tiistai 13. lokakuuta 2015

Murheellista luettavaa...

Murheellista luettavaa...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


Raportti: Venäläinen ohjus pudotti MH17-koneen Ukrainassa – animaatio näyttää, miten taistelukärki osui koneeseen

ULKOMAAT  


Malesialainen MH17-lentokone ammuttiin alas venäläisellä Buk-ilmatorjuntaohjuksella, kansainvälinen lento-onnettomuustutkintalautakunta sanoo loppuraportissaan. Raportin mukaan ammus räjähti ohjaamon vasemmalla puolella. Lentäjät kuolivat heti.Raportti etsi vastausta siihen, miksi lentokone lensi konfliktialueen yli. Raportin mukaan 61 lentoyhtiötä lensi samoilla seuduilla, ja samana päivänä alueen yli lensi 161 lentoa. Yksikään yhtiö ei ottanut huomioon, että siviilikoneella olisi vaaraa joutua ammutuksi.

Raportin mukaan Ukraina tiesi, että siviilikoneen matkakorkeuteen on mahdollista osua ohjuksella. Se ei kuitenkaan sulkenut ilmatilaansa, mistä raportti arvosteli Ukrainaa.

Onnettomuustutkintalautakunnan mukaan konfliktissa olevien maiden pitäisikin huomioida ilmailualan turvallisuus nykyistä enemmän. Lisäksi avoimuutta lentoreiteistä pitäisi lisätä kansainvälisesti.
Onnettomuustutkintalautakunnan mukaan Venäjä on erimielinen koneeseen osuneen taistelukärjen ja ohjuksen tyypistä.
Näin lohduttomalta näyttää palasista koottu Ukrainan turmakone
Ennen kansainvälisen lento-onnettomuustutkintalautakunnan tiedotustilaisuutta Hollannin turvallisuuslautakunta esitteli paloista kootun Ukrainan turmakoneen median edustajille ja muille paikalla olleille. Vailinaisenakin koneen osista koottu palapeli osoittaa, kuinka totaalinen koneen tuho oli. Kuva: Reuters, editointi: Jukka Hiiro
Malesialainen MH17-lentokone putosi Ukrainan yllä heinäkuun 17. päivänä 2014. Kaikki koneessa olleet 298 ihmistä kuolivat.

Tutkijat eivät voineet arvioida tarkkaan, missä vaiheessa matkustajat kuolivat. Raportti ei voinut poissulkea sitä mahdollisuutta, että osa matkustajista olisi pysynyt hetken aikaa tajuissaan. Koneen putoamisessa maahan kesti puolitoista minuuttia.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan tutkinnan tulokset esiteltiin ensin lentokoneessa kuolleiden omaisille. Uutistoimisto Reutersin mukaan monet tilaisuudesta poistuneet omaiset olivat silminnähden liikuttuneita.

"He näyttivät meille palasia koneen sisältä", sanoi yksi omaisista Robby Oehlers Reutersille. "Oli niin hiljaista, että olisi voinut kuulla neulan putoavan."

Onnettomuustutkijat olivat koonneet onnettomuuslentokoneen kappaleista mallin, jota esiteltiin tiistain tiedotustilaisuudessa.

Erillinen hollantilainen rikostutkinta kertoi jo elokuussa, että se tutki onnettomuuspaikalta löytyneitä kappaleita, jotka todennäköisesti olivat Buk-ohjusten osia.
MAXIM ZMEYEV / REUTERS
Koneen putoamisessa heinäkuun 17. päivänä 2014 kuolivat kaikki koneessa olleet 298 ihmistä. Hätätilaministeriön työntekijöitä turmapaikalla pian putoamisen jälkeen.
Koneen putoamisessa heinäkuun 17. päivänä 2014 kuolivat kaikki koneessa olleet 298 ihmistä. Hätätilaministeriön työntekijöitä turmapaikalla pian putoamisen jälkeen.
Syyllistä tänään julkaistava raportti ei nimeä. Sen estävät kansainväliset lento-onnettomuustutkintoja ohjaavat säännöt.
Heinäkuussa Venäjä esti veto-oikeudellaan riippumattoman tutkimuslautakunnan nimittämisen.

Länsimaiden ja Ukrainan mielestä koneen pudottivat Ukrainan venäläismieliset kapinalliset, jotka olivat saaneet ilmatorjuntaohjuksen käyttöönsä Venäjältä.

Venäjän mukaan koneen pudotti Ukrainan asevoimat joko hävittäjäkoneesta tai maasta ammutulla ohjuksella. Ukrainan hallitus kiistää väitteen.

Tutkinta on keskittynyt selvittämään neljää seikkaa: Mikä aiheutti koneen hajoamisen ilmassa, miksi kone lensi konfliktialueen yläpuolella, miksi jotkut omaiset joutuivat odottamaan jopa neljä päivää vahvistusta sille, että heidän omaisiaan oli koneessa, ja missä määrin matkustajat ja miehistö tiesivät, mitä oli tapahtumassa.
Myös Buk-ohjuksia valmistaja asevalmistaja Almaz-Antey aikoo julkisti tänään oman raporttinsa turmasta.
Lähes 300 kuoli Itä-Ukrainan pelloille
Malesian lentoyhtiön vuoro Amsterdamista Kuala Lumpuriin tuhoutui Itä-Ukrainan ilmatilassa kesällä 2014. Länsimaat kiistelevevät yhä Venäjän kanssa turman syystä. Kuva Reuters
Lentokone voi kadota vuosikymmeniksi – 10 ilmailun suurta katoamismysteeriä
Vuosikymmenten varrella kymmeniä koneita on kadonnut jäljettömiin, ja niiden kohtalo on paljastunut vasta vuosien jälkeen. HS esittelee ilmailun 10 suurta katoamismysteeriä. Toimittajat: Esa Mäkinen ja Jukka Happonen, grafiikka: Sini Tiainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti