sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Veikkauksen nettijalkapalloa osa 10 ...

Niin kuin olen aikaisemminkin kirjoittanut, olen seurannut jonkin verran Veikkauksen sivuilla nettijalkapalloa ja pelaillut livenä pienin panoksin (1-2 euroa/peli) lähinnä Englannin, Ranskan, Saksan, Espanjan ja Italian pelejä. Toki jonkin verran kotimaisiakin pelejä meidän jalkapallokelien aikaan.

Aina silloin tällöin olen päässyt aistimaan upeaa jalkapalloa, mutta välillä myös sellaista jalkapalloa, jota ei tarvitsisi pelata eikä nähdä.

Kirjoitanpa taas:

Pahimmillaan jalkapallo saattaa olla sellaista, että pikku tönäisystä raavas mies pyörii kuin väkkärä - vähintään viisi-kuusi kertaa - akselinsa ympäri karmeiden tuskankarjaisujen ryydittämänä. Erotuomari kaivelee päntiönään eri värisiä kortteja etutaskustaan. Pääasiassa keltaisia varoituskortteja, väliin punaistakin...

Tänään sunnuntaina 20.12.11.2015 seurasin mm. espanjalaista jalkapalloa ottelun Real Madrid-Rayo Vallecano pätkittäin lähes kokonaan.

Lopputulos Real Madrid - Rayo Vallecano 10-2 (4-2) ajassa  90+x minuuttia.

Pelasin edellistä ottelua parilla eurolla ensimmäisellä puoliajalla Veikkauksen livepelinä, epäonnistuin pahanpäiväisesti "arvauksessani" ja menetin rahani, taas harmittava takaisku.

Tarkoitukseni oli alunpitäen näin poikkeuksellisen jalkapallo-ottelutuloksen tapahtumat luetteloida, mutta jäten sen kuitenkin tekemättä.

Mistä tällainen "rökälepeli" sitten aiheutui?

Pääasiassa siitä, että kaksi Rayo Vallacanon pelaajaa saivat ensimmäisellä puoliajalla punaisen kortin ja tulivat kentältä ulos ajetuiksi.
Tällä tasolla kahden pelaajan vajaus on kohtalokasta. Harmi, että en juuri silloin ollut näyttöruudun ääressä, kun em. rikkeet tapahtuivat - ilmeisesti ulosajot olivat aiheellisia.

Tällä kerralla näkemäni perusteella äijät eivät olleet kötällään nurmen pinnassa aivan puolen minuutin välein mutta ei paljon muutoinkaan.
Espanjalaistyyliin rikkeen tehnyt levitteli viattomana käsiään ja suu kävi erotuomarin suuntaan. Jatkuvasti pientä "koiruutta", pieniä "kopautuksia" jaloille, jne. ...

Olen vähitellen oppinut katselemaan myös pelien tilastotietoja, joita on saavilla aikamoinen määrä.
Toisaalta pelin aikana kamerat seuraava kentän laidalla olevien valmentajien liikehdintää ja raivokasta viittelöintiä. Tässä pelissä se ei ollut aivan pahimmasta/parhaimmasta päästä, mutta tuntuu välillä siltä, että heidän pukujensa saumat ovat tiukilla... 

Vähän lisuketta edelliseen:


Real Madrid iski kymmenen maalia – ensimmäisen kerran sitten vuoden 1960

URHEILU  



Jalkapallo. 
Real Madrid voitti Rayo Vallecanon peräti maalein 10–2 (4–2) Espanjan La Ligan ottelussa sunnuntaina. Maali-iloittelua selittää se, että Rayon kaksi pelaajaa sai punaisen kortin eli ulosajon jo ottelun ensimmäisellä jaksolla. Ennen ulosajoja Rayo ehti johtaa ottelua maalein 1–2.
Real Madridin pelaajista Gareth Bale teki neljä maalia – ensimmäistä kertaa urallaan. Karim Benzema teki kolme ja Christian Ronaldo kaksi.
Kymmenen tehtyä maalia ei ole ihan jokapäiväistä La Ligassa. Edellisen kerran Real Madrid teki vähintään kymmenen maalia vuonna 1960, jolloin Real voitti Elchen maalein 11–2.
Real Madridilla on nyt kasassa 33 pistettä 16 ottelusta.
FC Barcelona ei viikonloppuna pelannut Espanjan liigassa, sillä joukkue osallistui seurajoukkueiden MM-turnaukseen Japanissa. Barcelona voitti sunnuntaina aiemmin päivällä pelatussa loppuottelussa argentiinalaisen River Platen maalein 3–0 (1–0). Mestaruus oli Barcelonalle historian kolmas.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti