maanantai 7. marraskuuta 2016

Vanha Tohatsu 5 hv perämoottori...

Tuli pakonomainen tarve kirjoittaa muutama rivi. Istuin hetki sitten yksin keittiömme pöydän ääressä nautiskellen erinomaista tarjouskahvia. Vaimoni lähti aamulla auttamaan iäkästä naisystäväänsä poliklinikka- ja kauppareissulle.
Katselin ikkunasta toisessa tonttiliittymässämme peräkärryn päällä olevaa Terhi 440-venettä ja nimenomaan vanhaa Tohatsu 5 hv perämoottoria...
Vanhempi pojistamme toi yhdistelmän meille talvisäilytykseen, se siirretään vielä liittymästä parempaan paikkaan tontillamme. 

Tuo vanha perämoottori on nähnyt monta käyttäjää, sillä on ollut jo tähän saakka monta elämää. Tällä hetkellä sillä on ainakin viides käyttäjä. Minä ja vaimoni olimme todennäköisesti kolmas käyttäjä.

Tulee mieleen kesät 2011 ja 2012, jolloin kuljimme pienellä noin viiden metrin lasikuituvalmisteisella järviveneellä Kalkkinokalta ja Hahtisaaresta Selkäsaaren pohjoispäätyyn. 

Kyseinen pieni perämoottorinräpsy kuljetti meitä - lähinnä minua ja edemennyttä kirvesmiestämme sekä joskus apulaisena ollutta nuortamiestä - pitkästi toistasataa kertaa. Kuormaakin veneessä oli aika-ajoin näin jälkikäteen ajatellen aivan liikaa.

Lisäksi vaimoni kanssa liikuimme em. veneellä saareen kymmeniä kertoja. Kyseinen vene on ilmeisesti jossakin Pohjois-Suomen pikkujärvellä mökkiveneenä.

Nyt kyseinen perämoottori on toisen, merikelpoisen veneen perässä. Kuinka kauan, sillä mikäli oikein olen ymmärtänyt, se on hiukan "hengetön" leveän veneen perässä. Näin varmaan asia onkin...
   

1 kommentti:

  1. Mukavia jatkoja perämoottorille! Me emme vielä ole valmiita luopumaan, meillä edessä siis ensi kesänä Tohatsun perämoottorihuolto. Hieman laiskasti sekin on kuljettanut, mutta josko se vielä menisi jonkin aikaa. Yllättävän tunnearvokkaita niistäkin vain saattaa tulla! Kiitos kirjoituksesta ja muistojen jakamisesta.

    VastaaPoista