maanantai 7. joulukuuta 2015

Suomen valtiolla hyvä ote Sotkamon Talvivaarassa...

Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan. No toki sen verran, että olen muutaman vuoden aikana aika monta kertaa kirjoittanut Talvivaarasta. Olen voimallisesti tuonut esiin, että olisi Suomen valtiolle ja nimenomaan Kainuulle ollut kohtalokas sellainen ratkaisu, jossa kyseinen yksikkö olisi lähdetty ajamaan alas. Se olisi ollut täysin järjetöntä! Onneksi nyt ollaan menossa oikeaan suuntaan...


Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


Valtio muutti kantaansa Talvivaaraan – ei halua enää pörssiyhtiön konkurssia

TALOUS 

Valtionyhtiö
 Terrafame Group on ostanut belgialaiselta metallinjalostusyhtiöltä Nyrstarilta kaikki sen 216 miljoonan euron velkasaamiset, jotka kohdistuvat pörssiyhtiö Talvivaaraan.
”Nyt etsimme sellaista ratkaisua, joka helpottaisi yhteistyötä kaikkien eri osapuolten välillä kaivoksen toiminnan ja rahoituksen turvaamiseksi. Haluamme myös edistää pörssiyhtiö Talvivaaran yrityssaneerausohjelman edistymistä”, sanoo elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk).
Valtion kanta pörssiyhtiöön on siis muuttunut. Viime vuoden marraskuussa silloinen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) ja valtion omistajaohjausyksikön päällikkö Eero Heliövaara kannattivat yrityssaneerauksessa olevan pörssiyhtiö Talvivaaran asettamista konkurssiin.
Terrafame Groupin toimitusjohtaja Matti Hietanen ei suostu kertomaan, kuinka paljon yhtiö maksoi Nyrstarin velkasaamisista. Valtion täysin omistama Terrafame Group omistaa 100 prosenttia kaivostoiminnasta paikan päällä vastaavasta Terrafamesta.
Saamiset muodostuvat Nyrstarin 203,4 miljoonan euron ennakkomaksusta Talvivaara Sotkamolle tulevaisuuden sinkkitoimituksista ja 12,8 miljoonan euron lainasta. Nyrstar myönsi lainan Talvivaara Sotkamolle sen yrityssaneerauksen aikana. Pörssiyhtiö on antanut ennakkomaksulle ja lainalla takauksen.
”Saatavien ostaminen Nyrstarilta selkeyttää neuvotteluja, edistää [pörssiyhtiö] Talvivaaran saneerausohjelman etenemistä ja parantaa mahdollisuuksia saada aikaan kokonaisratkaisu kaivoksen toiminnan turvaamiselle”, sanoo Hietanen.
Kaivostoiminnasta vastaava Talvivaara Sotkamo meni konkurssiin marraskuussa 2014. Pörssiyhtiö Talvivaara omisti sen osakkeista 84 prosenttia ja teräsyhtiö Outokumpu 16 prosenttia.
Terrafame osti viime kesänä Talvivaara Sotkamon konkurssipesältä sen liiketoiminnan, kaivosoikeudet sekä koneet ja laitteet. Kaupan ulkopuolelle jäivät pörssiyhtiö Talvivaaran omistama kalkkilaitos, geologiset tiedot esiintymästä ja paikan päällä oleva laboratorio.
Periaatteessa valtion omistaman Terrafamen voisi ehkä olla perusteltua vaihtaa Nyrstarilta ostamansa velkasaamiset pörssiyhtiö Talvivaaran omaisuuteen kaivoksella.
”Tämän tyyppinen ratkaisu voisi olla mahdollinen, mutta asiat eivät ole näin yksinkertaisia. Ostamalla Nyrstarin saamiset meillä on paremmat edellytykset löytää jokin ratkaisu. Yhtenä vaihtoehtona pöydällä on tiettyjen omaisuuserien ostaminen pörssiyhtiöltä, mutta keskustelut ovat vielä kesken”, Hietanen sanoo.
Pörssiyhtiö Talvivaaran näkökulmasta velkasaamisten ostaminen merkitsisi kahta asiaa.
Yhtiö voisi kirjata sen taseessaan vastuina olevat Nyrstarin velkasaamisensa nollaan. Toiseksi se menettäisi tulonsa, jotka nykyisin perustuvat kalkkilaitoksen ja laboratorion palveluiden myymiseen Terrafamelle.
Velkasaamisten arvonalennuksen jälkeen pörssiyhtiö Talvivaara olisi lähes velaton ja se voisi yrittää uutta alkua yrityssaneerausohjelmaehdotuksen mukaisesti. Ehdotuksen mukaan Talvivaara muuttaisi jäljellä olevia velkojaan osakkeiksi ja yrittäisi uudella osakeannilla hankkia uutta pääomaa.
Pörssiyhtiön mahdollisessa konkurssissa noin 80 0000 osakkeenomistajaa menettäisivät sijoituksen lopullisesti. Talvivaaran suurin osakkeenomistaja on runsaan 15 prosentin omistusosuudella valtion sijoitusyhtiö Solidium.
JUKKA GRÖNDAHL / HS
Terrafamen nikkeli- ja sinkkikaivos Sotkamossa.
Terrafamen nikkeli- ja sinkkikaivos Sotkamossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti