tiistai 19. marraskuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen luettelin vaimolleni, mitä tänään minun on tarkoitus tehdä lähdettyäni kaupungin keskustaan ja sieltä Karjalahdelle.

Tuosta Karjalahti nimestä vilahti takaraivossa ajatus vuosikymmenien takaa. Niiltä ajoilta, kun Kemin ammattioppilaitos muuttui Kemi-Tornion ammattiopistoksi. Entiselle monialaiselle, perinteiselle ammattikoululle "keksittiin" uutta nimeä. Erään rikkiviisaan opettajakollegan nimiehdotus psyykattiin/runnottiin läpi. Hän ei tuntenut junantuomana/-viemänä Kemin historiaa. 

Hänen mielestään Karjalahti antoi vanhan, maalaisen, taantuvan mielikuvan "uudestä" yksiköstä. Uudeksi yksiköksi taisi tulla Tervaharjun koulutusyksikkö. Toki tuo Tervaharjukin löytyi näköetäisyydella parin kilometrin päässä...

Niin - pankkiasioita, vakuutusasioita, veneasioita ja autoasioita tänään...

Kyllä ensimmäisenä Kemin Seudun Osuuspankkiin, maksut sujuivat sutjakkaasti, ei ollut tungosta. Kysäisin, infosta on isäntä, Heikki Palosaari paikalla, oli kokouksessa. Kävin samalla OP Pohjola Tarja Palsan juttusilla. Vakuutusasiat sujuivat myös nopeasti ilman aikavarausta. 
Kerroin Tarjalle näkemykseni, pettymykseni OP Pohjolan korvauspolittiikkaan/korvaamattomuuspolitiikkaan. Sanoin kilpailuttaneeni vakuutukset> IF ja Pohjola ovat aika lailla tasaväkiset. Teen asiaan liittyvät ratkaisut kohtapuolin...

Ajelin Karjalahdelle Prima-Rautaan Risto Kamppista jututtamaan. Yhteinen asiamme on niin sanotusti vaiheessa.
Kävin myös Kemin Wetterillä Markku Oinasta jututtamassa - taas kerran. Sanoin tulleeni hiukan "aikaa tappamaan", sillä olin menossa Auto-Juntikalle Mikko Pirttijärveä jututtamaan. Mikon kanssa olemme taannoin olleet autoasiakeskusteluissa.

Sinne...

Noustessani liikkeen edessä autosta ihmettelin, että Land Roverin elektroninen avain ei toiminut.

Mikon kanssa oli erittäin asiallinen, alustava autokauppakeskustelu. Sanoin Mikolle jutustelun ohessa, että hän on ensimmäinen autokauppias, joka vastasi sähköpostiini välittömästi.
Muutamia vaihtoehtomalleja jäi mietintään molemmin puolin. Meidän "autonhävitysprosessi" etenee mahdollisesti järjestyksessä: Mersu, Lantikka ja Volkkari. Katsotaan, miten asia etenee.
Mikko esitteli kaksi liikkeessä olevaa mahdollista autovaihtoehtoa...

Pois lähtiessäni, autoon istuttuani totesin edelleen, että elektroninen avain ei toiminut, ei mitään eloa ja käynnistyksenesto oli päällä.
Liikkeestä Antti Kaarlela käytti minua Ojanperällä, avaimeen vaihdettiin nappiparisto.
Takaisin tultuamme, ei edelleenkään mitään eloa. 

Monien vaiheiden: Tommin ohjeiden, Mikon ja Antin avustuksen ja oman värkkäämiseen>sulakkeiden osittaistarkastuksen jälkeen auto heräsi eloon.
Kukaties jonkinlainen kontaktihäiriö.
Sanoin Mikolle ja Antille, että teillä taitaa olla joku temppu, jolla pistätte asiakkaan auton temppuilemaan kaupankäynnin edistämiseksi...

Mukava käynti, hyvä palvelu, lupasin esitellä vaimolleni asian. Sen olen tehnyt. Asia on meillä molemmilla myssyn alla mietinnässä.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti