torstai 22. lokakuuta 2015

"Aki! Se on kuule vain peltiä!" sanoi...

Olen viime päivinä joutunut seuraamaan erästä henkilöautoon liittyvää prosessia, jonka sivujuonteena minulla käväisi erään edesmenneen autoalan ammattilaisen sanonta mielessäni.

Mehän tiedämme, että auto on edelleenkin suomalaisille eräänlainen pyhä lehmä. Miksi? Ilmeisesti siksi, että se edelleenkin maksaa suhteettoman paljon ja sen pitäminen kaiken kaikkiaan on kallista.

Meillä oli 1980-luvun loppupuolella Ford Granada- merkkinen henkilöauto, johon täytyi "helmoihin" pistää uutta peltiä. Lähistöllä asui erinomainen peltiseppä, edesmennyt Reino Reksa Maijala, jonka kanssa sovimme alustavasti puhelimessa em. työn. Hän pyysi, että tulisin näyttämään auton paikan päällä.

Menin Reksan luo hänen verstaalleen sopimaan asian tarkemmasta toteutusajankohdasta. Sain samalla seurata hänen työskentelyään.

Pihalla oli uudenkarhea, kiiltävä Mersu, jolla tuskin oli ajettu montakaan kymmentätuhatta kilometriä. Reksa otti toisen etuoven irti ja heitti sen ergonomisesti oikean korkuiselle, pehmustetulle mittausalustalleen.
Hän tempaisi rälläkän käteen ja leikkasi oven alaosasta vauhdikkaasti noin kymmenen senttimetrin levyisen siivun koko oven leveydeltä.

Reksa ilmeisesti huomasi minun hiukan ihmettelevän, lähes kauhistuneen ilmeeni, koska hän totesi: "Aki! Se on kuule vain peltiä!" Totta! Mersussakin ainakin siihen maailman aikaan oli peltiä...

Kyseinen oven alareuna oli koko pituudeltaan pahasti repeytynyt, ei ruostunut. Mikä lie sen oli aiheuttanut, siihen ei enää kiinostukseni riittänyt.

Meidän Ford Granadamme sai myös aikanaan uutta helmapeltiä. Pienen paikkamaalauksen jälkeen sillä vielä ajeltiin jonkin aikaa.

Ostettuani VW Doppel TD-auton syksyllä 1989 , Ford Granada siirtyi pojillemme. He myivät sen aikanaan, ostaja taisi olla kemiläislähtöinen Sami Itkonen, joka ilmeisesti on radiohommissa Helsingissä. Tuo edellä mainittu auto on varmaan jo romutettu aika päiviä sitten tai sitten ei...







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti