torstai 10. joulukuuta 2015

Suomen vuoden turhake valittu...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta:
Kotimaa  | 

Vuoden turhakkeeksi valittiin muovinen kananmunakotelo

Vuoden turhake valittiin lukijoiden lähettämien yli 400 ehdotuksen joukosta. Kunniamaininnan sai mainospostikääre Postinen.


Vuoden turhakkeeksi on valittu muovinen kananmunakotelo.
Vuoden turhakkeeksi on valittu muovinen kananmunakotelo. Kuva: Suomen Luonto

Vuoden turhakkeeksi on valittu muovinen kananmunakotelo. Suomen Luonto -aikakauslehtivalitsi turhakkeen yli 400 ehdokkaan joukosta.
Vuoden alussa markkinoille tulleen muovisen kotelon ideana on, että sitä voi käyttää myös esimerkiksi lasten rakennuspalikkana ja säilytysrasiana.
Lehden perustelujen mukaan muovipakkauksille kehitetään kuumeisesti ympäristöystävällisempiä, esimerkiksi puupohjaisia, vaihtoehtoja. Sen vuoksi toimivan ja hyväksi havaitun pahvisen kananmunapaketin korvaaminen muovisella ansaitsee vuoden turhakkeen tittelin.
Kunniamaininnan sai tänä vuonna mainospostikääre Postinen. Perustelujen mukaan kahdesti viikossa jaettava lehtinen tuottaa vuodessa noin puoli kiloa turhaa jätettä per postiosoite.
Vuoden turhake on valittu vuodesta 2000 alkaen. Viime vuonna vuoden tittelin sai hyönteisansa. Toissa vuonna vuoden turhimmaksi tavaraksi valittiin hajustettu roskapussi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti