perjantai 22. marraskuuta 2019

Puhelinsoitto eilen illansuussa...

Totta, eilen rajanaapurini soitti illansuussa puunkaatoasiasta. Hän kertoi, että heidän tontin kulmalla oleva kuusi kaadetaan lähipäivinä. 
Hyvä että soitti. Katselin eilen taas kerran kyseistä kuusta. Se on mielestäni harvinaisen komea, tuuhea, ehyt ja erityisen säännöllinen kuusi.

Se on se kuusi, jonka alle metrin mittaisen lahjoitin naapurillemme, kun he olivat poistaneet kulmauksesta jonkin eksoottisen puun, joka oli vaurioitunut.
Otin em. kuusenalun meidän varastorakennuksen päädyn "joulukkusimetsästä". Se on samoja kuusia, jotka aikanaan hain Keminmaan Törmästä Sunnarinkulman asuntoalueelta isoissa paakuissa. Samoista kuusista syntyivät ns. logokuuset ja em. joulukuusimetsä.

Naapurin mukaan kuusi on kasvanut liian suureksi. Hän sanoi istuttavansa tilalle jotain muuta, pientä...
No he luonnollisesti tekevät tontillaan hyväksi havaitsemansa ratkaisut. Täytyy käväistä roskapussia viedessäni ottamassa muistoksi kännykällä pari valokuvaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti