sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Venäjän televisio vyöryttää ruutuun kommandopipomiehiä, ja sille on hyytävä syy

Alla olevassa artikkelissa todetaan: Sen sijaan mielenosoittajien naamioitumista on kriminalisoitu tarmokkaasti siellä sun täällä. Tästä asiasta olen samaa mieltä: Jos et uskalla naamallasi protestoida, niin mussuta himassa. Siellä istuskellessasi voit löytää vaikka kivan, nimettömän nettiyhteisön.
____________________
Juuri näin, lisäksi itse olen aina ihmetellyt, mihin perustuu esimerkiksi oikeussalissa olevalle syytetylle/tuomitulle henkilölle sallittava mahdollisuus "huputtautua" niin tehokkaasti, että häneltä ei näy edes silmiä...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


Venäjän televisio vyöryttää ruutuun kommandopipomiehiä, ja sille on hyytävä syy

Pipomieskavalkadin tehtävänä on levittää nihilististä maailmankuvaa, jossa kasvottomat tappajat pitävät alamaiset kurissa

SUNNUNTAI  
Pekka Hakala HELSINGIN SANOMAT
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien Moskovan-kirjeenvaihtaja.

SUOMEN PÄÄMINISTERI Juha Sipilä herätti pahaa verta esiintymällä julkisuudessa Terrafame-nimisen yhtiön mainospipo päässä.
Olen seurannut Suomen uutisia huonosti, mutta luultavasti kohulle on aiheensa.
Itse olen huolestuneempi aivan toisenlaisesta pipon käytöstä. Nimittäin siitä, jossa rynnäkkökivääri kourassa kävelevä nuori mies vetää pipon kasvojensa eteen niin että silmät tuskin niitä varten varatuista koloista näkyvät.
Eniten näitä kommandopipomiehiä näkee Venäjän televisiokanavien uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa, joissa he esiintyvät illasta toiseen. Nämä sankarit eivät ole aina venäläisiä. Aivan samalla tavalla Venäjän tv-kanavat esittävät vaikkapa saksalaisia erikoisjoukkoja taltuttamassa milloin mitäkin todellista tai oletettua terroristiryhmää.
ERIKOISJOUKKOJEN naamioitumiselle esitetään usein hyvältä kuulostava perustelu: nämä ovat semmoisia tyyppejä, joita pahisten ei pidä tunnistaa.
Samaa sarjaa ovat rauhanturvaajat tai -pakottajat, jotka esiintyvät rennolla etunimellä kuten vaikkapa Jaska. Ja antavat kuvata itseään korkeintaan selän puolelta.
Jaa että mitä marisen? Sama julkisuusstrategiahan on käytössä esimerkiksi huumepoliisilla, jonka edustajat eivät mieluusti näytä naamaansa televisiossa tai lehden sivulla, vaikka toimittajan olisivat työkeikalle mukaan ottaneetkin.
Sitä marisen, että huumepoliisi ampuu vähemmän. Jos taistelija, jonka tehtävänä on viime kädessä tappaa toinen ihminen, peittää kasvonsa, ollaan mielestäni toisen ongelman äärellä. Pyövelin ongelman.
Pyöveli oli Euroopassa tärkeä toimihenkilö monta sataa vuotta, keskiajalta lähtien. Suomen viimeinen pyövelin virka lakkautettiin vasta 1800-luvun alussa. Pyövelin henkilöllisyys pidettiin usein salassa, ja he panivat kuolemantuomioita täytäntöön huppu päässä. Siitä huolimatta monista pyöveleistä tuli kuuluisuuksia, ja tuottipa esimerkiksi Ranskan vallankumous kokonaisia pyövelisukuja.
Persoonaton pyöveli edustaa jotain itseään suurempaa eikä ole teoistaan henkilökohtaisessa vastuussa.
Tästä marisen. Minun maailmassani kaikki ovat teoistaan itse vastuussa.
Niin sanottuja järkiperusteita naamioitumiselle ja nimettömänä esiintymiselle kyllä riittää, ja ne on kopioitu suoraan sieltä huumepoliisin puolelta. Että terroristit kyllä tunnistavat kenet tahansa ja tulevat halutessaan vaikka Takahikiälle kostamaan. Voi olla. Ehkä silloin pitäisi harkita vielä kerran, että kannattaako lähteä.
VENÄLÄISTEN televisiokanavien tolkuton pipomieskavalkadi on ideologinen valinta. Sen tehtävänä on levittää nihilististä maailmankuvaa. Sellaista, jossa nimettömät ja kasvottomat tappajat pitävät alamaisia kurissa joka puolella maailmaa.
Käskynantajat ovat jossain toisaalla. Näin meillä, näin heillä, näin se vain on. Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, suutari pysyköön lestissään, jopa oppi hottentotti.
Mitään periaatteellista keskustelua nimettömänä ja naamattomana tappamisesta en ole missään nähnyt. 

Sen sijaan mielenosoittajien naamioitumista on kriminalisoitu tarmokkaasti siellä sun täällä. Tästä asiasta olen samaa mieltä: Jos et uskalla naamallasi protestoida, niin mussuta himassa. Siellä istuskellessasi voit löytää vaikka kivan, nimettömän nettiyhteisön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti