keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Putin-kriitikko Hodorkovski uskoo Venäjän nykyhallinnon kaatuvan ehkä jo 2018 – ”Putin on ihminen, jonka aikahorisontti on yksi vuosi”

Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan - ken elää, hän näkee...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Putin-kriitikko Hodorkovski uskoo Venäjän nykyhallinnon kaatuvan ehkä jo 2018 – ”Putin on ihminen, jonka aikahorisontti on yksi vuosi”

Tunnetuin Putin-kriitikko sanoo valmistautuvansa jo presidentti Putinin jälkeiseen aikaan.

ULKOMAAT  

"Trump kertoo pian Putinille rajat, joita ei voi ylittää."

00:01 / 02:14

VENÄJÄLLE on turha odottaa mitään vallankumousta, joka kaataisi presidentti Vladimir Putinin rakentaman autoritäärisen järjestelmän.
Näin sanoo yksi Putinin näkyvimmistä arvostelijoista, entinen oligarkki Mihail Hodorkovski, joka oli viikonloppuna Helsingissä perustamassa uutta yhteiskunnallista liikettä Venäjälle.
Vierailullaan hän antoi Helsingin Sanomille haastattelun.
HODORKOVSKIN mukaan vallankumouksia tehdään maissa, joissa on paljon nuoria.
”Venäjällä keski-ikä on lähellä eurooppalaista keskitasoa, noin 40. Siinä iässä ihmiset eivät ole taipuvaisia koviin muutoksiin, vaan odottavat luonnollista muutosta”, hän sanoo.
”Minustakin maassamme on jo ollut riittävästi voimalla tehtyjä muutoksia. On erinomaista, jos ihmiset voivat elää rauhassa, eikä heidän kartuttamaansa omaisuutta tuhota.”
Hodorkovski muistuttaa, että 1900-luku oli Venäjälle rankka.
”Ihmiset haluavat omistaa asunnon, omistaa kesämökin, ostaa kaikenlaista. Nyt on rauhallista, on mahdollista kartuttaa hyvinvointiaan. Se on heille tärkeää, ja se on ihan oikein. Se on oikea halu, koska demokraattista yhteiskuntaa ei voi rakentaa hyvin köyhien ihmisten varaan. Ihmisille pitää sallia myös jonkin verran materiaalisia arvoja, ei vain henkisiä.”
Vallalla on tosin poikkeuksellisen vahva apatia, hän myöntää. Hänen mukaansa se alkoi keväällä 2012, kun mielenosoitusten päätyttyä ihmiset ymmärsivät, ettei muutoksia tule.

Nyt yhteiskunta alkaa myös toeta Krimin valtauksen keväällä 2014 nostattamasta ”hysteerisestä isänmaallisesta innostuksesta”, hän sanoo. Ihmiset ovat huomanneet, ettei Krimin valtaus parantanut elämää.
TÄMÄ ei tarkoita, että nykymalli jatkuisi Hodorkovskin mukaan loputtomiin. Hän itse asiassa arvioi putinilaisen järjestelmän kaatuvan jo vuosina 2018–2024.
Hodorkovskin mukaan Venäjä on järjestelmäkriisissä, joka ei voi ratketa ilman selviä muutoksia. Voimavarat on käytetty, mutta talous ei voi kehittyä ilman oikeusvaltiota, joka ei sovi nykyjärjestelmälle.
”Putin ymmärtää tämän kyllä hyvin, mutta hän yrittää silti etsiä ulospääsyä kriisistä muuttamatta mitään.”
Hodorkovski sanoo toivovansa Putinin ymmärtävän demokratian ainoaksi toimivaksi tieksi ja siirtävän valtansa seuraajalle, joka aloittaa uudistukset kohti demokratiaa.
”Tietenkin tämä on vain toivoa. Järjestelmän muutos voi mennä paljon kovemmankin skenaarion mukaan.”
Useimmissa muissa arvioissa Putinin on uskottu jatkavan ainakin vuoteen 2024, jolloin hänen seuraava kautensa päättyisi.
Hodorkovski sanoo, että vallanpitäjät etsivät nyt keinoa lopettaa apatia.
”Toivottavasti malli tähän ei löydy uusista sotilaallisista seikkailuista.”
FARKKUIHIN ja vähän huonosti istuvaan takkiin pukeutunut Hodorkovski hymähtelee usein ja nauraakin haastattelun aikana. Hän puhuu hiljaisella äänellä ja katsoo koko ajan silmiin.
Hän sanoo nyt kotinsa olevan Britanniassa.
”Ajattelen, että minulle kävi hyvin. Nyt voin olla perheeni kanssa ja tehdä, mitä haluan.”
Hän myös sanoo tietävänsä, että vapautui vankilasta viimeisellä hetkellä joulukuussa 2013. Venäjän ja lännen välit kylmenivät jo alkuvuodesta 2014 niin pahasti, että saksalaisten kaksi vuotta Kremlin kanssa käymät neuvottelut Hodorkovskin vapauttamisesta olisivat taatusti katkenneet.
HODORKOVSKI oli itse asiassa Suomessa juuri siitä syystä, että pitää Putinin järjestelmän romahtamista väistämättömänä. Venäläiset oppositiovoimat perustivat Helsingissä viikonloppuna Hodorkovskin johdolla Avoin Venäjä -liikkeen, joka asetti tehtäväkseen aloittaa valmistelut nykyjärjestelmän päättymisen jälkeiseen aikaan.
Hodorkovskin mukaan syynä ovat huonot kokemukset Neuvostoliiton romahdettua 1991. Silloin tehtiin isoja uudistuksia, mutta ihmisten elintaso heikkeni.
”Minusta 1990-luvun alussa suuri ongelma oli nimenomaan se, että silloiset reformistit olivat hyviä tieteellisiä asiantuntijoita, mutta aika paljon huonompia hallintoasioissa, eivätkä osanneet lainkaan kommunikoida yhteiskunnan kanssa.”
Hän huomauttaa, että tavallisesti yhteiskunnan kanssa kommunikoivat poliitikot. Venäjällä ei poliitikkoja juuri ole, joten liike yrittää kasvattaa heitä tukemalla kampanjoinnissa, vaikka se sinänsä onkin Venäjän nykyjohdon alaisuudessa järjestetyissä vaaleissa turhaa.
Uusi liike ei ole puolue. Eikä oppositioväki yhteen puolueeseen mahtuisikaan. Opposition kesken on erimielisyyttä esimerkiksi siitä, pitäisikö Krim palauttaa Ukrainalle, jolle se kansainvälisen oikeuden mukaan kuuluu. Hodorkovskikin eroaa läntisestä päälinjasta sanomalla, että Krimistä on löydettävä ”kompromissi” ja krimiläisiä kuultava.
HODORKOVSKI sanoo, ettei usko Yhdysvaltain uuden presidentin Donald Trumpin olevan Kremlille niin hyvä ystävä, kuin nyt saattaa näyttää.
”Hän kertoo vielä Putinille rajan, jota ei salli ylitettävän. Luulenpa, että tämä raja ei ole siellä, missä Vladimir Putin haluaisi sen olevan.”
Muuten Hodorkovski puhuu Putinista maltillisesti, lähes kunnioittavaksi, mutta sanoo, ettei usko tällä olevan strategiaa.
”Putin on ihminen, jonka aikahorisontti on yksi vuosi.”
Ja kun valtiollisia instituutioita ei ole, asiat riippuvat Putinista, joka tekee tilannekohtaisia päätöksiä.
”Joku sanoo, että parannetaanpa välejä läntiseen Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin järjestämällä olympialaiset. Kutsutaan sinne kaikki, vapautetaan tämä Hodorkovski vankilasta ja Pussy Riot myös. Hieno idea, sanoo Putin. Ja niin tuhlattiin 70 miljardia dollaria olympialaisiin ja vapautettiin Hodorkovski, jonka suhteen ei nyt tiedetä, mitä tehdä”, hän sanoo ja viittaa vapautumisensa jälkeen annettuun uuteen pidätysmääräykseen.
”Kolmen kuukauden päästä on taas uusi idea. Otetaan Krim, Nato on kohta Sevastopolissa, se on ihan kamalaa. Vallataan siis Krim. Niinpä tehdään, sanoo Vladimir Vladimirovitš”, hän jatkaa.
”Jos olisi strategista suunnittelua, olisi valittu noista toinen”, hän sanoo.
”Tai voi toki sanoa, että on äärimmäisen epäonnistunutta strategista suunnittelua.”
LEIF ROSAS
Entinen oligarkki Mihail Hodorkovski sanoo, ettei Putinin järjestelmän kaataminen ole hänen tavoitteensa. Hänestä se kaatuu itsekseenkin, nyt pitää alkaa varautua sen jälkeiseen aikaan.
Entinen oligarkki Mihail Hodorkovski sanoo, ettei Putinin järjestelmän kaataminen ole hänen tavoitteensa. Hänestä se kaatuu itsekseenkin, nyt pitää alkaa varautua sen jälkeiseen aikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti