tiistai 8. marraskuuta 2016

Taksin kyydissä Seutulasta Itä-Pasilaan ennenvanhaan...

Niin sanotussa toisessa elämässäni (lapsuus/nuoruus - työelämä - eläkeaika) eli työelämässäni olin mukana jonkin verran ammattiyhdistyskuvioissa, opettaja- ja insinööriasioissa. 
Aika usein käytin Finnairin palveluja välillä Kemi-Helsinki-Kemi. Aikaisemmin jopa Kemi-Oulu-Helsinki-Oulu- Kemi. Siihen aikaan ei ollut aikaa körötellä junalla.

Aika usein ajoin myös taksilla Seutulasta eli Helsinki-Vantaan lentoasemalta Itä-Pasilaan, yleensä Akava-talon lähettyville tai johonkin Helsingin keskustan kokouspaikkaan.

Taksissa pysyi pääkaupunkiseudun asioista hyvin ajan tasalla. Pääsääntöisesti sen ajan taksikuskien kanssa oli mukava jutella. Aika usein jutustelu siirtyi sää- ja keliasioihin pyörien päällä kun oltiin.

Suunnilleen tähän vuodenaikaan taksikuskien vakiokysymys oli seuraavanlainen kuultuaan mistä olin kotoisin: "Jaa että Kemistä! Siellä mahtaa olla lunta jo metritolkulla?" Vakiovastaukseni oli yleensä:"Ei kuule ollenkaan, mutta teilläpä tuota tuntuu olevan ihan häiriöksi saakka!"

Em. tyyppiset keskustelut tulevat pakostakin mieleen, kun katselee esim. tämän viikon eli viikko 45 vuonna 2016 sääennusteita Suomen TV 1:stä. Etelä-Suomessa lumimyräkkää luvassa oikein kunnolla.

Lumentulo täällä kartasta katsoen "Keski-Suomessa" on ollut toistaiseksi erittäin vähäistä tähän aikaan. Toisaalta saisihan tuota jo tullakin näin joulua ja vuodenvaihdetta odotellessamme...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti