maanantai 21. joulukuuta 2015

Anna aivoillesi miniloma - juuri näin...



Erittäin hyvä ja ajankohtainen artikkeli, erinomaisia käytännön elämän neuvoja...

Edellisessä elämässäni = ollessani opetustyössä ammatillisella sektorilla - kerroin aina oppilailleni, että ihminen kykenee keskittymään vain ja ainoastaan yhteen asiaan kerrallaan - kunnolla, täysipainoisesti.
Taisinpa kertoa, että tehtävät työt seuraavat toisiaan kuin kypsät mustikat pujotettuina heinään. Siitä voi ottaa päästä vain yhden mustikan kerrallaan - hallitusti ja siististi.

Itse olen käyttänyt aina, ainakin niin kauan kuin muistan, päivittäistä/viikottaista jopa kuukautista muistilistaa > tuo viimeksi mainittu on tavallaan pöytäkalenteirissani. Tulkoon mainituksi, että minun taskukalenterissani ei ole menneitä viikkoja. Olen aina repinyt vanhat, menneet asiat pois, siksi taskukalentierini on näihin aikoihin aika ohut...
Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna: 

Terveys 

Unohteletko asioita kiireen keskellä? Anna aivoillesi miniloma

Aivot käyvät joulun alla helposti ylikierroksilla: töissä on kiire, kotona on kiire. To do –lista venyy kilometrin pituiseksi ja yöunet jäävät vähille. Ei ihme, että muisti alkaa tiltata. Tutkijalla on onneksi ”kovalevyn” tyhjennykseen keinoja. 




Kuvassa sekalaisia muistilappuja.
Kuva: Kati Latva-Teikari / Yle

Erikoistutkija Virpi Kalakoski Työterveyslaitokselta kertoo, että kiire ja univaje ovat huono yhdistelmä muistille. Unohtaminen, sählääminen ja virheet lisääntyvät.
– Kaikki tietävät, että kahdella kädellä ei oteta kovin monta koppia kerrallaan. Aivan samoin aivoilla on rajoituksensa. Ajatus- ja muistivirheitä tulee väistämättä, jos tulee liikaa asoita, on väsynyt ja yrittää hoitaa kaikki yhdellä kertaa.
Ihminen pystyy keskittymään hyvin vain yhteen asiaan kerrallaan. Siksi tutkija neuvoo kirjoittamaan ihan perinteisen muistilistan hoidettavista asioista.
Jos yrittää pitää kaiken päässään, saa yhden lisästressin siitä, että miettii koko ajan muistanko kaiken.
– Erikoistutkija Virpi Kalakoski Työterveyslaitos
– Jos yrittää pitää kaiken päässään, saa yhden lisästressin siitä, että miettii koko ajan muistanko kaiken. Ota lista, tee asia kerrallaan, tärkeimmät päältä ensin pois ja katso sitten ehditkö enempää tänään vai jätätkö huomiselle, Kalakoski neuvoo.

Aivot tarvitsevat tuumaustauon

Kun päässä pyörii liikaa muistettavaa, ajatus ja tekeminen jumittuvat helposti, eikä valmista tunnu syntyvän ollenkaan. Silloin aivojaan kannattaa tutkijan mukaan auttaa muutaman minuutin minilomalla. Eli pitää tuumaustauko, jolloin miettii, että mitä on tekemässä. Mieli pitää saada hetkeksi pois niistä asioista, joita yrittää kiireellä hoitaa.
– Jo pelkkä kahvin hakeminen saattaa auttaa saamaan tekemiseen uutta näkökulmaa. Myös työkaverin kanssa hommasta jutteleminen voi auttaa pääsemään irti jumituksesta, sanoo Kalakoski.
Vapaa-ajalla aivot tarvitsevat jotakin aivan muuta ajateltavaa. Joku nollaa päätään lenkkeilemällä, toinen värittää värityskirjaa, kolmas kuuntelee musiikkia, neljäs lukee.  Tärkeää on, ettei vatvo samalla päässään sitä samaa to do-vyyhtiä.
Pitää tehdä jotakin sellaista, mikä vaatii aivoilta niin keskittymistä, ettei työtä ja muita hoidettavia asioita yksinkertaisesti pysty siinä samalla ajattelemaan.
– Pitää tehdä jotakin sellaista, mikä vaatii aivoilta niin keskittymistä, ettei työtä ja muita hoidettavia asioita yksinkertaisesti pysty siinä samalla ajattelemaan.

Armahda aivojasi ja muistiasi

Stressin ja kiireen aiheuttamat muistiongelmat ovat nykyään erittäin yleisiä. Ammattiapua kannattaa hakea, jos itse huolestuu tai jos läheiset ja työkaverit alkavat huomautella. Työterveyslaitoksen erikoistutkija Virpi Kalakosken mukaan aivojen kuormituksen pysyviä vaikutuksia muistiin tutkitaan nykyään paljon.
– Vielä ei ole varmaa tietoa, mutta näyttäisi siltä, että kun aivojen ja muistin kuormitus loppuu, muisti palautuu ennalleen. Jos kuormitus on kestänyt kauan, tarvitaan pidempää palautumisaikaa ja järeämpiä keinoja.
Omalle muistilleen ja aivoilleen kannattaa olla myös armollinen. Nykymaailma tulvii tietoa, tekemistä ja asioita, eikä yksi ihminen ehdi ja pysty kaikkeen.
– Kun sen oivaltaa, helpottaa. Silloin huomaa, että asiat tärkeysjärjestykseen ja tekee mitä ehtii, sanoo Virpi Kalakoski.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti