torstai 17. marraskuuta 2016

Venäjä perui allekirjoituksensa Kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamissopimuksesta...

Hmmmmm - jaha vai niin...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


Venäjä perui allekirjoituksensa Kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamissopimuksesta

Ratkaisu on ennen kaikkea symbolinen, koska Venäjä ei ollut ratifioinut sopimusta. Myös Yhdysvallat on aiemmin perunut allekirjoituksensa.

ULKOMAAT 



Fakta

Mikä on ICC?

 Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) perustettiin Rooman perussäännön perusteella. Sopimukseen on sitoutunut 124 valtiota mukaan lukien Suomi.
 ICC perustettiin vuonna 1998 Rooman perussääntönä tunnetulla perustamissopimuksella. Sopimus tuli voimaan vuonna 2002.
 ICC sijaitsee Haagissa Hollannissa.
 ICC tuomitsee ihmisiä, ei valtioita.
 ICC:n toimivaltaan kuuluvat vakavimmat rikokset kuten joukkotuhonta, kansanmurha, sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan.
 Parhaillaan ICC:llä on meneillään kymmenen tutkintaa. Ne koskevat rikoksia seuraavissa maissa: Uganda, Kongon demokraattinen tasavalta, Sudanin Darfur, Keski-Afrikan tasavalta (kaksi tutkintaa), Kenia, Libya, Norsunluurannikko, Mali, Georgia
 Tänä syksynä Burundi, Gambia ja Etelä-Afrikka ilmoittivat vetäytyvänsä ICC:stä. Niiden päätökset tulevat voimaan syksyllä 2017.
 ICC ei korvaa kansallisia tuomioistuimia vaan täydentää niitä. Se käsittelee vain tapauksia, joita maa ei itse voi tai halua käsitellä.
VENÄJÄ ilmoitti keskiviikkona, että se peruu allekirjoituksensa Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n perustamissopimuksesta eli Rooman perussäännöstä.
”Tuomioistuin ei lunastanut sille asetettuja odotuksia eikä tullut todella riippumattomaksi”, Venäjän ulkoministeriö perusteli ratkaisua uutistoimisto AFP:n mukaan.
Päätös on ennen kaikkea symbolinen, koska Venäjä ei ollut ratifioinut sopimusta. Myös Yhdysvallat on aiemmin perunut allekirjoituksensa.
VENÄJÄN ulkoministeriö kertoi tyytymättömyydestä käynnissä olevaan ICC:n tutkintaan, joka koskee vuonna 2008 käytyä lyhyttä sotaa Venäjän ja sen naapurimaan Georgian välillä. Venäjän mukaan ICC on sivuuttanut Georgian aggression Etelä-Ossetian asukkaita kohtaan.
Venäjän tukema Etelä-Ossetia on julistautunut itsenäiseksi, mutta vain muutama valtio on tunnustanut sen. 
ICC:llä on käynnissä myös alustava tutkinta epäillyistä rikoksista, jotka liittyvät Ukrainan mielenosoituksiin loppuvuodesta 2013, Krimin liittämiseen Venäjään keväällä 2014 ja malesialaisen matkustajakoneen pudottamiseen Itä-Ukrainassa kesällä 2014.
LÄNSIMAIDEN johtajat ovat syyttäneet Venäjää sotarikoksista Syyriassa, jossa se tukee Syyrian hallituksen joukkoja ja muun muassa pommittaa kapinallisten hallitsemaa Itä-Aleppoa ilmavoimillaan.
Venäjän johtajat ovat rinnastaneet tilanteen Irakin Mosuliin, jossa länsiliittouma yrittää vallata kaupungin jihadistijärjestö Isisiltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti