lauantai 12. joulukuuta 2015

Elokuva Talvivaarasta ensi-illassa 22.01.2016...

En ole elokuvien suurkuluttaja, oikeastaan päinvastoin. Olen käynyt elokuvateatterissa elokuvissa viimeksi muistaakseni opiskeluaikoina Tampereella 1960- ja 70-luvun vaihteessa.

Otsikon elokuva saattaisi olla sellainen, jonka voisi käydä elokuvateatterissakin katsomassa.
Toisaalta nykyaikana elokuvat tulevat televisioruudulle niin nopeasti, että taidan jättää tämänkin väliin...


Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


Tarkoin varjeltu salaisuus paljastui: elokuva Talvivaarasta saa pian ensi-iltansa – katso traileri HSTV:ssä

KULTTUURI  




Tammikuussa saa ensi-iltansa suomalainen pitkä elokuva, jonka valmistaminen on ollut yksi suomalaisen elokuvan tarkimmin varjeltuja salaisuuksia viime vuosina.
Kyse on Talvivaaran kiistellystä kaivoksesta kertovasta elokuvasta, jonka nimenä on Jättiläinen. Tositapahtumiin perustuvaa fiktioelokuvaa on valmisteltu vuodesta 2012 saakka ja ensi-iltaa vietetään elokuvateattereissa 22. päivä tammikuuta.
Elokuvan tänään keskiviikkona julkaistussa mainospätkässä eli trailerissa elokuvaa mainostetaan kaikkien aikojen menestystarinana, ”500 miljoonan euron tarinana”.
”Pesonen on tehnyt monisyisen käsikirjoituksen ajankohtaisesta aiheesta ja ohjaaja Aleksi Salmenperä on hienosti ottanut materiaalin haltuun”, Haavisto kehuu.”Elokuva sai alkusysäyksen Pekko Pesosen käsikirjoituksesta”, kertoo toimitusjohtaja Miia Haavisto elokuvaa tekevältä tuotantoyhtiö Helsinki-filmiltä.
”Tällaisia elokuvia ei Suomessa juuri tehdä.”
Elokuvan tarinassa ely-keskuksen nuori virkamies saa käsiteltäväkseen valtavan nikkelikaivoksen ympäristöluvan Kainuussa. Kyse on Talvivaarasta.
Virkamies on elokuvan päähenkilö Jussi, jota esittää näyttelijä Joonas Saartamo. Elokuvayhtiön tiedotteessa elokuvan synopsista eli tarinan jatkoa kuvaillaan näin:
”Karismaattisen ja voimakastahtoisen Pekka Perän johtama Talvivaara käyttää täysin uutta metodia mineraalien keräämiseen. Kaivos on tuomassa paikkakunnalle sinne kipeästi kaivattuja uusia työpaikkoja. Pikku hiljaa Jussi alkaa epäillä, ettei hänelle ehkä ole kerrottu koko totuutta. Uusi bioliuotusprosessi ei olekaan aivan niin harmiton kuin hänen on annettu ymmärtää. Pian Jussin pöydälle saapuu samaa kaivosta koskeva lisähakemus.”
Talvivaara-elokuvan työnimenä oli tuotannon alkuvaiheessa aiemmin Kaivos. 
Helsingin Sanomat on seurannut hanketta tiiviisti vuodesta 2013 lähtien, mutta aiemmin tekijät ovat vaienneet yhteiskunnallisen elokuvahankkeen yksityiskohdista kokonaan.

Miksi?
”Me halusimme työrauhan elokuvan tekemiseen ja loppuun saattamiseen. Halusimme kertoa elokuvasta vasta sitten, kun elokuva on lähellä ensi-iltaa, yleisön nähtävillä. Halusimme tehdä rauhassa hyvää elokuvaa, nimenomaan fiktioelokuvaa. Meillä oli hieno mahdollisuus päästä kuvaamaan myös Talvivaaran kaivoksen alueella eri vuodenaikoina”, toimitusjohtaja Haavisto sanoo.
Haavisto on toiminut hankkeessa myös executive producerina. Elokuvan tuottajina ovat toimineet Aleksi Bardy ja Annika Sucksdorff.
Elokuvassa Talvivaaran kaivos on oikeasti esillä ja samoin tarinassa on käytetty joitakin kaivoksen työntekijöitä omilla nimillään. Toimitusjohtaja Pekka Perää esimerkiksi esittää Jani Volanen.
”Toki elokuvassa on käytetty oikeita ihmisiä, mutta tarina on fiktiivinen. Tämä on taideteos. Olemme ottaneet huomioon sen, että tarina on kosketuksissa todellisiin ihmisiin”, toimitusjohtaja Haavisto sanoo.
HELSINKI-FILMI
Talvivaaran kaivoksesta tehty julkisuudelta piilossa fiktioelokuvaa. Jättiläiseksi nimetyn elokuvan pääosaa, nuorta ely-keskuksen virkamiestä näyttelee Joonas Saartamo (kesk.)
Talvivaaran kaivoksesta tehty julkisuudelta piilossa fiktioelokuvaa. Jättiläiseksi nimetyn elokuvan pääosaa, nuorta ely-keskuksen virkamiestä näyttelee Joonas Saartamo (kesk.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti