torstai 15. lokakuuta 2015

Maailmanvarallisuus keskittyy...

Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät - näin se ikävä kyllä menee.

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Raportti: Rikkain prosentti omistaa nyt yli puolet maailman varallisuudesta

Tuloerot ovat jatkaneet kaiken aikaa kasvuaan vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen, kertoo sveitsiläispankki Credit Suissen varallisuusraportti.

TALOUS 

Tuloerot maailmassa jatkavat yhä kasvuaan, kertoo sveitsiläispankki Credit Suissenraportti. Rikkain prosentti maailman väestöstä omistaa puolet koko maailman varallisuudesta.
Pankin tällä viikolla julkaistun Global Wealth 2015 -raportin mukaan tuloerot ovat useimmissa maissa kasvaneet vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen. Viime vuonna rikkain prosentti omisti vähän alle puolet eli 48 prosenttia maailman varallisuudesta.

Maailman rikkain kymmenys omisti kuluvan vuoden puolivälissä 87,7 prosenttia kaikesta varallisuudesta. Maailman köyhempi puolikas taas omistaa kokonaisvarallisuudesta yhteensä alle prosentin.

Keskiluokka jatkaa yhä kasvuaan nousevissa talouksissa ja etenkin Aasiassa. Keskiluokkaan kuuluu pankin mukaan 664 miljoonaa ihmistä eli 14 prosenttia maailman väestöstä. Kiinan keskiluokka on nyt ensi kertaa jo suurempi kuin Yhdysvaltojen.

Vaikka tulonjako on vääristynyt vaurainta huippua kohden, pankin tutkijat varoittavat väheksymästä keski- ja pienituloisten taloudellista merkitystä.

Raportin mukaan keskiluokan varallisuus kasvaa kuitenkin hitaammin kuin maailman rikkaiden.
Sveitsiläispankin määritelmässä keskiluokkaan pääsee, jos varallisuutta on vähintään kaksi kertaa maan vuotuisen keskitulon verran.
Vuosittaisessa raportissa tarkastellaan kotitalouksien rahoitusvarallisuutta eli osakkeita, muita sijoituksia ja talletuksia sekä kiinteistöomaisuutta, joista on vähennetty velat.

Raportista selviää myös, että vauraus on yhä keskittynyt ensisijaisesti Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Etenkin Yhdysvalloissa vauraus kasvoi "vaikuttavaa vauhtia". Myös Kiinassa varallisuus kasvoi selvästi.

Varallisuuden kasvu johtuu raportin perusteella ennen muuta osakkeiden hintojen noususta ja rahoitusvarallisuuden kasvusta Yhdysvalloissa.
Maailman kokonaisvarallisuus tosin väheni ensi kertaa vuoden 2008 jälkeen dollareissa laskettuna. Se johtuu isolta osin muiden valuuttojen heikentymisestä suhteessa dollariin, sillä ilman sitä varallisuus olisi kasvanut.

Raportin mukaan maailman asukkaiden varakkaampaan puoliskoon pääsee jo, jos omaisuus velkojen jälkeen on 3 210 dollaria.

Kymmenen varakkaimman prosentin joukkoon kuuluakseen tarvitsee 68 800 dollarin omaisuuden, ja kaikkeen rikkaimpaan prosenttiin 759 900 dollaria.
Suhteessa asukaslukuun eniten varallisuutta on Sveitsissä. Se on maailman ainoa maa, jossa varallisuus aikuista asukasta kohden on keskimäärin yli 500 000 dollaria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti