Alla olevassa artikkelissa todetaan:
Itsekorjaavuus kuuluu onneksi vapaan median, avoimen yhteiskunnan perustaan. Kun uutta tietoa kertyy, se on saatettava yleisön tietoon. Lukijoilla on oikeus tietää. Vaikka se lisäisikin tuskaa.
Juuri näin se on...
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Pettikö ”orpolasten auttaja” kaikkien luottamuksen? Sodan uhrien hädällä ratsastaminen on törkeää
”Lelusalakuljettajan” tapaus on toden totta tarpeellinen muistutus meille kaikille siitä, että luottamuksen rinnalla kannattaa elämänohjeena kuljettaa viileää harkintaa, kirjoittaa HS:n päätoimittaja Antero Mukka.
MISTÄ tietää, voiko toiseen ihmiseen luottaa? Tämä on ikuisuuskysymys, joka askarruttaa meitä ehkä enemmän kuin koskaan. Elämme epäluulon, kriittisyyden ja kyynisyyden ajassa, jossa luottamus ihmisten välillä rakoilee railoina – erottaen toisistaan ne, joiden kuuluisi pitää yhtä.
Nobel-palkittu kirjailija Ernest Hemingway kannusti aikanaan ottamaan ensimmäisen askeleen kohti kanssaihmistä: paras tapa saada selville, voiko toiseen luottaa, on luottaa häneen. Voi osoittautua, ettei ihminen sittenkään ollut luottamuksesi väärti – mutta ilman aloitettasi olisit yhä asiasta epätietoinen.
HS:N KAIVAMAT tiedot Aleppon auttajana mainetta niittäneen Rami Adhamin toiminnan pimeästä puolesta ovat järisyttäviä. Kyse ei ole niinkään epäiltyjen väärinkäytösten laajuudesta kuin niiden luonteesta. Vaikuttaa siltä, että suurena hyväntekijänä esiintyvä ”lelusalakuljettaja” on pettänyt sekä maanmiestensä syyrialaisten että meidän suomalaisten luottamuksen.
Sodan uhrien hädällä ratsastaminen, sepitetyt kokemukset ja kansalaisten avustustahdon väärinkäyttö ovat törkeitä tekoja, jotka ravistelevat perusluottamusta. Syyrian sota on itsessään rikos ihmisyyttä vastaan. Humanitäärisen työn varjolla tehty vilppi on haudanryöstöön verrattavaa, häikäilemätöntä moraalittomuutta. Se syö ruokkivaa kättä, uskoa siihen, että hyvä olisi pahaa vahvempi.
Liian hyvää ollakseen totta, kyynikko löytää itsensä sanomasta. Tapaus onkin toden totta tarpeellinen muistutus meille kaikille siitä, että luottamuksen rinnalla kannattaa elämänohjeena kuljettaa viileää harkintaa. Kulissien taakse kurkistaminen, yksityiskohtien tarkistaminen ja taustojen varmistelu on sittenkin tervettä epäluuloa, ei toivotonta kyynisyyttä. Juuri tämä työ on tiedotusvälineiden ydintehtäviä.
Sankaritarina oman henkensä vaarantavasta Aleppon orpolasten auttajasta sai palstatilaa myös HS:n sivuilla, kuten monissa muissakin välineissä. Tänään on mediakritiikinkin paikka: olisiko ollut perusteltuja syitä epäillä tarinaa jo alun perinkin?
Itsekorjaavuus kuuluu onneksi vapaan median, avoimen yhteiskunnan perustaan. Kun uutta tietoa kertyy, se on saatettava yleisön tietoon. Lukijoilla on oikeus tietää. Vaikka se lisäisikin tuskaa.
TÄHÄN AIKAAN kuuluvat sankarihahmot, jotka mediajulkisuus nostaa yhdessä yössä tuntemattomuudesta kaikkien huulille. Tähtien tielle mahtuu niin superlahjakkuuksia, oikeita hyväntekijöitä kuin onnenonkijoitakin. Luottamus heidän kaikkien täytyy ansaita. Se ei synny yhdessä yössä. Menettää sen voi vain kerran.
Moni kysyy nyt, voiko minkään avun perillemenoon enää luottaa. Huijareiden käsiin harva haluaa lahjoitusvarojaan uskoa.
Hätä Syyriassa ei ole kadonnut minnekään. Lapsia kuolee yhä. Lääkkeiden, ruoka-avun ja – kyllä – lelujenkin tarve on huutava. Oman Syyria-apusi määränpään voit luotettavimmin varmistaa vakiintuneiden, koeteltujen toimijoiden, kuten Punaisen Ristin ja Kirkon ulkomaanavun kautta.
Sama Hemingway siteerasi kuulun kirjansa motoksi englantilaisen runoilijan John Donnen runoa Kenelle kellot soivat. Sen sanat sopivat tähänkin päivään:
”Jokaisen ihmisen kuolema vähentää minua, sillä minä sisällyn ihmiskuntaan; äläkä sen vuoksi konsanaan lähetä kysymään kenelle kellot soivat; ne soivat Sinulle.”
Saattokellot Aleppon uhreille soivat kirkoissa eri puolilla maailmaa tänäänkin iltaviideltä. Kumun ei kuulu vaieta ihan pieneen takaiskuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti