sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Jouluun kuuluu Suomessa ollennaisesti joulukuusi...


Suora nettilainaus Yle Uutiset sivuilta hiukan tuunattuna:
Kotimaa  | 

Helsingissä ovat Suomen kalleimmat kuuset – halvimmat löytyivät Kuopiosta

Yle Uutiset selvitti torilla myytävien kotimaisten joulukuusten hintoja eri puolilla maata. Hintoihin vaikuttavat kuusten laatu ja kuljetusmatkat mutta erityisesti myyntipaikkojen hinnat.


Kuusikauppias Juha Ruuska.
Pääkaupunkiseudulta löytyvät Suomen kalleimmat joulukuuset. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Raija Narvila oli lauantaina joulupuuostoksilla kotikulmillaan Helsingin Töölöntorilla. Kaupat tehtiin lopulta parimetrisestä kuusesta.
– Se on kotimainen, hyvin kaunis, tuuhea, ja on kuulemma kaadettu Lohjalta eilen tai toissapäivänä. Tämä ratkaisi, hän kertoi.
Kuusen hinta oli 70 euroa, mitä Narvila pitää kohtuullisena. Hän huomautti, että lähitorilta ostettu kuusi on melkein kuin kotiinkuljetettu.
– Kun ajattelee, että joku amaryllis saattaa maksaa muutaman kympin, tai joku kukka-asetelma. Niin kun ajattelee, mikä työ tässä on, niin minusta se on sopuhinta.

Myyntipaikkojen hinta vaikuttaa

Yle Uutiset selvitti kuusten hintoja eri puolilla Suomea, ja kaikkein kalleimmat puut löytyivät juuri Helsingistä. Töölöntorin halvimmat parimetriset kotimaiset kuuset maksoivat 60 euroa, ja kalleimmista sai maksaa jopa 120 euroa.

Kuusikauppias Juha Ruuska (oik.) asiakkaiden kanssa.
Kuusikauppias Juha Ruuska (oik.) asiakkaidensa kanssa. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Joulupuuseuran puheenjohtajan Juha Ruuskan mukaan hintaeroja selittävät toisaalta puiden laatuerot ja kuljetusmatkojen pituus, mutta erityisen paljon vaikuttavat myyntipaikkojen hinnat.
– Pääkaupunkiseudulla hinnat ovat ihan täysin eri luokkaa kuin esimerkiksi Kuopiossa. Luulen, että Kuopiossa muutamalla satasella pääsee myyntipaikkaan kiinni. Mutta Helsingin ydinkeskustassa puhutaan monista tuhansista euroista, hän sanoo.
Selvityksen edullisimmat torikuuset löytyivätkin juuri Kuopiosta. Sieltä saattoi parimetrisen kuusen löytää alle 20 euron.

Nettitilaaminen lisääntynyt – kuusi kannetaan kotiin asti

Ruuska itse on myynyt joulukuusia parikymmentä vuotta ja hän myös kasvattaa myymänsä kuuset itse Varsinais-Suomessa. Perinteisen ulkomyynnin lisäksi hän on aloitellut myös nettikauppaa ja yllättynyt sen suosiosta.
– Se on semmoinen, mitä varmaan monikin on kokeillut vuosien varrella. Se ei oikein ehkä ole ottanut tulta alleen, mutta nyt tuntuu, että tänä vuonna näitä palveluntarjoajia on useampia, Ruuska pohtii.
Nettikaupassa asiakas valitsee itselleen sopivan kokoisen ja näköisen kuusen, joka myöhemmin toimitetaan sovittuna aikana kotiin asti.
– Kyllä ihmiset ja yritykset haluavat tällaista kotiin-palvelua. Ihmiset ovat nyt tottuneet nettikauppaan. Ja he haluavat myös monennäköisiä muita tuotteita. Ja tämä joulukuusi on yksi näistä, muiden muassa.

Noin kaksimetrisen kotimaisen kuusen hinta eri myyntipaikoilla

PaikkakuntaHalvinKallein
Helsinki, Töölöntori60 €120 €
Helsinki, Hakaniementori40 €80 €
Hämeenlinna, keskusta30 €50 €
Jyväskylä, Kauppatori30 €50 €
Kajaani, Kauppatori30 €50 €
Kemi, Täiköntori20 €30 €
Kokkola, Kokkolan tori20 €60 €
Kotka, Kotkan tori30 €50 €
Kouvola, Kouvolan tori25 €60 €
Kuopio, Kuopion tori15 €50 €
Lahti, tori40 €40 €
Lappeenranta, Kauppatori30 €50 €
Mikkeli, Mikkelin tori20 €60 €
Oulu, Kauppatori20 €50 €
Pori, Liisantori25 €35 €
Rovaniemi, Kauppatori30 €50 €
Seinäjoki, Pesäpallokentän parkkipaikka20 €40 €
Tampere, Tammelantori20 €50 €
Turku, Kauppatori40 €50 €
Vaasa, kuusenmyyntipaikat30 €50 €

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti