Muistan hyvin keskusteluni armottoman kovan kalamiehen kanssa parikymmentä vuotta sitten.
Hän oli katsellut televisiosta luonto-ohjelmaa, jossa oli esitelty perhokalastusta ja nimenomaan Catch & Release (C&R, suomeksi Pyydystä ja päästä) kalastusta. Ohjelman katsonut henkilö oli erittäin tuohtunut näkemästään. "Vai että vielä tässä kaloja silittelemään!" hän totesi ja piti touhua täydellisenä vouhotuksena.
Muistaakseni hänkin mainitsi, että aivan varmasti veteen takaisin päästetyt kalat kärsivät, viottuvat eivätkä ole siten läheskään kaikki elinkelpoisia...
Lisäksi hän totesi, että kalastamisessa täytyy olla tappamisen meininki. Kalastamaan mennään tosissaan ei leikkimään ja otetaan - jos saadaan - juuri sen verran, mikä on kulloinenkin tarve.
Olin samaa mieltä hänen kanssaan. Alla olevan artikkelin luettuani olen asiasta yhä vakuuttuneempi.
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Kaloihin sattuu, ja paljon – Pitäisikö siksi osa kalastuksesta kieltää?
Uusimpien tutkimustulosten mukaan kalat tuntevat kipua. On mahdollista, että ne tuntevat kipua jopa enemmän kuin ihmiset. Siksi Pyydystä & päästä -tyyppinen vapaa-ajan kalastus pitäisi kieltää lailla, sanoo suomalaisbiologi.
Kalatkin tuntevat kipua.
Tästä on pitävää tutkimustietoa.
Juuri julkaistussa suomalaisessa tietokirjassa Millaista on olla eläin? (SKS, 2015) esitetään lisäksi, että kalat voivat tuntea jopa pahempaa kipua kuin ihminen.
Biologi Helena Telkänranta on kerännyt teokseen viimeisimpiä tutkimustuloksia eläinten kokemusmaailman tutkimuksesta ympäri maailmaa.
Hän kirjoittaa:
Ihmisillä on sellaisiakin kivunhallintajärjestelmiä, joita kaloilla ei ole. On siis jopa mahdollista, että kalat kärsivät kivusta enemmän kuin ihmiset.
"Se tiedetään varmuudella, että kipu on kaloille todellinen kokemus ja se saattaa olla kovaakin. Sitä, minkälainen kokemus on verrattuna muihin eläimiin, ei taas tiedetä varmuudella", kertoo Helsingin yliopistossa eläinten käyttäytymistä tutkiva Telkänranta.
Kalojen sisäisestä elämästä ei ole tiedetty pitkään. Vasta vuosituhannen vaihteen jälkeen tehdyt uudet löydöt eläintieteissä ovat haastaneet pinttyneen käsityksen siitä, että kala on tuntoaistiton, aivoton vonkale.
Esimerkiksi vuonna 2002 Edinburghin yliopistossa tehdyssä eläinkokeessa kirjolohet käyttäytyivät samoin kuin useimmat nisäkkäät kun niille tuotettiin kipua eli ruiskutettiin huuliin etikkahappoa: ne hieroivat ruiskutuspaikkaa ympäristöön tai heijasivat itseään edestakaisin.
Heijaaminen saa elimistön tuottamaan endorfiinia, joka lievittää kipua. Jos kaloille antoi morfiinia, ne käyttäytyivät jälleen kuten nisäkäskaverinsa, eli eivät olleet haposta enää moksiskaan.
Tutkijoiden mukaan tämä todistaa, että kipu on kalalle aito kokemus, ei vain tiedoton, automaattinen reaktio.
Aihe aiheutti laajan keskustelun Iso-Britanniassa ja muualla Euroopassa. Täällä Suomessa keskustelu on vasta aluillaan, arvelee Telkänranta.
Jo se, että kala joutuu ylös vedestä, tuottaa niille kipua koska kidukset alkavat välittömästi kuivua kuivalla maalla.
Kalojen huulten ja suun alue on erityisen tuntoherkkä, koska ne käyttävät suutaan ruoanetsintään. Kun kala tarttuu koukkuun, se aiheuttaa hetkellistä voimakasta kipua kun esimerkiksi katiskakalastuksessa kala voi olla pitkäänkin satimessa, mennä paniikkiin ja haavoittaa itseään pois pyristellessään.
Tieto voi olla yllätys esimerkiksi monelle lihasta ruokavaliossaan luopuneelle, joka kuitenkin syö kalaa. Jotkut pescovegetaristit ajattelevat, että kalaa voi syödä juuri siksi, että sen kipukynnystä on luultu olemattomaksi.
Tosin tieto kalojen kivuntuntemiskyvyistä asettaa myös yhden Suomen kansallisharrastuksista uuteen valoon.
Kalastus on yhä suosittua.
Suomen vapaa-ajankalastajien keskusliiton mukaan jopa 1,7 miljoonaa suomalaista tarttuisi onkeen, pilkkivapaan tai katiskaan kerran vuodessa, vaikka ihmiset muuttavat kaupunkeihin.
Juuri nyt nousussa on urbaanikalastus (eng. street fishing). Se on eteläeurooppalainen, Ruotsista meille rantautunut laji, jota harrastavat etenkin kaupunkeissa asuvat nuoret miehet.
"Vaimo lähtee ostoksille, mies ottaa vavan käteen, menee läheiselle purolle ja kalastelee sen aikaa kun rouva shoppaa", kuvailee lajia kalatalouskonsulentti Marcus Wickström.
Mennään kalaan ratikalla, rullalaudalla tai jalan. Ylle suhteellisen hyvät vaatteet, parin tunnin päästä pistetään vavat pois ja mennään baariin, Wickström kuvailee.
Kalaa ei siis syödä vaan se päästetään takaisin veteen.
Tämä erityisesti perhokalastajien suosima tekniikka tunnetaan nimellä Catch & Release (C&R, suomeksi Pyydystä ja päästä).
Se jakaa harrastajat jyrkästi kahteen leiriin. Ensimmäiset eivät pidä käytäntöä "juuri minään".
Toisten mielestä kyse on eläinrääkkäyksestä. Asiasta käydään kiivasta keskusteluaalan foorumeilla. Moni tiedostava kalastaja käyttää väkäsettömiä koukkuja, mistä kala on helppo vapauttaa, sekä punnitukseen erityistä kassia, jottei kalalle elintärkeä limainen pinta pääsisi vahingoittumaan.
"Catch & Releasessa pystytään kokemaan kalastuselämys ja luomaan samalla arvoa kalakannalle. Vaikka se tapahtuukin kalan kustannuksella, kalakanta säilyy ", sanoo tutkija Erkki Jokikokko Suomen luonnonvarakeskuksesta.
Jokikokon mukaan kalastuksen ja metsästyksen kaltaiset harrastukset ovat kansanterveydellisestikin merkittäviä.
"Ne säästävät terveydenhoitokuluja, kun ihmiset pääsevät harrastamaan ulkoilmaan. Jos ne kielletään, siellä ruvetaan ryyppäämään."
Hänen mukaansa ongelmia tuottaa se, ettei ole helppoa todeta, milloin kala kärsii. Esimerkiksi kissat, koirat tai siat ääntelevät ja reagoivat voimakkaasti, jos niitä sattuu.
"Kalalla ei oo keinoja, joilla potkaista."
Helena Telkänranta ei halua kieltää koko kalastusharrastusta: yksityiskalastuksessa kala kuolee usein nopeammin kuin teollisessa kalastuksessa, jossa kalat voivat joutua haukkomaan henkeä pitkiä aikoja kuivalla maalla.
"Kun kalastetaan ammatillisesti tai vapaa-ajan kalastuksena, kalat pitäisi tainnuttaa mahdollisimman nopeasti."
Pyydystä ja päästä -käytännön hän kieltäisi lailla uusien tutkimustulosten vuoksi. Se vähentäisi kalojen kärsimystä.
Kun kalan suuosiin tarttuu koukku ja se nykäistään ylös, pään luiden liitokset voivat vahingoittua, Telkänranta sanoo. Kun kalat päästetään takaisin veteen, ne voivat olla vammautuneita niin, etteivät enää pysty hankkimaan ruokaa.
Silloin ne kuolevat hitaasti.
"Kukin kalastaja voi pohtia itsekseen, mitä ajattelee siitä, että tällaista harrastetaan huvin vuoksi."
Tutkimus kalojen kokemusmaailmasta on vasta alussa, ja yksityiskohtainen tieto lisääntyy koko ajan. Pelon ja kivun lisäksi monet kalalajit voivat esimerkiksi tunnistaa omistajansa, kuten akvaarioharrastajat tietävät, ja leikkiä vailla mitään sen kummempaa syytä.
Esimerkiksi Suomessa yleisesti akvaarioissa uivat norsukalat saattavat poimia oksanpätkän työntämällä kuononsa sen alle ja uida ympäriinsä tasapainottelemalla oksaa kuononsa päällä.
"Monesti akvaario- ja sukellusharrastajat ovat huomanneet jo aiemmin sellaista, mitä kaloista on nyt löydetty tutkimuksen avulla."
Kalatkin tuntevat kipua.
Tästä on pitävää tutkimustietoa.
Juuri julkaistussa suomalaisessa tietokirjassa Millaista on olla eläin? (SKS, 2015) esitetään lisäksi, että kalat voivat tuntea jopa pahempaa kipua kuin ihminen.
Biologi Helena Telkänranta on kerännyt teokseen viimeisimpiä tutkimustuloksia eläinten kokemusmaailman tutkimuksesta ympäri maailmaa.
Hän kirjoittaa:
Ihmisillä on sellaisiakin kivunhallintajärjestelmiä, joita kaloilla ei ole. On siis jopa mahdollista, että kalat kärsivät kivusta enemmän kuin ihmiset.
Helena Telkänranta.
Kalojen sisäisestä elämästä ei ole tiedetty pitkään. Vasta vuosituhannen vaihteen jälkeen tehdyt uudet löydöt eläintieteissä ovat haastaneet pinttyneen käsityksen siitä, että kala on tuntoaistiton, aivoton vonkale.
Esimerkiksi vuonna 2002 Edinburghin yliopistossa tehdyssä eläinkokeessa kirjolohet käyttäytyivät samoin kuin useimmat nisäkkäät kun niille tuotettiin kipua eli ruiskutettiin huuliin etikkahappoa: ne hieroivat ruiskutuspaikkaa ympäristöön tai heijasivat itseään edestakaisin.
Heijaaminen saa elimistön tuottamaan endorfiinia, joka lievittää kipua. Jos kaloille antoi morfiinia, ne käyttäytyivät jälleen kuten nisäkäskaverinsa, eli eivät olleet haposta enää moksiskaan.
Tutkijoiden mukaan tämä todistaa, että kipu on kalalle aito kokemus, ei vain tiedoton, automaattinen reaktio.
Aihe aiheutti laajan keskustelun Iso-Britanniassa ja muualla Euroopassa. Täällä Suomessa keskustelu on vasta aluillaan, arvelee Telkänranta.
Jo se, että kala joutuu ylös vedestä, tuottaa niille kipua koska kidukset alkavat välittömästi kuivua kuivalla maalla.
Kalojen huulten ja suun alue on erityisen tuntoherkkä, koska ne käyttävät suutaan ruoanetsintään. Kun kala tarttuu koukkuun, se aiheuttaa hetkellistä voimakasta kipua kun esimerkiksi katiskakalastuksessa kala voi olla pitkäänkin satimessa, mennä paniikkiin ja haavoittaa itseään pois pyristellessään.
Tieto voi olla yllätys esimerkiksi monelle lihasta ruokavaliossaan luopuneelle, joka kuitenkin syö kalaa. Jotkut pescovegetaristit ajattelevat, että kalaa voi syödä juuri siksi, että sen kipukynnystä on luultu olemattomaksi.
Tosin tieto kalojen kivuntuntemiskyvyistä asettaa myös yhden Suomen kansallisharrastuksista uuteen valoon.
Kalastus on yhä suosittua.
Suomen vapaa-ajankalastajien keskusliiton mukaan jopa 1,7 miljoonaa suomalaista tarttuisi onkeen, pilkkivapaan tai katiskaan kerran vuodessa, vaikka ihmiset muuttavat kaupunkeihin.
Juuri nyt nousussa on urbaanikalastus (eng. street fishing). Se on eteläeurooppalainen, Ruotsista meille rantautunut laji, jota harrastavat etenkin kaupunkeissa asuvat nuoret miehet.
"Vaimo lähtee ostoksille, mies ottaa vavan käteen, menee läheiselle purolle ja kalastelee sen aikaa kun rouva shoppaa", kuvailee lajia kalatalouskonsulentti Marcus Wickström.
Mennään kalaan ratikalla, rullalaudalla tai jalan. Ylle suhteellisen hyvät vaatteet, parin tunnin päästä pistetään vavat pois ja mennään baariin, Wickström kuvailee.
Kalaa ei siis syödä vaan se päästetään takaisin veteen.
Tämä erityisesti perhokalastajien suosima tekniikka tunnetaan nimellä Catch & Release (C&R, suomeksi Pyydystä ja päästä).
Se jakaa harrastajat jyrkästi kahteen leiriin. Ensimmäiset eivät pidä käytäntöä "juuri minään".
Toisten mielestä kyse on eläinrääkkäyksestä. Asiasta käydään kiivasta keskusteluaalan foorumeilla. Moni tiedostava kalastaja käyttää väkäsettömiä koukkuja, mistä kala on helppo vapauttaa, sekä punnitukseen erityistä kassia, jottei kalalle elintärkeä limainen pinta pääsisi vahingoittumaan.
"Catch & Releasessa pystytään kokemaan kalastuselämys ja luomaan samalla arvoa kalakannalle. Vaikka se tapahtuukin kalan kustannuksella, kalakanta säilyy ", sanoo tutkija Erkki Jokikokko Suomen luonnonvarakeskuksesta.
Jokikokon mukaan kalastuksen ja metsästyksen kaltaiset harrastukset ovat kansanterveydellisestikin merkittäviä.
"Ne säästävät terveydenhoitokuluja, kun ihmiset pääsevät harrastamaan ulkoilmaan. Jos ne kielletään, siellä ruvetaan ryyppäämään."
Hänen mukaansa ongelmia tuottaa se, ettei ole helppoa todeta, milloin kala kärsii. Esimerkiksi kissat, koirat tai siat ääntelevät ja reagoivat voimakkaasti, jos niitä sattuu.
"Kalalla ei oo keinoja, joilla potkaista."
Helena Telkänranta ei halua kieltää koko kalastusharrastusta: yksityiskalastuksessa kala kuolee usein nopeammin kuin teollisessa kalastuksessa, jossa kalat voivat joutua haukkomaan henkeä pitkiä aikoja kuivalla maalla.
"Kun kalastetaan ammatillisesti tai vapaa-ajan kalastuksena, kalat pitäisi tainnuttaa mahdollisimman nopeasti."
Pyydystä ja päästä -käytännön hän kieltäisi lailla uusien tutkimustulosten vuoksi. Se vähentäisi kalojen kärsimystä.
Kun kalan suuosiin tarttuu koukku ja se nykäistään ylös, pään luiden liitokset voivat vahingoittua, Telkänranta sanoo. Kun kalat päästetään takaisin veteen, ne voivat olla vammautuneita niin, etteivät enää pysty hankkimaan ruokaa.
Silloin ne kuolevat hitaasti.
"Kukin kalastaja voi pohtia itsekseen, mitä ajattelee siitä, että tällaista harrastetaan huvin vuoksi."
Tutkimus kalojen kokemusmaailmasta on vasta alussa, ja yksityiskohtainen tieto lisääntyy koko ajan. Pelon ja kivun lisäksi monet kalalajit voivat esimerkiksi tunnistaa omistajansa, kuten akvaarioharrastajat tietävät, ja leikkiä vailla mitään sen kummempaa syytä.
Esimerkiksi Suomessa yleisesti akvaarioissa uivat norsukalat saattavat poimia oksanpätkän työntämällä kuononsa sen alle ja uida ympäriinsä tasapainottelemalla oksaa kuononsa päällä.
"Monesti akvaario- ja sukellusharrastajat ovat huomanneet jo aiemmin sellaista, mitä kaloista on nyt löydetty tutkimuksen avulla."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti