Aikanaan - kauan sitten - en ollut kovin aktiivisena lähtemään mukaan ammattiyhdistystoimintaan. Kuitenkin tietyt tapahtumat ammattikoulusektorilla 1970-luvun alkupuolella sysäsivät liikkeelle minunkin ammattiyhdistysaktiviteettini.
Olen ollut mukana opetus- ja insinöörisektorin ammattiyhdistystoiminnassa, edunvalvonnassa 1970-luvun alkupuolelta lähtien.
Olen ollut eläkkeellä jo yli 11 vuotta ja säilyttänyt tietyt ammattiyhdistyskytkennät eläkeläisjäsenen roolissa.
Perinteinen, kulunut sanonta "kuulua liittoon" on ollut osaltani realimaailmaa...
Nykyisin on toisin. "Kuulua liittoon" ei ole itsestään selvyys, puhumattakaan, että esimerkiksi nuoret insinöörit aktivoituvat ammattiyhdistystoimintaan. Se on vapaaehtoista, on tosin ollut aikaisemminkin.
Mutta nykynuoret, keski-ikäisetkin henkilöt ajattelevat ammattiyhdistystoiminnasta toisin kuin ennen. Tuntuu siltä, että niin sanotut saavutetut edut ovat itsestään selvyyttä, eikä - juuri minun - tarvitse niiden olemassaolosta jatkossa murhetta kantaa.
Nekin henkilöt, jotka on saatu mukaan esim. yhdistyksen hallitujäseniksi, ovat havaintojeni mukaan kiireisiä ja siten osallistuminen kokouksiin saattaa olla minimaalista. Ymmärrän, että työ vaatii tekijältään kukaties enemmän kuin ennen, mutta poissaolo kokouksista ei ole kenenkään etu.
Arvokasta, kantaaottavaa näkemystä käsiteltäviastä asioista jää pimentoon...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti