Aamukävelyllä tuttuja tapaamassa...

Lähdin vaimoni kanssa pitkästä aikaa aamukävelylle. Pistin vanhat, vähän jo rispaantuneet lenkkikengät jalkaani ja otin kävelysauvat mukaan.
Kotoa lähtiessämme oli havaittavissa, että vielä ei tarvita kenkiin "luistonestolisukkeita" eli ylimääräisiä piikkejä.

Noustessamme moottoritien yli menevälle sillalle meitä vastaan tuli tuttu henkilö poikkeuksellisesti sauvakävelen. Poikkeuksellisesti siksi, että näen henet säännöllisesti työhuoneeni ikkunasta ajelavan polkupyörällä vakaan rauhallisesti.
Kyseinen mieshenkilö on poikiemme poikakavereiden isä. Vaihdoimme muutaman sanan kuulumisia.
Totesimme kuin yhdestä suusta, että aika kuluu nopeasti, erittäin nopeasti. En malttanut olla "mainostamatta" Blogisivuani. Hän kertoi silloin tällöin tekstejäni lukeneensa...

Jatkoin vaimoni kanssa matkaa Kraaselin sillalle. Keskustelimme syysmyrskyjen vähyydestä tänä syksynä ja jäiden muodostumisesta. Vaimoni pohdiskeli jo pääsystä jäitä pitkin Sauvosaaresta Selkäsaareen.
Vielä oli paikkapaikoin nähtävissä etäällä sulapaikkojakin.

Kraaselin sillalla ollesamme ohitsemme käveli Ajoksen suuntaan tuttu henkilö poikkeuksellisesti yksin. Poikkeuksellisesti siksi, että olen nähnyt hänen kävelevän tämän tästä peräkanaa vaimonsa kanssa työhuoneeni ikkunasta. Hän totesi "jääkauden" olevan tulossa - tottahan se onkin.

Takaisin tullessamme kerrostalonaapurimme tuli aamulenkillään vastaan. Keskusteluissa tuli esiin menneen kesän saarikäynnit. Hän viettää kesäisin paljon aikaa Selkäseeren eteläpuolella olevassa saaressa, Kuukassa, jossa hänellä on ollut vuosikymmeniä kesänviettopaikka.
Keskusteluissamme tuli esiin nivelvaivat ja liikunnan, vähäisenkin liikunnan merkitys - tottahan sekin on.

Poikkeuksellisesti tulimme takaisin entisen "Lammanmetän" (Lammenmetsä) kautta. Nimi juontaa juurensa siitä, että metsän pohjoispuolella oli lampi, jossa mm. kauan sitten vaimoväki kävi pyykkiä pesemässä. Tosin lähistöllä oli useitakin pieniä lampia, joissa talvella luisteltiin ja keväällä yritettiin pyytää piisameja - huonolla menestyksellä.
Metsässä laidunnettiin myös lehmiä. "Liukumiinat" eli lehmänpaskat olivat tuttu näky em. alueella minun lapsuudessani.
Metsästä merelle päin oli Mikonranta. Siellä pidettiin veneitä. Tervantuoksu lumien sulaessa keväällä/alkukesästä oli pienellä rantatöyräällä minulle tuttua.
Kerroin vaimolleni - ties monettako kertaa - jalkapallokentän raivaamisesta poikaporukalla rannan tuntumaan - käsipelillä. Silloin tartuttiin toimeen, koska mm. kyseistä, vaatimatonta jalkapallokenttää ei kukaan muukaan olisi tehnyt.
Lähin jalkapallokenttä oli Sysimöllä - niin sanottu Nokikenttä. Sysimöläisten kanssa käydyn "ystävyysottelun" jälkeen Etu-Ritikkaan saapui mustia pojankoltiaisi. Äidit eivät ymmärrettävistä syistä olleet erityisen tyytyväisiä näkemästään...

Metsäreunaa kävellessämme näimme etäältä rajanaapurimme olevan liikkeellä kolmen pikkulapsen ja kahden koiran kanssa. Kohdalle tullessamme eräs lapsista varoitteli meitä koirista. Lupasimme olla varovaisia.
Tuttujen, hätnäppää maitotölkin kokoisten pikkuräyskyttäjien kanssa ei ole ollut vaikeuksia.

Kävimme siis aamukävelyllä tuttuja tapaamassa ja vanhoja muistelemassa...