lauantai 19. marraskuuta 2016

Joulukuusimetsässä tänään...

Mitä ihmettä? Kyllä! Joulukuusimetsässä tänään lauantaina19.11.2016 klo 14-15...
Meidän joulukuusenhakuprosessi on ollut vuosia, oikeastaan vuosikymmeniä vastaavan tyyppinen kuin tänään. Tosin pääasiassa se on tapahtunut joulukuun puolella.

Miksi olemme päätyneet aikaiseen joulukuusen/kuusien hakemiseen, ovat lähinnä keliolosuhteet.

Takalistoille - puoliammattilais metsuriystävämme metsäpalstoille - ei ole joka kelillä menemistä, vaikka hän onkin kiitettävästi laittanut/laitattanut kulkuväyliä kuntoon. Jos lunta tulee runsaasti, on pakko liikkua maastoautolla.
Meidän perinteinen talviautomme on pois liikennekäytöstä, joten jouduimme turvautumaan tällä kerralla poikamme kalustoon - maastoautoon ja pieneen peräkärryyn - he olivat ensimmäistä kertaa mukana varhaisella kuusenhakureissulla...

Ajo kahden-kolmenkymmenen senttimetrin märässä lumessa ei tuottanut ongelmia.

Kolme sopivaa kuusta löytyi vaivattomasti. Moottorisaha pärähti käyntiin ja se oli siinä.
Metsuriystävämme kertoili, mitä kyseisellä metsäpalstalla on tehty ja mitä vielä on tarkoitus tehdä. 
Kyllä silmämääräisesti oli havaittavissa erinomainen puun kasvu, kun metsäojitus oli pistetty kuntoon - hyvä niin.

Joulukuuset peräkärryyn ja paluumatkalle. Kaikki kuuset tulevat aikanaan ulos, joten kosteana pitämisessä ei tule ongelmia.

Mukava pikakäynti metsän siimeksessä...

Hiukan jatkoa edelliseen:

Sovitin tänään sunnuntaina meille hakemamme kaksi kuusta AITAKI-tolppajalustaan viime vuotisen käytännön mukaan. Paljaana joulukuuset eivät ole parhaimmillaan mutta...
Kunhan lumi peittää alaoksat, lunta riittää muillekin oksille ja kuusi saa ulkosähkökynttilät, niin kuusi alkaa epäilyttävästi näyttää aidolta joulukuuselta.

Muistuupa mieleen poikakaverini isän joulukuusitoimenpiteet, tuunaukset 1950-luvun alkupuolella.
Hänen isänsä haki nurkan takana olevasta yhteisestä metsästä - kaupungin metsästä - joulukuusenkarahkan. Hänellä oli lisukkeena kuusenoksia.

Vieläkin ihailen sitä taitoa, millä hän karahkasta teki, oikeastaan loihti upean joulukuusen. Hän poraili pienellä käsiporalla sopiviin kohtiin reikiä, joihin hän sovittu irtokuusenoksat. Hänen tekemänsä joulukuuset olivat nykyaikaisiin "superkasvatuskuusiin" verrattava tuote.

Olen useinkin ajatellut kokeillä em. tyyppistä "joulukuusiseppäämistä", mutta se on jäänyt toistaiseksi aikomusasteelle. Ehkä siksi, että aivan todellista tarvetta ei ole ollut... 

Edellä ilmainen vinkki sitä tarvitseville.

Hiukan vielä jatkoa edelliseen:

Viime aikoina on lehtien yleisönosasto- ja tekstiviestipalstoilla kirjoiteltu, milloin on soveliasta pistää valoja pihalle. Asiasta ollaan vähintäänkin kahta mieltä.
Me siirryimme tänään keskiviikkona 23.11.2016 nykyaikaan ja ripustimme em. kuusiin lämmintä kirkasta valoa antavat ledvalot paikoilleen.

Emme ole koskaan laittaneet valoja näin aikaisin pihalle. Eipä tuo haitaksi ole, sillä elämme lähes pimeintä aikaa juuri nyt, tosin ensi viikonvaihteessa kukaties saamme hiukan lunta maahan - hyvä niin..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti