lauantai 30. marraskuuta 2019

Varmaan mielenkiintoinen päivä ja varsinkin ilta tänään...

Kirjoitin eilen muun muassa seuraavaa:

Taidanpa alkaa orientoitumaan huomiseen Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n jouluteatteriin ja jouluruokailuun.

Se on yhdistyksen perinteinen avec-tapahtuma.
Menemme huomenna katsomaan Kemin Pirtille kaupunginteatterin esityksen nimeltään: Älä pukeudu päivälliselle. Ennakkotietojen mukaan on odotettavissa hulvatonta huumoria ja yllättäviä käänteitä - mielenkiintoista...

Nonniin - olihan se kohellusta! Sen jälkeen menimme Merihoviin nauttimaan perinteisen jouluaterian. Tällä kerralla osallistujamäärä oli noin puolet viime vuosien osallistujamääristä. Pitäisikö muuttaa formaattia? Pöytäkeskusteluna pohdiskelimme, josko lähtisimme ensi vuonna teatteriin joko Ouluun tai Rovaniemelle.

Joka tapauksessa myönteinen havainto oli se, että joukossa oli - ainakin minulle - entuudestaan uusia osallistujia...

Kyllä - tuskinpa tänään muuta tarvitsee tehdäkään. Lukuunottamatta pohdiskella jo hiukan huomista sunnuntai-iltapäivää.
Kansanedustaja Mikko Kärnä on pohjoisessa liikkeellä. Kukaties lähdemme jututtamaan häntä Kemin Priman edustalle klo 14. Mikko paistattaa makkaroita - taatusti suomalaista lihaa...

perjantai 29. marraskuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen kuuntelin Radio Perämerestä Selkäsaari-haastattelun. Täytyy kaivaa esiin se vielä netistä ja kuunnella uudestaan "ajatuksen kanssa".

Tänään toteutin hyötyliikunnan lumenkolauksessa. Mukava tunti ja kevyttä pakkaslunta.

Jään odottelemaan, mitä tämä "musta perjantai" tuo tullessaan...

Eipä tuota Selkäsaari-haastattelua ollutkaan netissä, sain sellaisen tiedon toimittajalta sitä kysyttyäni.

Kyllä on ollut tylsän ja tympeän tuntuinen uutispäivä tänään: Koko päivä Postia/Paateroa/Rinnettä ja opposition hykertelyintoilua! Toivottavasti em. asia rauhoittuu ensi viikolla ja päästään siirtymään normaaliin päiväjärjestykseen...

Taidanpa alkaa orientoitumaan huomiseen Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n jouluteatteriin ja jouluruokailuun. 
Se on yhdistyksen perinteinen avec-tapahtuma. Menemme huomenna katsomaan Kemin Pirtille kaupunginteatterin esityksen nimeltään: Älä pukeudu päivälliselle. Ennakkotietojen mukaan on odotettavissa hulvatonta huumoria ja yllättäviä käänteitä - mielenkiintoista...

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Lämpimät onnittelut Tietokirjallisuuden Finlandian voittajat...

Minä voin tänne omalle Bloisivulleni irrtotella ihan vapaasti, koska näitä sivuja ei näemmä Suomessa liiemmälti lueta eikä varsinkaan kommentoida.

Olen itse kouluttanut entisen elämäni = työelämän aikana 1970-luvun alusta aina syksyyn 2008 puunjalostusteollisuuden osaajia Kemissä, Lappeenrannassa ja Imatralla.

Suomen metsät ja puun kasvu tulivat aika tutuiksi. Opetusurani aikana joka ainut vuosi puuta kasvoi Suomessa huomattavasti enemmän kuin sitä teollisesti käytettiin. Ymmärtääkseni metsät ovat jääneet pääsääntöisesti aina jälkipolville paremmassa kunnossa.
Suomalaiset ovat esimerkillisesti pitäneet huolta metsäomaisuudestaan.

Suomi elää metsästä ja metsässä aivan varmasti myös tulevaisuudessa.

En tunne kyseistä Metsä meidän jälkeemme-teosta. Todennäköisesti sen jossakin vaiheessa uteliaisuuttani luen läpi.

Alla olevassa artikkelissa mainitaan muun muassa:

Kirjoittajista suojelu on tärkeää, mutta puuta tarvitaan tulevaisuudessakin.

– Olemme rakentaneet teoksen tutkijahaastatteluille. Se, mitä metsäkeskusteluun kaipaan, on luottamista tutkijoiden sanaan.

Kirjoittajat eivät halua syyllistää yksittäisiä metsänomistajia hakkuista.

_____________________________________________________________

Tuo maininta tutkijahaastatteluille kiinnostaa minua henkilökohtaisesti. 
Miksi? 
Siksi, että aina kun Suomessa metsäkeskustelussa tulee esiin nimi Erkki Lähde, minun ajatusmaailmassa alkavat kellot kilkattaa ja voimallisesti. 
Miksi? 
Siksi, että kyseinen henkilö on niin superristiriitainen, että turkimuksen objektiivisuus on enemmän kuin kyseenalaista.

Arvatenkin ja toivottavasti kirjan tekijät ovat haastatelleet useita metsäalan tutkijoita...


Mutta hieno saavutus pohjoisen journalisteilta!


Poh­joi­sen jour­na­lis­tit ha­lu­si­vat kertoa, mikä suo­ma­lai­sen metsän to­del­li­nen tila on – He eivät halua syyl­lis­tää yk­sit­täi­siä met­sän­omis­ta­jia hak­kuis­ta, vaan saada ajat­te­le­maan vaih­to­eh­to­ja
Tietokirjallisuuden Finlandian voittivat toimittajat Anna Ruohonen, Jenni Räinä ja Pekka Juntti ja valokuvaaja Anssi Jokiranta teoksellaan Metsä meidän jälkeemme.

Hannamari Ahonen

27.11.2019 14:43

FINLANDIA-PALKINTO



Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaneet valokuvaaja Anssi Jokiranta (vas.) ja toimittajat Anna Ruohonen, Pekka Juntti ja Jenni Räinä ovat jo työssään journalisteina tehneet paljon uutisia ja reportaaseja metsästä.
KUVA: MAURI RATILAINEN

Pohjolan Sanomien toimittaja Jenni Räinä haastatteli vuonna 2010 metsänhoitotieteen emeritusprofessoria Erkki Lähdettä, joka oli metsäkeskustelussa kiistanalainen hahmo.

Räinä oivalsi Lähdettä haastatellessaan, miten suuri vaikutus metsiin oli sillä, että suurin osa ympäröivästä metsästä oli talousmetsää. Metsää, johon ihminen oli omalla toiminnallaan voimakkaasti vaikuttanut.

Alkuperäisen metsän muutos ja metsän todellinen tila jäivät askarruttamaan Räinää. Tosin ennen metsäaiheeseen tarttumista hän irtisanoutui ja alkoi kirjoittaa kirjaa maaseudun tyhjenemisestä. Sitä varten hän kävi haastattelumatkalla aivan itärajan pinnassa.

– Kun ajoimme niin syvälle Kainuuseen kuin vain voi ajaa, odotin koko ajan, milloin ympärillä alkaa jylhä korpimetsä. Saimme ajaa haastateltavan pihaan asti, eikä sitä korpimetsää tullutkaan.

Monella suomalaisella voi Räinän mukaan olla mielikuva, että jossakin on suuri jatkuva metsien erämaa. Mielikuva ei vastaakaan sitä, miltä suomalaisessa metsässä näyttää.
Kirja on rakennettu tutkijoiden haastatteluille

Metsä on niin laaja ja politisoitunut asia, että Räinä ajatteli yksin aiheeseen tarttumisen mahdottomaksi. Viiniteltyään entisen työkaverinsa Anna Ruohosen kanssa, naiset päättivät kirjoittaa metsästä yhdessä. Mukaan he pyysivät vielä Räinän Pohjolan Sanomien aikaisen työkaverin Pekka Juntin ja nykyisinkin Lapin Kansan kuvaajana olevan Anssi Jokirannan.

Nelikko halusi kertoa luonnon näkökulmasta, minkälainen suomalaisen metsän tila on nyt. Minkälainen metsä olisi luonnontilaisena? Mitä me haluamme metsillemme tehdä ja miten niitä käsitellä?

Kirjoittajista suojelu on tärkeää, mutta puuta tarvitaan tulevaisuudessakin.

– Olemme rakentaneet teoksen tutkijahaastatteluille. Se, mitä metsäkeskusteluun kaipaan, on luottamista tutkijoiden sanaan.

Kirjoittajat eivät halua syyllistää yksittäisiä metsänomistajia hakkuista.

– Jokainen tekee metsällään sen, mitä sillä lain puitteissa saa tehdä. Keskustelun keskiössä tulisi olla se, minkälaisia toimia valtio tukee metsissä? Tuetaanko uudelleen ojittamista vai voitaisiinko tukea puiden kasvattamista hiilinieluiksi? Se vaikuttaa ruohonjuuritason päätöksiin.
Valokuvaaja yllättyi metsien käytön mustavalkoisuudesta

Valokuvaaja Anssi Jokiranta halusi dokumentoida metsää mahdollisimman realistisesti, ei inhorealistisesti eikä yltiöromanttisesti. Kuitenkin niin, että kuvat olisivat visuaalisesti näyttäviä.

– Minulle suurin havainto oli se, miten mustavalkoista, ehdotonta metsien käyttö on.

Kun Jokiranta lähti kuvaamaan suojelualuetta, hän huomasi, että se alkoi suoraan avohakkuualueen laidasta ja siinä välissä ei ollut mitään.

Koska Jokiranta on töissä Lapin Kansassa, metsän kuvaaminen jatkuu.

Jenni Räinä on alkanut etsiä vanhoja metsiä.

–  Kesällä kävin Hyrynsalmen ja Puolangan rajalla Kainuussa sijaitsevassa Paljakan luonnonpuistossa, jossa on täysin luonnontilaista metsää. Se oli aivan huippukokemus.

POHJOISEN JOURNALISTIT
Kirjan tekijät

Anssi Jokiranta (s. 1984) on Rovaniemellä asuva Lapin Kansa -lehden valokuvaaja ja videontekijä.

Pekka Juntti (s. 1980) on Torniosta kotoisin oleva, Ruotsin Haaparannalla asuva free lancer -toimittaja. Oli Kemissä ilmestyneen Pohjolan Sanomien toimittaja. Palkittu Bonnierin suuren journalistipalkinnon Yleisön suosikki -kategoriassa. Ylen kolumnisti.

Anna Ruohonen (s. 1985) on Rovaniemellä asuva free lancer -toimittaja ja sisällöntuottaja. On ollut toimittajana Lapin Kansassa ja Pohjolan Sanomissa. Juttuaiheet ovat sijoittuneet Pohjois-Suomeen, mutta reportaasimatkoilla on käynyt myös muilla reuna-alueilla kuten Indonesiassa, Nepalissa ja Norjassa.

Jenni Räinä on Oulussa asuva free lancer -toimittaja ja tietokirjailija, joka on syntynyt Hyryn kylässä Kuivaniemellä. On ollut toimittajana Pohjolan Sanomissa. Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana jo 2017 yhdessä valokuvaaja Vesa Rannan kanssa teoksella Reunalla. Hänet on myös palkittu Botnia-kirjallisuuspalkinnolla 2018 ja oli ehdokkaana Bonnierin journalistipalkinnon Vuoden kirja -kategoriassa.

Metsä meidän jälkeemme -kirjan on kustantanut Like.

Suomi on yhdistysten luvattu maa...

Pätkä WikiPedia-tekstiä:
Suomessa on yhdistysrekisterissä noin 135 000 yhdistystä (2014),joista noin 100 000 on toimivia. Niissä arvioidaan olevan 15 miljoonaa jäsentä (2014).

Ilmeisesti yhdistyksiä tällä hetkellä on jonkin verran enemmän ja sitä myöten myös niissä jäseniä...

Olen eläkkeelle jäätyäni mietiskellyt, että Kemissäkin on paljon yhdistyksiä, joihin teoriassa ja käyätnnössäkin voisin hakeutua, mutta en ole katsonut sitä tarpeelliseksi monista eri syistä. 
Päinvastoin olen viime aikoina pyrkinyt irtautumaan tämänhetkisten yhdistyksieni aktiivitoiminnasta. Tällä hetkellä olen ainoastaan kolmen yhdistyksen jäsen, se on ihan nokko... 

"Prosentin voitolla"...

Että mitäkö mietin? No ainakin sitä, että minua kiehtovat hyvät tarinat. Tarinat, jotka helposti saattavat lipsahtaa vitsin osa-alueelle...
Lukijoista varmaan moni muistaa vanhan tarinan romukauppiaasta, joka myi "prosentin voitolla". Hän omien sanojensa mukaan "osti markalla ja myi kahdella"...

Romukauppiaista sen verran, että 1970-luvulla - ollessamme työn perässä Kaakkois-Suomessa - Imatralla ja Lappeenrannassa, muun muassa Imatran ammattikoulun oppilasruokalassa kävi säännöllisesti syömässä romukauppiaita. Näin minulle kerrottiin näistä lievästi sanottuna rähjääntyneen, epäsiistin näköisistä ukonköriläistä.
No sen varran minäkin näin, että perse-/taka- tai povitaskusta he vetäisivät lompakon näkyviin maksaakseen ruokailunsa niin olihan se näkemisen arvoinen. Se oli paksu.
Joku tiesi kertoa, että he tulivat juuri hetki sitten Ovakolta, jonne he olivat taas myyneet romuterästä ja paljon. Mene ja tiedä...

tiistai 26. marraskuuta 2019

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? Kävi hetki sitten mielessä sana > äkkinäinen. Se on mielenkiintoinen sana. Tähänastisen elämäni aikana olen todennut lukuisia kertoja, että ihmisten käyttäytyminen on erittäin äkkinäistä - sanotaan, kirjoitetaan ja tehdäänkin - usein erilaisten tunnekuohujen vallassa sellaista, jota myöhemmin saattaa joutua parsimaan/katumaan.

Tunnustan, että minullekin on saattanut käydä näin.

Teen itsekin joskus nopeita ratkaisuja. Yritän aktiivisesti häivyttää näkökentästäni, ajatuksistani asioita, jotka systemaattisesti aiheuttavat minulle tai läheisilleni mielipahaa, ärtymystä jopa edellä mainittuja tunnekuohuja...

maanantai 25. marraskuuta 2019

Tietokoneen näytön taustakuvan vaihtaminen tai sitten ei...

Minulla on ollut tietokoneeni näytön taustakuvana ilmakuva, joka on otettu vuosia sitten jotakuinkin Kivikon kohdalta yläilmoista. 
Kesäinen kuva, jonka ajattelin hetki sitten vaihtaa hiukan talvisempaan kuvaan esimerkiksi mökkikuvaan Selkäsaaren pohjoispäädystä...

Sain tuon nykyisen taustakuvan nuoremmalta pojaltamme Timolta muutama vuosi sitten.

Kuvassa on hallitsevana Kemin asemanseutu pitkine puutavaravaunuletkoineen. Toivottavasti niitä riittää näillä kulmilla jatkossakin. 
Ei näy vielä Tokmannia. YIT:n rakentamat neljä kerrostaloa seisovat ylväästi sisäsatamassa läheisyydessä. Vanha Yhdyspankki/SYP/Nordea-pankkitalo on vielä pystyssä. Mansikkanokka näyttäytyy neitseellisen rakentamattomana. Kaukana Ajoksen suunnalla pääosa tuulimyllyistä näyttää olevan pystyssä.

Kesäinen kalastusalueeni eli Selkäsaaren pohjoispääty on kuvassa hallitsevasti näkyvillä.

Harmi, että kuvassa ei näy Hahtisaari kuin osittain eikä ns. entinen koirapuisto. Siten ei myöskään Kojukallio eikä Selkäsaaren pohjoispäädyn venevalkamamme.

Voi olla, että jätän taustakuvan vaihtamatta, jospa tuo kevät ja kesä tulevat sitä katsellessa nopeammin...

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? No sitä, että olen taannoin kirjoittanut: Suomessa ei ainakaan vähään aikaan nähdä poliittisia lakkoja, tukilakkoja, mielenilmaisuja, jne. ...
Miksi?
Siksi, että olin itse superoptimistinen eduskuntavaalien jälkeisestä hallituskuviosta, syntyi paljon kaivattua, odotettua, perinteistä punamultaa, jota tosin vihreät pääsivät hiukan sekoittamaan.
Mutta, mutta, mutta odotettavissa on pahimmanluokan lakkoloppuvuosi, mikäli niin sanottua maalaisjärkeä ei ala kohtapuolin löytymään.
Kirjoittamattakin on selvää, että tämä lakkorytinä alkaa maksaa. Ilmeisesti hyvinvointi-Suomella on varaa tähänkin...

Kirjoitan lisäksi, että en missään nimessä hyväksy sopimusryhmittelykikkailua ja siitä mahdollisesti aiheutuvaa kohtuutonta palkkatason laskua.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin talonmieshommiin. Pikkupuolen kompostoivan kuivikekäymälän tyhjentämisoperaation vaimoni oli eilen illalla aloittanut, minä saatoin sen loppuun kärräämällä tuotteet tontin kulmalla olevaan isoon kompostiastiaan. Sieltä ne alkukesästä siirretään ns. matopeltoon.

Samalla päätin viedä pari ahkiokuormallista koivuklapeja Pikkupuolelle. Yläkerran kamiinaan intouduin lyhyitä koivupökäleitä halkomaan säleiksi.

Tätä tekstiä naputellessani pohdiskelen, edistyykö tänään autokauppahieronta. 
Lähinnä pääsenkö päärakennuksemme päädyssä olevan Mersun suojapeiton poistamaan, tarvittaessa akun lataamaan, käynnistämään ja ottamaan auton Trafin sivuilta käyttöön, jotta se viedään tuosta arvokkaasti uuteen käyttöelämään...

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Hävettää olla niin köyhä, että täytyy alushousujakin paikata...

Näkökentässäni vilahti taannoin jonkun aikauslehden artikkeli, jossa mainittiin muun muassa: Hävettää olla niin köyhä, että täytyy alushousujakin paikata...

Kirjoitin alkuvuodesta Kemin taidemuseon näyttelystä, jonne tarjosin muutamia töitä. Osa oli näyttelyssä ja osan hain takaisin ennen aikojaan. 

Yksi töistä oli kemiläisen ”kansan-/harrastetaiteilijan” teos nimellä Paikka paikan päällä, markka markan päällä. Teos perustuu vanhan, 1800-luvun loppupuolella Laitakarin sahan lankunpätkistä rakennetun rakennuksen vintiltä, muhien joukosta löytyneeseen flanellihousujen paikkaan ja siihen liitettyihin kuuteen, tietyn vuosilukuisiin markan rahoihin. Rahat muodostavat nousujohteisen käyrän. Taulun voi sijoittaa myös ylösalaisin, mutta sen nousujohteinen ajatus säilyy.

No voihan tuon paljastaa, että se on minun tekemä teos. Tuon paikatun flanellihousunpalasen löysin vanhan kotitaloni vintilta sitä purkaessani 1980-luvun puolessa välissä. 
Arvelen paikan kuuluneen isoisälleni Aukusti Pyykölle. Alushousuja oli paikkaillut hänen vaimonsa Liisa 1900-luvun alkupuolella. Nuo markan rahat valitsin huolella. Vuosiluvut kuvaavat minun, vaimoni Tuulan ja poikiemme Tommin ja Timon elämää.

Tuossa teoksessa on arvomaailmalatausta, tunnetta, en haluaisi luopua siitä koskaan. Se on tällä hetkellä meidän L-mallisen päärakennuksemme eteisen seinällä. Se on näkökentässäni monta kertaa päivässä - hyvä niin...

Niin tuo Aukusti ei ymmärtääkseni ollut köyhä mies - päinvastoin.

lauantai 23. marraskuuta 2019

Tositarinaa Lapinmiehestä...

Kävi hetki sitten muistikuva kaukaisesta televisiossa esitetystä dokumentistä Lapinmiehestä. Taisi olla peräti mustavalko-kuvan aikaa.
Hämärässä pirtissä istuskeli mies, jota toimittaja haastatteli. Ikkunan ohi jonkin matkan päässä näkyi lumisateessa hiihtelevä naapuri.

Muistaakseni toimittaja kysyi:"Jaa - siinä taisi naapuri hiihtelevän mökkisi ohi. Oletteko paljon tekemisissä?"
"Eipä juuri, en ole vuosikymmeniin käynyt häneen luona, ei tosin hänkään minun luonani, ei ole ollut asiaa." totesi Lapinmies. Mikäli vielä oikein muistan, tuo - vuosikymmeniin - taisi olla neljäkymmentä vuotta. Ja tietysti tämä on taivahan tosi.

Minulla on tunne, että minusta alkaa kehkeytyä edellä mainitun Lapinmiehen tyyppinen eläjä. Täällä Kemin Haukkarin Kainuunkadulla on hyvä ihmisen olla...

perjantai 22. marraskuuta 2019

Puhelinsoitto eilen illansuussa...

Totta, eilen rajanaapurini soitti illansuussa puunkaatoasiasta. Hän kertoi, että heidän tontin kulmalla oleva kuusi kaadetaan lähipäivinä. 
Hyvä että soitti. Katselin eilen taas kerran kyseistä kuusta. Se on mielestäni harvinaisen komea, tuuhea, ehyt ja erityisen säännöllinen kuusi.

Se on se kuusi, jonka alle metrin mittaisen lahjoitin naapurillemme, kun he olivat poistaneet kulmauksesta jonkin eksoottisen puun, joka oli vaurioitunut.
Otin em. kuusenalun meidän varastorakennuksen päädyn "joulukkusimetsästä". Se on samoja kuusia, jotka aikanaan hain Keminmaan Törmästä Sunnarinkulman asuntoalueelta isoissa paakuissa. Samoista kuusista syntyivät ns. logokuuset ja em. joulukuusimetsä.

Naapurin mukaan kuusi on kasvanut liian suureksi. Hän sanoi istuttavansa tilalle jotain muuta, pientä...
No he luonnollisesti tekevät tontillaan hyväksi havaitsemansa ratkaisut. Täytyy käväistä roskapussia viedessäni ottamassa muistoksi kännykällä pari valokuvaa...

Tässä se laite on! Koneita voi ohjata jo ajatuksen voimalla – aieohjaus ja ”ajatustenluku” on osin tätä päivää...

Hmmmmm - niinpä - totta tosiaan ajatuksen voimalla. Ajatustenluku on siis kohta totta. Kävi mielessä opettajani ollessani, kun joskus intouduin hiukan irrottelemaan. Saatoin sanoa jollekin takapenkin häslääjälle:"Uskotko, että minä tiedän, mitä sinä juuri nyt ajattelet?" Oppilas oli hiukan epäröivän näköinen. "Sinä ajattelet juuri nyt, että et varmasti tiedä!" sanoin hänelle ilme peruslukemilla. "No sitä minä ajattelin." joku saattoi tunnustaa hämmentyneenä...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta sellaisenaan:

Tässä se laite on! Koneita voi ohjata jo ajatuksen voimalla – aieohjaus ja ”ajatustenluku” on osin tätä päivää

Teknologiajätit kilpailevat ajatustenlukulaitteista. Nextmindin ensi vuonna myyntiin tuleva laite lukee jo aivokuorta ja sillä voi pelata pelejä. 
Tiede


Mies joka pitelee ympyränmuotista muoviesinettä joka voidaan kiinnittää lakkiin.
Nextmindin toimitusjohtaja, professori Sid Kouider on kehittänyt aivojenlukulaitteen.yle/ Patrik Schauman
Mitä jos voisi lähettää tekstiviestin ilman käsiä, pelkästään ajattelemalla viestin lähettämistä? Tai ohjata televisiota pelkän ajatuksen voimalla?
Tämä kaikki on tutkija Sid Kouiderin mukaan jo mahdollista.
Kasvuyritystapahtuma Slushissa julkaistu Nextmind-yrityksen laite ottaa komentonsa suoraan aivokuorelta.
Nextmindin toimitusjohtaja Sid Kouiderinnäyttää videolta miten yhtiön kehittämällä aivopannalla voidaan ohjata älytelevision valikkoja ja pelata tietokonepelejä. Laite on kämmenen kokoinen pallukka, joka painetaan takaraivoa vasten.
– Aivoissa tapahtuu asioita, joita koet, mutta joita et pysty selittämään muille. Lukemalla aivokuorta ja yhdistämällä se tietokoneeseen voidaan visualisoida asioita, joita ei pystytä edes sanoittamaan, hän sanoo.
Koiuderin mukaan ei vielä edes tiedetä, mitä kaikkea voidaan saavuttaa, kun ihmisen aivot yhdistetään tietokoneeseen. Hänellä itsellään on siitä paljon ideoita.
Tietokoneelta voisi hakea esimerkiksi valokuvan pelkästään ajattelemalla sitä. Tai omista mielikuvista voisi luoda virtuaalimaailman.

Laite lukee ajatukset tai komennot suoraan aivoista

Sid Kouider on neurotieteiden professori. Ennen yrityksen perustamistaan pari vuotta sitten hän ehti tutkia alaa 15 vuotta.
Nexmindin laitetta on ollut luomassa hänen lisäkseen neurotieteilijöitä ja koneoppimisen asiantuntijoita. Yhtiön tiimissä työskentelee 15 ihmistä.
– Aivojen signaalit ovat hyvin hälyisiä ja siksi on vaikea luoda toimivia ohjausmenetelmiä, Kouider sanoo.
– Nyt me alamme kyetä dekoodaamaan visuaalista tietoisuutta aivoista reaaliajassa. Päivittäisiin käyttösovelluksiin.
Ensimmäiset Kouiderin videolta näyttävät sovellukset ovat jonkinlainen sohvaperunan unelma.
Kouiderin esittämällä videolla laite lukee aivoista silmien katseen kohdistumista ja sitä kautta ohjaa televisiota. Edes kaukosäädintä tai ääntä ei tarvita.
Laitetta voi jo tilata, mutta ensimmäiset toimitukset ovat Koudierin mukaan vasta ensi vuonna. Se on kehittäjäversio, jolla yhtiö houkuttelee muita yrityksiä tuotekehitykseen.
Yle ei päässyt testaamaan laitetta.
Aalto-yliopiston neurotieteen ja lääketieteellisen teknologian laitoksen apulaisprofessori Lauri Parkkonen toteaa, että Sid Kouider on tunnustettu aivotutkija. Tv:n kanavan vaihtaminen "ajatuksen voimalla" tai katsetta suuntaamalla on hänen mukaansa teknisesti mahdollista. Mutta esimerkiksi valokuvan automaattinen hakeminen pelkästään ajattelemalla sitä ei ole mahdollista kuin aivan pienestä joukosta kuvia.
– Niihinkin liittyvä aivotoiminta pitää koneelle ensin opettaa, Parkkonen kertoo sähköpostitse.
Hän epäilee, onko tv-kanavan vaihtaminen "ajatuksia lukemalla" kovin järkevää.
– On helpompi ohjata tv:tä esimerkiksi kameran kuvaamalla kädenliikkeellä kuin pitää EEG-elektrodeja tai EEG-pantaa päässään tuota tarkoitusta varten, Parkkonen kirjoittaa.

Kuka valtaa ajatusohjausmarkkinat?

Aieohjaus – ajatuksen voimalla laitteiden ohjaaminen – on jo joka tapauksessa jo totta. Sitä kehitetään eri puolilla maailmaa.
Viime vuonna Slushissa esiteltiin Ctrl Labsin aiheohjauslaite. Se oli ranneke, joka luki käden hermoratojen signaalia.
Facebook kehittelee myös aivo-ohjausta ja ostikin sittemmin Ctrl Labsin. Myös Elon Muskilla on kehitteillä oma aieohjauslaitteensa. Toisin kuin Nextmindin laitteessa, Muskin Neuralink-yhtiössä kehitteillä olevassa laitteessa pitää porata reikä päähän. Koneita ohjataan siis aivoimplanttien avulla.
Sid Koudierin mukaan Nextmindin laite eroaa Ctrl Labsin laitteesta siinä, että se tulkitsee suoraan aivotoimintaa, ei käden hermoratojen komentoja. Eikä siinä tarvitse porata päähän reikiä.
Netxmindin lehdistötiedote määrittelee, että laite on “on aivojen toimintaa aistiva laite, joka mahdolilstaa pelaamisen ja sähkö- ja mobiililaitteiden ohjauksen ajatusten avulla. Kyse on uudesta aivojen toimintaa aistivan teknologiasta ja koneoppimisen yhdistämisestä digitaalisiksi komennoiksi”.
Nextmid on siis jonkinlainen kannettava aivomittari, joka mittaa kallon läpi ihmisen näköaivokuorta.
– Teimme oman laitteen, omat tarkat sensorit ja kehitimme samaan aikaan koneoppivat algoritmit jotka mittaavat ja tulkitsevat dataa reaaliajassa.
Nextmindiin sijoittaneen Sune Alstrupin mukaan yhtiöllä on etumatka nimekkäämpiin kilpailijoihin. Alstrupin ohella yhtiöön on sijoittanut Nordic Maker sijoitusrahasto sekä suomalainen Sisu Game Ventures. Yhteensä rahoitusta on 4,6 miljoonaa euroa. Osa siitä on erilaisia julkisia palkintoja ja apurahoja.

torstai 21. marraskuuta 2019

Perinteinen kaupungillakäynti hetki sitten...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin käväisemään Kemin keskustassa. Ykkösasia oli Kauppakadun R-Kioskilla käynti. 
Miksi? 
No totta kai siksi, että Eurojackpotissa on iso potti. Heittäydyin pelamaan vakiorivin lisäksi yhden ylimääräisen arvontarivin. Oli mukava jutusteluhetki myyjän kanssa. Melkein jaoimme jo pottia...
Ajelin sisäsatamaan. Aivan peilikirkas, jäinen meri. Toivottavasti ei enää tule kovia myrskyjä vaan kunnon pakkasta niin jää nopeasti vahvistuu.

Ajoin Kemin kaupungitalolla käymään. Ostin infosta Joulupukinkonttiin tuotteita. Vaihdoin pari sanaa erään Kemin pitkäaikaisen, johtavan luottamushenkilön kanssa.
Astelimme lähes peräkanaa ulos. Kadulla olevaa autoani käynnistäessäni havaitsin em. henkilön haeskelevan omaa autoaan parkkipaikalta. Eipä ihme, kun nykyautot ovat niin saman näköisiä.
Toisaalta kävi mielessä hiukan ilkikurinen ajatus: Ei ihme, että Kemin talous sakkaa, kun johtavat luottamushenkilöt haahuilevat parkkipaikalla autoaan etsien...

Olipa mukava ajella kotiin Haukkarin Kainuunkadulle odottelemaan illan arvontoja, josko se nyt vihdoinkin osuu kohdalleen.

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Uusia elementtejä omaan kuntavaalistrategiaan...

Kerrattakoon, että seuraavat kuntavaalit ovat huhtikuussa vuonna 2021.
Olen osallistunut kuntavaaleihin Kemissä vuonna 2000, 2004, 2008, 2012 ja 2017. Olen tällä hetkellä varavaltuutettu ja sosiaali- ja terveyslautakunnan sekä tarkastuslautakunnan jäsen. Työntynkää ihan riittävästi.
Koska en näe mitään estettä osallistumiseeni jatkossa, varsinkin kun muun muassa Kemissä elämme supermielenkiintoisia aikoja, päätin Pyhäinpäivänä 02.11.2019 allekirjoittaa suostumuspaperin.

Olen aloittanut siten noin puolentoista vuoden kuntavaalikampanjan. Kampanjan toteutan osittain aivan toisella tavalla kuin ennen..
Aikaisemmin minulla ei ole ollut minkäänlaista julkista tukiryhmää. Mielenkiintoista nähdä syntyykö sellainen näihin kuntavaaleihin...

Paukahti tuossa hetki sitten takaraivoon mielenkiintoinen ajatus - ainakin omasta mielestäni.
Mikä?
Lyhyt aasinsilta asiaan: Meillä Haukkarin Kainuunkadulla > Pikkupuolella käy nuorta väkeä - Veeran kavereita - joista osa on 18-vuotiaita päätellen heidän menopeleistään. Osa ehtii täyttää seuraaviin kuntavaaleihin mennessä em. iän...

Niin - kiinteistön omistajana minun on syytä käydä tutustumassa vieraisiimme. Kertoa, kuka minä olen vähintäänkin lyhyen kaavan mukaan.
Samalla lienee tarkoituksenmukaista psyykata nuoria äänestämään lähestyvissä kuntavaaleissa ensimmäistä kertaa elämässään.
Samalla heitä voisi kannustaa perustamaan tukiryhmän: Pappa-/Ukko-/Äijä-/ tms- valtuustoon - NYT!
Samalla vähintäänkin seuraamaan Blogisivuani ja Facebook-kirjoittamistani.

Tiukkapipoisimmille todettakoon, että tuo tukiryhmä esittämälläni tavalla kuuluu sarjaan huumorinkukka...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin talonmieshommiin, aluksi pääliittymän hiekoitukseen. 
Eipä sitä tarvinnut juurikaan hiekoitella, lumi/jää oli lähes kokonaan sulanut. Sen sijaan kakkoliittymä ja Pikkupuolelle menevä polku olivat tosi liukkaat. Ripottelin kesällä muovitynnyripuolikkaaseen varaamaani kuivaa hiekkaa jääpaikoille. Kukaties turhaan, sillä jäät taitavat tällä menolla = vesisateella, sulaa kokonaan.

Mielenkiintoista nähdä, mitä tämä päivä tuo tullessaan...

tiistai 19. marraskuuta 2019

"Voiko vitutukseen kuolla?" Osa 2...

”Voiko vitutukseen kuolla?” konkaripoliitikko Paavo Väyrysen kysymys yli 30 vuoden takaa elää yhä.  
Näin illansuussa takaraivoon hiipi ajatukset viime päivien päätöksistä ja myös Paavon kysymys.
Ilmeisesti ei, sillä Paavo on voimissaan eikä minullakaan ole hassumpi olo, se on oikeastaan erinomainen. Olen mielestäni oppinut jotakin normaaliin elämänmenoon kuuluvana...

Kiinteistömyynnin lyhyt oppimäärä:

Viimeisten kuukausien kokemusten perusteella, mikäli olisin myymässä omaa kiinteistöä, huomioisin ainakin seuraavia asioita:
+ en valitsisi myyntityöhön kiinteistövälittäjää
+ ottaisin itse kaikki tarvittavat kuvat kiinteistön tilojen ollessa kalustettuina
+ erityisesti ulkokuviin kiinnittäisin erityistä huomiota
+ laatisin itse myyntitekstit
+ palkkaisin ammattimiehen/-naisen laatimaan nettimainoksen
+ valitsisin luotettavan kuntotarkastajan
+ pitäisin itse myyntiesittelyt kiinteistöstä
+ ostaisin pankkipalveluna ns. paperisodan hoitamisen
Jne. ...
Eiköhän nimet kauppakirjaan löydy em. toimenpitein(kin) säällisessä ajassa...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen luettelin vaimolleni, mitä tänään minun on tarkoitus tehdä lähdettyäni kaupungin keskustaan ja sieltä Karjalahdelle.

Tuosta Karjalahti nimestä vilahti takaraivossa ajatus vuosikymmenien takaa. Niiltä ajoilta, kun Kemin ammattioppilaitos muuttui Kemi-Tornion ammattiopistoksi. Entiselle monialaiselle, perinteiselle ammattikoululle "keksittiin" uutta nimeä. Erään rikkiviisaan opettajakollegan nimiehdotus psyykattiin/runnottiin läpi. Hän ei tuntenut junantuomana/-viemänä Kemin historiaa. 

Hänen mielestään Karjalahti antoi vanhan, maalaisen, taantuvan mielikuvan "uudestä" yksiköstä. Uudeksi yksiköksi taisi tulla Tervaharjun koulutusyksikkö. Toki tuo Tervaharjukin löytyi näköetäisyydella parin kilometrin päässä...

Niin - pankkiasioita, vakuutusasioita, veneasioita ja autoasioita tänään...

Kyllä ensimmäisenä Kemin Seudun Osuuspankkiin, maksut sujuivat sutjakkaasti, ei ollut tungosta. Kysäisin, infosta on isäntä, Heikki Palosaari paikalla, oli kokouksessa. Kävin samalla OP Pohjola Tarja Palsan juttusilla. Vakuutusasiat sujuivat myös nopeasti ilman aikavarausta. 
Kerroin Tarjalle näkemykseni, pettymykseni OP Pohjolan korvauspolittiikkaan/korvaamattomuuspolitiikkaan. Sanoin kilpailuttaneeni vakuutukset> IF ja Pohjola ovat aika lailla tasaväkiset. Teen asiaan liittyvät ratkaisut kohtapuolin...

Ajelin Karjalahdelle Prima-Rautaan Risto Kamppista jututtamaan. Yhteinen asiamme on niin sanotusti vaiheessa.
Kävin myös Kemin Wetterillä Markku Oinasta jututtamassa - taas kerran. Sanoin tulleeni hiukan "aikaa tappamaan", sillä olin menossa Auto-Juntikalle Mikko Pirttijärveä jututtamaan. Mikon kanssa olemme taannoin olleet autoasiakeskusteluissa.

Sinne...

Noustessani liikkeen edessä autosta ihmettelin, että Land Roverin elektroninen avain ei toiminut.

Mikon kanssa oli erittäin asiallinen, alustava autokauppakeskustelu. Sanoin Mikolle jutustelun ohessa, että hän on ensimmäinen autokauppias, joka vastasi sähköpostiini välittömästi.
Muutamia vaihtoehtomalleja jäi mietintään molemmin puolin. Meidän "autonhävitysprosessi" etenee mahdollisesti järjestyksessä: Mersu, Lantikka ja Volkkari. Katsotaan, miten asia etenee.
Mikko esitteli kaksi liikkeessä olevaa mahdollista autovaihtoehtoa...

Pois lähtiessäni, autoon istuttuani totesin edelleen, että elektroninen avain ei toiminut, ei mitään eloa ja käynnistyksenesto oli päällä.
Liikkeestä Antti Kaarlela käytti minua Ojanperällä, avaimeen vaihdettiin nappiparisto.
Takaisin tultuamme, ei edelleenkään mitään eloa. 

Monien vaiheiden: Tommin ohjeiden, Mikon ja Antin avustuksen ja oman värkkäämiseen>sulakkeiden osittaistarkastuksen jälkeen auto heräsi eloon.
Kukaties jonkinlainen kontaktihäiriö.
Sanoin Mikolle ja Antille, että teillä taitaa olla joku temppu, jolla pistätte asiakkaan auton temppuilemaan kaupankäynnin edistämiseksi...

Mukava käynti, hyvä palvelu, lupasin esitellä vaimolleni asian. Sen olen tehnyt. Asia on meillä molemmilla myssyn alla mietinnässä.












maanantai 18. marraskuuta 2019

Kaupantekopohdiskelua...

Kaupantekoon yleisellä tasolla liittyy olennaisena osana neuvottelu. Neuvottelu, jossa ostajalla ja myyjällä on mahdollisuus perustella ostettavan/myytävän kohteen ominaisuuksia omalta kantiltaan.
Jos tällaista mahdollisuutta ei ole, kysymyksessä on sanelu. Sanelu, josta ei mielestäni ole mitään hyvää sanottavaa/kirjoitettavaa.

Varsinkin asuntokaupassa kiinteistövälittäjän rooli on erittäin tärkeä.

Olen ollut tekemisissä monien ammatti-ihmisten kanssa. Pohdiskelin hetki sitten kiinteistövälittäjän tärkeimpiä ominaisuuksia.
Luonnollisesti muun muassa koulutustausta ja kokemus alalta ovat tärkeitä, mutta tärkeimmäksi itse asetan kyvyn asettua tasapuolisesti myyjän ja ostajan asemaan - olla todella välittäjä - aistia monimutkaista palapelikokonaisuutta.
Palapelikokonaisuutta, jossa toivottavasti palaset loksahtavat aikanaan kaupanhieronnassa paikoilleen > syntyy kauppa.

Olen tähänastisen elämäni aikana ollut tekemisissä muutaman kiinteistövälittäjän kanssa. Kaikki vapaasti muisteltuina ovat olleet hyvin erilaisia persoonia.
Myyntiprosessin aikana kiinteistövälittäjän vaihto ei välttämättä aina ole onnistunut ratkaisu.

Kyllä kiinteistövälittäjällä täytyy olla pelisilmää jättää ottamatta vastaan järjettömän alhaisia  tarjousehdotuksia. Niitä "kokeillaan kepillä jäätä"-ehdotuksia.
Tarjousehdotuksia, jotka suorastaan loukkaavat myyjän näkemyksiä hintatasosta. Kyllä tällainen on, pitää olla aistittavissa vähintäänkin siten, että kysytään ennakkoon myyjän näkemys asiaan. Se on ammattitaitoa jos mikä!

Totta! Myyjä hyväksyy tai hylkää järjettömänkin tarjousehdotuksen. Myyjän ollessa kuolinpesä, asia ei välttämättä ole yksinkertainen...
Olen usein kirjoittanut, että vihaan turhaa työtä, ponnistelua ja vaivannäköä kuin ruttoa.
Juuri tällä hetkellä on pakko todeta, että sitä olen tehnyt Kalkkinokan rivitaloasunnon myyntiin saattamiseksi yli puolitoista vuotta.

Aistin vahvasti - kuntotarkastus/Isäänöinti/vakuutusyhtiö - kolmiyhteyden.

Vakuutusyhtiön äärimmäisen nuiva suhtautuminen tekemäämme remonttiin oli järkyttävä.
Jotain sentään hyvääkin: Olen erittäin tyytyväinen ammattimiehemme sekä VARMAKOTI-työpanokseen.
Yritän tämän viikon aikana nollata kaiken kaikkiaan yli viiden vuoden tietyt tapahtumat ajatuksistani...

lauantai 16. marraskuuta 2019

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? No muun muassa sitä, että hetki sitten Haluatko Miljönääriksi- tv-ohjelman mainoskatkolla totesin vaimolleni, että kirjoittaminen on kovaa työtä. Yllättävän kovaa työtä, olen sen aistinut aikaisemminkin.

Tänäänkin olen sähköpostin välityksellä tehnyt asiallisia ehdotuksia, jotka toivottavasti saavat myönteisen vastaanoton ja tuottavat aikanaan tulosta.
Lisäksi omalla Blogisivullani olen hahmotellut useita tekstejä, jotka edelleen muokattuina aikanaan todennäköisesti julkaisen. Sitten kun aika on kypsä...

Kummanmielenkiintoinen uni...

Perinteisten aamutoimien yhteydessä - kahvitellessamme keittiön pöydän ääressä - kerroin vaimolleni viime yön kummallisenmielenkiitoisen unen...
Olin ollut mukana pitkän aikaa kerrostalon rakentamisprojektissa. Olin lähdössä siitä pois, koska kerrostalo oli jotakuinkin valmis. Unessa ajattelin ostaa siitä yhden osakkeen. Oli jonkinlainen talonrakentajien yhteistapahtuma, jossa olin läsnä.

Päätin kätellä, hyvästellä lähtöhetkellä vain muutamaa lähellä olevaa henkilöä. Kuinka ollakaan luokseni alkoi virrata ihmisiä minua liikuttuneina hyvästelemään. Todella tunteikas hetki, jota jatkui ja jatkui. Olin hiukan vaivautunut, sillä itse en ole mikään "pusipusi-halihali" - ihminen. 
Ihmettelin, että "rakentajissa" oli paljon Kemin ns. laitapuolen kulkijoita, joita näkee tämän tästä kaupungin keskustassa liikkuessaan.

Tällainen uni tällä kerralla.

Itse yritin löytää unelleni "selityksen" sitä muistellessani. Kukatie johonkin aivosopukkaan oli jäänyt eilisestä taidemuseon eräästä keskustelusta jälki...
Keskustelin entisen kuntapäättäjän kanssa muun muassa sosiaali- ja terveyspuolen ongelmista. Keskustelussamme tuli ilmi, että rahaa palaa noin sata miljoonaa euroa vuositasolla eikä loppua ole näköpiirissä. 

perjantai 15. marraskuuta 2019

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? No ainakin sitä, että taidanpa illansuussa pistäytyä Kemin kulttuurikeskuksessa taidenäyttelyn avajaisissa. Kukaties siellä tapaamieni kulttuurivaikuttajien/rivikemiläisten kanssa tulee puheeksi, miten näitä Kemi-palikoita pannaan oikeaan tai ainakin oikealta tuntuvaan järjestykseen...
Jatkoa edelliseen:

Kävin pikaisesti Kemin taidemuseolla yhteisnäyttelyn Vanitas avauksessa. Näyttely on Daniel Nagyn ja Hanna Oinosen yhteisnäyttely, jonka avaussanat esitti taidemuseon intendentti Tanja Kavasvuo mielestäni erinomaisesi.
Hän avasi hiukan ripustettuja teoksia, jotka avautuivat ymmärtääkseni ainakin jonkin verran läsnäoleville. Vaatii kyllä toisen käynnin "ajatuksen kanssa".. .

Minulla oli mahdollisuus vaihtaa muutama sana kuntapolitiikasta entisen kuntapoliitikon kanssa. Yhteinen huolemme oli Kemin talouden murheellinen tila...
Erityisen mukava oli vaihtaa muutama sana Ritva ja Markku Kokkolan kanssa. Ritva otti puheeksi Kemin ammatillisen koulutuksen 80-vuotisjuhlatilaisuuden Kivikankaalla. Psyykkasin kirjailijaa ja runoilijaa vilkaisemaan esim. Kemin kaupungin sivuilta Blogitekstejäni. Mikäli oikein ymmärsin, he eivät ole Facebook-foorumin käyttäjiä...
Hivenen tuo henkilökohtainen kiireeni liittyy tämän illan Suomen jalkapallomaajoukkueen otteluun, joka ainakin tällä hetkellä on tiukan puoleinen...

No ottelu päättyi loppujen lopuksi Suomen 3-0 voittoon - hyvä niin.

Näin Suomi iskee...

Tosiaan: Näin Suomi iskee, kirjoittaa Helsingin Sanomat otsikossaan tämän illan Suomen jalkapallomaajoukkueen kotiottelusta.

Kyllä - Suomi on lähes varmasti menossa Euroopanmestaruuspeleihin.

Mahdollisuus karvaaseen pettymykseen on häviävän pieni, mutta se on edelleen olemassa, mikäli Suomi onnistuu sössimään tämän illan, jo etukäteen 110%:n varmuudella voitetun ottelu.

No lopputulos 3-0 takaa matkan EM-turnaukseen - hyvä niin...

"Soihdunkantajia" tarvitaan kipeästi...

Kävipä hetki sitten mielessä 1990-luvun alkupuolen ammatillinen koulutustapahtuma Tallinnassa. Ammatillisten Oppilaitosten Insinöörit AOI ry järjesti Viron opetusviranomaisten kanssa koulutustapahtumia vuoroin Suomessa vuoroin Virossa.
Eräässä Tallinnassa järjestetyssä koulutustapahtumassa oli yhtenä luennoitsijana silloisen Nokian "matkasaarnaaja" Markus Westelund. 
Hän piti mielestäni erinomaisen esityksen, jonka yhteydessä hän piirteli lennokkaasti kalvoja. Yhdessä kalvossa hän esitti Gaussin-kellokäyrän avulla ihmistyyppejä...

Hän totesi vapaasti muisteltuna, että meissä on hyvin vähän - korkeintaan 10% - niin sanottuja soihdunkantajia. 
Niitä ihmisiä, jotka pyrkivät omalla aktiivisuudellaan, innovatiivisuudellaan hakemaan ongelmiin ratkaisuja. He ovat nykyajattelulla niitä ihmisiä, jotka käärivät hihat ja pistävät tuulemaan. 
He ovat niitä ihmisiä, jotka eivät jää jahkailemaan ja tupisemaan:"Ei tästä kuitenkaan tule mitään, ei tämä kannata, annetaan olla, ..."

He panevat niin sanotutsti haisemaan...

Seurattuani viime vuosina muutamien ryhmittymien toimintaa osittain aika läheltäkin totean, että soihdunkantajia tarvitaan kipeästi - nyt jos koskaan.


torstai 14. marraskuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin pihalle talonmiehen hommiin. Lumenkolausta, kompostirouhesäkin vienti pikkupuolelle, puukorin tyhjennystä, jne. ...
Hommia tehdessäni saman kadun varrella oleva, pyöräilevä naapurimme pysähtyi juttelemaan - pitkästä aikaa.
Muistelimme vanhoja aikoja, kuinka muutenkaan. Hän kertoi lähinaapurinsa kuolleen noin kuukausi sitten. Totesin, että sepä on mennyt minulta ohi, tarkemmin muisteltuna enpä tuota henkilöä ole tosiaan nähnyt autolla huristelevan työhuoneeni ikkana ohi pitkään aikaan...

Kävin sisareni luona keskustelemassa veljemme sairastumiseen, kuolemaan ja asunnonmyyntiin liittyvistä asioista. Yli viiden vuoden työrupeama alkaa olla kalkkiviivoilla. Kukaties ensi viikolla kaikki velvoitteet on saatettu päätökseen.

Asiasta toiseen: Alan kohta orientoitumaan Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että viisi vuotta sitten yritin tosissani irtiottoa hallitustyöskentelystä.
Tällä hetkellä tilanne on samanlainen. Olen julkisesti ilmoittanut, että ainakin yksi hallituspaikka on vapaana, ilmeisesti kaksikin. Toivon, että toimitilaamme Vinssiin Kemin Meripuistokatu 16 5.krs, on aktiivista tunkua potentiaalisista hallitusehdokkaista...


keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen kolasin pääliittymän auki ja lähdin Kalkkinokan rivitaloasunnolle. Olen käynyt siellä lähes kahden vuoden ja erityisesti viimeisten kuukausien aikana aika monta kertaa. 
Oletettavasti tämän aamuinen käynti oli viimeinen, joten se oli sitten siinä...

Kotiin tultuani jatkoin lumenkolausta. En kuitenkaan niin laajalla rintamalla kuin perinteisesti, ainakaan toistaiseksi.


tiistai 12. marraskuuta 2019

Taas jotain uutta - on tämä kummaa aikaa...

Taas jotain uutta - on tämä kummaa aikaa...



”Ok boomer” syntyi salamaniskusta millenniaalien vastaukseksi suurten ikäluokkien typerille jutuille – tästä on kyse

”Ok boomer” on ilmaisu, jonka käyttö leviää internetissä. Ilmaisu vaikuttaa päällisin puolin vitsikkäältä, mutta siihen tiivistyy myös nuorten sukupolvien paha mieli.

”Ok boomer.”

Viime aikoina internetissä on voinut havaita tämän englanninkielisen sanaparin yleistymisen. Meemeihin, somesanailuun ja paikoin jopa puhekieleen ilmestynyt ilmaisu tarkoittaa suomeksi suurin piirtein, että ”okei, suuren ikäluokan edustaja”.

Kyseessä on tölväisy, ilkeä letkautus.

Tällä viikolla siitä on kirjoiteltu jopa kansainvälisissä viestimissä, kun Uuden-Seelannin vihreiden kansanedustaja Chlöe Swarbrick näpäytti vanhempaa kollegaansa parlamentissa.

Swarbrick käsitteli puheenvuorossaan ilmastolakiesitystä, kun uusilmaisu putkahti puheeseen:

”Tämän parlamentin keski-ikä on 49 vuotta – ok, boomer – nykyiset poliittisen instituutiot ovat osoittautuneet kyvyttömiksi...”

Asiasta kertoneen CNN:n mukaan Swarbrickin vanhempi kollega häiriköi puheenvuoroa kuvaruudun ulkopuolella, jolloin Swarbrick vaiensi tämän sanomalla kuin ohimennen ”ok boomer”.
Swarbrick yhdisti luontevasti nettikielen ja poliittisen puheen, ja millenniaalit ympäri maailman riemuitsivat.

Boomer on lyhenne sanoista baby boomer, joka viittaa Yhdysvalloissa vuosina 1946–1964 syntyneisiin ikäluokkiin.

Ok boomer on puolestaan amerikkalainen, suuriin ikäluokkiin kohdistettu letkautus, jolla nuoremmat purkavat pettymystään asemaansa maailmassa. Sitä voi käyttää vastalauseena esimerkiksi vanhempien ikäluokkien koetulle välinpitämättömyydelle ilmastonmuutoksesta, epätasa-arvosta tai tuloeroista.

Yksi perusajatus ilmaisun taustalla on, että suurten ikäluokkien nuoruudessa elämä oli mutkattomampaa: ihminen pystyi kouluttautumaan ja työllistymään, palkalla tuli toimeen ja sillä pystyi rahoittamaan oman asunnon ja auton. Eikä hän oikein tunne nuorempien arkivaikeuksia, kuten pätkätöitä, nousevia lukukausimaksuja ja yleistä näköalattomuutta.

Ymmärtämättömyydestään huolimatta tällainen suuren ikäluokan edustaja saattaa sanoa nuoremmalle, että teillähän on tänä päivänä niin helppoa. Suomalaisittain ok boomerin merkitystä voi hahmottaa, kun sitä ajattelee vastauksena ihmiselle, joka sanoo: ”kun minä olin nuori...”.

Ok boomerissa siis sanoittuu sukupolvien välinen kuilu. Siitä on tullut niin suosittu, että arvovaltainen The New York Timeskin kirjoitti jutun otsikolla: ”Ok Boomer” merkitsee sukupolvien välisten ystävällisten suhteiden loppua.

Lehti kuvailee ilmaisua miljoonien kyllästyneiden nuorten iskulauseeksi.

Toisaalta ok boomer tarkoittaa paljon muutakin. Pilkkamerkityksessä boomer-sanalla kuvataan milloin mitäkin: ylisukupolvisen pahantekijän arkkityyppiä, naapureiden vahtaajaa tai vaikkapa ihmistä, joka vaatii juustohampurilaisensa ilman juustoa ja suolakurkkua mutta tuplapihvillä.

Ilmaisu on joka tapauksessa uusi.

Internetissä käytetyn kielen yleistymistä voi tarkastella esimerkiksi Googlen trendityökalun ja avoimen sanakirjan Urban Dictionaryn avulla. Googlen mukaan ok boomer ilmestyi hakuihin kuin tyhjästä lokakuun 13. päivä. Urban Dictionaryyn ilmaisu kuitenkin lisättiin jo 17. syyskuuta, ja sen merkitys kuuluu näin:

”Kun baby boomer sanoo jotakin typerää paskaa ja et oikein kykene edes kertomaan, miksi hän on väärässä, koska se vaatisi vuosikymmenien aikana kertyneen väärän tiedon ja tietämättömyyden selittämistä – joten sanot vain ’okei’.”

Urban Dictionary on luonteeltaan yhtä paljon vitsikirja kuin sanakirja, mutta trendisanaston dokumentoinnissa sillä on arvonsa.

Ok boomer on viime viikkoina yleistynyt etenkin verkkokielessä ja meemeissä. Esimerkiksi näin:

Yhdysvalloissa suosittua myöhäisillan ajankohtaisohjelmaa juontava Stephen Colbert pohti lähetyksessään vastikään, kuinka ok boomer -ilmaisun synty sopii hyvin internetin keskustelukulttuurin nykysuuntaan.

”Internet innovoi jatkuvasti tapoja aiheuttaa toisillemme paha mieli”, hän sanoi.

Maan entinen presidentti Barack Obamakin otti aihepiiriin kantaa viikko sitten. Hän puhui niin sanotusta woke-kulttuurista ja sen ikävistä seurauksista, mutta hänen huomionsa sopii myös ok boomerin luonteeseen:

”Koen [ihmisten ajattelevan], että ’edistän muutosta olemalla mahdollisimman tuomitseva muita ihmisiä kohtaan’. Ja että se riittää”, Obama sanoi.

Ok boomer on siinä määrin uusi ilmaisu, etteivät Uuden-Seelannin parlamentin tekstittäjät näyttäneet ymmärtävän sitä.

Parlamentti julkaisi Chlöe Swarbrickin puheenvuoron videolla, jossa se tekstitti ok boomerin sanalla ”Berma”. Huomautuksen jälkeen parlamentin someryhmä pahoitteli virhettään Twitterissä:

”Pahoittemme virhettä, ja olemme korjanneet tekstityksen. Meidän on selvästikin aloitettava toimistonlaajuiset meemibriiffaukset.”