torstai 10. marraskuuta 2016

Perässähiihtäjä-blogi sulkeutuu: kiitos ja hyvästi.

Kiitokset vaan Unto Hämäläinen! Aika monta tekstiäsi olen minäkin lukenut ja pääsääntöisesti hyväksi/erinomaiseksi havainnut...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista sellaisenaan:


Perässähiihtäjä-blogi sulkeutuu: kiitos ja hyvästi.

 | Julkaistu 10. 11. 2016 0:46
Tätä postausta on vaikeaa, suorastaan tuskaista kirjoittaa. Itkisin, jos pillittäminen ei olisi niin muodikasta. Tämä on nimittäin Perässähiihtäjä-blogini viimeinen postaus. Blogi pistettiin pystyyn syyskuun alussa vuonna 2005. Nyt se sitten sulkeutuu. Kaikella on aikansa, sanotaan Raamatussa. Nyt on Perässähiihtäjän aika täynnä.
On pakko hieman perustella.
Pitkän urani toimittajana on pian päättymässä. Jään korkean ikäni takia eläkkeelle Helsingin Sanomista ensi maaliskuun alussa. Viimeistään silloin minun olisi ollut pakko lopettaa blogin pitäminen.
Maaliskuun alku olisi ollut lopettamisen kannalta hankala, koska huhtikuussa pidettävät kuntavaalit painaisivat jo päälle. Jos olisin jatkanut blogin pitämistä sinne asti, vaalikeskustelu olisi alkanut, mutta katkennut ikävästi. Sitä en halunnut.
Tämän vuoksi ryhdyin hakemaan hieman aikaisempaa sopivaa hetkeä ja päädyin siihen, että Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen pannaan tälle pitkälle jutulle piste.
Jos lukijat/kommentaattorit haluavat vielä lausua jäähyväissanoja, kommenttipalsta on auki ensi maanantaihin (14.11.) kello 14 asti. Silloin blogi sulkeutuu lopullisesti ja siirretään arkistoon.
Laskin, että olen julkaissut Perässähiihtäjän kommenttipalstalla noin 15 000 kommenttia kuluneiden vuosien aikana. Jokainen kommentti on kulkenut sormieni kautta, koska olen halunnut ihan itse varmistaa, että teksti on kunnossa ja julkaisukelpoista.
Kommenttien lukeminen, hyväksyminen ja julkaiseminen on ollut minulle iso mutta mieluisa urakka. On ollut huikea etuoikeus tehdä tätä työtä Perässähiihtäjän lukijoiden ja kommentaattorien kanssa. Blogista tuli urani huipennus: työelämäni pisin, työläin mutta myös paras projekti. Kirsikka kakun päällä.
Kiitän lämpimästi kaikki lukijoita ja erikseen vielä kommentaattoreita, jotka ovat jaksaneet osallistua ja keskustella. Ilman teitä blogi olisi loppunut jo ajat sitten.
Olemme yhdessä käyneet läpi peräti yhdeksät vaalit: presidentinvaalit 2006, eduskuntavaalit 2007, kuntavaalit 2008, eurovaalit 2009, eduskuntavaalit 2011, presidentinvaalit 2011, kuntavaalit 2012, eurovaalit 2014 ja eduskuntavaalit 2015.
Näiden lisäksi blogi on loppuhuipennuksena ollut auki huhtikuun alusta 2014 alkaen yhtä soittoa. Ajatelkaa, että tänä vuonna, vaikka Suomessa ei ole pidetty vaaleja, kommentteja on lähetetty ja julkaistu peräti pari tuhatta.
Olen tuskallisen tietoinen, että monet Perässähiihtäjä-blogin ystävät, lukijat ja kommentaattorit, pahoittavat mielensä tästä päätöksestä. Voin kuitenkin vakuuttaa: tämä oli tehtävä, ei ollut enää toista vaihtoehtoa.
Jaksan uskoa, että teille avautuu uusia paikkoja keskustella. Kun yksi ovi sulkeutuu, monia uusia avautuu, sanotaan. Ehkä joku toinen toimittaja perustaa uuden blogin ja ryhtyy pitämään seuraavat kymmenen vuotta yllä keskustelua. Mistä sen tietää.
Asetin aikanaan, kun avasin tätä blogia, tavoitteeksi, että täällä käytävä keskustelu olisi yhtä asiallista ja sivistynyttä kuin HS:n Mielipidesivulla, jonka luen joka päivä. Tavoite on pystytty toteuttamaan. Kiitos siitä kuuluu valistuneelle kommentaattorikunnallemme.
Olemme saaneet elää erikoisen vaiheen paitsi politiikan myös median historiassa. Kun aloitin syksyllä 2005, blogeja oli Suomessa vähän. Nyt niitä on tuhottoman paljon. Hyvä niin. Blogien määrän kasvu on ollut vain yksi osa median murroksesta. Blogin perustamisen aikaan ei juuri tunnettu käsitettä ”sosiaalinen media”. Nyt se on valtava ilmiö ja jatkuvasti kaikkien huulilla.
Perässähiihtäjä on elänyt ja hengittänyt sosiaalisen median ja perinteisen median saranakohdassa. Olemme työskennelleet sosiaalisen median suosimassa nettiympäristössä, mutta olemme käyttäneet perinteisen median menetelmiä ja tyyliä.
Näiden kahden mediatyypin yhdistäminen ei ole aina ollut helppoa, mutta mielestäni olemme onnistuneet siinä. Siksi toivon, ettette muistelisi vetäytyvää blogistia kovin pahalla. Parhaani yritin.
Jään kaipaamaan tätä blogia ja sen kaikkia tekijöitä.
Voikaa hyvin.
Helsingissä 10. marraskuuta 2016
Unto Hämäläinen
HS:n Kuukausiliitteen toimittaja
Perässähiihtäjä-blogin vetäjä vuosina 2005-2016
Päivän kuunteluvinkki:
Olen vieraana tänään torstaina kello 18-21 lähetettävässä  Ylen Radio Suomen ohjelmassa Ihan pihalla. Silloin kannattaa asettua radiovastaanottimien ääreen. Illan vetävät toimittajat Olga Ketonen ja Markus Miettinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti