sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Halloween-väkeä liikkeellä Suomessakin...

Tiesitkö alla olevan Halloweenista? Karkki vai kepponen - sanontaan törmää todennäköisesti tänään moni suomalainenkin - mekin jo eilen. Varmaan tänään ovikelloa kilkuttelee useitakin ryhmiä, mikäli entiset merkit pitävät paikkaansa.


Niinpä siinä kävi, että ainoastaan yksi ryhmä kävi oven takana - hyvä niin...

Mikäli minulta kysyttäisiin Halloweenista ja vaikka ei kysytäkkään, mielestäni se nykyaikana aika turhanpäiväinen tapahtuma - aikuisväelle...

Pätkä Wikipediatekstiä:


Halloween

Halloweeniä on vietetty Euroopassa vanhastaan kelttiläisen perinteen vaikuttamissa anglosaksisissa maissa, kuten Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa. Esimerkiksi Suomessajuhla tunnetaan kuitenkin ennen muuta amerikkalaisessa muodossaan. Yhdysvaltoihin juhlan toivat irlantilaiset ja skotlantilaiset siirtolaiset, ja se on Yhdysvalloissa joulun jälkeen suosituin juhlaHalloween on anglosaksisissa maissa pyhäinpäivän aattona lokakuun viimeisenä päivänä 31.10. vietettävä juhlapäivä, alkuaan muinaisten kelttien talven alkamisen päivä samhain, jolloin vainajahenkien uskottiin liikkuvan. Nimi on lyhenne englannin sanoista ”All Hallows' Eve” eli kaikkien pyhien aatto.

Historia


Ruotsalaisia nuoria kummitusasuissa.
Halloween pohjautuu kelttiläisten kulttuurien syksyllä, maanviljelyskauden lopussa vietettyyn vanhan uuden vuoden ja sadonkorjuun juhlaan samhainiin. Kelttien uskomusten mukaan tämän maailman ja yliluonnollisen maailman väliset rajat katosivat luonnon kuihtuessa ja kuollessa, ja henget saattoivat yrittää houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen. Sen vuoksi juhlan aikana poltettiin kokkotulia asutusten ympäristössä, koska tulien uskottiin antavan suojaa henkien hyökkäyksiä vastaan.
Suomessa vastaava juhla oli Pyhäinpäivä (aikaisemmin Pyhäinmiesten päivä). Uskottiin, että aattoyönä pyhät miehet, autuaat marttyyrivainajat, olivat joukolla liikkeellä. Vainajille tarjottiin juhlaruokaa ja heidän odotettiin kylpevän saunassa. Vanhasuomalainen Kekri sijoittuu samaan aikaan, mutta on maataloudellinen satovuoden taitekohtaan sijoittuva työnjuhla. ”Sieluinpäivän iltana eli kekri-iltana naapurit kutsuivat toisiaan vieraiksi, lihaa syötiin ja viinaa juotiin ja yönvalvojaisia piettiin. Painittiin ja veisata völlötettiin.” (Valtimo).
Kristinuskon levitessä lähetystyöntekijöitä kehotettiin sulauttamaan kristittyjä tapoja pakanallisiin juhliin niiden kieltämisen sijasta. Niinpä tämäkin pakanallinen juhla korvattiin kristinuskon marttyyreille omistetulla juhlalla (omnium sanctorum). Paavi Gregorius III siirsi aiemmin toukokuun 13. päivänä vietetyn Neitsyt Marian ja marttyyrien muistopäivän lokakuun 31. päiväksi 800-luvulla. Irlannissa tämä päivä sai nimen All Hallows’ Eve, ”Kaikkien pyhimysten päivän aatto”. Marraskuun ensimmäinen päivä oli varsinainen juhlapäivä All Saints’ Day tai All Hallows’ Day (”Kaikkien pyhimysten päivä”).
Meksikossa halloweenin vastine on kuolleiden päivä (Día de los Muertos). Etelä-Amerikassa halloween tunnetaan nimellä Noche de Brujas eli noitien yö.

Juhlapäivän vietto


Lyhtyjen lisäksi halloweenin kuvastoa ovat vainajat,
 aaveet, vampyyrit, noidat ja mustat kissat. Yhdysvalloissa halloweenia vietettäessä ovelle saattaa ilmestyä joukko kummitus- tai muihin naamiaisasuihin pukeutuneita lapsia, jotka huutavat: Trick or treat! eli ”Karkki vai kepponen”, (jolloin heille tulisi tarjota makeisia tai muuten saattaa seurata heidän tekemänsä kepponen). 

Kurpitsalyhdystä on aikojen saatossa muodostunut tärkein halloweenin tunnus. Irvistävä kurpitsa tunnetaan myös nimellä Jack O’Lantern. Irlantilaisen tarinan mukaan lyhty on saanut nimensä Jack-nimiseltä juopolta. Hän kiristi pirulta lupauksen, ettei hänen sielunsa joutuisi helvettiin. Jackia ei kuitenkaan hyväksytty taivaaseenkaan. Piru heitti Jackille helvetistä hiilen, jonka mies säilöi lyhdyksi evääksi ottamansa nauriin sisään. Siitä lähtien Jackin sielu on etsinyt itselleen sopivaa lepopaikkaa pienen lyhdyn valossa. Yhdysvalloissa nauris on vaihtunut kurpitsaan.
Aikuiset saattavat järjestää omia naamiaisjuhliaan. Omena on ollut suosittu lahja ja ruoka. Tavan on väitetty juontuvan roomalaisten ajoilta ja liittyneen roomalaisen jumalattaren Pomonan juhlintaan.
Katolinen kirkko vastustaa juhlaa pakanallisena. Esimerkiksi Ranskassa kirkko on pelännyt halloweenin syrjäyttävän pyhäinpäivän vieton. Myös ortodoksinen kirkko suhtautuu halloweenin viettoon kielteisesti sen sisältämien pakanallisten ainesten vuoksi.
Uuspakanat saattavat viettää halloweenia, samhainia tai kekriä. Wiccassa samhain on suuri pyhäpäivä.

Suomessa

Halloweenin toi Suomeen Helsingin sotainvalidien naisjaosto vuonna 1950 ensimmäistä kertaa Kalastajatorpalla järjestetyn Halloween Partyn muodossa.

Päivämäärä

Useimmissa maissa pyhäinpäivä on 1. marraskuuta ja siten sen aatto ”halloween” on 31. lokakuuta. Suomessa pyhäinpäivää vietettään 31. lokakuuta ja 6. marraskuuta välisenä lauantaina, joten pyhäinpäivän aatto olisi pyhäinpäivää edeltävä perjantai. Vuoteen 1772 asti Suomen pyhäinpäivä oli aina 1. marraskuuta Suomessa halloween ei ole vakiintunut mihinkään tiettyyn päivään eikä sitä ole määritelty almanakoissa. Suosituin vieton ajankohta on lokakuun viimeinen viikonloppu.

Nimitys

Sanan halloween suomalaisiksi vastineiksi on ehdotettu sanoja marrasyöhallainyökurpitsajuhlakekrijuhla ja haamuaatto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti