torstai 24. joulukuuta 2015

Suomi nousuun vuonna 2016...

Turha marina pois ja pannaan homma haisemaan - yhdessä!

Suora nettilainaus Ilta-Sanomista hiukan tuunattuna:

SUOMI NOUSUUN 

Suomen tulevaisuus näyttää nyt aiempaa valoisammalta – ensikertaa sen jälkeen, kun suuri katastrofi tuhosi Suomen valoisat näkymät. Yhdysvaltalainen uutissivusto Huffington Post listasi 7 syytä Suomen parempaan huomiseen.

Etelä-Kalifornian yliopiston markkinoinnin apulaisprofessori Ira Kalb kirjoittaa Huffington Postissa julkaistussa laajassa artikkelissa Suomen tulevaisuudesta. Hänen mukaansa Nokian romahduksen seuraukset olivat Suomelle pahemmat kuin moni osasi kuvitella - mutta nyt Suomen tulevaisuus näyttää hyvältä.

Tässä 7 syytä:

1. Luonnolla on tapana kääntää katastrofit menestykseksi. Esimerkiksi noin 66 miljoonaa vuotta sitten Maahan iskeytynyt asteroidi tuhosi dinosaurukset, mutta loi samalla mahdollisuuden nisäkkäiden evoluutiolle.

Suomalaiset puolestaan rakastavat luontoa. Kalb ennakoi, että jotakin vastaavaa voi tapahtua katastrofin jälkeen myös Suomessa.


Suomi tunnetaan maailmalla luonnostaan ja suomalaisiin viitataan luontoa rakastavina ihmisinä. Kuva Nuuksion kansallispuistosta Espoossa.

– Elopcalypse (Nokian matkapuhelinten siirtyminen Microsoftille Stephen Elopin alaisuudessa) oli parasta mitä Suomen ICT-sektorilla tapahtui, sanoi Mika BoströmSmarkets-nimisestä startupista Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle viime tammikuussa.

Näin uskoo myös Kalb.

2. Nokian perintö. Hyvin ammattitaitoiset Nokian entiset työntekijät perustavat nyt yrityksiä ja organisaatioita sekä käynnistävät muita hankkeita. Eli he kokoavat juuri niitä palasia, joita vaaditaan uuden kukoistavan teknologiayrityssektorin luomiseen Suomessa.

– Hyvä asia Nokian romahduksessa oli se, että nyt on saatavilla paljon kokeneita johtajia… Julkisesti noteerattujen yhtiöiden ja startupien johtajilla on Nokia-tausta, sanoi aiemmin Nokialla johtotehtävissä työskennellyt Patrik Sallner Techworldin mukaan viime tammikuussa.


Nokian romahdus vapautti muiden teknologiayritysten käyttöön osaavaa työvoimaa.

Yksi osoitus pätevien ihmisten saatavuudesta on Kalbin mukaan se, että Kalifornian Piilaaksosta ja Aasiasta tulevat yhtiöt ovat suunnittelemassa tutkimus- ja tuotekehitysyksiköitä Suomeen.

3. Slush. Se tarkoittaa sohjoa, eli tyypillistä suomalaista säätä marraskuussa. Angry Birdsistä tunnetun Rovion markkinointijohtaja Peter Vesterbacka otti tuon sanan korkean teknologian startup-konferenssitapahtuman nimeksi.

Muutamassa vuodessa tämä tapahtuma on kasvanut maailmanlaajuisiin mittoihin. Osallistujia on mukana kaikkialta maailmasta. Kalbin mukaan se kertoo jotakin siitä high-tech-startup-kulttuurista, joka Suomessa vallitsee Nokian jälkeen.


Koulutus on Suomessa edelleen maailman kärkiluokkaa.

4. Olosuhteet kunnossa. Entiset Nokian työntekijät eivät ole ainoa syy, miksi Suomea kutsutaan Euroopan Piilaaksoksi. Suomen muutkin olosuhteet ovat erityisen suotuisia teknologialle ja startupeille. Seuraavassa vain muutamia Kalbin esiin nostamia esimerkkejä:
  • Koulutus on maailman huipputasoa
  • Edistynyt tietoyhteiskunta: Eniten matkapuhelin- ja internetliittymiä maailmassa asukasta kohden.
  • Korkeatasoisia yliopistoja ja tutkimuskeskuksia: Aalto-yliopistosta tullut yksi maailman parhaista teknillisen koulutuksen oppilaitoksia.
  • Valtion tuki. Eduskunnan valvoma Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, jonka tehtävänä on rakentaa tulevaisuuden menestyvää Suomea ja innovaatiorahoituskeskus Tekes, joka rahoittaa tutkimus- ja kehitysprojekteja.
  • Helppoa kommunikoida. Virallinen kieli liike-elämässä on englanti.
  • On mukana kaikissa oikeissa porukoissa: mm. EU, YK, WTO, OECD, IMF, Maailmanpankki, EBRD, AsDB, AfDB, IDB, Pohjoismaiden neuvosto, ESA ja CERN.
  • Silta idän ja lännen välissä. Suomella on sijainti, taito ja pitkä historia liiketoiminnan harjoittamiseen idän ja lännen välillä.
  • Euro-valuutan käyttö.
  • Turvallisuus ja alhainen korruptio.

Suomesta löytyy useita korkeatasoisia korkeakouluja. Kuvassa Helsingin yliopiston päärakennus.

5. Suomalaisilla on sisua. Suomen historia on ollut vastoinkäymisten voittamista. Suomalaiset ovat aina olleet luovia, he ovat selviytyneet ja menestyneet. Kalb muistuttaa, että tätä kuvamaan suomalaisilla on jopa oma sanansa: sisu. ”Siitä on tullut heidän kansallinen luonteenpiirteensä. Ja se on tärkeä piirre kilpailuhenkisessä maailmassa,” hän kirjoittaa.

6.Nokia ei ole kuollut. Vaikka moni yhdistää Nokian matkapuhelimiin, on se muutakin. Kun Nokia Networks osti Alcatel-Lucentin 15 miljardilla eurolla, tuli siitä alansa jättiläinen maailmassa. Edellä on vain ruotsalainen Ericsson.

7. Suomessa kaikki vain toimii. Ja ei ainoastaan toimi, vaan toimii todella hyvin. ”Kiitos, and have a great Holiday”, Kalb päättää artikkelinsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti