tiistai 15. joulukuuta 2015

Kauppa se on, joka kannattaa - nimenomaan asekauppa...

Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Venäjän asekauppa kasvoi maailmassa eniten

ULKOMAAT 
ALEXANDER DEMIANCHUK / REUTERS
Venäläistä MI-26-helikopteria esiteltiin viime vuonna ”Innovaatiopäivässä” Pietarissa. Tapahtumassa esiteltiin Venäjän sotateollisuuden uusinta teknologiaa.
Venäläistä MI-26-helikopteria esiteltiin viime vuonna ”Innovaatiopäivässä” Pietarissa. Tapahtumassa esiteltiin Venäjän sotateollisuuden uusinta teknologiaa.

Venäjä kasvatti viime vuonna asekauppaansa eniten maailmassa, kertoo Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin Siprin tutkimus. Samalla länsimaiden asekauppa hieman hiipui.
Venäjä kasvatti asekauppaansa yli 48 prosentilla. Vastaavasti länsimaista esimerkiksi amerikkalaisyritysten kaupankäynti väheni yli neljällä prosentilla. Venäjän asemyynti vastaa jo kymmenystä maailman sadan suurimman asevalmistajan myynnistä.
”Venäläisyhtiöt hyötyvät maan kasvavista sotilasmenoista ja viennistä”, kuvasi tilannetta Siprin tutkija Siemon Wezeman instituutin tiedotteessa.
Kaiken kaikkiaan Yhdysvallat johtaa asekauppatilastoja ylivoimaisesti: amerikkalaisyhtiöiden osuus maailman asekaupasta oli yli 54 prosenttia. 
Seuraavaksi suurimmat asekauppiaat ovat Britannia, Venäjä ja Ranska.
Kiina ei ole mukana Siprin selvityksessä, koska kattavia tietoja maasta ei ole saatavissa. Sipri kuitenkin arvioi, että monet kiinalaisista aseyhtiöistä yltäisivät suurimpien asemyyjien listalle. Kiinan puolustusmenot ovat viisinkertaistuneet vuosina 2000–2014, Sipri laskee.
Suomesta Siprin listaamien sadan suurimman aseyhtiön listalle ylsi Patria sijalle 96. Ruotsalaisen Saabin sijoitus oli puolestaan 37.
Maailman kolme suurinta aseyhtiötä ovat amerikkalaiset Lockheed Martin sekä Boeing ja brittiläinen BAE Systems. Venäjän suurin aseviejä oli Almaz-Antey, joka oli maailman 11. suurin aseita myyvä yhtiö.
Kaikkiaan maailman sata suurinta aseyhtiötä myi aseita Siprin mukaan viime vuonna 364 miljardilla eurolla. Summa on 1,5 prosenttia edellisvuotta vähemmän ja myynti on vähentynyt jo neljä vuotta perättäin. Sipri kuitenkin muistuttaa, että asekauppaa käydään edelleen 43 prosenttia enemmän kuin vuonna 2002.
Sipri on seurannut maailman sadan suurimman aseita valmistavan yhtiön kehitystä vuodesta 1989 lähtien. Myyntilukuihin on laskettu sotilaallisten tuotteiden ja palveluiden kauppa niin kotimaisesti kuin ulkomaillekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti