maanantai 14. marraskuuta 2016

Akavalta myönteinen "takinkääntö"...

Toimin tässä tapauksessa tiedonantajana/tiedonvälittäjänä/välikätenä.

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Akava ei hylkääkään Palkansaajien tutkimuslaitosta

Akavan hallitus päätti jo marraskuun alussa pysyä PT:n rahoittajana, muttei ole kertonut mielenmuutoksestaan. Fjäder: ”Ei tässä ole dramatiikkaa.”

KOTIMAA 
VESA MOILANEN / LEHTIKUVA
Akava on päättänyt sittenkin pysyä Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) rahoittajien joukossa.
Akava on päättänyt sittenkin pysyä Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) rahoittajien joukossa.

KORKEAKOULUTETTUJEN työmarkkinakeskusjärjestö Akava on päättänyt sittenkin pysyä mukana Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) rahoittajien joukossa. Aiemmin syksyllä järjestö harkitsi luopumista tutkimuslaitoksen tukemisesta, koska se piti maksuja suurina ja halusi hyödyntää enemmän muita tutkimuslaitoksia ja myös korkeakouluja.
AKAVAN hallitus päätti jo marraskuun alussa pitkän keskustelun jälkeen jatkaa PT:n rahoittamista, muttei ole kertonut mielenmuutoksestaan. Sen sijaan syyskuussa järjestö kertoi päätöksestään irtautua palkansaajakeskusjärjestöjen yhteisestä edunvalvonnasta Brysselissä.
”Ei tässä ole mitään dramatiikkaa”, puheenjohtaja Sture Fjäder perustelee HS:lle, miksi järjestö ei ole tiedottanut päätöksestään, vaikka irtautumisaikeet herättivät syksyllä paljon huomiota. 
Päätimme nyt yksimielisesti, että jatkamme myös PT:n rahoittamista, vaikka laajennamme myös omaa tutkimusta”, Fjäder sanoo.
Syksyllä Akavan muistiossa (HS 17.9.) arvosteltiin PT:n tutkimusta, jonka nähtiin keskittyvän liikaa esimerkiksi tuloeroihin. HS:n julkistama muistio herätti myös arvostelua, ja sen katsottiin kielivän myös järjestösodasta ja sooloilusta.
VUOSITTAINEN jäsenmaksu PT:ssä on kasvanut Akavalla viidessä vuodessa 169 000 eurosta 273  000 euroon. Muita tutkimuslaitoksen rahoittajia ovat Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ja toimihenkilökeskusjärjestö STTK jäsenliittoineen. Ne kuuluvat laitosta ylläpitävään kannatusyhdistykseen. PT:n budjetti tälle vuodelle on 2,1 miljoonaa euroa ja siellä työskentelee 20 työntekijää.
Fjäderin mukaan Akava aikoo ensi vuonna myös lisätä omaa selvitystoimintaansa, vaikka se myös jatkaa PT:n rahoitusta.
Fjäderin mukaan järjestö haluaa keskittyä nykyistä enemmän esimerkiksi selvittämään kannustinpalkkioita ja osaamisen merkitystä palkitsemisessa. Ensi vuonna omaan selvitystoimintaan ollaan sijoittamassa noin 200 000 euroa, Fjäder kertoo.
Myös PT:n jäsenmaksuja Akava haluaa kohtuullistaa ja suunnata uudelleen tutkimuslaitoksen ”strategista painopistettä”.
SYYSKUUSSA Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder totesi, että nykyrahoituksella pyöritetään PT:n perusinfrastruktuuria ja yleishyödyllistä perustutkimusta. ”Jos haluamme enemmän akavalaisia hyödyttävää tutkimusta, joudumme maksamaan tutkimuksista vielä erillisrahoitusta, ja tähän budjettimme ei veny”, Fjäder perusteli tuolloin tiedotteessa mahdollista irtautumista ja aikoi selvittää vaihtoehtoja.
PT:n rahoittamisen sijaan Akava kertoi jo tuolloin panostavansa nykyistä enemmän omaan tutkimustoimintaan ja ostavansa tieteellistä tutkimusta yliopistoilta ja ammattikorkeakouluilta sekä useilta eri tutkimuslaitoksilta, tarvittaessa myös PT:ltä. Ennusteissa Akava kertoi jo hyödyntävänsä lähinnä valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin ennusteita.
AKAVAN hallitus päätti syyskuussa, ettei Akavan jäsenyys SAK:n, Akavan ja STTK:n Brysselin-edustustossa FinUnionsissa vastaa niitä tavoitteita, jotka tukevat Akavan strategiaa ja jäsenten edunvalvontaa.
Akava on maksanut vuonna 1991 perustetulle FinUnionsille 109 000 euroa vuodessa. Akavan mukaan sen omat asiantuntijat ja kansainvälisten asioiden päällikkö ovat viime vuodet hoitaneet EU-edunvalvontaa suorin kontaktein sekä yhteistyössä kansainvälisten ay-järjestöjen kanssa.
KESKUSJÄRJESTÖ kertoi jatkavansa kansainvälistä yhteistyötä korkeakoulutettujen ryhmien neuvottelukunnassa Eurocadresissa sekä työntekijöiden kansainvälisissä kattojärjestöissä ITUCissa ja EAY:ssä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti