä vertauksilla.
Se on kokeneen luennoitsijan tapa havainnollistaa asioita, jotka eivät aina ole aivan yksinkertaisia. Kuulija onkin kiitollinen siitä, että asiat tarjotaan kielikuvina eikä esimerkiksi niinä kaavoina, jotka täyttävät professorin työhuoneessa olevan tussitaulun.
Holmströmin tiedeura on kestänyt tasan 40 vuotta, sillä hän jätti väitöskirjansa Stanfordin yliopistoon vuonna 1978. Sen jälkeen hän on toiminut taloustieteen professorina ensin Yalen yliopistossa ja vuodesta 1994 alkaen Bostonin kupeessa toimivassa MIT:ssä, jota pidetään maailman johtavana teknillisenä korkeakouluna.
Ja hyvin onkin. Kaksi vuotta sitten Holmström sai yhdessä Oliver Hartin kanssa Ruotsin keskuspankin myöntämän taloustieteen palkinnon eli niin kutsutun talous-Nobelin.
Keskustelussa Holmström osoittaa monta tietoa luuloksi. Professori kutsuu tällaisia asioita ”Kopernikus-ongelmiksi”.
Kun tutkija törmää tällaiseen ongelmaan, hän on samassa tilanteessa kuin puolalainen tähtitieteilijä 1600-luvun alussa.
Miten saada ihmiset uskomaan tutkijaa eikä omia silmiään?
KUN saavuin komeaan kivirakennukseen, jonka uumenissa professorin työhuone sijaitsee, kysyin alaovella Bengt Holmströmiä.
”Holmstrom? Hän, joka sai juuri Nobelin?” tutkijan näköinen partamies kysyi.
”Yksi ja ainoa”, minä vastasin.
Mies katsoi minua pitkään.
Myöhemmin huomasin, että MIT:n tutkijat ovat saaneet 63 Nobelia. Suomeen Nobeleja on tullut laskutavasta riippuen neljä tai viisi.
”Olen miettinyt paljon, miksi niin on”, Holmström vastaa ihmettelyyni.
”Pohjoismaat edustavat korkeaa koulutasoa, mutta yliopistot ovat olleet katastrofaalisia, koska siellä lähdetään siitä, että yliopistossa saa olla vapaa.”
”Ajatellaan, että luovuus tulee vapaudesta. Se on se fundamentaalinen harhakäsitys. Luovuus syntyy haasteista, rajoituksista ja kysymyksistä.”
Luovuus ei synny vapaudesta vaan rajoituksista! Siinä taisi jo tulla keskustelumme ensimmäinen kopernikus.
HOLMSTRÖM kertoo ohjaavansa omia opiskelijoitaan hyvin tarkasti. Professori voi katsoa kahdessa minuutissa kännykästään, mitä kukin on viikon varrella tehnyt. Opiskelijat eivät pidä seurantaa valvontana vaan välittämisenä.
Vaatiminen on välittämistä! Siinä toinen kopernikus.
Holmströmin mukaan ohjaajan tehtävä on panna opiskelijalle silmälaput kuin hevoselle.
Professori paljastaa pelaavansa tietokoneellaan sanapeli Scrabblea ”pitääkseen aivonsa toimintakunnossa”.
”Tyhjät kirjaimet ovat paljon hankalampia kuin valmiit kirjaimet, koska ne avaavat niin paljon eri vaihtoehtoja”, Holmström huomauttaa.
”Joskus sanotaan, että pitää ajatella laatikon ulkopuolella. Mutta ei laatikon ulkopuolellakaan voi ajatella ilman laatikkoa. Vain laatikko voi inspiroida menemään joskus myös sen laatikon ulkopuolelle.”
Ajatuslaatikosta Holmström siirtyy nopean assosiaation kautta vauvan laatikkoon. Sanoinko jo, että Holmströmiä on hauskaa kuunnella?
”Vauvakin pannaan kapaloihin tai pieneen laatikkoon, koska se tuntee itsensä fyysisesti turvattomaksi laajalla alustalla. Kun opit lisää taitoja, laatikkosi laajenee. Mestarit pystyvät tekemään itselleen oman laatikon. Heitä kutsutaan johtajiksi, eikä heitä ole hirveästi.”
YHDYSVALLOISSA yliopistot kilpailevat asiakkaista kuin tavaratalot. Se tarkoittaa hyvää opetusta, viihtyvyyttä, tieteellistä tasoa ja jopa työpaikan etsimistä opiskelijoille. MIT auttaa opiskelijoitaan pääsemään uralla eteenpäin, sillä epäonnistunut alumni on yliopistolle huonoa mainosta.
Mutta kun opiskelijoille antaa paljon, heiltä voi paljon myös vaatia.
”Sama sopimus kuin urheilussa: minä lupaan, että sinusta tulee hyvä, ja sinä lupaat tehdä, mitä minä pyydän. Et sano, että tänään ei huvita hiihtää. Teet enemmän kuin haluat, koska sinusta ei koskaan tule hyvää, jos sinua ei pakoteta ylittämään rajojasi.”
”Voin vaikka vannoa, että Sibelius-Akatemian Jorma Panula vaati aika paljon opiskelijoiltaan, eivätkä he protestoineet.”
Suomalaisen korvissa tuo kuulostaa juuri siltä amerikkalaisuudelta, joka puristaa elämästä mehut.
”Kyllä minä ymmärrän, että eurooppalaisten mielestä olisi kiva istua ja juoda punaviiniä ja katsoa Välimerta ja pohtia elämän tarkoitusta. Tykkään minäkin siitä.”
”Mutta vaikka amerikkalaiset olisivat eurooppalaisten silmissä liian aggressiivisia, niin samalla tavalla kiinalaisten mielestä amerikkalaiset ovat hitaita – ja Eurooppa toivottoman hidas.”
”Ei meillä ole varaa siihen, että nuoret alkavat 30-vuotiaina pikkuhiljaa valmistua. Tätä yritetään puolustaa sillä, että heistä tulee elämäntaitoisia tai muuta, mutta kyllä tämä maapallo on tulossa vaiheeseen, jossa joutuu tekemään enemmän työtä, jotta saa ruokaa pöydälle.”
Kerron Holmströmille amerikkalaisista naapureistani, jotka viettävät vuodessa viikon kesälomaa ja tarkastavat silloinkin joka päivä työsähköpostinsa.
”That’s life. Eivät eurooppalaiset voi pysäyttää kelloa. Tutulla kantarellipaikalla käy nyt muitakin, ja joudut kilpailemaan niistä sienistä.”
EPÄSYMMETRISEN tiedon teoria auttaa Holmströmin mukaan ymmärtämään myös amerikkalaista nykypolitiikkaa. Presidentti Donald Trump on jatkuvalla twiittaamisellaan luonut illuusion suuresta avoimuudesta. Presidentti näyttää sanovan kaiken, mitä ajattelee, vaikkei sano juuri mitään.
”Trumpin rehellinen epärehellisyys toimii paremmin kuin muiden poliitikkojen epärehelliseltä tuntuva rehellisyys”, Holmström arvioi.
Tämä taisi olla jo kolmas kopernikus.
Holmström lähtee siitä, että olemme kaikki ihmisiä elämän näyttämöllä. Jokainen näyttelee jollekin yleisölle: lapset vanhemmilleen, nuoret kavereilleen, työntekijät pomoilleen, toimittajat lukijoilleen ja tutkijat tiedeyhteisölle. Jos haluaa ymmärtää ihmistä, pitää tietää, keneltä hän odottaa aplodeja.
Poliitikolle esiintymisestä on tullut kokoaikaista. Se johtuu Holmströmin mukaan ennen kaikkea sosiaalisesta mediasta. Politiikasta on tullut professorin mielestä aivan liian läpinäkyvää. Se on vaarallista.
BENGT Holmström varoitti avoimuuden riskeistä jo viime kesänä Kultarannassa pidetyssä tasavallan presidentin seminaarissa. Nyt hän on asiasta vielä vakuuttuneempi.
”Miksi kaikkialla muualla kuin ehkä Kiinassa valitetaan nyt politiikasta? Ihmisten perushypoteesi on, että kentälle on tullut huonompia poliitikkoja, mutta sen voi sulkea lähes varmuudella pois. Jokin siis kannustaa poliitikkoja toimimaan eri tavalla kuin ennen. Siinä tullaan tähän nykyiseen läpinäkyvyyteen.”
Politiikasta on tullut läpinäkyvää, koska avoimuuden on uskottu lisäävän luottamusta politiikkaan. Mutta onkin käynyt juuri päinvastoin: luottamus poliitikkoihin on romahtanut. Sipilän hallitusta esimerkiksi piti huhtikuisessa kyselyssä hyvänä vain kuusi prosenttia vastaajista.
”Kansa on lähtenyt sille linjalle, että sen pitää saada nähdä enemmän ja päättää enemmän asioista. Uusi Harry Harkimon projekti on tästä hyvä esimerkki: pitää saada kansan ääni kuulumaan. Luullaan, että läpinäkyvyys on ratkaisu ongelmaan, mutta minä väitän, että se on osa ongelmaa.”
Holmströmin mukaan politiikan läpinäkyvyys on aina pelkkä illuusio. Kun asioita twiitataan tai vuodetaan julkisuuteen, ihmiset kuvittelevat näkevänsä todellisuuden, mutta oikeasti he kurkistelevat pikkuruisesta avaimenreiästä.
”Se kanava on hirveän ohut. Ihmiset eivät näe kontekstia eivätkä kokonaisuutta, mutta vaarana on, että he kuvittelevat tietävänsä kaiken tarvittavan.”
Tietämättömiä mutta vaativia äänestäjiä mielistelevä poliitikko ei tee välttämättä kaikkein parhaita päätöksiä – tai mitään.
Holmström vertaa tilannetta amerikkalaiseen lääkäriin, joka voi jättää vaikean leikkauksen tekemättä, jotta ei joudu vastuuseen hoitovirheestä.
”Sympatisoin hyvin paljon poliitikkoja. Se on kiittämätön tehtävä. Aika vähästä lentävät ihmiset nyt ulos viroistaan.”
Toinen läpinäkyvyyden ongelma on se, että se polarisoi politiikkaa palkitsemalla ehdottomuudesta ja rankaisemalla kompromisseista.
”Kompromissin tekeminen on ollut hirveän olennainen osa järkevää politiikan tekoa. Jos minä tykkään omenista ja sinä appelsiineista, voimme sopia, että sinä annat minulle omenia, jos minä annan sinulle appelsiineja. Taloustieteen mukaan se on ihan hyvä tapa.”
HOLMSTRÖMIN mielestä sote-uudistus on esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun monimutkaista uudistusta yritetään tehdä jatkuvassa julkisuuden valokeilassa.
”Se, että kansa seuraa koko ajan, kun makkaraa tehdään – ei siitä mitään tule. Pitäisi odottaa, että makkara on valmis, ja katsoa sitten, maistuuko se vai ei.”
Mutta eihän niin isoista asioista voi sopia salaa kabineteissa!
”Läpinäkyvyyttä pitää olla tarvittava määrä. Se on instrumentti. Sanotaan, että auringonvalo on paras basillien tappaja, mutta sillä on negatiivinenkin puolensa.”
”En usko, että näitä järjestelmiä on alkujaan tehty sellaisiksi kuin ne ovat, jotta pahat ihmiset saisivat tehdä salaa pahoja asioita.”
Kun valokeila ei koskaan sammu, poliitikkojen pitää näytellä koko ajan. Niinpä he näyttävät huonommilta ja epärehellisemmiltä kuin vanhoina hyvinä aikoina.
Mutta taas kerran silmät pettävät. Ihmiset vertaavat nykytilannetta menneisyyteen, jolloin tietoa oli tarjolla vähemmän. Esimerkiksi John F. Kennedyllä oli skandaalimainen yksityiselämä, mutta yleisö sai kuulla siitä vasta paljon myöhemmin.
”Se on klassinen ongelma. Samasta syystä ihmiset kuvittelevat, että rikollisuus on lisääntynyt, kun tilastointi on parantunut.” Moneskos kopernikus tämä oikein olikaan?
HOLMSTRÖM siis väittää, että liiallinen avoimuus tuottaa huonoa politiikkaa. Hän on asiasta niin varma, että on valmis kutsumaan sitä ”matemaattiseksi tosiasiaksi”.
Mutta ehkä tarkastelukulmaa voisi laajentaa? Avoimuuden ja suoran vaikuttamisen vaatimukset alkoivat voimistua kaikissa länsimaissa 1990-luvulla heti kylmän sodan päättymisen jälkeen. Voisiko olla niin, että ulkoinen uhka sai ihmiset aiemmin hyväksymään politiikan takahuoneneuvottelut? Ja jos niin on, voisiko Kiinan ja Venäjän uhka tuoda länsimaissakin uudestaan valtaan vahvempia johtajia? Sauli Niinistön suosioluvut saattaisivat kertoa sellaisesta.
Holmström kaivaa taskustaan ryppyisen paperipalan ja tekee siihen muistiinpanon pienellä käsialallaan. Kun hän avaa suunsa, käy ilmi, että hän on jo prosessoinut ehdotukseni osaksi yhtälöään.
”Tuo ajatuksenkulku, jonka toit esiin, on akateemisesti mielenkiintoinen. Asiat voivat mennä oikein väärästä syystä.”
Holmström päättelee, että karismaattiset johtajat voivat tosiaan olla yksi ulospääsy tilanteesta, jossa kansa kaipaa johtajuutta mutta on menettänyt uskonsa edustukselliseen demokratiaan.
”Kansa ei varmasti ajattele sitä näin syvällisesti, mutta se voi olla funktionaalisesti järkevää.”
”Niinistö on ottanut selvästi lujemman otteen presidenttiyteen, ja siitä on tullut merkittävämpi hänen aikanaan. Varsinkin suljettujen ovien takana hän on hyvin analyyttinen ja pohtiva henkilö.”
KUN Kopernikus kuoli vuonna 1543, hänen pääteoksensa oli juuri tullut painosta. Kului kuitenkin vielä monta sukupolvea ennen kuin ihmiset alkoivat uskoa, ettei aurinko nouse eikä laske vaan maapallo pyörii.
Kolme tuntia kestäneessä haastattelussa Holmström on hahmotellut oman poliittisen pyörimisliikkeensä: liika avoimuus tuottaa huonoa politiikkaa, huono politiikka lisää poliitikkojen arvostelua, ja poliitikkojen arvostelu saa ihmiset vaatimaan lisää avoimuutta.
Tätäkään Kopernikus-ongelmaa ei ole helppo ratkaista.
”Se on yksi läpinäkyvyyden ongelma: sitä on hyvin vaikea kääntää taaksepäin. Ajatellaan, että jos et kerro kaikkea, sinulla on jotain salattavaa. Ensimmäinen askel on kuitenkin diagnosoida asia oikein.”
”Usein se menee niin, että tulee diktaattori tai muuta, ja sen jälkeen lähdetään taas nollatasolta. Kyllä se jollain tavalla ratkeaa, mutta kysymys on siitä, ratkeaako se hyvällä tavalla vai voimanmittelytavalla.”
Jospa ihmiset lukevat tämän haastattelun ja päättävät parantaa tapansa?
”Niin, voi kysyä, onko tällaisesta haastattelusta jotain hyötyä. Se nähdään sitten.”
”Koeta asettaa itsesi Kopernikuksen asemaan, kun hän tajuaa, että aurinko ei kierräkään maapalloa. Kopernikuksella oli valtavia vaikeuksia miettiessään, miten saada ihmiset ikinä uskomaan hänen teoriaansa.”
Bengt Holmström on ajatellut Kopernikusta paljon. Hänen mukaansa taloustiede on täynnä tilanteita, joissa asiat ovat juuri päinvastoin kuin miltä ne näyttävät.
EN ole varma, mistä Kopernikus tähän putkahti, mutta sellaista keskusteleminen Holmströmin kanssa on. Välillä ollaan tähtitaivaalla, heti perään syöksytään sienimetsään kantarelleja etsimään.
Professorin pää toimii nopeasti eikä suukaan ole hidas – ja hänellä on hauska tapa konkretisoida ajatuksiaan värikkäillä vertauksilla.
Se on kokeneen luennoitsijan tapa havainnollistaa asioita, jotka eivät aina ole aivan yksinkertaisia. Kuulija onkin kiitollinen siitä, että asiat tarjotaan kielikuvina eikä esimerkiksi niinä kaavoina, jotka täyttävät professorin työhuoneessa olevan tussitaulun.
Holmströmin tiedeura on kestänyt tasan 40 vuotta, sillä hän jätti väitöskirjansa Stanfordin yliopistoon vuonna 1978. Sen jälkeen hän on toiminut taloustieteen professorina ensin Yalen yliopistossa ja vuodesta 1994 alkaen Bostonin kupeessa toimivassa MIT:ssä, jota pidetään maailman johtavana teknillisenä korkeakouluna.
Holmström on tutkinut epäsymmetrisen informaation vaikutusta ihmisten toimintaan. Se tarkoittaa esimerkiksi neuvottelua, jossa yksi tietää enemmän kuin toinen. Holmströmmäisesti yksinkertaistaen voisi sanoa, että professori on kehittänyt teoriaa luulemisesta.Miten saada ihmiset uskomaan tutkijaa eikä omia silmiään?
Ja hyvin onkin. Kaksi vuotta sitten Holmström sai yhdessä Oliver Hartin kanssa Ruotsin keskuspankin myöntämän taloustieteen palkinnon eli niin kutsutun talous-Nobelin.
Keskustelussa Holmström osoittaa monta tietoa luuloksi. Professori kutsuu tällaisia asioita ”Kopernikus-ongelmiksi”.
Kun tutkija törmää tällaiseen ongelmaan, hän on samassa tilanteessa kuin puolalainen tähtitieteilijä 1600-luvun alussa.
Miten saada ihmiset uskomaan tutkijaa eikä omia silmiään?
KUN saavuin komeaan kivirakennukseen, jonka uumenissa professorin työhuone sijaitsee, kysyin alaovella Bengt Holmströmiä.
”Holmstrom? Hän, joka sai juuri Nobelin?” tutkijan näköinen partamies kysyi.
”Yksi ja ainoa”, minä vastasin.
Mies katsoi minua pitkään.
Myöhemmin huomasin, että MIT:n tutkijat ovat saaneet 63 Nobelia. Suomeen Nobeleja on tullut laskutavasta riippuen neljä tai viisi.
”Olen miettinyt paljon, miksi niin on”, Holmström vastaa ihmettelyyni.
”Pohjoismaat edustavat korkeaa koulutasoa, mutta yliopistot ovat olleet katastrofaalisia, koska siellä lähdetään siitä, että yliopistossa saa olla vapaa.”
”Ajatellaan, että luovuus tulee vapaudesta. Se on se fundamentaalinen harhakäsitys. Luovuus syntyy haasteista, rajoituksista ja kysymyksistä.”
Luovuus ei synny vapaudesta vaan rajoituksista! Siinä taisi jo tulla keskustelumme ensimmäinen kopernikus.
HOLMSTRÖM kertoo ohjaavansa omia opiskelijoitaan hyvin tarkasti. Professori voi katsoa kahdessa minuutissa kännykästään, mitä kukin on viikon varrella tehnyt. Opiskelijat eivät pidä seurantaa valvontana vaan välittämisenä.
Vaatiminen on välittämistä! Siinä toinen kopernikus.
Holmströmin mukaan ohjaajan tehtävä on panna opiskelijalle silmälaput kuin hevoselle.
”Tohtoriopiskelijoilla on paljon ideoita, he miettivät sitä, tätä ja tota. Sanon: valitse yksi niistä. Poistan heiltä oikeuden miettiä kaikkia muita asioita. Se on osoittautunut hyvin tehokkaaksi.””Joskus sanotaan, että pitää ajatella laatikon ulkopuolella. Mutta ei laatikon ulkopuolellakaan voi ajatella ilman laatikkoa.”
Professori paljastaa pelaavansa tietokoneellaan sanapeli Scrabblea ”pitääkseen aivonsa toimintakunnossa”.
”Tyhjät kirjaimet ovat paljon hankalampia kuin valmiit kirjaimet, koska ne avaavat niin paljon eri vaihtoehtoja”, Holmström huomauttaa.
”Joskus sanotaan, että pitää ajatella laatikon ulkopuolella. Mutta ei laatikon ulkopuolellakaan voi ajatella ilman laatikkoa. Vain laatikko voi inspiroida menemään joskus myös sen laatikon ulkopuolelle.”
Ajatuslaatikosta Holmström siirtyy nopean assosiaation kautta vauvan laatikkoon. Sanoinko jo, että Holmströmiä on hauskaa kuunnella?
”Vauvakin pannaan kapaloihin tai pieneen laatikkoon, koska se tuntee itsensä fyysisesti turvattomaksi laajalla alustalla. Kun opit lisää taitoja, laatikkosi laajenee. Mestarit pystyvät tekemään itselleen oman laatikon. Heitä kutsutaan johtajiksi, eikä heitä ole hirveästi.”
YHDYSVALLOISSA yliopistot kilpailevat asiakkaista kuin tavaratalot. Se tarkoittaa hyvää opetusta, viihtyvyyttä, tieteellistä tasoa ja jopa työpaikan etsimistä opiskelijoille. MIT auttaa opiskelijoitaan pääsemään uralla eteenpäin, sillä epäonnistunut alumni on yliopistolle huonoa mainosta.
Mutta kun opiskelijoille antaa paljon, heiltä voi paljon myös vaatia.
”Sama sopimus kuin urheilussa: minä lupaan, että sinusta tulee hyvä, ja sinä lupaat tehdä, mitä minä pyydän. Et sano, että tänään ei huvita hiihtää. Teet enemmän kuin haluat, koska sinusta ei koskaan tule hyvää, jos sinua ei pakoteta ylittämään rajojasi.”
”Voin vaikka vannoa, että Sibelius-Akatemian Jorma Panula vaati aika paljon opiskelijoiltaan, eivätkä he protestoineet.”
Suomalaisen korvissa tuo kuulostaa juuri siltä amerikkalaisuudelta, joka puristaa elämästä mehut.
”Kyllä minä ymmärrän, että eurooppalaisten mielestä olisi kiva istua ja juoda punaviiniä ja katsoa Välimerta ja pohtia elämän tarkoitusta. Tykkään minäkin siitä.”
”Mutta vaikka amerikkalaiset olisivat eurooppalaisten silmissä liian aggressiivisia, niin samalla tavalla kiinalaisten mielestä amerikkalaiset ovat hitaita – ja Eurooppa toivottoman hidas.”
Holmström muistelee vierailuaan kiinalaisessa verkkokauppayrityksessä Alibabassa, jonka finanssiosaston työntekijöiden keski-ikä oli 26 vuotta – ja yli puolet heistä oli naisia.”Ei meillä ole varaa siihen, että nuoret alkavat 30-vuotiaina pikkuhiljaa valmistua.”
”Ei meillä ole varaa siihen, että nuoret alkavat 30-vuotiaina pikkuhiljaa valmistua. Tätä yritetään puolustaa sillä, että heistä tulee elämäntaitoisia tai muuta, mutta kyllä tämä maapallo on tulossa vaiheeseen, jossa joutuu tekemään enemmän työtä, jotta saa ruokaa pöydälle.”
Kerron Holmströmille amerikkalaisista naapureistani, jotka viettävät vuodessa viikon kesälomaa ja tarkastavat silloinkin joka päivä työsähköpostinsa.
”That’s life. Eivät eurooppalaiset voi pysäyttää kelloa. Tutulla kantarellipaikalla käy nyt muitakin, ja joudut kilpailemaan niistä sienistä.”
EPÄSYMMETRISEN tiedon teoria auttaa Holmströmin mukaan ymmärtämään myös amerikkalaista nykypolitiikkaa. Presidentti Donald Trump on jatkuvalla twiittaamisellaan luonut illuusion suuresta avoimuudesta. Presidentti näyttää sanovan kaiken, mitä ajattelee, vaikkei sano juuri mitään.
Professorin mielestä Trump tuntuu aidolta silloinkin, kun ei puhu totta, kun taas muut poliitikot tuntuvat teeskentelijöiltä, vaikka puhuisivat totta.Jos haluaa ymmärtää ihmistä, pitää tietää, keneltä hän odottaa aplodeja.
”Trumpin rehellinen epärehellisyys toimii paremmin kuin muiden poliitikkojen epärehelliseltä tuntuva rehellisyys”, Holmström arvioi.
Tämä taisi olla jo kolmas kopernikus.
Holmström lähtee siitä, että olemme kaikki ihmisiä elämän näyttämöllä. Jokainen näyttelee jollekin yleisölle: lapset vanhemmilleen, nuoret kavereilleen, työntekijät pomoilleen, toimittajat lukijoilleen ja tutkijat tiedeyhteisölle. Jos haluaa ymmärtää ihmistä, pitää tietää, keneltä hän odottaa aplodeja.
Poliitikolle esiintymisestä on tullut kokoaikaista. Se johtuu Holmströmin mukaan ennen kaikkea sosiaalisesta mediasta. Politiikasta on tullut professorin mielestä aivan liian läpinäkyvää. Se on vaarallista.
BENGT Holmström varoitti avoimuuden riskeistä jo viime kesänä Kultarannassa pidetyssä tasavallan presidentin seminaarissa. Nyt hän on asiasta vielä vakuuttuneempi.
”Miksi kaikkialla muualla kuin ehkä Kiinassa valitetaan nyt politiikasta? Ihmisten perushypoteesi on, että kentälle on tullut huonompia poliitikkoja, mutta sen voi sulkea lähes varmuudella pois. Jokin siis kannustaa poliitikkoja toimimaan eri tavalla kuin ennen. Siinä tullaan tähän nykyiseen läpinäkyvyyteen.”
Politiikasta on tullut läpinäkyvää, koska avoimuuden on uskottu lisäävän luottamusta politiikkaan. Mutta onkin käynyt juuri päinvastoin: luottamus poliitikkoihin on romahtanut. Sipilän hallitusta esimerkiksi piti huhtikuisessa kyselyssä hyvänä vain kuusi prosenttia vastaajista.
”Kansa on lähtenyt sille linjalle, että sen pitää saada nähdä enemmän ja päättää enemmän asioista. Uusi Harry Harkimon projekti on tästä hyvä esimerkki: pitää saada kansan ääni kuulumaan. Luullaan, että läpinäkyvyys on ratkaisu ongelmaan, mutta minä väitän, että se on osa ongelmaa.”
Holmströmin mukaan politiikan läpinäkyvyys on aina pelkkä illuusio. Kun asioita twiitataan tai vuodetaan julkisuuteen, ihmiset kuvittelevat näkevänsä todellisuuden, mutta oikeasti he kurkistelevat pikkuruisesta avaimenreiästä.
”Se kanava on hirveän ohut. Ihmiset eivät näe kontekstia eivätkä kokonaisuutta, mutta vaarana on, että he kuvittelevat tietävänsä kaiken tarvittavan.”
Tietämättömiä mutta vaativia äänestäjiä mielistelevä poliitikko ei tee välttämättä kaikkein parhaita päätöksiä – tai mitään.
Holmström vertaa tilannetta amerikkalaiseen lääkäriin, joka voi jättää vaikean leikkauksen tekemättä, jotta ei joudu vastuuseen hoitovirheestä.
”Sympatisoin hyvin paljon poliitikkoja. Se on kiittämätön tehtävä. Aika vähästä lentävät ihmiset nyt ulos viroistaan.”
Toinen läpinäkyvyyden ongelma on se, että se polarisoi politiikkaa palkitsemalla ehdottomuudesta ja rankaisemalla kompromisseista.
”Kompromissin tekeminen on ollut hirveän olennainen osa järkevää politiikan tekoa. Jos minä tykkään omenista ja sinä appelsiineista, voimme sopia, että sinä annat minulle omenia, jos minä annan sinulle appelsiineja. Taloustieteen mukaan se on ihan hyvä tapa.”
HOLMSTRÖMIN mielestä sote-uudistus on esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun monimutkaista uudistusta yritetään tehdä jatkuvassa julkisuuden valokeilassa.
”Se, että kansa seuraa koko ajan, kun makkaraa tehdään – ei siitä mitään tule. Pitäisi odottaa, että makkara on valmis, ja katsoa sitten, maistuuko se vai ei.”
Mutta eihän niin isoista asioista voi sopia salaa kabineteissa!
”Läpinäkyvyyttä pitää olla tarvittava määrä. Se on instrumentti. Sanotaan, että auringonvalo on paras basillien tappaja, mutta sillä on negatiivinenkin puolensa.”
”En usko, että näitä järjestelmiä on alkujaan tehty sellaisiksi kuin ne ovat, jotta pahat ihmiset saisivat tehdä salaa pahoja asioita.”
Kun valokeila ei koskaan sammu, poliitikkojen pitää näytellä koko ajan. Niinpä he näyttävät huonommilta ja epärehellisemmiltä kuin vanhoina hyvinä aikoina.
Mutta taas kerran silmät pettävät. Ihmiset vertaavat nykytilannetta menneisyyteen, jolloin tietoa oli tarjolla vähemmän. Esimerkiksi John F. Kennedyllä oli skandaalimainen yksityiselämä, mutta yleisö sai kuulla siitä vasta paljon myöhemmin.
”Se on klassinen ongelma. Samasta syystä ihmiset kuvittelevat, että rikollisuus on lisääntynyt, kun tilastointi on parantunut.” Moneskos kopernikus tämä oikein olikaan?
HOLMSTRÖM siis väittää, että liiallinen avoimuus tuottaa huonoa politiikkaa. Hän on asiasta niin varma, että on valmis kutsumaan sitä ”matemaattiseksi tosiasiaksi”.
Kun katson tussitaululla olevia kaavoja, en tunne pienintäkään halua alkaa väitellä asiasta nobelistin kanssa, en, vaikka saan palkkani asioiden tuomisesta julkisuuteen.Voisiko olla niin, että ulkoinen uhka sai ihmiset aiemmin hyväksymään politiikan takahuoneneuvottelut?
Mutta ehkä tarkastelukulmaa voisi laajentaa? Avoimuuden ja suoran vaikuttamisen vaatimukset alkoivat voimistua kaikissa länsimaissa 1990-luvulla heti kylmän sodan päättymisen jälkeen. Voisiko olla niin, että ulkoinen uhka sai ihmiset aiemmin hyväksymään politiikan takahuoneneuvottelut? Ja jos niin on, voisiko Kiinan ja Venäjän uhka tuoda länsimaissakin uudestaan valtaan vahvempia johtajia? Sauli Niinistön suosioluvut saattaisivat kertoa sellaisesta.
Holmström kaivaa taskustaan ryppyisen paperipalan ja tekee siihen muistiinpanon pienellä käsialallaan. Kun hän avaa suunsa, käy ilmi, että hän on jo prosessoinut ehdotukseni osaksi yhtälöään.
”Tuo ajatuksenkulku, jonka toit esiin, on akateemisesti mielenkiintoinen. Asiat voivat mennä oikein väärästä syystä.”
Holmström päättelee, että karismaattiset johtajat voivat tosiaan olla yksi ulospääsy tilanteesta, jossa kansa kaipaa johtajuutta mutta on menettänyt uskonsa edustukselliseen demokratiaan.
”Kansa ei varmasti ajattele sitä näin syvällisesti, mutta se voi olla funktionaalisesti järkevää.”
”Niinistö on ottanut selvästi lujemman otteen presidenttiyteen, ja siitä on tullut merkittävämpi hänen aikanaan. Varsinkin suljettujen ovien takana hän on hyvin analyyttinen ja pohtiva henkilö.”
KUN Kopernikus kuoli vuonna 1543, hänen pääteoksensa oli juuri tullut painosta. Kului kuitenkin vielä monta sukupolvea ennen kuin ihmiset alkoivat uskoa, ettei aurinko nouse eikä laske vaan maapallo pyörii.
Kolme tuntia kestäneessä haastattelussa Holmström on hahmotellut oman poliittisen pyörimisliikkeensä: liika avoimuus tuottaa huonoa politiikkaa, huono politiikka lisää poliitikkojen arvostelua, ja poliitikkojen arvostelu saa ihmiset vaatimaan lisää avoimuutta.
Tätäkään Kopernikus-ongelmaa ei ole helppo ratkaista.
”Se on yksi läpinäkyvyyden ongelma: sitä on hyvin vaikea kääntää taaksepäin. Ajatellaan, että jos et kerro kaikkea, sinulla on jotain salattavaa. Ensimmäinen askel on kuitenkin diagnosoida asia oikein.”
”Usein se menee niin, että tulee diktaattori tai muuta, ja sen jälkeen lähdetään taas nollatasolta. Kyllä se jollain tavalla ratkeaa, mutta kysymys on siitä, ratkeaako se hyvällä tavalla vai voimanmittelytavalla.”
Jospa ihmiset lukevat tämän haastattelun ja päättävät parantaa tapansa?
”Niin, voi kysyä, onko tällaisesta haastattelusta jotain hyötyä. Se nähdään sitten.”
- TiedeSeuraa
- Saska SaarikoskiSeuraa
- YliopistotSeuraa
Seuraa uutisia tästä aiheesta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)