torstai 1. lokakuuta 2015

Yksilön etu/kirkon etu/Suomen etu...

Olen tällä hetkellä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Ajattelin aluksi kirjoittaa: Olen tällä hetkellä vielä...

Muutama viikko sitten kirjoitin: En oikeastaan muista, olenko kirjoittanut aikaisemmin, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nykyinen vetäjä, nokkamies on eräänlainen outo lintu. 

Ainakin olen vahvasti usein näin ajatellut tykönäni. Nyt se on myös esiin kirjoitettu. Outo lintu, jonka sanomisista ja/tai eräänlaisista kaapista ulos tuloistaan ei ota aina selvää erkkikään...

Alla olevan artikkelinkaan osalta arkkipiispan fundeeraamisista ei oikein saa kunnon otetta.

No - toki voihan se olla niinkin, että minä olen hiukan "syntymätyhmä" niin kuin edesmennyt opettajakollegani tapasi sanoa omista fundeeraamisistaan yrittäessän hahmottaa maailmanmenoa.

_____________

Taannoisessa Helsingin Sanomien artikkelissa Arkkipiispa Kari Mäkinen totesi: "Kirkon tehtävä ei ole puolustaa Suomen etua." 

Siis Suomi-nimisen isänmaan etua...

Tämä minun mielestäni merkitsee, että ei myöskään suomalaisten etua. Selkeänä ja yksiselitteisenä jatkumona edellisestä seuraa ei myöskään minun etuani, sillä olen suomalainen...

Edellisestä on johdettavissa selkeä johtopäätös: " Miksi ihmeessä mm. minä suomalaisena veronmaksajana tukisin kirkkoa, joka ei puolusta minun ja isänmaani, Suomen etua?" 

Kirkosta eroaminen on nykyisin helppoa kuin heinänteko. Käväisin hetki sitten Eroa- kirkosta.fi-sivuilla. Tutustuin sivuston verolaskuriin ja totesin, että "aika kasa euroja" minultakin irtoaa kirkon tukemiseen.

Täytyypä fundeerata asiaa...

Todettakoon, että kerroin pohdiskelustani eräälle kirkkovaikuttajalle. Hän totesi huolestuneena:" Älä ihmeessä eroa kirkosta, tuo ukkohan jää kohta eläkkeelle!"
Hänen huolensa ymmärtääkseni kulminoitui siihen, että pelkäsi menettävänsä - hänen mielestään - varman äänen seuraavissa kirkollisvaaleissa. Hän muistaa aina muistuttaa, miten jokainen 'ääni on aina ratkaisevan tärkeä. Yksikin ääni voi ratkaista läpimenon... 

Kirkosta eroaminen

Kirkosta eroaminen on nyt helppoa. Käyttämällä tämän sivuston automaattista palvelua voit erota kirkosta joko täysin sähköisesti tai vaihtoehtoisesti lähettämällä kirjeen postitse.
Palvelun kautta on eronnut 500104 henkilöä. Eilen erosi 157.
Eroa tästäVerolaskuriMiksi erota?
Uutta: 2015-09-30: Eroakirkosta.fi-palvelulla 500 000 käyttäjää - Uskontokuntiin kuulumattomien osuus kaksinkertaistunut
Uutta: 2015-09-22: MV-lehdessä luvaton mainos
Uutta: 2015-09-22: Piispan virka-asunto lisäsi kirkosta eroamista
Eroakirkosta.fi:n toiminta-ajatus
Palvelun tarjoaa Vakaumusten tasa-arvo VATA ry yhteistyössä Vapaa-ajattelijain Liitto ry:n kanssa.

eroakirkosta.fi Facebookissa eroakirkosta.fi palvelu Google plussassa eroakirkosta.fi Twitterissä
 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti