tiistai 22. joulukuuta 2015

Pohjoisen pallonpuoliskon talvipäivänseisaus on tiistaina 22.12.2015...

Nyt ei ole enää mitään hätää, päivä alkaa taas pidentyä...

Lainatekstiä:

Pohjoisen pallonpuoliskon talvipäivänseisaus on vuosittain 21. tai 22. joulukuuta. Tänä vuonna 2015 talvipäivänseisaus on tiistaina 22. joulukuuta klo 6.48 aamulla Suomen aikaa.

Aurinko nousee Helsingissä klo 9.24 ja laskee 15.13. Päivän pituus on siten vain 5 tuntia ja 49 minuuttia. Oulussa päivän pituus on vain 3 tuntia ja 35 minuuttia. Napapiirin pohjoispuolella aurinko ei nouse lainkaan.

Eteläisellä pallonpuoliskolla on samaan aikaan kesäpäivänseisaus. Jos haluaa käyttää nimitystä, joka pätee molemmilla pallonpuoliskoilla, voi puhua joulukuun päivänseisauksesta (ja vastaavasti kesäkuun päivänseisauksesta sitten pohjoisen pallonpuoliskon kesäpäivänseisauksen yhteydessä).

Talvipäivänseisauksesta päivää alkaa pidentyä. 

Se onkin siksi ollut perinteistä juhla-aikaa. Esimerkiksi roomalaisten saturnaliaa vietettiin talvipäivänseisauksen aikoihin. Joulu taas on muutaman päivän päästä seisauksen jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti