tiistai 30. marraskuuta 2021

Tappion katkera kalkki ja pikkupoliitikkojen ahdistava kaunaisuus - kyllä...

Tappion katkera kalkki ja pikkupoliitikkojen ahdistava kaunaisuus - kyllä... Olen usein kirjoittanut, että vuoden 2014 jälkeen mikään maailmassa ja nimenomaan Euroopassa ei ole enää entisellään. Miksi? Siksi, että silloin tapahtui pienten vihreiden, tunnistamattomien miesten = Venäjän armeijan taholta toteutettu Krimin niemimaan valtaus ja sotatoimien aloitus Itä-Ukrainassa. Viimeksi mainittu jatkuu edelleen ja kuolonuhrien lukumäärä sotatoimissa lähentelee 15000 - pääosin siviilejä: Lapsia, naisia ja vanhuksia... Voisin kirjoittaa jatkossa myös, että vuoden 2017 jälkeen mikään talousalueellamme, nimenomaan Kemissä ei ole enää entisellään. Miksi? Siksi, että silloin käynnistyi niin sanottujen Mehiläis-päätösten jälkeen - äänestyksessä tappiolle jääneiden taholta - kampanja, jonka huipentumaa olemme saaneet seurata viime päivinä mediassa. Ulkoistamispäätöksen purkamisprosessiyritys ei voi tapahtua pahempaan aikaan. Muun muassa tämän päivän Lapin Kansa-lehdessä avataan hiukan - kertauksena - asioiden taustoja. Artikkelissa on päätöksenteossa mukana olleiden nimiä, mutta artikkelissa ei tule esiin asiaa systemaattisesti eteen päin vieneitä taustapiruja ja valituskirjelmien laatijoita. Tässä taistelussa oletettavasti tulee "poliittisia ruumiita" ja hyvä niin. On tämä kummaa aikaa.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aloimme orientoitua influenssarokotuksen ottoon Kemi terveyskeskuksessa. Runsaan viikon päästä sitten kolmas Koronarokotus - kyllä. Kyllä - rokotuksessa kävimme. Tehokkaan tuntuista tekemistä - kuulemma pitkästi yli 500 rokotettavaa tänäänkin noin viiden minuutin välein. Tuli taas todetuksi, että kyllä tuo kasvomaskin pitäminen on joillekin vaikeaa. Kotiin tultuamme tuntui oudolta ajaa ympärivuotisautomme suoraan päärakennuksen autotalliin, toinen odottaa hakijaansa tonttimme kakkosliittymässä. Kävin yön yli -15 asteen pakkasesta sitä koekäynnistämässä, hyvin lähti käyntiin, mutta suosittelen autotallissa pitämistä ja/tai jonkin aikaa roikan nokassa lämmityksessä pitämistä ennen liikkeelle lähtöä. Sain ilmoituksen, että minulle on varattu aika Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkille huomenna keskiviikkona 01.12.2021 klo 09.00. Sinne menen. Kävi mielessä, että pitäisikö ottaa selfie ennen ja jälkeen käsittelyn...

maanantai 29. marraskuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin klapit päärakennuksen takkapesään. Aamun lehteä hakiessani totesin hyötyliikunnan eli lumen kolaamisen olevan tämän päivän ohjelmassa. Otin hetki sitten Land Roverin liikennekäyttöön Trafin sivuilta. Lähden kohtapuolin ajamaan sen ulos päärakennuksen autotallista ja lastaan renkaita ja muita romppeita kyytiin. Ajan auton tonttimme kakkosliittymään. Päärakennuksen autotalli vapautuu nykyisen ympärivuotisen automme eli MB 200 E käyttöön - tarvittaessa. Näissä merkeissä tämä maanantaipäivä käynnistyy... Alustavasti olen keskustellut Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkin ammattilaisten kanssa hiustenleikkauksesta ja täysparran viistimisestä. Eiköhän se viikolla järjesty.

sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Päätösten yli kävelyä ja salailua - kyllä...

Päätösten yli kävelyä ja salailua - kyllä... Olen tänään käynyt läpi jotakuinkin kaiken, ainakin suurimman osan siitä media-aineistosta, joka liittyy viime päiviä puhuttaneeseen talousalueemme murheelliseen Mehiläissotkuun. Olen itse ollut mukana kuntapäättäjänä vuodesta 2000 alkaen vaatimattomalla panoksellani. Olen ollut Kemin kaupunginvaltuuston varavaltuutettu - tälläkin hetkellä - sekä matkan varrella useiden lautakuntien jäsen. Tällä hetkellä olen perusturvalautakunnan varsinainen jäsen sekä yksilöasiain jaoston varsinainen jäsen, ympäristölautakunnan ja jaoston varajäsen, tarkastuslautakunnan varajäsen sekä Kemin Energia ja Vesi Oy:n hallitusjäsen. Kaikki tärkeitä luottamustoimia. Varajäsenen rooli on tunnettu. Valtuustokauden aikana voi tulla kutsu kokoukseen kerran tai kaksi. Varsinaisen jäsenet hoitavat pääsääntöisesti tehtävänsä erittäin säntillisesti - hyvä niin... Itse varsinaiseen asiaan. Jos saan tietooni, että niiden päätösten, joissa olen ollut mukana, yli kävellään mennen tullen, vaadin selvitystä ehdottomasti menettelylle. Jos saamani selvitys ei ole mielestäni yksiselitteisesti riittävä ja luotettava, harkitsen varmasti rooliani päätöksentekoprosessissa. Tähän mennessä minun ei ole tarvinnut pyytää ylimääräisiä selvityksiä ja hyvä niin.

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Käänsin hetki sitten pöytäkalenterista viikon 48 esiin. Influenssarokotuksia Kemin terveyskeskuksessa tiistaina, Lappian eläkeläisten jouluruokailu Kivikankaalla torstaina ja Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n Pikkujoulu/jouluruokailu Lumilinnassa lauantaina, joulukuu käynnistyy ihan mukavasti. Varmaan viikolle mahtuu muutakin. Ainakin tuon "talliauton" luovutus uudelle omistajalle...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin klapit, polttopuut päärakennuksen takkapesään. Aamukahvien yhteydessä pohdiskelimme vuonna 2017 lähikuntien tekemiä päätöksiä ja nyt julkisuuteen tulleita valitussotkuja liittyen niin sanottuihin Mehiläis-kuvioihin. Eipä olisi pahempaan aikaan voinut toteutua. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kukaan ei halua kommentoida asiaa, mutta onhan se selvää, että pinnan alla kuohuu ja puhelimet käyvät kuumina. Tässäkin on vaarana se, että sanonta: Köyhälle tulee kaikki aina kalliiksi, toteutuu pahimmassa tapauksessa. Se on joka tapauksessa erittäin todennäköistä, että henkilövaihdoksia tulee, on pakko tulla. Kirjoitin eilen: Viime päivinä Blogisivujani on seurattu poikkeuksellisen paljon - tänäänkin tähän asti noin 5000 kävijää, eilen 7291, toissapäivänä 5694, sitä ennen 5285 ja sitä ennen 7309. Kävijät ovat pääasiassa amerikkalaisia. Olisi mielenkiintoista tietää, minkä tyyppisiä tekstejä/artikkeleita he seuraavat. Toisaalta mielenkiintoista seurata, kuinka kauan tätä jatkuu. Eilen kävijöitä oli ennätysmäärä eli yli 9122. Tänä aamunakin jo yli 3400 - mielenkiintoista... Seurataan tilannetta.

lauantai 27. marraskuuta 2021

Aattelepa ite...

Arvelen, että edesmennyt kemiläistaiteilija Jorma Jope Ruonansuu ei tykkäisi huonoa alla olevasta tekstilaineuksesta. Siinä on muutamia ihan varteenotettavia mainintoja elämänmenosta - kyllä... Sanoitukset Aattelepa ite Aattelepa ite noita amerikan hommia ite ne kyhää itelleen pommia Bushi on ihan pimpeli pompeli ite se Osamalle takkia ompeli kohta ei muut saa tehä ees lasta ellei sen malli tuu amerikasta lähiössä hiippailee formaatti kakarat paidassa amerikan tähtiä Aattelepa ite, no mite, no site että käyttäisit omaa päätäs ettei sun juttujas toiset säätäs pelasta ittes ja elämäs site et aattelet kaiken järjellä ite Aattelepa ite Aattelepa ite iha ite Aattelepa ite Mäkkäri, näkkäri, kokis ja sprite missä on suomalainen kokki ite kauniit ja rohkeat, silkkiä luotia telkkarista tuleva kakka on muotia trendit ja frendit on valmista kauraa ne on studiossa täytynyt valmiiksi nauraa rahako se ihmistä tyhmänä pitää vaikkei se ite on yhtään mitään Aattelepa ite, no mite, no site että käyttäisit omaa päätäs ettei sun juttujas toiset säätäs pelasta ittes ja elämäs site et aattelet kaiken järjellä ite Aattelepa ite Aattelepa ite iha ite Aattelepa ite sillä itellä korvien välissä paukkuu joka koulussa esimerkiks toisia haukkuu on helppo huomata kenen on syy jos ite tyhmäksi heittäytyy älä siis anna toisten sua huijata huumeihin ja muuhun paskaan puijata eläppä ite ja käytä järkeä silloin ei muut voi elämääsi särkeä Aattelepa ite, no mite, no site että käyttäisit omaa päätäs ettei sun juttujas toiset säätäs pelasta ittes ja elämäs site et aattelet kaiken järjellä ite Aattelepa ite Aattelepa ite iha ite Aattelepa ite... Lähde: LyricFind

Tarvittavaa, tärkeää palautetta...

Tarvittavaa, tärkeää palautetta... Viime päivinä Blogisivujani on seurattu poikkeuksellisen paljon - tänäänkin tähän asti noin 5000 kävijää, eilen 7291, toissapäivänä 5694, sitä ennen 5285 ja sitä ennen 7309. Kävijät ovat pääasiassa amerikkalaisia. Olisi mielenkiintoista tietää, minkä tyyppisiä tekstejä/artikkeleita he seuraavat. Toisaalta mielenkiintoista seurata, kuinka kauan tätä jatkuu. Mutta annetaan ajan kulua. Toki onhan siellä seurattavaa - tällä hetkellä yhteensä 6685 tekstiä...

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Olen saattanut kirjoittaa alla olevasta aikaisemminkin. Onko minusta tulossa ynisevä, kränisevä vanha ukkorahjus? Miksi? Siksi kun kaipaa yhä enemmän entisiä hyviä aikoja muun muassa yhdistysmaailmassa. Tunnustan, että kaipaa postilaatikkooni tulleita isoja, valkoisia kirjekuoria, joissa oli seuraavan kokouksen esityslista liitteineen - avoimesti. Oli helppo mennä kokoukseen. Nykyisin yhdistysten kokoukset ovat eräänlaisia "salaseuraversioita", joissa tehtäviä päätöksiä ei erkkikään voi ennakoida ja joista pois lähtiessä on aika pöllämystynyt olo... No ehkä ei nyt aivan sentään mutta kyllä paljon puhuttu/kirjoitettu avoimuus ja läpinäkyvyys on mielestäni ollut pitkään jo hakusessa/häivyksissä. Luonnollisesti tästä(kin) voi olla ainakin kahta mieltä. Asiasta toiseen: Huomasin hetki sitten, että "liipaisinsormeni" on taas herkässä. Facebook-kavereita lentää 30 vrk jäähylle solkenaan. Saan kohta taas lueskella pääasiassa omia tekstejäni...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan. Aamulehteä hakiessani totesin, että pihalle voi mennä fiilistelemään lumikolan kanssa, jos siltä tuntuu. Toki pakottavaa tarvetta ei ole... Aamun lehteä lukiessani kävi mielessä, että artikkeleissa olisi syytä olla kaikkien niiden henkilöiden nimet, jotka ovat päätös- ja valitusprosesseissa mukana. Se olisi avointa ja reilua niitä henkilöitä kohtaan, jotka ovat esim. kuntavaaleissa aikanaan olleet henkilöitä valitsemassa. Lähinnä mielessä on tuo surullisen kuuluisa lähikuntien Mehiläissopimus ja siihen liittyvät kärhämöinnit. Artikkeleissa olisi syytä nimetä myös niin sanotut taustapirut, lainopilliset "neuvonantajat"... Kyllä tämäntyyppinen toiminta syö poliittista uskottavuutta.

perjantai 26. marraskuuta 2021

Kyllä nyt keittää, ei kahta sanaa...

Kyllä nyt keittää, ei kahta sanaa... Jäin pari vuotta sitten pois Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n hallituksesta. Jättäytyessäni syrjään aktiivitoiminnasta ilmoitin, että mielellään osallistun yhdistyksen suuriin kokouksiin eli kevät- ja syyskokoukseen ja järjestettäviin tapahtumiin. Esitin, että minut - yhdistyksen kunniajäsenenä - erikseen kutsutaan em. kokouksiin/tapahtumiin. Totesin lisäksi, että lupaan esittää yhdistyksen vuosijuhlissa historiikkiosuuden, mikäli sen aikainen yhdistyksen hallitus katsoo sen tarpeelliseksi. Toistaiseksi ei ole tullut henkilökohtaista kokouskutsua. Olen todennut aina, että tiedottaminen on vaikea laji. Valitettavan usein se epäonnistuu... Olen pitkin loppusyksyä/alkutalvea odotellut yhdistyksen perinteistä kotiin lähetettävää tiedotetta, jonka insinööriopiskelijat ovat monistaneet ja postittaneet pientä vastiketta/avustusta vastaan. Olen Googlannut, käynyt Facebookissa, mutta mitään täpliä yhdistyksen syyskokouksesta en ole löytänyt. Ei yhtään mitään. Tänään - Torniossa yritysvierailulla - kysyin tämänhetkiseltä puheenjohtajalta, milloin Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n syyskokous on ja missä? Sain tietää, että yhdistyksen syyskokous on ollut eilen torstaina 25.11.2021 ilmeisesti toimitilassamme Vinssissä Meripuistokatu 16.5. kerros. Vai niin... Tästä eteenpäin vaadin, että yhdistyksen kunniajäsenille yhdistyksen hallitus/tiedotusvastaava lähettää henkilökohtaisen kutsun kaikkiin kevät- ja syyskokouksiin. Se on pieni vaivannäkö huomioida henkilöitä, jotka ovat toimineet yhdistyksessa aktiivisesti vuosikymmeniä.

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin klapit päärakennuksen takkapesään ja hain korillisen puita puu- ja varastokatoksesta. Auumun lehteä hakiessani näin Kainuunkadulla etäällä tutun kaupunkikävelijän olevan liikkeellä totuttuun tapaansa. Tällä kerralla en jäänyt odottamaan hänen jututtamistaan... Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että tälle tontille takaisin tultuamme vuonna 1981 paljon on tuttuja liikkujia poistunut näkökentästä. Se on normaalia elämän kiertokulkua, sitä ei voi välttää... Vein joutessani Pikkupuolelle ahkiollisen kuusiklapeja kuivumaan. Loppuiltapäivästä lähdemme Tornioon. Osallistumme Insinööriliiton Pohjois-Suomen piirin järjestämään yritysvierailuun Tornion Panimoon. Käytännön järjestelyistä on vastannut Länsi-Pohjan Insinöörit.

torstai 25. marraskuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan. Aamulehteä hakiessani totesin sen verran lunta kertyneen, että menen kolaamaan sisäpihalle ensimmäiset kulkureitit. Viime vuosina olemme aina pohdiskelleet vähentävämme kulkureittien leveyttä - liikkua lähes kinttupoluilla - mutta toistaiseksi kulkureitit on kuitenkin tehty jotakuinkin lumikolan levyisiksi. Kakkosliittymä on myös kolattu täydeltä leveydeltä. Hyötyliikunnan jälkeen alan orientoitua Keskustan Kemin kunnallisjärjestön hallituskokoukseen loppuiltapäivällä Valtakadun toimistolla...

keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Aamulehteä hakiessani totesin sääennusteen pitäneen paikkansa - toinen oikeastaan kolmas "ensilumi" on satanut - kyllä rapiat viiden senttimetrin lumikerros oli kauttaaltaan satanut. Eilen ihmettelin Blogisivuni lukijamäärää - loppujen lopuksi 7309 kävijää - ja tänään meno jatkuu. Tällä hetkellä jo yli 2800 kävijää. Perinteisten aamutoimien jälkeen siirryin pihalle työasussa lumitöihin, kolasin pääliittymän puhtaaksi ja puhdistan auton päältä lumet. Tarkistin päärakennuksen autotallissa, onko Land Roverin akun teholataus tuottanut toivottua lopputulosta vai joudunko irrottamaan akun ja lähtemään akkukaupoille. Kyllä - kävin ostamassa uuden akun ja testausmittarin. Olisin ostanut vanhaan mittariin piuhat, mutta eihän niitä erikseen löytynyt, no ei tuo uusi viritys hinnankiroissa ollut... Vaimoni oli varannut ajat influenssarokotuksiin ja 3. Koronarokotuksiin - hyvä niin. Taidanpa pistää klapit päärakennuksen takkapesään, josko illalla pistäisi tulet pesään...

tiistai 23. marraskuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? Totean ainakin, että OHO! OHO! OHO! Miksi? Siksi, että Blogisivullani on tänään käyty tähän saakka lähes 6000 kertaa. Se on poikkeuksellisen suuri kävijä-/lukijamäärä. Jo eilenkin oli melkein 900. Normaalisti sivuillani käydään 80-120 kertaa vuorokaudessa. Blogisivua olen pitänyt 01.07.2014 alkaen. Ne olivat "pienten vihreiden tunnuksettomien miesten" aikaa Krimin niemimaalla. Arvelen, että globaalit hakukoneet ovat bonganneet muutamia artikkeleita, joita olen kommentoinut viime päivinä. Kukaties Itä-Ukrainaan liittyviin artikkeleihin, Valko-Venäjän hybridikohellukseen Liettuan, Latvian ja Puolan rajalla, Venäjän presidenttiin liittyviin artikkeleihin, Britannian pääministeriin liittyviin artikkeleihin, Amerikan edelliseen presidenttiin liittyviin artikkeleihin, Suomen hävittäjähankintaan liittyviin artikkeleihin, Suomen presidentin Sauli Niinistön tämän päivän puheisiin Saksassa, jne. ... Tuskin globaalit hakukoneet ovat minun perinteisistä aamutoimista kiinnostuneet tai muista kevyistä teksteistäni.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin päärakennuksen takkapesään puut ja välittömästi myös tulet. Nostetaan ainakin väliaikaisesti "kivikasan" lämpötilaa. Tänään ei taida olla sen kummempaa, paitsi jos intoudun autoja siirtelemään uuteen asentoon. Katsotaan nyt sitten... Vaimoni lähti kaupungille asioille ja minä päärakennuksen autotalliin. Land Roverin akku oli yön latauksessa. Pikkulaturi näytti, että akku olisi täynnä. Hyvä - starttasin - kuului vain vaimeaa surinaa. Hain volttimittarin ja jämerämmän laturin. Volttimittari näytti rapiat 10 voltin lukemat. Pistin vielä varmuuden vuoksi lataukseen, mutta taitaa olla edessä akun uusiminen. On tämä yhtä perkelettä, nykyakut eivät kestä juuri mitään. Ne on näemmä tehty "simahtamaan" tietyn/tarkkaan lasketun ajan kuluttua. Kävi mielessä jo kauan sitten edesmenneen kimppakyytikaverini sanat:"Elämä menee turhan värkätessä." Isäni sanoi minulle silloin tällöin:"Siinäpä se sinunkin nuoruus hupenee." Kyllä - tämäntyyppinen turha touhuaminen syö kyllä miestä. Kolme autoa, kolme akkua. Jos tämä menee uusintaan, niin autoihin on silloin vaihdettu akut jotakuinkin vuoden välein. Kävipä mielessä, että täyssähköautojen määrän lisääntyessä on odotettavissa aikamoinen "akkurumba"...

maanantai 22. marraskuuta 2021

Tekstini ärsyttävät - kyllä...

Tekstini ärsyttävät - kyllä... Tiedän, että tekstini ärsyttävät muutamia lukijoita, vaikka ne ovat omasta mielestäni varsin maltillisia ja asiapitoisia - jopa uutta näkemystä elämänmenoon tarjoavia. Ärsyttävät varsinkin silloin, kun lohkaisen tosiasian, että olen pyörittänyt tähänastisen elämäni aikana muutakin kuin tahkoa... Tuo viimeksi mainittu tuli esiin muun muassa eilen selaillessani vanhoja vuosien 2002-2021 pöytäkalentereitani ja kirjoittaessani Kemin työaikaisista pöytäkalentereistani ajanjaksolla 1981-2008. Olen ollut monessa mukana. Luettelo olisi pitkä. Mukana valtakunnantasoistakin toimintaa opetus- ja insinöörikuvioissa. Kuntapolitiikassa en ole ollut mukana kuin vuodesta 2000 lähtien ja siinäkin suhteellisen vaatimattomalla panoksella. Tietysti edelliseen voi todeta, että vielähän sitä ehtii, jos aktiviteettia riittää ja pysyy jotakuinkin kopillaan jatkossa. Todettakoon sivujuonteena, että olin hetki sitten kirjoittamassa ehkä tähänastisen elämäni rankimman tekstin liittyen Ylen Sannikka-ohjelmaan, johon Esko Valtaojakin sotkettiin mukaan. "Pyyhin" sen kuittenkin pois. Minulla on vahva tunne, että joudun palaamaan aiheeseen myöhemmin. Olen todella huolestunut, että Suomessa ei muka voi/saa kirjoittaa asioiden oikeilla nimillä...

Eräs Facebook-testeistäni tänään...

Että mitäkö mietin? No sitä, että hetki sitten oli historian havinaa. Mitä ihmettä? Kyllä! Näin oli, ei kahta sanaa... Olen tähänastisen elämäni aikana tarkastanut aika monta pöytäkirjaa: Yhdistysten 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja lautakuntien vuodesta 2000 lähtien. Tähän saakka olen mennyt paikanpäälle, käynyt aineiston läpi ja kirjoitellut fyysisesti tarvittavat merkinnät - asia ok mutta nyt hetki sitten... Sain päivällä ilmoituksen kännykkääni, että minulle on saapunut pöytäkirja sähköistä allekirjoitusta varten. Räpläsin kokousmateriaalia ohjeiden mukaan innokkaana alustavasti uudessa älypuhelimessani, mutta siirryin aika pian uudelle luottamustoimitabletille. Kaikki meni ihan hyvin, mutta silmiini ei osunut aluksi vahvan tunnistautumisen ohjeistusta. Soitin yrityksen sihteerille. Kävimme mukavanrentoa keskustelua asiasta ja sieltähän ne tunnistautumislaatikot "hiplaamalla" löytyivät. Asia kunnossa. Kyllä kannatti tämäkin päivä elää! Uusia tuulia kertakaikkiaan...

Marraskuun viimeinen täysi viikko on käynnistynyt - kyllä...

Marraskuun viimeinen täysi viikko on käynnistynyt - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen pisitin tulet päärakennuksen takkaan. Aamulehteä hakiessani pistin auton lämmitykseen. Vaimoni lähtee sillä aamupäivällä liikenteeseen. Itselläni ei ole alkuviikolla mitään aktiviteettia, toki loppuviikosta torstaina ja perjantaina. Kemin Keskustan kokous ja Länsi-Pohjan Insinöörien tapahtuma Torniossa - hyvä niin. Ajan kuluksi menin päärakennuksen autotalliin ajatuksena "ulkoiluttaa" = käyttää ulkona käymässä Land Roveria. Yritykseksi jäi. Kyllä tuo seisontakin näemmä kuluttaa aika lailla virtaa, vaikka tuossa vm. 2000 autossa ei kovin paljon kuluttavaa elektroniikkaa olekaan. Akku on nyt latauksessa, menköön nyt sitten näin...

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Se on pöytäkalenterini mukaan tänään Tuomiosunnuntai - kyllä...

Se on pöytäkalenterini mukaan tänään Tuomiosunnuntai - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin klapit päärakennuksen takkapesään ja aloin seurata Keskustan puoluevaltuuston kokousta netistä Rovaniemeltä Lapin yliopiston tiloista. Ihan mielenkiintoinen kaksituntinen. Tämä tuskin on tuomittavaa, mene ja tiedä. Tänään ei taida olla muuta tekemistä kuin kääntää pöytäkalenterista uusi sivu eli marraskuun viimeinen täysi viikko esiin ja alkaa orientoitua loppuviikon aktiviteetteihin...

lauantai 20. marraskuuta 2021

Sähköauto Suomessa...

Sähköauto Suomessa... Luin Helsingin Sanomista laajan artikkelin, jossa toimittaja valokuvaajan kanssa matkusti uudella sähköautolla Helsingistä Norjan Nordkappiin ja takaisin. Lukemani perusteella en voisi kuvitella ostavani täyssähköautoa lähitulevaisuudessa varsinkin, jos intoudumme vielä ajelemaan pitkiä matkoja Suomessa. Artikkelissa pohdiskeltiin muun muassa seuraavaa: Riittääkö virta? Sähköautolla pääsee kauas, mutta lataustolpalla voi odottaa ikävä yllätys. HS testasi, miten sähköautolla pärjää pitkällä Lapin-reissulla kylmässä säässä – ja mihin hintaan. Sinällään mielenkiintoinen artikkeli, joka kannattaa lukea, jos siihen on mahdollisuus...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan tällä kerralla pelkillä kuusiklapeilla - mukavan kuuloista ritinää. Tietokoneen avattuani totesin liikkeellä oleva kokouksia, joita kukaties käväisen vilkaisemassa. Suomen Keskusta rp:n puoluevaltuuston kokous on Rovaniemellä. Insinööriliiton edustajakokouksen toinen päivä näyttää olevan menossa Vantaalla. Viimeksi mainitussa tapahtumassa olen taannoin ollut useinkin paikan päällä. Niin - tänään ei taida olla mitään erityistä tekemistä, joten ollaan sitten vaan...

perjantai 19. marraskuuta 2021

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Viikot menevät yhtenä hujauksena. Menkööt ja toisaalta hyvä niin. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin puut päärakennuksen takkaan ja hain taas kerran korillisen klapeja puu- ja varastokatoksesta. Tänään ei ole oikeastaan mitään erikoista tekemistä. Kuulin hetki sitten, että vaimoni/mummo hakee pojantyttären Veeran loppuiltapäivästä Lumilinnalta, jossa hänellä on pienimuotoinen esiintymistapahtuma, keikka - mielenkiintoista.

torstai 18. marraskuuta 2021

Illansuupohdiskelua - kyllä...

Illansuupohdiskelua - kyllä... Olen usein miettinyt, miksi ihmeessä en saa tiettyihin ihmisiin katsekontaktia. En koskaan vaikka olen tavannut heitä vuosien jopa vuosikymmenien aikana useastikin. He selvästi välttelevät asiaa. Kerroin aina edellisessä elämässäni eli opetustyössä oppilailleni - ensimmäistä kertaa uuden luokan tavatessani - niin sanotusta neljän sekunnin säännöstä. Katsekontakti, kädenpuristus ja ensimmäiset sanat. Niin - kättelin itse aina kaikki uudet oppilaat... Se on siinä! Ne määrittävät näkemyksemme ihmisestä. Se on se ensivaikutelma, joka pääsääntöisesti on oikea ja säilyy. Tosiaan - olen ollut tiettyjen henkilöiden kanssa usein kokouksissa, mutta en saa heihin kontaktia. Se on jollakin tavalla jonkin asteita epäluottamusta, aliarvioimista, vähättelyä. Vai onko se sittenkin henkilön epävarmuutta. Näin sen olen itse tulkinnut...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan. Vesisateinen aamu. Sitä aistiessa kaipaa lumen tuloa ja maiseman "valkaistumista". Kävimme hetki sitten kauppareissulla Karjalahdella ja keskustassa. Prismassa jäin istuskelemaan penkille. Olihan siinä monenlaista ohikulkijaa. Luonnollisesti tämän kirotun Koronavirusongelman vuoksi kiinnitin huomiota kasvomaskien käyttöön. Murheellisen monet olivat ilman kasvomaskeja. Loppuiltapäivästä/alkuillasta minulla on kaksi kokousta, tuttua peruskauraa... Kyllä - asiallisia ja erittäin antoisia kokouksia, ei kahta sanaa.

keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Elämäni ensimmäinen kokopitkä etäkokous tänään iltapäivällä - kyllä...

Elämäni ensimmäinen kokopitkä etäkokous tänään iltapäivällä - kyllä... Tosin kerran olen osallistunut Kemin kaupungin tarkastuslautakunnan kokoukseen "etänä" kaupungintalolla edellisellä luottamustoimitabletilla ja entisillä ohjeistuksilla. Niin - tänään oli perusturvalautakunnan ylimääräinen kokous oli kokonaisuudessaan kaikkien osallistujien osalta etänä Teams-ympäristössä. Testasin eilen lautakunnan sihteerin kanssa nykylaitteen toimivuuden ja omat käytäntöni. Ei ongelmia. Kyllä silloin kun laitteet toimivat ja muutoinkin toiminta, kokouskäyttäytyminen on sopivan rauhallista niin avot - etänäkin. Vaikka olla kokouksessa - face to face - osallistujien kanssa on aivan toisesta maailmasta. Iltapäivän kokousasia esiteltiin asiallisesti ja perusteellisesti. Vähäisten tarkennuskysymysten ja päätösehdotustarkennusten jälkeen perusturvatautakunnan oli helppo tehdä yksimielinen päätös asiassa, joka tarkastettiin samantien kokouksessa - hyvä niin.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aamun lehteä lukiessani jäin hetkeksi pohdiskelemaan Kemin valtuustokokouksen uutisointia. Niin - videointitekniikan pettämisen (äänikortin rikkoontuminen) vuoksi ei valtuutettujen ääni ollut kuultavissa. Lehdessä oli luettavissa: Kemin valtuusto otti aikalisän budjetin kanssa. Valtuuston puheenjohtajan sanoin:"Valtuutetut kokivat, ettei vielä ole kyetty tuomaan tarpeeksi esille, että mitä kireä talousraami tarkoittaa ihan konkreettisesti. Edelliseen liittyvänä: Ilmeisesti perinteisiä rautalankamalleja vielä tarvitaan talouskurjuuden vahvistamiseksi, vakuuttamiseksi. Oli niin tai näin, minä pistän hetken päästä puut päärakennuksen takkapesään, haen korillisen puuklapeja puu- ja varastokatoksesta ja alan orientoitua iltapäivän perusturvalautakunnan ylimääräiseen etäkokoukseen. Sitä ennen ehtii hyvin tutkiskella netistä, mitä maailmalla on tapahtunut...

tiistai 16. marraskuuta 2021

Mielenkiintoinen testiaamu tänään - kyllä...

Mielenkiintoinen testiaamu tänään - kyllä... Perusturvalautakunnan ylimääräinen kokous on huomenna etänä. Olin eilen sopinut lautakunnan sihteerin kanssa, että testaamme/tarkistamme Teams-kokoukseen liittyvät asiat tänään klo 09.00, näin teimme. Kaikki tuntui toimivan, vaikka aikaisemmin en tiettyjä aineistoja ole saanut avatuksi Teams-ympyröissä "yhdellä napin painalluksena". Olin saanut kaupunginhallituksen puheenjohtajalta Messengein kautta viestin kommenttiini eilisen valtuustokokouksen nauhoituksen äänityksestä. Tekniikka on hyvä silloin kun se toimii... Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan. Olen luvannut vaimolleni, että hankin puut, lämmitän takat (päärakennuksen ja Pikkupuolen) niin kauan kuin ymmärrän, mitä olen tekemässä. Toivottavasti vielä pitkään. Tänään ei oikeastaan sitten mitään muuta järeämpää, antaa ajan kulua.

maanantai 15. marraskuuta 2021

Kemin kaupunginvaltuuston kokous tänään maanantaina 15.11.2021 klo 16 alkaen - kyllä...

Kemin kaupunginvaltuuston kokous tänään maanantaina 15.11.2021 klo 16 alkaen - kyllä... Katselin - tosiaan katselin aika pitkiä pätkiä kyseisestä kokouksesta, koska ainakaan tänne Haukkarin Kainuunkadulle ei jostain syystä ääntä riittänyt. Oli aika mielenkiintoista katsella valtuutettujen kehonkieltä varsinkin, kun tunnen aika suuren osan puhujista. Jostain näemmä äänestettiinkin, ilmeisesti henkilövalinnoista, kun lippuja tiputeltiin kristalliseen vaaliuurnaan. Kukaties löydän jostakin äänellisen version em. kokouksesta...

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? No muun muassa sitä, että olen koko kirotun, kirotun, kirotun Koronavirusongelman aikana tuonut esiin, että se ei ole ohi - ei lähellekään. Esimerkiksi Länsi-Pohjassa viimeiset viikot ovet olleet pahimpia koskaan. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miten löperösti, välinpitämättömästi monet asiaan suhtautuvat. Valitettavasti nimenomaan monet nuoret ja rokottamattomat. Mielestäni ei kannata odottaa, että alueemme sairaalapaikat ja teho-osastopaikat täyttyvät äärimmilleen. Menkää ihmeessä hankkimaan rokotukset, pitäkää kasvosuojainta ja hoitakaa käsidesiasiat asiallisesti...

46. viikko käynnistyy - kyllä...

46. viikko käynnistyy - kyllä... Aamulla poikkeuksellisen pitkään nukutun yön jälkeen arvelin herääväni lumisateeseen ja kovaan tuuleen - eilisen säätiedotuksen mukaan. Eipä se niin mennytkään, aamulehteä hakiessani totesin olevan kevyttä tihkusadetta ilmassa. Kukaties olin katsonut säätiedotuksen huolimattomasti. Oli niin tai näin perinteisten aamutoimien jälkeen käänsin pöytäkalenteristani uuden viikon esille. Tänään on Kemin kaupunginvaltuuston kokous illansuussa. Sitä ennen iltapäivällä valtuutetuilla talouspohdiskelua - sitä kyllä riittää lähivuosiksi. Viikolla näyttää olevan sopivaa kokousaktiviteettia - hyvä niin. Vaimoni lähti keskustaan asioille. Nyt on pihalla paikka paikoin tosi liukasta. Otin päärakennuksen autotallista hiekotussepeliä, jota ripottelin pahimpiin paikkoihin. Täytyy yrittää olla mahdollisimman varovainen, ei ole muuta mahdollisuutta...

sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan ja hain puu- ja varastokatoksesta korillisen klapeja. Oikeastaan vanhoja, kuivia, lyhyitä kapuloita - kyllä ne aikanaan = kohta takkapesässä palavat. Asiasta toiseen. Minulta(kin) on kysytty, enkö tosiaan aio lähteä aluevaaliehdokkaaksi? Olen vastannut, että en koska kemiläisenä kuntapäättäjänä minulla on luottamustyösarkaa ihan nokko ja Keskustan Kemin kuntayhdistyksellä on jo nyt hyviä, potentiaalisia ehdokkaita. Ehdokkaat aakkosjärjestyksessä: Tuire Kourula, Juha Taanila, Eero Tuokila ja Paavo Väyrynen. Kyllä näistä pitäisi löytyä väylä 59 aluevaltuuston jäseneksi tammikuun 2022 ensimmäisissä aluevaaleissa... Niin - tänään täytyy nauttia kauniista marraskuun pakkaspäivästä.

lauantai 13. marraskuuta 2021

Voi ukkopaha, olet varsinainen höpöttäjä...

Voi ukkopaha, olet varsinainen höpöttäjä, kävi mielessä katsellessani taannoin erästä televisiosta tullutta haastattelua - kyllä. Höpöttäjiä on joka lähtöön ja asemallekin taitaa osa jäädä. On globaalihöpöttäjiä, maanosahöpöttäjiä, maahöpöttäjiä - meillä siis kansallishöpöttäjiä, maakuntahöpöttäjiä, talousaluehöpöttäjiä, kunta-/kaupunkihöpöttäjiä, kaupunginosahöpöttäjiä, katuhöpöttäjiä, jne. ... Mistä höpöttäjän tunnistaa? Mielestäni hänet tunnistaa siitä, että tuuli liikuttelee hänen huuliaan valtoimenaan. Hänen suustaan tulee kyllä tunnistettavaa tekstiä, sanoja, mutta niiden järjestys on välillä sattumanvarainen, välillä järjenvastainen. Siihen ei kerta kaikkiaan pääse kiinni. Hän kyllä uskoo vahvasti omaan paasaukseensa ja hän ei voi ymmärtää, että muut eivät usko siihen. Hän on usein henkilö, joka puhuu ummet ja lammet, välillä vakuuttavastikin. Moni menee siinä vaiheessa niin sanotusti halpaan ja katuu sinisilmäisyyttään asioiden todellisen laidan paljastuttua. Perushöpöttäjä on henkilö, joka ei ole ottanut vastuuta juuri mistään ja ei juuri koskaan. Että tunnenko itse henkilökohtaisesti höpöttäjiä? Kyllä - joka tason höpöttäjiä. En luonnollisestikaan lähde nimiä luettelemaan. Muuten aivan hetki sitten olin kuulevani, että joku lukijoista totesi: "Mitä ihmettä sinä oikein höpötät?" Kyllä - nyt on parasta lopettaa höpinät...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen päätimme lähteä kauppa- ja ulkoilukierrokselle. Lyhyesti luettelonomaisesti: Ensin kuitenkin kuusenhavujen vienti yhteiselle tuttavallemme Koivuharjulle sitten muovit kierrätykseen Karjalahdelle, tölkit ja pullot kierrätykseen Prismaan, Alkosta valkoista ja punaista, käynti Prismassa, käynti TEXissä/uusi Tokmanni, käynti City-Marketissa, käynti S-Marketissa ja sitten sisäsataman kautta Mansikkanokalle. Pieni kävelylenkki. Sauvosaaren takakentän ohi ajellessamme katselin uimahallin kupeeseen mahdollisesti nousevaa liikuntahallikokonaisuutta kävi mielessä, että ahtautta riittää ja parkkipaikat mietityttää mutta eiköhän se siitä... Kaupungilla ajellessamme huiskuttelimme eräälle minun Facebook-kavereistani. Mahtoiko tuntea, kun olimme "uudella ympärivuotisautollamme" liikenteessä. Kotiin tultuamme panimme munkkikahvit tippumaan. Ne juotuamme päätimme olla vaan. Niin tai oikeastaan vaimoni kutoo/virkkaa/lukee ja minä seuraan maailmanmenoa netissä. Mahdollisesti "joudun kommentoimaan" jotakin lukemaani artikkelia...

perjantai 12. marraskuuta 2021

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Viikko taas mennä vilahti. Katselin hetki sitten netistä eilisen Metsä Groupin uuteen biotuotetehtaaseen liittyvän Sahansaarenkadun infotilaisuuden. Työt etenevät suunnitellusti - hyvä niin. Tänään taitaa olla päivä, jolloin ei välttämättä tarvitse tehdä yhtään mitään. Annetaan ajan kulua...

torstai 11. marraskuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen tutkiskelin Kemin kaupungin sivuilta flunssarokotusten aikatauluja. Näyttää siirtyvän joulukuulle meidän osalta. Tänään on alkuillasta kokous Keskustan Peräpohjolan piirin ja Kemin Keskustan kuntayhdistyksen toimitilassa. Samanaikaisesti on Metsä Fibren biotuotetehtaaseen liittyvä info lähinnä Sahansaarenkadun alueella tapahtuvista, meneillään olevista töistä. Sen voi katsella nauhoitettuna myöhemmin illalla. On kaunis pakkasaamu, taidanpa pistää tulet päärakennuksen takkaan...

keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? No sitä, että näinä päivinä saamme lukea mitä ihmeellisimpiä menestystarinoita ihmisistä, jotka ovat onnistuneet yritysmaailmassa ja joista on hetkellisesti tullut superkovia veronmaksajia lähinnä myyntivoittojen ansiosta. Myönteistä on lisäksi se, että he eivät ainakaan mediatietojen perusteella ole piilottamassa voittojaan paljon viime aikoina esillä olleisiin niin sanottujen veroparatiisien pimentoihin. Käy kieltämättä takaraivossa ajatus, että kyllähän tänne Meri-Lappiinkin, Kemiinkin kipeästi kaipaamme kovanluokan veronmaksajia pönkittämään tämänhetkistä pohjamudissa räpiköivää kuntataloutta. Jospa niitä vielä nähdään. Muun muassa Veitsiluodon saarella olisi tilaa kohta tehdä vaikka mitä...

Kevyttä touhuamista tänään ja autoajelua - kyllä...

Kevyttä touhuamista tänään ja autoajelua - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen vaimoni kävi pistämässä Pikkupuolen takkaan tulet. Hiukan ennakointia viikonvaihteen yövieraan tuloon. Vein vaimoni kaupungille asioille ja samalla reissulla hiukan sightseeing-ajelua, jonka aikana bensiinitankin hälytys tuli esiin. Ajelin huoltoasemalle. Tankkiin sopi noin 60 litraa bensiiniä, joten viitisen litraa oli vielä jäljellä. Kotiin tultuani tarkistin edellisen täyttöajankohdan. Se oli viisi viikkoa sitten. Onneksi tankilla ei aivan joka viikko tarvitse käydä. Kävin pistämässä Pikkupuolelle toisen pesällisen puita palamaan. Samalla vein betonikärryllisen puita - vasta kaadettujen pihakuusien klapeja - takankupeeseen kuivumaan. Niitä voi kuivien koivuklapien sekaan syöttää aikanaan... Taitaa mennä loppupäivä televisiota katsellessa ja maailmanpolitiikkaa seuratessa. Maailmalla on taas uusia kriisipesäkkeitä. Venäjän presidentin käsikassara eli kollega Valko-Venäjältä koettelee Puolan vastaisella rajalla EU:n ja kukaties NATO:nkin kärsivällisyyttä. Eipä tuo tilanne entisen Jugoslavian alueellakaan ole rauhoittumaan päin - päinvastoin. Onneksi täällä Suomen Meri-Lapin Kemin Haukkarin Kainuunkadun varrella on aika rauhallista - ainakin toistaiseksi. Ainoastaan tuo kirottu, kirottu, kirottu Koronavirus-ongelma on edelleen päällä. Käykää ihmeessä rokotuttamassa itsenne, pitäkää kasvomaskeja, käyttäkää käsidesejä, älkää riehaantuko lähestyvän Pikkujoulusesongin aikana...

tiistai 9. marraskuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimen jälkeen pistin päärakennuksen takkapesään sopivan annoksen "lyhytklapeja" eli puita, kalikoita, jotka eivät täytä nykyään käyttämäämme 40 cm mittaa. Mutta puta nekin ovat ja palavat erinomaisesti. Pistin työasun päälle ja siirryin fiilistelemään viimeiset - 4 kpl - kuusipökäleet klapeiksi. Homma hoidettu. Vaimoni lähti asioille keskustaan. Itse alan orientoitumaan loppuiltapäivän Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n tapahtumaan. Insinööriliiton Pohjois-Suomen piirin asiamieheltä Mikko Sormuselta tuli viesti, että tilaisuuteen osallistuu näillä näkymin kymmenisen henkilöä. Varmaan tapaan muutaman niin sanotun tulevaisuuden tähden eli insinöörivaikuttajan...

Huolestuttavia etusivun uutisia Kemin kuntataloudesta - kyllä valitettavasti...

Huolestuttavia etusivun uutisia Kemin kuntataloudesta - kyllä valitettavasti... Haettuani kadunvieren postilaatikosta aamun Lapin Kansa-lehden havahduin taas kerran etusivun irrotteluun Kemin kuntataloudesta. Se ei toki ole mitään uutta mutta siltikin... Lehden sisäsivulla Kemin perusturvajohtaja Liisa Niiranen tuo esiin asiallisesti raaàt faktat, joista sotepuolen ylitykset johtuvat. Peruslähtökohta on yksinkertainen: Ihmisistä pidetään huolta. Asia erikseen, onko meillä loppujen lopuksi nykyisen tasoiseen huolenpitoon jatkossa varaa. Siteeraan silloin tällöin kuuluisien henkilöiden sanomisia. USA:n entisen presidentti John F. Kennedy sanoi - vapaasti muisteltuna - seuraavaa: "Älkää kysykö mitä maa voi tehdä teille – kysykää, mitä te voitte tehdä maallenne." Viikko kaksi sitten yritin viritellä keskustelua Kemiin liittyvänä eräänlaista "Hattu kiertämään"-projektia. Ajatuksena oli optimistinen perusasia, että Kemissä niin sanotut hyväosaiset, joita kaupungissamme on kuitenkin paljon, kantaisivat nykyistä enemmän taloudellista vastuuta toiminnastamme. Enemmän kuin mikä on pakollista. Ajatus ei lähtenyt "lentoon". Se jotakuinkin vaiettiin kuoliaaksi - toistaiseksi...

maanantai 8. marraskuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Pakkasaamu - kyllä. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan. Heräsin poikkeuksellisen aikaisin, kukaties nuo puu- ja varastokatoksen kupeessa olevat kuusipökäleet olivat mielenpäällä. Pistän kohta työasun päälle ja lähden niitä halkomaan. Tänään ei pitäisi olla sen kummempaa. Huomenna tiistaina ajattelin mennä Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n järjestämään illansuutapahtumaan. Saan infoa, miten insinöörit ovat omalta osaltaan selvinneet kirotun Koronaviruksen aiheuttamista muutoksista. Ilmeisesti etätyö entistä laajemmassa muodossaan jää pysyväksi ilmiöksi...

sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Marraskuun toinen viikko käynnistyy - kyllä...

Marraskuun toinen viikko käynnistyy - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen käänsin pöytäkalenteristani esiin alkaven viikon, johon olen merkinnyt muutaman tapahtuman. Kaksi niistä on tapahtumia, joihin en ole osallistunut pitkään aikaan - osittain siksi, että Koronavirusongelman vuoksi niitä ei ole järjestetty. Toivottavasti pääsemme vähitellen niin sanottuun normaaliin päiväjärjestykseen... Kaunis, aurinkoinen ilma, voi olla, että lähdemme päivällä Kemin keskustaan rannalle käveleskelemään. Kyllä sinne lähdimme ja ajelimme menomatkalla sightseeing-tyyppisesti Sahansaarenkadun keskeneräistä reittiä pitkin. Onhan se aika myllerrystä, mutta hyvä siitä varmasti tulee. Käytyämme Mansikkanokalla perinteisen lenkin kotiin tultuamme puhelimeni kohta soi. Katunaapuri soitti ja totesi:"Eiköhän kaadeta ne kuuset viimeinkin." Totesin, että sopii, tule puolen tunnin päästä. Eipä mennyt kuin tovi, kun vaimoni totesi, että moottorisaha jo pihalla käy. Menin pihalle työasussa, hain kuulosuojat autotallista. "Sinulla on lyhyet puolet tunnit." sanoin puunkaatajalle, joka oli jo toisen kuusen pistänyt kumoon ja osittain pätkinytkin. Sovimme, että loput pätkitään noin 40 cm pituisiksi, koska olemme siirtyneet entisestä 10 cm lyhyempiin klapeihin. Pätkityt puut ovat lavojen päällä odottamassa halkomista. Latvat otettiin joulukuusiksi. Aikamoinen määrä oksia odottaa kevättä ja viemistä Kemin Energia ja Vesi Oy:n energiapuukentälle.

lauantai 6. marraskuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Vaimoni sanoi menevänsä Peurasaaren hautausmaalle ja kaupoille. Jäin tällä kerralla kotiin passiin, mikäli kahden pihakuusen kaatomies tulisi paikalle. Vaimoni tultua kotiin hän kertoi todenneensa/"tavanneensa" moni yhteisteisiä tuttujamme. Myös elossa olevia tuttujamme. Olisi mukava jututtaa noita ajasta iäisyyteen siirtyneitä tuttujamme, jotka teoriassa voisivat olla yhä joukossamme. Minullekin tämän tästä todetaan: "Sinulla on viimeinen väri hiuksissa ja/tai että olen viimeisellä/neljännellä kvartaalilla." Totta - näin se on ja on aivan pakko tunnustaa, että kuolema käy silloin tällöin - onneksi harvoin - mielessä ajatuksin: Tässäkö se nyt sitten oli... Onneksi niin sanotusta tuon puoleisesta ei ole kenelläkään aivan täydellistä varmuutta. Kaikesta huolimatta kannattaa elää tätä päivää täysillä, jotakuinkin sivistyneesti...

Risteily Karibialle...

Risteily Karibialle... Hetki sitten näin mainoksen Karibian risteilystä. Takaraivossani vilahti ajatus Kemin ammattikoulun opettajayhdistyksen kokouksesta, jossa yhtenä asiakohtana oli mahdollinen lomaretki jonnekin koulutyön päätyttyä alkukesästä. Eräs opettajakollega esitti lähtöä meriristeilylle Karibialle. Se oli siihen maailman aikaan luksusta. Hän kuulemma esitti sitä aina vastaavassa tilanteessa... Matkustamiseen liittyvänä nyt kirotun, kirotun, kirotun Koronaviruksen aikana ei tällä hetkellä tule mieleen lähteä Kemin Haukkarin Kainuunkadulta minnekään. Kukaties sentään Ruotsin Haaparannalle. Sinne uskaltaa hätnäppää mennä, kunhan huolehtii muutoin turvallisuudestaan. Toistan toistamiseen - tämä Koronavirusongelma ei ole ohi, ei lähellekään. Kertakaikkiaan pirullinen ja huolestuttava asia. Itse olen useinkin - koko Koronaviruspandemian aikana - pohdiskellut, pistettiinkö tämä vitsaus tarkoituksella liikkeelle muistutuksena ihmisen haavoittuvuudesta ja kuolevaisuudesta. Kyllähän tämä on varsinaista apuharvennusta varsinkin rokottamattomien joukossa...

perjantai 5. marraskuuta 2021

Lähitulevaisuuden yksinpohdiskelua Kemistä...

Lähitulevaisuuden yksinpohdiskelua Kemistä... Kemissä on ollut mediatietojen mukaan 30.09.2021 20086 asukasta. Kemin kaupungin työntekijämäärä on noin 1300 henkilöä. Kemissä työllinen työvoima lienee tällä hetkellä noin 9300 henkilöä, josta työttöminä noin 2100 henkilöä. Kemi on työpaikkojen suhteen omavarainen. Kemissä ulkokuntalaiset käyvät töissä. Vähin tosin kemiläisetkin lähikunnissa. Yrityksiä Kemissä on hiukan yli 1600 kpl - pääasiassa niin sanottuja pienyrityksiä, suuri osa palvelualan pienyrityksiä... Kemin taloudellinen tilanne on vaikea. Lähivuosina - käytännössä mahdollisimman pian - kaikki kivet on käännettävä, jotta emme joudu valtion holhouksen alaiseksi kriisikuntana mutta... Sote tulee, oletko valmis, on aiheellista lisäksi kysyä. Ensimmäiset aluevaalit lähestyvät - tammikuussa 2022 - vaaleissa valitaan muun muassa Kemiä koskevana ne henkilöt, jotka päättävät Lapin hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspuolen palveluista. Nykyisin Kemissä em. osa-alueella kuluu rahaa noin 100 miljoonaa euroa vuositasolla. Pätkä virallista aluevaali-infoa: Hyvinvointialueet muodostuvat pääosin nykyisen maakuntajaon pohjalta, mutta Uudenmaan maakunnassa hyvinvointialueita on neljä. Hyvinvointialueilla on itsehallinto ja ylintä päätösvaltaa käyttää aluevaltuusto. Aluevaltuusto päättää hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelujen järjestämisestä vuodesta 2023 alkaen. Jäsenet ja varajäsenet aluevaltuustoon valitaan tammikuussa järjestettävillä aluevaaleilla. Äänestäjät äänestävät oman hyvinvointialueensa ehdokkaita ja tulos lasketaan hyvinvointialuekohtaisesti. Ensimmäiset aluevaalit toimitetaan erillisinä vaaleinaan, mutta vuodesta 2025 alkaen ne toimitetaan samanaikaisesti kuntavaalien kanssa. Niin - Lapissa valitaan 59 jäsentä aluevaltuustoon. Lisäpätkä virallista infoa verotuksesta: Sote-uudistuksen yhteydessä kuntien verotuloja siirretään valtiolle hyvinvointialueiden toiminnan rahoittamiseksi. Ansiotuloveroja siirretään noin 12,8 miljardia euroa ja yhteisöveroja noin 0,67 miljardia euroa vuoden 2022 tasossa arvioituna. Ansiotulojen verotus Ansiotuloverotuksen muutokset toteutetaan nykyisen verojärjestelmän sisällä. Kaikkien kuntien kunnallisveroprosentteja alennetaan yhtä monella prosenttiyksiköllä (vuoden 2022 tasossa arvioituna 12,39 prosenttiyksiköllä, tarkentuu vielä myöhemmin), ja valtion verotusta kiristetään vastaavasti. Niin - mikä mahtaa olla Kemin veroprosentti vuonna 2023 ja sen jälkeen?

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen aloin orientoitua pienimuotoiseen puusavottaan. Asiassa olennaisena osatekijänä on katunaapuri, jonka kaatotyöpanos moottorisahoineen on ratkaiseva. Olen tehnyt valmistelevia töitä, joten työn pitäisi onnistua asiallisesti. Sen verran sataa tihuuttaa, että siirsimme työn kuitenkin huomiselle... Oikeastaan tälle päivälle ei mitään kummempaa. Huomenna näillä näkymin puunkaatoa, katkomista ja kärräämistä. Varastokatoksen lisäjärjestelyjä kaadettujen puupökäleiden/mahdollisesti klapien suojaan saattamiseksi. Katsotaan nyt sitten, miten asia etenee...

torstai 4. marraskuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan. Pikkupuolen puuhuoltoa ja puu- ja varastokatoksen järjestelyä. Lumilinko uusiin asemiin varastorakennuksen lipan alle odottamaan käyttöä. Sain pidätellä itseäni etten rysäyttänyt toista, ohuempaa kuusta maahan. Varmempaa huomenna ammattimiehen kanssa. Ihailin taas kerran taideteoskokonaisuutta "käräjäkivet" ja Elämän purje. Otinpa pari kuvaakin. Milloinkahan noilla kivillä tulee istutuksi sopivalla porukalla myönteisessä, elämää aidosti syleilevässä hengessä... Nyt on sitten kahvitauko.

Voihan boomer...

Katselin hetki sitten Ylen mielipidekyselyjä, politiikan kannatuslukuja. Voihan boomer, on pakko todeta. Kyllä pääministeri iski kirveensä kiveen letkautuksillaan. Se maksoi vajaan prosentin kannatusluvuissa. Pieni lainaus asiasta Helsingin Sanomista: Boomer on lyhenne sanoista baby boomer, joka viittaa Yhdysvalloissa vuosina 1946–1964 syntyneisiin ikäluokkiin. Ok boomer on puolestaan amerikkalainen, suuriin ikäluokkiin kohdistettu letkautus, jolla nuoremmat purkavat pettymystään asemaansa maailmassa. Sitä voi käyttää vastalauseena esimerkiksi vanhempien ikäluokkien koetulle välinpitämättömyydelle ilmastonmuutoksesta, epätasa-arvosta tai tuloeroista. Yksi perusajatus ilmaisun taustalla on, että suurten ikäluokkien nuoruudessa elämä oli mutkattomampaa: ihminen pystyi kouluttautumaan ja työllistymään, palkalla tuli toimeen ja sillä pystyi rahoittamaan oman asunnon ja auton. Eikä hän oikein tunne nuorempien arkivaikeuksia, kuten pätkätöitä, nousevia lukukausimaksuja ja yleistä näköalattomuutta. Ymmärtämättömyydestään huolimatta tällainen suuren ikäluokan edustaja saattaa sanoa nuoremmalle, että teillähän on tänä päivänä niin helppoa. Suomalaisittain ok boomerin merkitystä voi hahmottaa, kun sitä ajattelee vastauksena ihmiselle, joka sanoo: ”kun minä olin nuori...”. Ok boomerissa siis sanoittuu sukupolvien välinen kuilu. Siitä on tullut niin suosittu, että arvovaltainen The New York Timeskin kirjoitti jutun otsikolla: ”Ok Boomer” merkitsee sukupolvien välisten ystävällisten suhteiden loppua. __________ Tunnustan, että minäkin totean silloin tällöin: Entisinä hyvinä aikoina tai jotain vastaavaa. Omasta mielestäni en ole kuitenkaan niin sanottu kalkkis, vaikka olen aika lailla tapojeni orja...

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

"Kuntapäättäjät eivät ole muusta kuin kokouspalkkioista kiinnostuneita!" totesi minulle taannoin suivaantunut, kaiken tietävä henkilö. Kaiken lisäksi hän totesi, että hän ei ole käynyt äänestämässä kuntavaaleissa vuosikymmeniin, kun mikään ei kuitenkaan muutu. "Ja meitä on paljon." hän uhosi. "Niin - joka toinen kemiläinen ei äänestä kuntavaaleissa." totesin hänelle. "Kyllä kuntapäättäjät ovat tosissaan lähdettyään ehdokkaiksi. Eivät he mielestäni ainakaan pääsääntöisesti rahan perässä sinne ole pyrkineet. Ainakaan perinteisessä lautakuntatyöskentelyssä ei pääse rikastumaan. Kokouspalkkiosta maksetaan vero ja vähennetään puolueiden "kymmenykset", joten ajankäyttöön suhteutettuna tuntipalkka on minimaalinen." sanoin hänelle. En ole varma, menikö asia perille, kuunteliko hän edes sanottavaani, sillä hänellä näytti olevan kiire hedelmäpelejä pelaamaan...

Pihakuusien alaoksien karsimista - kyllä ja vähän muutakin...

Pihakuusien alaoksien karsimista - kyllä ja vähän muutakin... Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin työasun päälle ja turvasaappaat jalkaa. Hain puu- ja varastokatoksen kupeesta pitkät, jatkettavat alumiinitikkaat ja sahan. Tontinkulmalla niin sanotusta joulukuusimetsästä on jäljellä viisi kuusta, joista kaksi oli alunperin ajatuksena kaataa ensi keväänä mutta... Olemme katunaapurin kanssa sopineet kaadon tämän viikon perjantaiksi, joten olen katkonut/poistanut alaoksat noin kuuden metrin korkeuteen saakka. Kiinnitin ohuempaan kuuseen jo kaatoköyden valmiiksi. Kaatajalle on hyvä mesta valmiina. Tikkailla korkeammalle kyllä pääsisi, mutta kyllä tuo on ihan nokko. Toisessa kaadettavassa kuusessa on harakanpesä. Vaimoni tuli hakemaan portaisiin havuja. Pesän kohtalo häntä hiukan mietitytti:"Voi harmi." No - ympäristössä on vielä paljon puita ja tontin kulmallekin jää toistaiseksi vielä kolme kuusta pesäpuiksi. Nyt on kahvitauko. Menen ilmeisesti vielä fiilistelemään pihalle myöhemmin...

tiistai 2. marraskuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lehteä postilaatikosta hakiessani aistin, että tätä harmautta ja kosteutta on saatu jo ihan riittämiin. Ensilumi on sulanut, toivottavasti seuraava lumi sataa pikapuolin. Tietokoneen ääreen asetuttuani kävi mielessä, että olen ilmoittautunut kolmeen Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n tapahtumaan, kahteen niistä vaimoni kanssa - hyvä niin. Tornioon suuntautuvan yritysvierailun yhteydessä perjantaina 26.11.2021 kukaties käväisemme samalla pitkästä aikaa Haaparannalla. Oletuksella, että tuohon Koronavirustilanteeseen ei tule uusia rajarajoituksia...

maanantai 1. marraskuuta 2021

Pimenevien iltojen pohdiskelua - kyllä...

Pimenevien iltojen pohdiskelua - kyllä... Olen havainnut itsessäni piirteen, josta mahdollisesti olen kirjoittanut aikaisemminkin. Usein ajatuksiini tulevat tuntamani henkilöt, nimenomaan kemiläiset henkilöt perhepiirin ulkopuolelta. Havahdun usein tosiasiaan, että tunnen, ainakin tiedän yllättävän paljon ihmisiä, vaikka käytännössä en liiku juuri missään kotimme ulkopuolella. Tunnen paljon hyvin toimeentulevia ihmisiä, osa varakkaita jopa kemiläisen mittapuun mukaan erittäin varakkaita. Monet näistä ovat eräänlaisia salarikkaita, joista monikaan ulkopuolinen ei tiedä mitään, he pitävät itsestään erittäin matalaa profiilia. He ovat lähes näkymättömiä. Vastapainona tunnen myös kemiläisiä ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta ajautuneet sivuraiteille eikä heillä ole - monenlaisista yhteiskunnan tukitoimista huolimatta - ollut voimia palata niin sanottuun elämään. Lähinnä työelämään tai tasapainoiseen eläke-elämään... Nämä iltapohdiskelut liittyvät taannoin esittämääni "Hattu Kiertämään"-projektiin eli kerätä vapaaehtoisesti rahaa Kemin umpisurkean kuntatalouden pönkittämiseksi. Se ei käytännössä kiinnosta juuri ketään. Muutama peukutus, ei ensimmäistäkään paikalliskommenttia - ulkopuolelta toki muutama tarkentava kysymys. Oikeastaan ei yllätä, sillä aikaisempien kokemusteni perusteella minua on ohjeistettu vapaasti muisteltuna tyyliin: "Minä maksan aivan riittävästi veroja. Minulla ei ole minkäänlaista kiinnostusta ohjata ylimääräisi varoja kaupungin pohjattomaan kassaan. Niistä ei ole minulle mitään hyötyä." Niinpä. Esitin taannoin kysymyksen, minkälaisia "porkkanoita" kaupungilta pitäisi löytyä, jotta kiinnostus heräisi "rahapussin nyörien löyhdyttämiseen"? Niin kuin olen aina todennut, rahaa kyllä Kemissä(kin) löytyy...

Se on sitten jo marraskuun ensimmäinen päivä - kyllä...

Se on sitten jo marraskuun ensimmäinen päivä - kyllä... Meillä olivat kännyköiden hälytykset päällä, sillä Pikkupuolen yövieraamme oli lähdössä aamujunalla Helsinkiin. Perinteisten aamutoimien jälkeen vaimoni lähti hetki sitten viemään Veeran rautatieasemalle - hyvä niin. Itselläni on tällä viikolla yksi kokous eli huomenna Kemin kaupungintalon 2. kerroksen kokoushuoneessa klo 15 alkaen. Perusturvalautakunnan kokous, josta esityslista näyttää olevan myös Kemin kaupungin kotisivuilla. Mielenkiintoista nähdä, ovatko kaikki kokousedustajat fyysisesti paikan päällä vai joutuuko katselemaan edelleen etäosallistujien Teams-mollukoita... En yleensä kommentoi etukäteen kokousten esityslistoilla olevia asiakokonaisuuksia, mutta huomisen kokouksen Asia nro 45 Ikäihmisten hyvinvointisuunnitelma 2021-2023 Ìkivihreä Kemi` kiinnitti erityistä huomiota. Miksi? Siksi, että aineisto on kattava - peräti yli 60 sivua. Kävi mielessä minunkin usein markkinoima ajatus, että kaiken tärkeän pitää mahtua yhdelle A4-sivulle. Toisaalta kävi myös mielessä edellisen elämäni eli työssäoloaikani kokemukset. Yhdessä vaiheessa ammattikouluissa intouduttiin laatimaan pitkiä järjestyssääntöaineistoja. "Villitys" siirtyi myös teknillisen oppilaitoksen puolelle, jossa olin muutaman vuoden ajan sivutoimisena tuntiopettajana. Silloinen tekun rehtori Teuvo Kärkkäinen tuskaili laatimisprosessin kanssa. Muistan hänen todenneen, että hänen mielestään kaiken voisi korvata yhdellä lauseella: Opiskelijan tulee elää ihmisiksi... Kemin Ikäihmisten hyvinvointisuunnitelmaan soveltaen asian voi ilmaista yhdella lauseella: Ikäihmisistä pidetään huolta. Saapa nähdä, mitä tämä maanantaipävä tuo tullessaan...