maanantai 12. lokakuuta 2015

Ja hevonpaskat, keskitytään olennaiseen > maapallon pelastamiseen...



Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Tiede 

Nasa: Marsia aletaan asuttaa 2030-luvulla kuin Amerikkaa aikoinaan

Nasan suunnitelmissa on lähettää asukkaita ensin johonkin Marsin kuista ja sitten itse punaiselle planeetalle. Muutamien vuosien päästä perustamisestaan siirtokunta on omavarainen, Nasa uskoo.


Yksityiskohtainen kuva Marsin punertavasta pinnasta. Kuvassa näkyvät jopa yksittäiset hiekkajyväset.
Tällaiselle planeetalle ihmisten on määrä pystyttää uudisasutusta parin vuosikymmenen päästä. Nasan maanantaina julkaisemassa kuvassa on eroosion ja tuulen kuluttamia hiekkadyynejä. Kuva: Nasa / JLP - Caltech /University of Arizona / EPA

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on julkistanut suunnitelman Mars-planeetan ensimmäisestä ihmisasutuksesta, joka on määrä pystyttää 2030-luvulla. Nasan Journey to Mars  -raportissa hanketta verrataan eurooppalaisten uudisasukkaiden saapumiseen Pohjois-Amerikkaan.
Nasan johtajan Charles Boldenin mukaan Nasa on lähempänä miehitettyä Mars-matkaa kuin koskaan ennen. Jo 25 vuoden päästä Marsissa pitäisi olla ihmisasutusta, Nasa kaavailee.
Suunnitelman mukaan Marsiin lennätetään ensin tarpeellinen varustus – muun muassa asumusten moduulit – ja sitten ihmisiä. Ennen asettumista punaiselle planeetalla elämää kokeillaan aluksessa kiertoradalla ja sitten jollakin Marsin kuista, Nasa kaavailee.
Tavoitteena on, että joidenkin vuosien kuluttua perustamisestaan Marsin siirtokunta kykenee elämään täysin Maan rahtialuksista riippumatta. Siirtokunnan pitää silloin pystyä tuottamaan kaikki tarvitsemansa vedestä ja hapesta alkaen. 3D-printtereistä puolestaan kaavaillaan ratkaisua tarvikkeiden tuottamiseen.

Asumista harjoitellaan tulivuorella

Hankettaan varten Nasa kertoo tarvitsevansa eri alojen asiantuntijoita, jotka kestävät pitkäaikaisen oleskelun muualla kuin kotiplaneetalla.
Kansainvälisellä avaruusasemalla ISS:llä on jo aloitettu kokeet, joilla tulevaisuuden Mars-astronautteja autetaan selviämään tehtävästään. Elämää Marsissa on puolestaan harjoiteltu Mauna Loan tulivuorella Havaijilla
Painottomuudessa oleskelun ongelmana on muun muassa näköhermojen vahingoittuminen, minkä takia monet astronautit ovat ISS:ltä palattuaan saaneet silmälasit.
Pitkäaikaisen altistumisen avaruussäteilylle puolestaan pelätään kostautuvan syöpänä, hedelmättömyytenä ja dementiana, mihin tutkijoiden on yritettävä löytää ratkaisu ennen kuin ihminen lähtee vuosiksi tai jopa koko iäkseen pois maapallolta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti