perjantai 18. marraskuuta 2016

Assad yrittää ottaa Aleppon, ennen kuin Trump nousee valtaan – tykistöiskut vain kiihtyvät...

Alla olevan tyyppiset tekstit ovat murheellista luettavaa. Sotarikosten tunkkainen, löyhkäävä, ällöttävä haju on koko ajan ilmassa - ollut jo pitkään - eikä loppua ole näköpiirissä. 


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:


Assad yrittää ottaa Aleppon, ennen kuin Trump nousee valtaan – tykistöiskut vain kiihtyvät

Assadin joukot moukaroivat Aleppoa tykistötulella rajuimmin kahteen vuoteen. Yhdysvaltain hallinto on halvaantunut juuri nyt ja tätä Syyrian johto käyttää hyväkseen, sanoo asiantuntija.
Syyria
Syyrian armeijan istuvat tauolla ja näyttävät voitonmerkkiä Aleppon laitamilla.
Syyrian hallinnon sotilaita tauolla Aleppossa 8. marraskuuta. Kuva on otettu ennen pommitusten kiihtymistä neljä päivää sitten.EPA / STR
Syyrian asevoimien pommituksia Aleppossa on kuvailtu kiivaimmiksi kahteen vuoteen. Syyrian hallinto iskee itäistä Aleppoa vastaan sekä ilmapommituksin että tykistötulella.
Pelastustyöntekijät sanovat, että tuhopaikoille meno on liian vaarallista.
– En ole koskaan kuullut näin voimakkaita tykistöpommituksia, sanoi Najib Fakhoury, vapaaehtoisjärjestö Valkokypärien johtaja Ansarin kaupunginosassa.
Rajut pommitukset ovat kestäneet tällä erää neljä päivää ja tämä päivä, perjantai on ollut niistä pahin.

"Trump asetetaan tapahtuneen tosiseikan eteen"

Asiantuntijat arvioivat, että pommitusten kiihdyttämisen syy on siirtymäaika Yhdysvaltain hallinnossa.
Washingtonilaisen Lähi-idän politiikan tutkimusinstituutin tutkija Fabrice Balanche sanoo, että presidentti Bashar al-Assadin hallinto ja sen liittolaiset haluavat ottaa haltuunsa itäisen Aleppon, ennen kuin presidentiksi valittu Donald Trump nousee valtaan.
– Venäjä, Damaskos ja Teheran haluavat valloittaa itäisen Aleppon nopeasti. Yhdysvallat on halvaantunut. Assad ja hänen liittolaisensa aikovat saattaa Trumpin tapahtuneen tosiseikan eteen tammikuussa, kun hän astuu virkaan, Balanche sanoo uutistoimisto AFP:n haastattelussa.

Venäjä pommittaa muissa kaupungeissa

Aleppon itäosa on kapinallisryhmien hallinnassa. Siellä asuu edelleen noin 270 000 ihmistä äärimmäisessä hädässä. Kaupunki on täysin piiritetty ja alueen asukkaita uhkaa nälänhätä. Lisäksi on tulossa talvi.
Syyrian hallinnon joukot ovat pudottaneet helikoptereista itäiseen Aleppoon tynnyripommeja, jotka aiheuttavat epätarkkuutensa vuoksi suurta inhimillistä kärsimystä. Neljä päivää kestäneissä pommituksissa on kuollut 65 ihmistä, arvioi Lontoosta käsin toimiva ihmisoikeuksia tarkkaileva järjestö SOHR.
Venäjä ilmoittaa, että se ei tällä kertaa ole osallistunut Aleppon pommituksiin. Sen sijaan Venäjä pommittaa yhdessä Assadin ilmavoimien kanssa useita kaupunkeja Idlibin maakunnassa. Kohteiksi on ilmoitettu kapinallistaistelijoiden asemat.

Lastensairaalaa pommitettu kahtena päivänä

Uutistoimisto AP:n mukaan Aleppossa pommit ovat osuneet myös lastensairaalaan. Sairaalassa leikkaukset on keskeytetty ja vauvoja on jouduttu siirtämään keskoskaapeissa turvallisempiin paikkoihin.
Sairaala on siirretty suurelta osin maanalaisiin tiloihin, mutta sekään varotoimi ei suojaa pommituksilta.
AP tavoitti lastensairaalan johtajan tekstiviestillä. Johtaja kertoi vain etunimensä – Hatem – turvallisuussyistä, sillä hän pelkää kostoiskuja perhettään vastaan.
Hatemin mukaan hänen sairaalaansa pommitettiin sekä keskiviikkona että tänään. Lääkärit ja hoitajat siirsivät potilaita turvaan, vaikka pommitukset jatkuivat koko ajan.
Monet muutkin sairaalat ja klinikat toimivat Aleppossa maanalaisissa tiloissa pommitusten vuoksi. 
Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan tänä vuonna Aleppossa on hyökätty sairaaloita vastaan 126 kertaa. Venäjä ja Syyrian hallitus kiistävät hyökkäävänsä sairaaloita vastaan.
Syyrian sisällissodassa on kuollut kaikkiaan runsaan viiden vuoden aikana yli 300 000 ihmistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti