On mairittelevaa kuulla tai lukea, että joku tuntemani henkilö on pitänyt kirjoittamastani tekstistä tai lainattuun tekstiin liittyvistä kommenteistani. Silloin tuntee mukavantuntuista mielihyvää onnistumisestaan mutta...
Vahvan ja aiheellisen itsekritiikin paikka syntyy välittömästi sellaisessa tilanteessa, jossa hyvinkin tuntemani henkilö toteaa yksiselitteisesti, että häntä ei kiinnosta tekstini pätkääkään.
Lisäksi hän ilmoittaa, että hän ei saa niistä elämäänsä lisäarvoa, joten hän ei uhraa aikaansa Blogitekstieni lukemiseen, puhumattakaan aktiiviseen seuraamiseen.
Hyvä! Juuri näinhän se on, jokainen tekee henkilökohtaiset ratkaisunsa mm. tämän tyyppisissä asioissa. Hyväksyn nöyränä em. tyyppiset ajatukset, koska muutakaan en oikeastaan voi, paitsi että itse parantaa entisestään otetta.
Tälaisella hetkellä takaraivooni hiipi kuitenkin lievä epäusko: Eikö Blogisivuni yli 3100 viestin joukosta löydy sentään muutama teksti, jotka ketä tahansa kiinnostavat. En kuitenkaan sorru asiasta väittelemään, kinastelemaan, sillä se olisi täysin turhaa, turhanpäiväistäkin.
_________________________________________________________________________
Olen aikaisemminkin todennut, että lukijalla on erittäin korkealla kynnys kommentoida kirjallisesti Blogisivuviestejä edes nimimerkillä puhumattakaan omalla nimellä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti