torstai 30. marraskuuta 2023

"Ketä kemiläistä kuntapoliitikkoa arvostat eniten?" minulta kysyttiin, kun juttelin kuntapolitiikasta erään tuttavani kanssa...

"Ketä kemiläistä kuntapoliitikkoa arvostat eniten?" minulta kysyttiin, kun juttelin kuntapolitiikasta erään tuttavani kanssa. "Luottamushenkilö ja/tai virkamies? Elossa oleva ja/tai kuollut" kysyin tarkennuksena. "Kaikki käy." sanoi juttukaverini. "Jos olisit kysynyt keitä, niin se olisi hiukan helpompaa." totesin. Lähestyin asiaa aluksi monikkomuodossa. Sanoin, että en ole koskaan ollut niin sanotussa kuntapolitiikan vallan ytimessä, enkä ole siten päässyt seuraamaan vallankäytön negatiivisia puolia, suhmurointia, joten näkemykseni ovat aika lailla mutu-pohjalta. Kyllä näistä edesmenneistä henkilöistä käy mielessä ainakin kolme henkilöä, joitten kanssa vähin olen ollut tekemisissä: Juhani Leino, Mikko Ekorre ja Pentti Ilvesluoto. Heillä kaikilla mielestäni oli asioihin näkemystä, kokonaisnäkemystä, mutta varmaan usein - omienkin taholta - tulivat väärinymmärretyksi. Takavuosien toimijoista on pakko nostaa esiin Ritva Sonntag, joka oli monessa - monien mielestä liiankin monessa mukana - ja kovassa paineessa. Mielestäni Risto Myyry on taannoin jäänyt mieleen asioihin paneutuneesta kuntapoliitikosta. Runsaan kahden vuoden aikana olen päässyt seuraamaan Marja-Leena Laitista Kemin Energia ja Vesi Oy:n hallitustyöskentelyssä. Kyllä hänellä on edellä olevien edesmenneiden henkilöiden tavalla kokonaisnäkemys hallinnassa. Kovin monessa hänkin on mukana. Nuorista ja keski-ikäisistä kuntapoliitikoista Joni Määttä on tehnyt minuun vaikutuksen. Olen puhutellut häntä tulevaisuuden tähtenä. Samoin kuin Kari Hanhisuanto... Toki onhan niitä monia muitakin. Jos yksi pitäisi nimetä niin kyllä tuo Ilvesluodon Pentti nousee ykköseksi. Ehkä siihen vaikuttaa myös se, että hän ensimmäisenä pyysi minua vuoden 1996 kuntavaaleihin ehdokkaaksi. Tosin silloin en vielä lähtenyt mukaan.

Kannatusmittausta pukkaa - eduskuntavaalien kannatusmittausta - voi järjen valo toteaisi edesmennyt oppikouluopettajani - ei painella paniikkinappuloita - kiitos!

Kannatusmittausta pukkaa - eduskuntavaalien kannatusmittausta - voi järjen valo toteaisi edesmennyt oppikouluopettajani - ei painella paniikkinappuloita - kiitos! Ylen tohinaa: Näin kannatusmittaus tehtiin Taloustutkimus haastatteli 2 535 ihmistä. Haastateltavilta kysyttiin, minkä puolueen ehdokasta he äänestäisivät, jos eduskuntavaalit olisivat nyt. Haastattelut tehtiin puhelimella ja internetpaneelissa 1.11.–28.11.2023. Puoluekantansa kertoi 1 959 haastateltavaa. Virhemarginaali on suurimmillaan 1,8 prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutkimuksen aineisto löytyy tästä linkistä. Niin - nyt on edelleen syytä keskittyä tuohon alkuvuoden 2024 presidentinvaaliasiaan. Jos ja kun se hoidetaan asiallisesti, tulevaisuuden kannatusmittauksetkin saavat uuden käänteen. Olli aluksi toiselle kierrokselle. Siinä on edelleen työsarkaa ihan nokko...

Mitä tänään tähän asti...

Kaunis, pilvinen ja tyven pakkasaamu - kyllä. Lehtiä -Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - kadunvarren postilaatikosta hakiessani luminen talviaamu oli aistittavissa. Mittarissa -5 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän klapit päärakennuksen takkapesään. Kukaties päivemmällä käyn fiilistelemässä lumikolan kanssa siirrellen lähinnä kakkosliittymässä vähiä lumia. Tänään ei oikeastaan ole mitään tärkeää tekemistä. Katsotaan, miten tämä päivä etenee...

keskiviikko 29. marraskuuta 2023

Kuvataiteen hinta - mystinen asia, jota ei välttämättä aina ymmärrä eikä tarvitse ymmärtääkään - näin on...

Kuvataiteen hinta - mystinen asia, jota ei välttämättä aina ymmärrä eikä tarvitse ymmärtääkään - näin on... Olen pohdiskellut usein ennenkin kuvataiteen hintaa. Asia tuli vastikään esiin eräässä käymässäni sähköpostiviestinnässä. Otan erään esimerkin mahdollisimman kaukaa. Meidän haltuumme joutui alla oleva taulu vuosia sitten. Se on öljyvärimaalaus. Edellinen omistaja on ostanut sen Ruotsin puolelta Luulajasta huutokaupasta. Taulun raamit, varsinkin taustalta katsottuna ovat vanhan näköiset. Takana lukee: Paris Place du Tertre, lisäksi taiteilijan signeeraus on edessä vasemmassa alanurkassa. On tällä hetkellä epätietoisuus, onko taiteilija kuuluisa vai jotain muuta. En ole toistaiseksi asiaa selvittänyt. Wikipedia-teksti: Place du Tertre on aukio Pariisin Montmartren kaupunginosassa. Sen yhteydessä on paljon kahviloita ja ravintoloita, ja se on Montmartren turismin keskus. Aukio sijaitsee Montmartren kukkulan laella, Pariisin korkeimmalla maastonkohdalla, vain parin korttelin päässä Sacré-Coeur-kirkosta. Nimi Tertre tarkoittaa kumpua. Kävimme - minä ja vaimoni Tuula - heinäkuussa 2019 kyseisellä alueella, ihmisvilinässä. Upea tapahtuma. Kovassa helteessä olimme kävelleet sinne hotelliltamme muutaman kilometrin matkan. Niin - tämäkin taulu sai aivan uuden ulottuvaisuuden. Mikä on sen hinta? Mitä Sinä olisit siitä valmis maksamaan? Maksaisitko 10€ vai 100€ vai 500€ vai 1000€ vai... . Tosin emme ole sitä myymässä.

Mitä tänään tähän asti...

Lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin puuskittaista tuulta ja yöllä sen verran lunta sataneen, että aamupäivällä on käytävä pihalla lumitöissä. Mittarissa -3 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Tänään loppuiltapäivästä on tähänastisen elämäni ensimmäinen Teams-kokous kotoa toteutettuna. Kerran olen ollut vastaavassa Kemin kaupungintalolla toteutettuna. Katsotaan, miten muutoin päivä etenee.

tiistai 28. marraskuuta 2023

"No nythän se helepon lykkäs Kemin Keskustalle!" totesi tuttu juttukaveri...

"No nythän se helepon lykkäs Kemin Keskustalle!" totesi tuttu juttukaveri.. Hän toi esiin aikaisemmat kirjoitukseni kuntapolitiikasta ja viimeaikaisen lehtiartikkelin Kemin kuntapolitiikasta - luottamushenkilöiden työsuojeluasioista. "Ei ole millään poliittisella ryhmittymällä helppoa Kemissä. Ei nyt eikä lähitulevaisuudessakaan. Vaikka tiettyä selkiintymistä onkin tapahtunut." totesin. Kyllä avoimesti on todettava, että kulunut valtuustokausi on ollut repaleinen. Kohta päivittäin näkee mediassa Kemin kuntatalouteen liittyviä uhkatekijöitä - tänäänkin tiistaina 28.11.2023 - uutisointi valtionosuusjärjestelmävuoden 2024 muutoksista, vähennyksistä Kemin osalta. On menossa "valtionosuushässäkkä", joka iskee korkealta ja kovaa Kemin kuntatalouteen. Se saattaa merkitä taas lisää supistuksia Kemin tarjoamista palveluista. Kyllä vuoden 2025 kunta- ja aluevaalit ovat tärkeät Kemissä(kin). Se poliittinen ryhmittymä, joka ei jatkuvista taloudellisista takaiskuista huolimatta ala painella paniikkinappuloita, onnistuu ehdokashankinnassa ja pitää rivit ojennuksessa - menestyy. Voi vaan kysyä: Onko tilaa uudelle ryhmittymälle?

Mitä tänään tähän asti...

Puuskittainen tuuli ja pilvinen taivas oli hetki sitten ensihavaintoni lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani. Mittarissa -8 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän klapit päärakennuksen takkapesään ja hoidan päivällä puuhuoltoa. Kukaties päivällä, mikäli sääennusteet pitävät paikkansa, sataa lunta ja saattaa tietää lumenkolausta = hyötyliikuntaa. Muutoin ei tänä päivänä ole erityistä tekemistä. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

maanantai 27. marraskuuta 2023

Marraskuun viimeinen viikko alkoi - kyllä...

Marraskuun viimeinen viikko alkoi - kyllä... Lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin pilvisen talviaamun läsnäolon. Mittarissa -15 astetta pakkasta. Aamupäivän aikana odotettavissa pakkaslumen kolaamista. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Tänään ei ole mitään erityistä tekemistä. Katsotaan, miten päivä etenee...

sunnuntai 26. marraskuuta 2023

Luottamushenkilön vastuu omasta toiminnasta - se on tärkeä asia - kyllä...

Luottamushenkilön vastuu omasta toiminnasta - se on tärkeä asia - kyllä... Valtuustokausi 2021-2025 on jo yli puolenvälin. Kemissäkin. Eri poliittiset ryhmittymät virittelevät jo verkkojaan uusien kuntavaaliehdokkaiden hakemiseksi lähestyviin kunta- ja aluevaaleihin. Olen tuonut useissa teksteissäni esiin tämän - kuluvan valtuustokauden - erityispiirteen. Mielestäni koskaan ei luottamustehtävistä ole ollut niin paljon eropyyntöjä kuin nyt. Kunnalliset luottamustehtävät on koettu raskaiksi. Oletettavasti pääsyyt ovat olleet paikkakunnalta muutto ja/tai henkilökohtaiset syyt. Varmaan moni "pyyhkeen kehään heittänyt" on kokenut panoksensa luottamustehtävään olleen riittämätön ja täten pettynyt omaan toimintaansa. Kuitenkin syitä löytynee myös eri ryhmittymien ryhmädynamiikassa. Valtuustoryhmän puheenjohtajalla on mielestäni äärimmäisen suuri kokonaisvastuu omasta ryhmästään. Kun ihmisistä on kysymys, erilaisia persoonia ja erilaisia kuppikuntia on osattava ohjeistaa kokonaisuuden kannalta oikeaan suuntaan. Avoin ja reipaskin asiakeskustelu tulee sietää. Tällä hetkellä ei ole helppo olla kuntapäättäjä. Ei ole helppo olla kunnan virkamiehenäkään. Jatkuva taloudellinen painajainen on koko ajan uhkana. Kaikesta huolimatta toivon, että seuraaviin kuntavaaleihin löytyy täyspäisiä, tolkun henkilöitä - tässä tapauksessa kemiläisiä - yhteisistä asioista aikanaan päättämään.

Kaunis talviaamu - kyllä...

Kaunis talviaamu - kyllä... Lunta harvakseltaan satelee ja mittarissa on -8- astetta pakkasta. Voi olla, että iltapäivällä joutuu/pääsee käymään ainakin etupihalla lumihommissa. Tänään ei oikeastaan ole mitään erityistä tekemistä. Nyt ollaan vaan kaikessa rauhassa. On havillista aikaa seurata maailmanmenoa. Päällimmäisenä tuo Suomen Keskusta rp:n puoluevaltuuston kokous Lahdessa. Katsotaan, mitä muuta tämä sunnuntaipäivä tuo tullessaan.

lauantai 25. marraskuuta 2023

Mitä tänään tähän asti...

Lehtiä - Lapin Kansa ja viikkoliite Luppo - kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin mukavan tuntuisen talviaamun läsnäolon. Mittarissa -5 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Tänään ei ole oikeastaan mitään erityistä tekemistä. Katsotaan, mitä tämä lauantaipäivä tuo tullessaan... Niin - sen verran on aivan pakko mainita, että olipa mielenkiintoinen, laaja artikkeli Luppo-viikkoliitteestä hyvin tuntemastani kemiläisestä kuntapoliitikosta otsikolla Luottamus vaakalaudalla, ei erityisen mairittelevaa mutta tutun tuntuista. Artikkeli oli eräänlainen aasinsilta luottamushenkilöiden työsuojeluasioihin. Hyvä, että niistäkin puhutaan/kirjoitetaan. Itse olen ollut mukana kemiläisessä kuntapolitiikassa vuodesta 2000 lähtien. Olen viime aikoina kirjoittanut, että kuluva valtuustokausi on ollut poikkeuksellinen. Koskaan ei ole niin paljon henkilöitä pyytänyt eroa luottamustehtävistä kuin nyt...

perjantai 24. marraskuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Niin - "aarrematkalaukku" sisälsi loppujen lopuksi aivan muuta kuin ajattelin siellä olevan. Aiemmin mainitsemani taitavat olla pääosin päärakennuksemme autotallissa isossa säilytyslaatikossa. Yllätyin, että olin säilyttänyt muun muassa vuosilta 1966-68 Kemin teknillisen koulun opetusmateriaalia - omia muistiinpanoja useista eri oppiaineista. Putkessa rullalla oli myös teknillisen piirustuksen tussiharjoitustöitä, useita kuvia. Niitä katsellessani kävi mielessä, että tuskin pystyisin tällä hetkellä tekemään/piirtämään vastaavia... Mutta löytyihän sieltä myös vuosilta 1972-73 pitämiäni ammattiaineiden kokeita silloiselle valmistuvalle paperitekniikan luokalle. Ainakin yksi koe paperiteknologiasta, selluloosateknologiasta ja paperin ja kartongin jalostuksesta. Spriikopioita - vähän haalistuneita, mutta kyllä niistä vielä selvän sai. Sen muistan, että käytin siihen aikaan paljon niin sanottuja monivalintatehtäviä. Sen verran niitä selailin, että kerrata pitäisi, jos noihin saisi asialliset vastaukset itse aikaiseksi. Myös keväällä 1973 valmistuneiden paperiteknikoiden vuosijulkaisu oli tallella nimikirjoituksineen. Hauskoja, kuvaavia motto-tekstejä. Murheellista, että kyseisestä ryhmästä niin moni on siirtynyt ajasta iäisyyteen. Matkalaukussa oli lisäksi haja-aineistoa Oy Tampella Ab:n vedenkäsittelyosastolta Tampereelta , Oy A. Ahlström Ab:n Kauttuan hienopaperitehtaalta, historia-aineistoa Kemi Oy:stä, jne. ... lisäksi muutamia vanhoja sanomalehtiä. Esimerkiksi Pohjolan Sanomat, kun Kemi täytti 100 vuotta. Se oli lähetetty meille opiskelija-asuntolaan Tampereen Peltolammille... Kaikki edellä mainittu: Mukavia muistoja ja ikävätkin muistot on aika sopivasti kullannut.

Joka vanhoja muistelee, sitä...

Joka vanhoja muistelee, sitä... Vaimoni järjesteli päärakennuksen varastotilaa, teknistä laitetilaa, johon tulee päävesiputki ja jossa on muun muassa lämminvesivaraaja, ilmanvaihtojärjestelmään liittyvä kanavapuhallin. Tilaan on rakennettu hyllystö ja siirretty yksi vanha, korkea kaappi. Kun on tilaa, se pyrkii täyttymään. Siellä oli - on ollut kymmeniä vuosia - muun muassa minun opiskeluaikainen salkku, ammattijärjestöaikainen laukku/salkku ja salaperäinen vanha matkalaukku. Kaksi edellistä olivat tyhjiä, mutta matkalaukku - sen varastotilasta pois kantaessani - tuntui aika painavalta. Yritän muistella, mitä olen sinne aikanaan varastoinut talteen. Kaukaisilta oppikouluajoilta en ole säilyttänyt muuta kuin kasviston. Se sieltä saattaa löytyä. Kemin teknillisen koulun ajoilta en muistaakseni ole säilyttänyt muuta kuin fysiikan laboraatiotyöt ja deskriptiivisen geometrian harjoitustyöt - molemmat edellä mainitut olivat aikaavieviä ja työläitä. Ne sieltä saattavat löytyä. Tampereen Teknillisen Opiston ajoilta en ole säilyttänyt muuta kuin matematiikan, kemian ja fysiikan aineistoja, mappeja. Osa niistä saattaa matkalaukusta löytyä. Tuossa työhuoneeni kirjahyllyssä näyttää olevan matematiikan mappi. Olen aikonut sitä - jossakin vaiheessa - selailla. Tunnustan, se on jäänyt viime vuosina taka-alalle. On ollut niin paljon muuta mielenkiintoista aktiviteettia. Niin - saattaa tuosta matkalaukusta löytyä myös ammattiaineiden harjoitustöitä - suunnittelutöitä. Nekään eivät ihan "vasemmalla kädellä" syntyneet. Jos matkalaukusta löytyy edellisten lisäksi jotain muuta - se on yllätys...

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin mukavantuntuisen talviaamun läsnäolon. Mittarissa -7 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän klapit päärakennuksen takkapesään ja hoidan puuhuoltoa. Pistän kohtapuolin työasun päälle ja lähden vähien lumien kolaamiseen. Vilkas aamu, puheluja ja sähköpostiliikennettä poikkeuksellisen paljon. Katsotaan, miten muutoin tämä perjantaipäivä etenee... Pihalla käväisin. Päätin etupihan lisäksi kolata kakkosliittymän auki. Hyvin onnistui, kun ei ole vielä reunoilla kinoksia. Kun kinokset nousevat, lienee järkevintä ottaa lumilinko esille/käyttöön varastorakennuksen autotallista. Täytyy tunnustaa, että kolaaminen alkaa käydä työstä.

torstai 23. marraskuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Muistelin hetki sitten eilistä iltakokousta ja kokouksen yhteydessä pitkästä aikaa tapaamaani henkilöä. Jokaiseen kotitalouteen Kemissä jaetussa Meidän Energia&Vesi-julkaisussa oli artikkeli otsikolla: Pitkäaikainen talousjohtaja jää eläkkeelle - Tähtinen astuu remmiin. Totta - Jarmo Nousiainen oli viimeistä kertaa Kemin Energia ja Vesi hallituksen sihteerinä ja Maria Tähtinen oli kokouksessa "kuunteluoppilaana". Marian muistan hänen tyttönimellä - Puro - vuosikymmenien takaa. Hän kävi meillä silloin tällöin moottoripyöräänsä huollattamassa Tommin "pajalla" meidän varastorakennuksemme autotallissa. Silloin elettiin 1980-luvun loppupuolta ja 1990-luvun alkua. Näin ne vuosikymmenet vilahtavat...

Mitä tänään tähän asti...

Aamulla aikaisin lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - hakiessani kadunvarren postilaatikosta totesin sääennusteiden pitäneen paikkansa. Lunta oli satanut sen verran, että tiesi aamun hyötyliikunnan olevan edessä. Mittarissa -2 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin työasun päälleni ja lähdin lunta kolaalemaan. Tätä kirjoittaessani ensimmäinen käynti pihalla on toteutettu. Vaikka usein väitetään, että voima on turhaa kantamista niin kyllä sitä käsivarsissa toivoisi hiukan enemmän löytyvän. Täytyy muistaa taas se hitaasti kiiruhtamisen käsite. Todennäköisesti iltapäivällä käyn parsimassa kolaustulosta. Muutoin tänään ei ole mitään erityistä tekemistä. Katsotaan, mitä muuta päivä tuo tullessaan...

keskiviikko 22. marraskuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia, mutta kävin hetki sitten mielenkiintoisen ja pitkän puhelinkeskustelun erään veispuukkikaverini kanssa. Hän soitti minulle ja suuresti ihmetteli Kemin kaupungin intoa pistää kiinteistöjä "polkuhintaan" myyntiin. Lähinnä kysymyksessä oli Kemin Syväkankaalla sijaitsevan Möylynlehdon päiväkodin myynti huutokaupassa Sen myyntihinta oli 16 000 euroa, siitä jätettiin vain yksi tarjous. Päiväkoti jäi tyhjilleen viime kesänä. Soittaja antoi ymmärtää, että siinä kyllä olisi pitänyt kaupungin kassaan ropista aivan toisenlainen summa. Puhelinkeskustelussamme tuli esiin myös entisen tyttölyseon kiinteistö ja sivuttiinpa myös tuota Kemin uimahallia. Niin - enhän minä malttanut olla taas "mainostamatta" Selkäsaaren upeita kaavoitettuja, hyväpuustoisia ja edullisia mökkitontteja. Katsotaan, miten asiat etenevät. Ken elää, hän näkee.

Mitä tänään tähän asti...

Lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin tuulisen talviaamun läsnäolon, kukaties sitä sääennusteen luntakin alkaa kohta tulla taivaan täydeltä. Mittarissa -7 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän klapit päärakennuksen takkapesään. Iltapäivällä alan orientoitua illansuun kokoukseen. Sitä odotellessa käyn läpi, mitä maailmalla on tapahtunut. Onko mitään myönteisiä uutisia luettavissa/katseltavissa? Suomessa tuo itärajan tilanne "elää". Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

tiistai 21. marraskuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Hiukan virallista infoa ja vähän asiaan liittyvää henkilökohtaista kommenttia: Aikataulut vuoden 2024 presidentinvaalissa Vuoden 2024 presidentinvaalin vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2024 ja muut tärkeät ajankohdat ovat seuraavat: aikaisintaan maanantaina 12.12.2022 Valitsijayhdistyksen kannattajakorttien allekirjoitusten kerääminen voidaan aloittaa perjantai 28.7.2023 Vaalirahoituslain ja puoluelain mukainen kampanja-aika alkaa lauantai 28.10.2023 Ulkomaille tilattavien kirjeäänestysasia- kirjojen tilauspalvelu avautuu perjantai 8.12.2023 Äänioikeusrekisterin tiedot määräytyvät viimeistään maanantaina 11.12.2023 Puolueen ja valitsijayhdistyksen ilmoitettava vaaliasiamiehensä nimi, henkilötunnus ja yhteystiedot Helsingin vaalipiirilautakunnalle viimeistään tiistaina 12.12.2023 ennen klo 16 Ehdokashakemukset jätettävä Helsingin vaalipiirilautakunnille torstai 21.12.2023 Ehdokasasettelun vahvistaminen Helsingin vaalipiirilautakunnassa Presidenttiehdokkaiden ehdokasnumerot julkaistaan viimeistään torstaina 4.1.2024 Äänioikeusilmoitukset lähetettävä tiistai 16.1.2024 Äänioikeusrekisteri lainvoimainen tiistai 16.1.2024 klo 16 Kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy keskiviikosta tiistaihin 17.–23.1.2024 Ennakkoäänestys kotimaassa keskiviikosta lauantaihin 17.–20.1.2024 Ennakkoäänestys ulkomailla sunnuntai 28.1.2024 klo 9–20 Vaalipäivän äänestys tiistai 30.1.2024 Tuloksen vahvistaminen sekä joko a) valtioneuvosto toteaa, että yksi ehdokas on saanut yli puolet annetuista äänistä ja tullut valituksi presidentiksi tai b) oikeusministeriö toteaa, että kukaan ehdokkaista ei ole saanut yli puolta annetuista äänistä ja että kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä toimitetaan toinen vaali sunnuntaina 11.2.2024 Mahdollinen toinen vaali tiistai 30.1.2024 klo 16 Mahdollisen toisen vaalin (toisen kierroksen) kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy keskiviikosta tiistaihin 31.1.–6.2.2024 Mahdollisen toisen vaalin ennakkoäänestys kotimaassa keskiviikosta lauantaihin 31.1.–3.2.2024 Mahdollisen toisen vaalin ennakkoäänestys ulkomailla sunnuntai 11.2.2024 klo 9–20 Mahdollisen toisen vaalin vaalipäivän äänestys keskiviikko 14.2.2024 Mahdollisen toisen vaalin tuloksen vahvistaminen Niin - kyllä nyt alkaa tilanne vähitellen ehdokkaiden osalta hahmottua, selkiintyä. Saavatko loput mahdolliset ehdokaskandidaatit kuvionsa järjestykseen. Jos niin hyvä niin mutta... Joka tapauksessa tällä hetkellä varteenotettavimmat ehdokkaat aakkosjärjestyksessä ovat mielestäni seuraavat: Aaltola, Haavisto, Rehn, Stubb ja Urpilainen. Oletan, että kolmen kärki on tasainen noin 20%:n tuntumassa. Itse luotan Olli Rehnin selviytyvät kahden joukkoon Stubbin lisäksi. Seuraavaksi julkaistava ehdokkaiden kannatusmittaus on tärkeä ja antaa suuntaviivat tammikuulle 2024. Hyvää kannattaa odottaa.

Mitä tänään tähän asti...

Lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani - poikkeuksellisen aikaisin - havaitsin tosi talvisen aamun läsnäoloon. Mittarissa -20 astetta pakkasta. Ennen aamukahvittelua pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Perinteisten aamutoimien jälkeen lueskelin kertauksena Lapin Kansa-lehdestä Lappi puhuu-yleisönosastokirjoittelua. Eräs artikkeleista - otsikolla Menossa on rajafarssi - loisti erinomaisesti populistisella paskanjauhamisella. Kyseinen henkilö näyttää olevan talousalueemme ilmaisjakelulehtien vakikirjoittaja. Kirjoitin toista viikkoa sitten maanantaina 13.11.2023 muun muassa seuraavaa: Aamukahvittelun yhteydessä lehteä - Lapin Kansa - lukiessani havaitsin taas, että tuttuja yleisönosastokirjoittajia oli oikein kasapäin liikkeellä - minun arvomaailmani perusteella oikeita teksti-inhokkeja. Olen aikaisemminkin havainnut, että tässä kyseisessä lehdessä on kohtuuttoman paljon vanhaa hapatusta esillä. Takaraivoon alkaa hiipiä taas ajatus pistää lehti "jäähylle" toistaiseksi. Onhan tuo jo pari-kolme vuotta tullutkin aamuluettavaksi. Sitä ilmankin kyllä selviää. Katsotaan nyt... Niin - tiedustelin asiaa Lapin Kansan asiakaspalvelusta sähköpostin välityksellä. Sain välittömästi vastauksen, että tilaus on jatkuva tilaus ja että olen/olemme maksaneet lehden 22.12.2023 saakka. Ainakin siihen saakka noita "juoksuhautoihin jääneitä" yleisönosastokirjoittajia on pakko vielä sietää. Niin - tai sitten tietyt nimet lehdessä nähtyäni ohitan tekstit lukematta. Säästyn monelta mielipahalta. Minunkaan ei tarvitse kaikkea sietää. Katsotaan, miten muutoin tämä päivä etenee...

maanantai 20. marraskuuta 2023

Kunta- ja aluevaalia pukkaa, oletko valmis...

Kunta- ja aluevaalia pukkaa, oletko valmis... "Et vielä päättänyt seuraaviin kunta- ja aluevaaleihin osallistumisesta. Entä ryhmittymän kilpailuttaminen?" kyseli vuosien saatossa tutuksi tullut henkilö, joka on aidosti kiinnostunut politiikasta, ainakin kuntapolitiikasta. "En mutta asiat ovat kyllä mietinnässä." totesin hänelle. Totta. Jo vuonna 2004 mietiskelin jopa oman ryhmän perustamista. Eräänlaista Kemin parhaaksi. Vaalimatematiikka palautti minut maan tasalle kuitenkin aika nopeasti. Kukaties nyt kuntavaalien vuonna 2025 lähestyessä asia voisi olla ajankohtainen, realistinenkin. Kemissäkin kukaties kaivataan uutta - poikkipoliittista/yli perinteisten puoluerajojen ylittävää - ajattelua ja toimintaa. Mielestäni Kemissä on tapahtunut poliittisella kentällä liikehdintää kuluvan valtuustokauden aikana. Perinteiset rakennelmat saattavat osittain murentua. Puhaltavatko Kemissäkin muutosten tuulet seuraavissa kuntavaaleissa? Sen aika näyttää. Oli miten oli, se taho, joka onnistuu hyvin ehdokashankinnassa, on vahvoilla. Toki näinhän se aina on ollut.

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

"Miksi ihmeessä sinä kirjoitat niin paljon?" minulta usein kysytään. Viime yönä jopa unessa. Olen kysyjälle aina todennut, että aloitin kirjoittamisen 1960-luvun puolessa välissä erään puolukkaretken jälkiseurauksena Pömiön silloisen tutka-aseman läheisyydessä. Kirjoitin kokemastani vääryydestä pitkän yleisönosastokirjoituksen kysymyksineen. Kirjoitukseni saksittiin ja esittämääni kysymykseen sain epäolennaisen vastauksen. Olen sittemmin kirjoittanut tosiaan paljon. Lehtiin olen jo vuosia sitten lopettanut kirjoittamisen, mutta vuodesta 01.07.2014 lähtien olen pitänyt Blogisivua ja muutaman vuoden täällä Facebook-foorumilla julkaissut kommenttejani ja lainannut mediajulkaisuja. Tiedän tarkalleen, että monet lukijat pitävät kirjoituksiani aika turhanpäiväisinä, osittain itsestään selvyyksinä ja saavat niistä polttoainetta omille aggressioilleen. Tapasin tosiaan viime yönä unessa oman faniryhmän. En tiennyt sellaisen olemassaolosta mitään. En tuntenut heistä ensimmäistäkään. He kertoivat lukevansa säännöllisesti tekstejäni ja kannustivat jatkamaan. Kerroin heille, että kirjoitan niin kauan kuin se tuntuu mielekkäältä ja ymmärrän, mitä olen tekemässä. Kerroin heille myös, että eihän tämä ole loppujen lopuksi kuin minun henkilökohtainen julkinen päiväkirjani. Ei sen kummempaa.

Uusi marraskuun viikko käynnistyi - kyllä...

Uusi marraskuun viikko käynnistyi - kyllä... Lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin pilvisen ja tyvenen talviaamun läsnäolon. Mittarissa -9 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän klapit päärakennuksen takkapesään ja hoidan puuhuoltoa eli haen korillisen klapeja puu- ja varastokatoksesta sisälle lämpenemään. Tänään ei ole oikeastaan mitään tärkeää tekemistä. Muuta kuin seurata, mitä maailmalla tapahtuu. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

sunnuntai 19. marraskuuta 2023

Gallupit johtavat harhaan – pian meno muuttuu, näin kirjoitettavan...

Gallupit johtavat harhaan – pian meno muuttuu, näin kirjoitettavan... Kyllä. Sdp:n nimettyä Jutta Urpilaisen presidentinvaaliehdokkaakseen tähänastiset gallupit saa unohtaa ja meno muuttuu. Kuvioihin tuli aitoa punavihreyttä. Minulla on lisäksi aavistus, että kohta lentää pyyhkeitä kehään. Yksi ehdokas ei saa riittävästi kerättyä pätäkkää, vaalirahaa varteenotettavan kampanjan toteuttamiseksi ja toinen ehdokas ei saa kerättyä riittävää määrää ehdokaskortteja määräaikaan mennessä. Voi olla, että lisäksi tähänastisten mielipidemittausten 0-kerholaiset luopuvat myös jatkosta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tammikuun 2024 ensimmäisen kierroksen neljä varteenotettavinta ehdokasta ovat aakkosjärjestyksessä: Haavisto, Rehn, Stubb ja Urpilainen. Arvelen, että prosenttiluvut ovat tasaisia noin 20 tuntumassa ja toiselle kierrokselle menevät - myös aakkosjärjestyksessä - Rehn ja Stubb. Se on sitten kovaa vääntöä. Eiköhän tuo Olli tämän kisan voita, on hän niin kova...

Sunnuntai 19.11.2023 ja kaikki hyvin - ainakin toistaiseksi - kyllä...

Sunnuntai 19.11.2023 ja kaikki hyvin - ainakin toistaiseksi - kyllä... Ulos keittiön ikkunasta katsellessani aistin mukavan tuntuisen talviaamun läsnäolon. Mittarissa -12 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin päärakennuksen takkapesään tulet. Tänään ei oikeastaan ole mitään kummempaa tekemistä. Taidanpa seurata SDP:n presidenttiehdokaskuvioita, tosin siinä ei mitään yllättävää ilmeisesti tapahdu, Jutta Urpilainen "huudetaan" yksimielisesti tehtävään. Silloin todellinen presidenttipeli vasta alkaa. Mielenkiintoista. Varmaan muutakin kotimaan ja maailmanmenoakin tulee tänään seuratuksi. Katsotaan, miten tämäkin päivä etenee. Uteliaisuuttani käänsin seuraavan viikon esiin pöytäkalenteristani. Yksi kokous keskiviikkona alkuillasta, ei muuta ja hyvä niin...

lauantai 18. marraskuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Vaalikoneita pukkaa. Olen aika monien vallien yhteydessä uteliaisuuttani täyttänyt niitä. Itsekin olen vuoden 2000 jälkeen kuntavaalien yhteydessä omien näkemyksieni osalta täyttänyt erilaisia vaalikoneita. Lähestyviin presidentinvaaleihin liittyvänä en näe minkäänlaista tarvetta tutkiskella ehdokkaiden näkemyksiä. Jätän ne väliin. Miksi? Siksi, että näissä vaaleissa on mielestäni yksi ylitse muiden, vaikka ennakkokannatusluvut eivät vielä sitä osoitakaan. Tällä hetkellä keskustalaisten ei ole syytä painaa paniikkinappulaa. Presidenttipeli ei ole vielä edes alkanut. Tämä on takakentän kevyttä lämmittelyä. Kun huomenna sunnuntaina 19.11.2023 oletettavasti SDP nimeää virallisesti Jutta Urpilaisen omaksi ehdokkaakseen, ennakkoasetelma muuttuu olennaisesti. Se merkitsee em. henkilön kannatuslukujen nousu, mutta erityisesti Olli Rehnin kannatuslukujen voimakasta nousua. Näin arvelen tapahtuvan. Lähestyvän joulukuun kannatusmittausluvut alkavat näyttää presidentinvaalien todellisen asetelman. Oletettavasti siellä on neljän tasainen kärki. Katsotaan, miten asia etenee. Ken elää, hän näkee...

Lauantai 18.11.2023 - kyllä...

Lauantai 18.11.2023 - kyllä... Lehtiä - Lapin Kansa ja viikkoliite Luppo - hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin pilvisen ja tyvenen talviaamun läsnäolon. Mittarissa -14 astetta pakkasta. Eilen kauppareissulla keskustelimme, että menneenä syksynä ei oluut kunnon syysmyrskyjä Perämeren pohjukassa. Ennen oli aina puhetta kolmesta syysmyrskystä ennen kuin ilmanala talveksi muuttui, rauhoittui. Onko tämä sitä ilmastomuutosta, mene ja tiedä. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän klapit päärakennuksen takkapesään. Tänään ei oikeastaan ole muuta kuin pitkästä aikaa kulttuuria teatterin muodossa myöhäisiltana. Katsotaan, miten muutoin tämä päivä etenee...

perjantai 17. marraskuuta 2023

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin valoisan ja tyvenen talviaamun läsnäolon. Mittarissa -9 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän klapit päärakennuksen takkapesään. Käymme päivällä hakemassa Kivikankaalta Ammattiopisto Lappian Ravintola Auringosta tilaamamme ruoat. Hyvä palvelu niin kuin aikaisemminkin. Illansuussa on Keskustan Kemin kuntayhdistyksen syyskokous. Olen aikeissa mennä paikan päälle pitkästä aikaa, jos ei mitään pakottavaa estettä ilmaannu. Katsotaan, mitä muuta tämä päivä tuo tullessaan...

torstai 16. marraskuuta 2023

Joka vanhoja muistelee, sitä...

Joka vanhoja muistelee, sitä... "Jos sinun ei ole pakko juosta - kävele. Jos sinun ei ole pakko kävellä - istu. Jos sinun ei ole pakko istua - makaa." totesi 1960-luvun puolen välin jälkeen suuresti kunnioittamani, silloisen Kemin teknillisen koulun rehtori Olli Ingman hänen opettaessa fysiikan tunnilla energian kulutusta ja nimenomaan energian säästämistä. Edellä mainittu asia kävi hetki sitten mielessäni pohtiessani, milloin olen viimeksi juossut. Siitä on on jo tovi. Ilmeisesti pystyisin/osaisin vielä juosta, jos olisi pakko. Niin - todettakoon lisäksi, että Olli Ingman ja hänen seuraajansa Valdemar Rantonen vaikuttivat olennaisesti siihen, että minusta tuli opettaja. Miten? Se on tarina erikseen...

Torstai 16.11.2023 ja toistaiseksi kaikki hyvin - kyllä...

Torstai 16.11.2023 ja toistaiseksi kaikki hyvin - kyllä... Lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin kauniin talviaamun läsnäolon. Mittarissa -13 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen sytytin päärakennuksen takkapesä klapit. Saamme "massiiviseen kivikasaan" varastoiduksi hiukan lämpöä. Tänään ei taida olla mitään erityistä tekemistä. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

keskiviikko 15. marraskuuta 2023

Presidentinvaalit lähestyvät - oletko valmis...

Presidentinvaalit lähestyvät - oletko valmis... Olen vähin seurannut median kautta lähestyviin presidentinvaaleihin liittyviä uutisointeja ja kommentoinutkin niitä. Tähän saakka olen yksiselitteisesti todennut, että peli, tosi peli ei ole vielä alkanut, vaikka monet ehdokkaat on nimetty ja kampanjat ovat osittain käynnissä. Mielestäni todellinen asetelma paljastuu vasta siinä vaiheessa, kun SDP - tällä hetkellä puolueiden kannatusmittauksissa paalupaikailla oleva - nimeää presidentinvaaliin oman ehdokkaansa eli Jutta Urpilaisen. On mielenkiinoista nähdä, kuinka korkealle hänen kannatuslukunsa nousee. Joka tapauksessa hän "syö" Stubbin ja Haaviston kannatuslukuja. Kolmen kärki asettunee rapiat kahdenkymmenen prosentin tuntumaan ensimmäisellä äänestyskierroksella tammikuussa 2024. Keskustan ehdokkaalla Olli Rehnillä on edelleen hyvät mahdollisuudet nousta kahden joukkoon. Se on minimitavoite. Sen jälkeen se tosi peli vasta alkaa. Kyllä Olli on silloin vahvoilla...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin ja poikkeuksellisen pitkään nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin ihan mukavan tuntuisen talviaamun läsnäolon. Mittarissa -7 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoiminen jälkeen päivemmällä teen tutut kuviot: Pistän klapit päärakennuksen takkapesään ja hoidan puuhuoltoa. Tänään ei ole mitään erityistä tekemistä. Todennäköisesti makustelen uusia, Suomen vuoden 2024 presidentinvaaleihin liittyviä kyselyjä ja seuraan tuota Suomen ja Venäjän välisen maarajan tapahtumia. Maailmalla jotain myönteistä: Yhdysvaltain ja Kiinan presidentit tapaavat/neuvottelevat. Lähi-Idässä Gazan tilanne edelleen räjähdyspisteessä. Ukrainan sotatilanne lähes ennallaan - murheellista. Katsotaan, mitä muuta tämä päivä tuo tullessaan...

tiistai 14. marraskuuta 2023

Joka vanhoja muistelee, sitä...

Joka vanhoja muistelee, sitä... Olen katsellut televisiosta uusseelantilaisia Grand Designs - rakentamisohjelmia ja ruotsalaisia Unelmakoti-ohjelmia. Ohjelmia, joissa rakennetaan mielenkiintoisia, tasokkaita ja kalliita rakennuksia ja joissa kustannusarviot paukkuvat monista eri syistä. Kävi mielessä paluumuuttomme Kemiin vuonna 1981... Olimme myyneet Lappeenrannan pohjoispuolelta Taipalsaaren kuntaan kuuluvalta Saimaanharjulta omakotitalomme ja asetuimme täällä asumaan vanhaan kotitaloomme, jonka pihapiiristä oli pitkä varastorakennus sisareni aviomiehen toimesta purettu. Entisen perunapellon alue/tontti oli myyty kahdelle Veitsiluodon metsäosaston metsänhoitajalle. He olivat suunnitelleet ja rakennuttaneet tontille kytketyn paritalon Monikko-elementeistä. Varastoksi ja puuseeksi toimme mukanamme muuttokuormassa pienen kevythirsimökin, jonka pystytimme tontillemme. Aloimme suunnitella omakotitaloa, joka pääosin rakennutettiin/rakennettiin vuonna 1982. Niin - edellä mainituissa ohjelmissa kiinteistöjen kustannusarviot liikkuvat miljoonissa euroissa/punnissa. Meidän omakotitalomme kustannusarvio oli muutaman satatuhatta - markkaa. Toki jonkin verran täytyi neuvotella pankkilainaa, korkotaso taisi siihen maailman aikaan olla 12-15%. Näin jälkikäteen ajatellen aivan liian vähän sitä lainaa tuli otetuksi. Perusrakenteet ja ratkaisut tässä rakennuttamassamme/rakentamassamme omakotitalossa ovat asialliset ja hyvät, oikeastaan erinomaiset. Pröystäilyyn ei ole ollut tarvetta. Myöhemmin tontille on rakennettu varastorakennus, puu- ja varastokatos sekä poikkeusluvalla Pikkupuoli (entinen Ekoateljee) tontin kulmalle. Niin pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että kemiläisten pankkien kierroksella eräs edesmennyt pankinjohtaja edesmenneestä pankkikonsernista rakentamislainaa hakiessani kaatoi niskaani maailman taloudelliset vaikeudet, maailmankaupan ongelmat ja maailman muutoinkin epävakaiset olosuhteet. Tunsin itseni lähes kaikkiin niihin syypääksi, syylliseksi. Mikä mahtaisi olla tilanne tällä hetkellä lainaa hakiessani. Maailman ongelmat ovat moninkertaiset silloiseen verrattuna. Onneksi lainaa ei ainakaan tällä hetkellä ole tarvetta hakea...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin mukavan tuntuisen talviaamun läsnäolon. Mittarissa -10 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän tulet päärakennuksen takkapesään. Tänään ei oikeastaan ole mitään erityistä tekemistä. Katsotaan, miten tämä päivä loppujen lopuksi etenee...

maanantai 13. marraskuuta 2023

Uusi marraskuun viikko käynnistyi - kyllä...

Uusi marraskuun viikko käynnistyi - kyllä... Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin kauniin talviaamun läsnäolon. Mittarissa -7 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen tutut kuviot: Klapit päärakennuksen takkapesään odottamaan sytyttämistä - kukaties vasta huomenna. Aamukahvittelun yhteydessä lehteä - Lapin Kansa - lukiessani havaitsin taas, että tuttuja yleisönosastokirjoittajia oli oikein kasapäin liikkeellä - minun arvomaailmani perusteella oikeita teksti-inhokkeja. Olen aikaisemminkin havainnut, että tässä kyseisessä lehdessä on kohtuuttoman paljon vanhaa hapatusta esillä. Takaraivoon alkaa hiipiä taas ajatus pistää lehti "jäähylle" toistaiseksi. Onhan tuo jo pari-kolme vuotta tullutkin aamuluettavaksi. Sitä ilmankin kyllä selviää. Katsotaan nyt... Niin - tiedustelin asiaa Lapin Kansan asiakaspalvelusta sähköpostin välityksellä. Sain välittömästi vastauksen, että tilaus on jatkuva tilaus ja että olen/olemme maksaneet lehden 22.12.2023 saakka. Ainakin siihen saakka noita "juoksuhautoihin jääneitä" yleisönosastokirjoittajia on pakko vielä sietää. Tänään ei ilmeisesti ole mitään tärkeää tekemistä. Antaapa ajan kulua ja seurataan, mitä tämä päivä tuo tullessaan.

sunnuntai 12. marraskuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? Olen käynyt elämääni läpi Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994- osa-alueella vuosien 1994-2014 aikana. Olen osittain päivittämässä noin kaksikymmentä sivuista aineistoa lukuisista erillisistä tapahtumista, matkoista, tapaamisista, jne. pääasiassa ne liittyvät taidenäyttelyihin Kemissä, Oulussa, Virroilla, Tampereella, Hämeenlinnassa ja Helsingissä.... Näin jälkikäteen tulee miettineeksi, miten ihmeessä olen pystynyt kaikki hoitamaan, kun kuitenkin kuvioissa on ollut tärkeimpänä opetustyö ja siihen liittyvä ammattiyhdistystoiminta. Niin ja vielä yhdistystoiminta insinöörikuvioissa. Eikä minulla ole ollut koskaan kiirettä. Ei nykyäänkään... Näin isänpäivänä luonnollisesti takaraivoon hiipii ajatus, kuinka paljon perheeni on on tästä kaikesta "sauhuamisesta" kärsinyt. Ehkä ei kuitenkaan kohtuuttomasti, sillä onnittelut isänpäivästä ovat tulleet perille...

Joka vanhoja muistelee, sitä...

Joka vanhoja muistelee, sitä... Selailen silloin tällöin vanhoja tekstejäni vuosien varrelta. Niitä on paljon. Tässä yksi, jossa on kaksi hyvin tuntemaani henkilöä... Hyvä Seppo! Osuit taas kerran asian ytimeen. Harmi, että en ole päässyt toteuttamaan taiteilija Seppo Mikkasen kanssa vuosikymmeniä hahmottelemaamme kuvataidekokonaisuutta työnimeltään Elämä paketissa - toistaiseksi... Kemin taidemuseon uudessa Kabinetti-teoksessa kuukkeli on kuuntelija. Kemin taidemuseo sai uuden Kabinetti-teoksen lahjoituksena taiteilija Seppo Mikkaselta. Seppo Mikkanen käytti "Kuukkeli on onnenlintu" -teoksensa materiaaleina pronssia, kuparia ja puuta.Seppo Mikkasen uunituore “Kuukkeli on onnenlintu”, jossa kohtaavat kaksi varsin lappilaista aihetta: kuukkeli ja kullankaivuu. Kabinetti on Kemin taidemuseon ja kirjaston yhteinen yhden tai useamman teoksen vaihtuva näyttely. Mikkanen lahjoitti teoksensa Kemin taidemuseon kokoelmaan ja se on esillä kulttuurikeskuksen aulassa kuukauden verran. Mikkanen kertoo halunneensa teoksellaan pohtia nykyajan yksinäisyyttä. – Kuukkeli on sosiaalinen lintu, kullankaivajan kaveri. Karu ukkokin saattaa nuotiolla kertoa kuukkelille ihan mitä vaan. – Tänä päivänä taas ihmisillä ei tahdo olla juttukaveria. Moni on yksinäinen, kun muilla ei ole aikaa kuunnella. Kuukkeleita ja kullankaivajia yhdistävät myös monet tarinat ja uskomukset, joita Kemin sarjakuvakeskuksen tuottaja Petri Kittilä muisteli julkistustilaisuuden puheenvuorossaan. Kuukkelia on perinteisesti pidetty onnenlintuna. Joskus niiden on jopa kerrottu johdattaneen ihmisiä kultaesiintymien luo. Myös henkevämpiä uskomuksia kuukkeliin liitetään. – Usein on sanottu, että kun poromies kuolee, hän muuttuu poroksi. Metsämiesten sielun taas uskotaan siirtyvän kuukkeliin. Niin - mene ja tiedä.

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen ulos katsottuani aistin kirkkaan ja tyvenen talviaamun läsnäolon. Mittarissa -12 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Vaimoni valmistautuu leivonnaisten - torttujen - tekoon. Niin - kalenterissa lukee Isänpäivä. Oikeastaan tänään ei ole mitään erityistä tekemistä. Ollaan nyt sitten vaan ja katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan. Käänsin uteliaisuuttani työhuoneeni pöytäkalenterista uuden viikon esiin. Ainoastaan loppuviikosta on hiukan aktiviteettia...

lauantai 11. marraskuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? Muun muassa sitä, että katselimme illansuussa Ylen Areenalta alla olevan 2-osaisen tuoreen dokumentin: Katya Adler tours the borderlands of Russia in Living Next Door to Putin on BBC1 — review In a two-part documentary, the journalist investigates how neighbouring nations have reacted to troops invading Ukraine Katya Adler is a restrained reporter in ‘Living Next Door to Putin’ © BBC/Séamas McCracken Suosittelemme!

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Joka vanhoja muistelee, sitä... Närän Merja muisteli 1980-luvun puolen välin jälkeistä - kemiläiseen jalkapalloiluun liittyvää - asiaa. Kannustusvälinepurkin tekstiä. Vastasinkin hänen muisteluunsa/muistamattomuuteensa, mutta lisäänpä asiaan vielä hiukan tekstiä. Totta - siihen maailman aikaan Innon Mimmit ja KePS pelasivat mestaruussarjassa. Olin opettajatyön ohessa kehitellyt AITAKI-laatutuotteen, jolle toivoin hiukan näkyvyyttä. Ehdotin em. jalkapalloseuroille yhteistyötä. Ehdotus hyväksyttiin ja sain SYP/Ahti Salmelan mukaan yhteistyökuvioon. Mikkasen Seppo suunnitteli ja toteutti tuon yhteisen mainostekstin. Muun muassa Innon Mimmit olivat mukana "mannekiineina" Kemin ammattikoulun piha-alueella toteutetussa Messutapahtumassa. Itse sain tapahtumaan aikamoisen määrän sponsoreita, joiden logot liimattiin höylättyihin, noin 1,5 metrin lautoihin, jotka ripustettiin päällekkäin erääseen Messu-nurkkaukseen. Se mainoskokonaisuus on minulla päärakennuksen autotallissa peltisessä varastokaapissa pystyssä. En ole raskinut sitä hävittää. Kiistatta sillä on tunnearvoa. Taisipa sitä mainosrahaa tulla sen verran, että silloinen Innon Mimmien valmentaja Ahon Pekka luovutti yhteistyön merkeissä minulle Innon Mimmien standaarin. Se on tuossa työhuoneeni kirjahyllyssä näköetäisyydellä tälläkin hetkellä. Pistänpä vielä tuosta kannustusvälienpurkista kolme kuvaa varmemmaksi vakuudeksi...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen lehtiä - Lapin Kansa ja viikkoliite Luppo - hakiessani aistin kirkkaan ja tyvenen talvisen pakkasaamun läsnäolon. Mittarissa -8 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän klapit päärakennuksen takkapesään ja hoidan myöhemmin puuhuoltoa. Tänään ei minulla ole mitään erityistä tekemistä. Vaimoni sanoi lähtevänsä kaupungille asioille. Katsotaan, mitä muuta päivä tuo tullessaan...

perjantai 10. marraskuuta 2023

Se on perjantai - kyllä...

Se on perjantai - kyllä... Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin pivisen, tyvenen ja kevytlumisateisen talviaamun läsnäolon. Mittarissa 0 astetta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Selkäsaaresta kesällä tuodut kuusipuut iloisesti räiskyvät. Tänään ei ole mitään tärkeää tekemistä. Ollaan vaan, katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan. Voi olla, että Martti Ahtisaaren hautajaisseremoniaa Helsingistä tulee pätkittäin seurattua...

torstai 9. marraskuuta 2023

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin tyvenen ja puolipilvisen talviaamun läsnäolon. Mittarissa -2 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen kukaties laitan päärakennuksen takkapesään tulet tai vasta illansuussa. Tänään ei oikeastaan ole mitään kummempaa tekemistä. Katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan. Seurailen kukaties hiukan entistä tarkempaa maailmanmenoa netistä...

keskiviikko 8. marraskuuta 2023

Työkansan Sanomat otsikkotasolla - kyllä...

Työkansan Sanomat otsikkotasolla - kyllä... Selailin kyseistä lehteä, joka postilaatikkoomme jaetaan. Tärkeimmät otsikot N:o 12 3.11.2023 lehdestä: + Kapitalistinen taantuma pahenee - työttömien määrä kasvussa + Suomen äänestyskäyttäytyminen YK:ssa on häpeä + Palestiinalaisten kansanmurha on hirvittävä sotarikos + Suurlakko vuonna 1905 + Työtaisteluvapauden rajoittamisessa on ongelmia + Miksi Palestiinassa taistellaan + Ollaan hiljaa... + Itä-Karjalan miehitys ja suomalaisten perustamat keskitysleirit 1941-44 (Osa 6) + Opiskelijat valtasivat oppitiloja ja osoittivat mieltään + Hallituksen ajamia leikkauksia vastaan Helsingissä + Ktp:n tiedotus uudistuu - tarvitaan lisää tukea + Mielenosoituksia Palestiinan puolesta - solidaarisuuden aalto ympäri maailmaa + Ammattiyhdistysaktiivi pidätettiin Palestiinan tukemisesta + Italian ammattiliitot järjestävät marraskuussa lakkoja + Yhdysvaltojen autotyöläiset lakossa + Maailma tuomitsee Israelin tekemän kansanmurhan + KKE lisäsi kannatustaan Kreikan alue-kuntavaaleissa + Olin lentää selälleni + Pekka Haavisto pohjustamassa rasismille tietä + Hallitus heikentämässä eläkejärjestelmää + Kommunististen tunnusten kieltäminen on estettävä Kattava kooste maailmanmenosta, josta voinee olla ainakin kahta mieltä...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin kevytlumisateisen talviaamun läsnäolon. Mittarissa +1 aste lämmintä. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän päärakennuksen takapesään kuusiklapit ja käyn Pikkupuolella tarkistamassa lattialämmityksen tilanteen. Tavoitteena noin 17 asteen peruslämpötila. Loppu noin 20 asteeseen hoidetaan takkalämmöllä mahdollisen yövieraan ilmaantuessa paikalle. Aamun lehdessä oli artikkeli eilisestä rivitalon palamisesta/tuhoutumisesta Kemin Haukkarissa. Murheellinen tapaus. Artikkelin mukaan palon syttymissyytä selvitetään. Tänään ei ole mitään erityistä tekemistä. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

tiistai 7. marraskuuta 2023

Hyvä keskustalaiset! Ei tuskailla tämän päivän kannatuslukuja eikä ripotella tuhkaa päällemme, vaan keskitytään olennaiseen - kyllä...

Hyvät keskustalaiset! Ei tuskailla tämän päivän kannatuslukuja eikä ripotella tuhkaa päällemme, vaan keskitytään olennaiseen - kyllä... Tuo perinteinen kysymys: "Mitä puoluetta äänestäisit, jos eduskuntavaalit olisivat nyt, on loppujen lopuksi aika lailla epäolennainen ja turhanpäiväinen. Eduskuntavaalit tulevat sitten aikanaan. Presidentinvaalit sen sijaan ovat kohtapuolin. Nyt on tärkeää vääntää Olli tammikuun 2024 ensimmäisellä äänestyskierroksella kahden joukkoon. Näin yksinkertaista se on - kyllä... Toivottavasti ja oletettavasti Ollin nousujohteinen kannatusprosentti voimistuu. Hyvää kannattaa odottaa.

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin tyvenen talviaamun läsnäolon. Mittarissa +1 astetta lämmintä. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Aamupäivän aikana käväisen Pikkupuolella lisäämässä hiukan lattialämpöä. Tänään ei ole mitään kummempaa tekemistä. Katsotaan, miten päivä etenee... Niin - postilaatikkoon oli taas ilmestynyt Työkansan Sanomat eli Kommunistisen työväenpuolueen äänenkannattaja. Täytyy jossakin vaiheessa ainakin otsikkotasolla lehti selailla.

maanantai 6. marraskuuta 2023

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin pilvisen ja sadetihkuisen talviaamun läsnäolon. Mittarissa +2 astetta lämmintä. Nyt on liukasta teillä ja pihallakin. Jos ei ole aivan pakollista tarvetta liikkua, kannattaa pysyä kotosalla. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän puut päärakennuksen takkapesään ja hoidan myöhemmin puuhuoltoa eli haen korillisen klapeja puu- ja varastokatoksesta sisälle lämpenemään. Tänään ei ole erityisempää tekemistä. Todennäköisesti seuraan netistä illalla klo 18 alkaen Kemin kaupunginvaltuuston kokouksen Youtube-kanavalta. Aamukahvittelun yhteydessä lueskelin Lapin Kansa-lehden yleisönosastokirjoituksia. Tunsin taas suurta myötähäpeää, miten typerää tekstiä lehdessä julkaistaan. Katsotaan, miten tämä päivä loppujen lopuksi etenee...

sunnuntai 5. marraskuuta 2023

"Miten Kemille on näin päässyt käymään?" ihmetteli minulle taannoin tuttu Ruuhka-Suomen asukas - kyllä...

"Miten Kemille on näin päässyt käymään?" ihmetteli minulle taannoin tuttu Ruuhka-Suomen asukas - kyllä... Sanoin hänelle, että tämän päivän murheellinen taloustilanne on monien tekijöiden summa. Vuosikymmenien kuntapolitiikan tulosta. Tämä ei ole tullut yllätyksenä, mutta onneksi aivan viime vuosina asia on ymmärretty yli puoluerajojen. Kerroin hänelle, että ihmettelin 2000-luvun alkupuolella - päästyäni "vilttiketjusta" varamiehenä valtuustokokoukseen - keskustelujen luonnetta. Valtuutetuilla oli täysin poikkeavia näkemyksiä taloudenhoidosta. Myytiin kaupungin omaisuutta surutta, otettiin lisää velkaa/"syömävelkaa", vaikka maksumiehien osuus vuosi vuodelta väheni. Säästämiseen ja tiukkaan taloudenpitoon liittyvät puheet kaikuivat valtuustosalissa kuuroille korville. Tiukan talouden pidon kukaties äänekkäin äänitorvi oli Pasasen Aarne. Arvelen Aarnen usein turhautuneen, kun hänen talousnäkemyksensä eivät menneet perille, vaikka hän taivutteli niistä lähes rautalankamalleja. Oli niin tai näin, katsotaan, mitä seuraavat kunta- ja aluevaalit tuovat vuonna 2025 tullessaan. Kannattaa katsoa muistin virkistämiseksi vuoden 2021 kuntavaalitulokset Kemistä...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen ulos katsellessani aistin pilvisen ja sadetihkuisen talviaamun läsnäolon. Mittarissa +2 astetta lämmintä. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän puut päärakennuksen takkapesään. Tänään ei ole mitään erityistä tekemistä. Tyypillinen pirttipäivä. Itse seurailen netistä maailmanmenoa. Käänsin työhuoneeni pöytäkalenterista seuraavan viikon esiin. Ainoa tähänastinen merkintä: Maanantaina 06.11.2023 klo 18 alkaen Kemin kaupunginvaltuuston kokous. Sitä ilmeisesti katselen/seurailen netistä, tuskin tarvitsee paikan päälle lähteä... Katsotaan, miten tämä sunnuntaipäivä etenee...

lauantai 4. marraskuuta 2023

Pyhäinpäivä vuonna 2019 - silloinen päätökseni...

Pyhäinpäivä vuonna 2019 - silloinen päätökseni... Päätin vuoden 2019 Pyhäinpäivänä, että lähden kuntavaaliehdokkaaksi vuoden 2021 kuntavaaleissa. Kyllä. Niin kuin oletettavasti muistatte, kyseiset vaalit siirrettiin muutamalla kuukaudella alkukesään kirotun Korona-viruksen riehuessa Suomessakin. Tälläkin hetkellä tuo Korona-virus taas nostaa päätään... Kyseisten 2021 kuntavaalien yhteydessä tein myös ensimmäistä kertaa henkilökohtaista - tosin vaatimatonta - lehtimainontaa. Valomainostauluille en heittäytynyt. Luonnollisesti olin mukana Keskustan Kemin kuntayhdistyksen yhteismainonnassa. Tänään Pyhäinpäivänä en tee kauaskantoista henkilökohtaista päätöstä liittyen vuoden 2025 kunta- ja aluevaaleihin. Tosin on pakko todeta, että olen tällä hetkellä kuntapoliittisen urani huipulla. Toki petrattavaa vielä löytyy. Annetaan ajan kulua. Ken elää, hän näkee.

On Pyhäinpäivä - kyllä...

On Pyhäinpäivä - kyllä... Wikipediateksti: Pyhäinpäivä, vanhemmalta nimeltään pyhäinmiestenpäivä, on kristillinen pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä. Alun perin pyhäinpäivää on vietetty 1. marraskuuta, kuten monissa maissa edelleenkin, mutta Suomessa sitä vietetään välille 31.10.–6.11. osuvana lauantaina. Hyvin nukutun yön jälkeen lehtiä - Lapin Kansa ja viikkoliite Luppo - hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin tuulisen pakkasaamun läsnäolon. Mittarissa -4 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Aamukahvittelun yhteydessä vaimoni kysyi Lapin Kansa-lehteä lukiessaan:" Sekö aiotaan purkaa?" Entinen tyttölyseo. "Siltä se nyt tuon artikkelin mukaan näyttää. Itse en ymmärrä, että remontti maksaa 15 miljoonaa ja uudisrakennus 14 miljoonaa." totesin. Eikö tuo vanha, perinteinen ja Kemin kaupunkikuvaan olennaisesti kuuluva rakennus kannattaisi - vielä kerran - käydä huolellisesti läpi ja tehdä ainoastaan aivan välttämättömät korjaustoimenpiteet. Säästyisi iso tukku riihikuivaa rahaa. OLi niin tai näin, tänään ei ole mitää erityistä tekemistä. katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

perjantai 3. marraskuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Illansuupohdiskelua Facebook-foorumista, kansanomaisesti veispuukista... Aloitin tämä tyyppisen sometouhun tällä foorumilla vuonna 2017. Olin sitä kokeillut aikaisemminkin, mutta totesin sen ei-minulle-kuuluvaksi. Lähdin siis kuitenkin mukaan ja hankin muutamia kymmeniä kavereita. Kaverimäärä lähti sittemmin paisumaan ollen parhaimmillaan/pahimmillaan jo noin 750 . Tällä hetkellä se on rapiat 350 henkilöä. Kysyn aina silloin tällöin itseltäni:" Onko tässä loppujen lopuksi mitään järkeä? Pitää henkilökohtaista, julkista päiväkirjaa, jota harvat lukevat, muutamat tykkäävät/peukuttavat ja erittäin harvat kommentoivat." Tällaisen kysymykset esitin itselleni muun muassa hetki sitten ja sen perusteella käyn viikonvaihteessa kaverilistani läpi suurennuslasin kanssa erittäin kriittisesti. Todennäköisesti listalta lentää bittitaivaaseen aikamoinen joukko kavereita... Omasta Blogisivustani en luovu. Sen aloitin aikanaan 01.07.2014.

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Hyvin nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin tyvenen kevytpakkasaamun läsnäolon. Mittarissa -7 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän puut päärakennuksen takkapesään ja hoidan puuhuoltoa. Aamupäivän aikana pistän talvityöasun päälle ja käväisen vähäisiä lumia kolailemassa etupihalta, kukaties pääreitit myös takapihalta. Aamukahvittelun aikana ovikello kilahti. Paikalle oli tullut Kainuunkadun saneerausurakoinnista vastaavan yrityksen nuori kaivinkoneenkuljettaja. Kadulla seisoi kaivinkone ja perässä iso peräkärry, jossa oli sepeliä. Meidän puu- ja varastokatoksen sekä pensasaidan välinen alue saa uuden sepelipinnan - hyvä niin. Sillä alueella olemme aikanaan pitäneet venetraileria ja peräkärryä. Poistetun orapihlaja-aidan istutus jää ensi alkukesään. Tänään täytynee käydä kaupoilla lähestyvän Pyhäinpäivän varalta. Katsotaan, miten muutoin päivä etenee...

torstai 2. marraskuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Katselin päivällä televisio-ohjelmien välillä olevia kuvia. Niissä vilisi kuvaa Helsingin Nyky-Pasilasta. Upeista aseman läheisyydessä olevista tornitaloista sekä asema-alueesta. Kävi mielessä menneet ajat 1970-luvun puolen välin seutuvilta. Tässä muistelua lyhyen kaavan mukaan eli taannoin kirjoittamani Blogiteksti: Luin erinomaisen artikkelin Helsingin Pasilasta Helsingin Sanomista hetki sitten - suosittelen. Pasilasta kävi mielessä tositarina, jonka kerroin pojalleni Timolle ja pojanpojalleni Laurille mennessämme kokousreissullani katsomaan jääkiekko-ottelua Hartwall-Areenalle. Kerroin heille ystävällisestä pasilalaismiehestä. He tykkäsivät tarinasta. Tosiaan 1970-luvun puolessa välissä jäin aikaisin aamulla Imatralta saapuneesta junasta Pasilan asemalle mennäkseni Insinööriliiton toimistolle kokoukseen. Asema oli aikalailla toisenlainen kuin nykyään. Pari raideparia ja vanha asemarakennus sekä tietysti asemalaituri. Asemalaiturilla näin kaukaa tulevan nuorenmiehen horjuvin askelin nakkisämpylä vasemmassa kädessä. Yritin väistää häntä mutta... Kohtasimme asemalaiturilla ja hän totesi:"Haluatko sä jätkä nakin naamaas?" Sanoin rauhallisesti:"En erityisesti, sillä olen menossa kokoukseen, saattaisivat ihmetellä naamatauluani." Nuorimies huomasi, että en lähde juttuun mukaan ja sanoi:"Annatko sä tupakan?" Siihen maailman aikaan polttelin vielä piippua, joten sekään ei onnistunut... "Hyvä jätkä, hyvä jätkä!" nuorimies totesi aä läpsäytti oikealla kädellä olkapäähäni. Onneksi oikealla, sillä vasemmassa oli se nakkisämpylä... Sen jälkeen olen aika monta kertaa ollut Pasilan asemalla ja nähnyt sen muutokset. Niin ja tämä on taivahan tosi...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin vinkkaisen talviaamun läsnäolon. Mittarissa -6 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Iloisesti saarikuusiklapit räiskyvät. Tänään ei ole ainakaan ennalta mitään tärkeää tekemistä. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

keskiviikko 1. marraskuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia, mutta hetki sitten keskustelin iäkkään katunaapuripariskunnan kanssa Lähi-Idän tilanteesta - lähinnä Gazasta. Keskustelussamme kävi ilmi, että emme kerta kaikkiaan ymmärrä, miten maailmassa voi tapahtua tällaista. "Eikö maailmassa löydy mitään tahoa, joka saisi tuollaisen järjettömyyden loppumaan?" totesi naispuoleinen keskustelukumppani. "Ennen oli YK. Kun jossakin oli konflikti aluillaan/meneillään, sinne lähetettiin YK:n rauhanturvaajia. Tilanne rauhoittui." totesin. Nyt se ei toimi. Miksi? Siksi, että on kirottu, kirottu, kirottu turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden veto-oikeus, joka vesittää hyvätkin YK:n päätökset... Muuten olen sitä mieltä, että Hamas-terroristien hyökkäys Israeliin kuuluu Venäjän ja Iranin pelisuunnitelmaan maailmanjärjestyksen uudelleen hahmottamisesta. Samalla Venäjän torstaina 22.02.2022 aloittama raaka hyökkäys Ukrainaan jää hiukan vähemmälle huomiolle. Toivottavasti sivistynyt maailma ei mene niin sanotusti halpaan...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin pilvisen talviaamun läsnäolon. Mittarissa -5 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän klapit päärakennuksen takkapesään. Tänään ei oli oikeastaan mitään erityistä tekemistä. Ollaan nyt sitten vaan. Katsotaan, mitä loppujen lopuksi muutoin päivä tuo tullessaan... No ainakin sen verran, että olen saanut seurata työhuoneeni ikkunasta kahden metsäalan ammattilaisen toimintaa heidän kaataessa vastapaisen katunaapurimme vanhan, monihaaraisen koivun. Käytössä näytti olevan oksasaha, köysi ja tukipönkkä moottorisahan lisäksi. Miesten varusteet näyttivät olevan asialliset. Pari tuntia edellisen jälkeen toinen metsureista tuli kouralla ja isolla peräkärryllä varustetulla metsätraktorilla paikalle. Risut/oksat ja puut siirtyivät peräkärryyn. Siisti homma. Iso 2-osainen kanto kukaties murskataan aikanaan... Ei roskaa tuo koivu enää naapurin piha-aluetta...