lauantai 24. lokakuuta 2015

Toisinajattelua...


Toimin tällä kerralla tiedonantajana/tiedonvälittäjänä/välikätenä.


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hukan tuunattuna:


Kulttuuri  | 

Venäläinen toisinajattelija suomalaisille: "Energiayhteistyö Venäjän kanssa on kuin tekisi sopimuksen paholaisen kanssa"

Venäläinen kirjailija, toisinajattelija ja kulttuurivaikuttaja Artemi Troitski näkee Venäjän tulevaisuuden synkkänä. Lisäksi hän varoittaa suomalaisia ryhtymästä yhteistyöhön venäläisen ydinvoimayhtiön kanssa.



Artemi Troitski
Venäläinen toisinajattelija Artemi Troitski Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

Artemi Troitski on viipynyt Helsingin kirjamessuilla torstaista lähtien. Hän on kysytty keskustelija, sillä hän on suora puheissaan. Hän ei yritä kaunistella kotimaansa tilaa. Tosin hän ei enää edes asu Venäjällä, sillä Troitski muutti reilu vuosi sitten Viroon saatuaan opetuspestin Tallinnan yliopistosta.
Sukkuloiminen Moskovan ja Tallinnan välillä olisi toki ollut mahdollista, mutta hän ei enää halunnut kasvattaa lapsiaan Venäjällä. Mitta tuli täyteen, kun lapset alkoivat kertoa outoja asioita koulumaailmasta.
– 5-vuotias tyttäreni ryhtyi kertoilemaan päiväkotipäivän jälkeen juttuja fasisteista, ja teini-ikää lähestyvä poikani kertoi, että koulussa oli peruttu oppitunteja ja niiden tilalla opetettiin patriotismia. En voi sallia lapsieni saavan tällaista opetusta!
Troitskia ahdisti myös Venäjän kasvava sotahysteria ja päällekäyvä patrioottinen ilmapiiri, jolla yritetään pönkittää suurvalta-asemaa.
Ydinenergiayhteistyö tarkoittaa väistämättä kiristystä ja uhkailua Venäjän taholta.
– Artemi Troitski
– Vihaan militarismia ja Venäjän ylimielistä asennetta, Troitski puuskahtaa.

Venäjä ei varmasti jäänyt kaipaamaan Troitskia, sillä hän on maan hallinnon silmissä kiusallinen vastarannankiiski. Hän on saanut lukuisia kunnianloukkaussyytteitä ja hänen kirjoituksiaan julkaistaan vain rohkeimmissa opposition äänitorvissa kuten Novaja Gazetassa.

– Toki käyn Venäjällä useinkin, sillä vanhemmat lapseni asuvat siellä ja lisäksi suuri osa ystävistäni on siellä.
Vaikka Troitski on aina vaikuttanut marginaalissa ja vaihtoehtokulttuurin saralla, hän on tunnettu hahmo Venäjällä. Hän on toiminut venäläisen rockin äänitorvena, ja hänen saavutuksistaan löytyy sellainenkin yksityiskohta kuin Venäjän Playboy-lehden perustaminen. Monialainen vaikuttaja on yhä aktiivinen. Kirjoittamisen lisäksi hän tekee säännöllisesti radio-ohjelmia Venäjällä, ja luennoi venäläisestä yhteiskunnasta ja kulttuurista eri yliopistoissa Venäjän ulkopuolella.

"Älkää luottako Putiniin"

Troitskin mukaan Venäjää vastaan asetut sanktiot ovat toimineet. Venäjä yrittää käyttäytyä hieman kohteliaammin muuta maailmaa kohtaan. Ainakin jos vertaa pahimman uhon aikaan, joka ajoittui Krimin valtaukseen.
Jos asiat eivät muutu, Putinin Venäjällä ei ole tulevaisuutta. Venäjästä tulee kehitysmaa.
– Artemi Troitski
– Mutta: en luota Putinin. Valhe on kasvanut häneen kiinni. Vaikka hän yrittäisi käyttäytyä ystävällisemmin, annan yhden neuvon: älkää luottako häneen.
Putinin tapa johtaa ei tunnu hetkauttavan Venäjän kansaa. Oppositio on voimaton ja soraäänet hautautuvat kansan välinpitämättömään hyrinään.
– Suuri osa kansasta ei välitä. He sanovat tukevansa Putinia, koska niin on helppo sanoa. He myös pelkäävät, että ilmaisemalla tyytymättömyytensä, heille tulee vaikeuksia. Toki on myös niitä, jotka ovat tyytymättömiä ja sanovat sen. Mutta niitäkin on paljon, jotka nauttivat Venäjän uhosta ja sotaisasta tunnelmasta. Enemmistö kansasta kuitenkin vain yrittää selviytyä.
Myös kulttuurieliitti ja taiteilijat ovat olleet sangen vaitonaisia. Kriittisiä mielipiteitä ei kannata julistaa, sillä muutoin evätään pääsy televisio-ohjelmiin, keikkojen järjestäminen vaikeutuu ja sponsorit katoavat. Ainoastaan kirjailijat saavat toimia melko rauhassa. Heidän vaikutusvaltaansa ei nähdä yhtä vaarallisena kuin populaarimpien taidemuotojen edustajien.

Kansaa vaivaa näköalattomuus

Troitskin mukaan ilmapiiri Venäjällä on surullinen ja toivoton. Ihmisiä vaivaa näköalattomuus.
5-vuotias tyttäreni ryhtyi kertoilemaan päiväkotipäivän jälkeen juttuja fasisteista.
– Artemi Troitski
– Luulen, ettei Putinkaan ole kovin onnellinen. Hän on jäänyt aika yksin. Hän ei ole enää tervetullut vieras Euroopassa, vaan muut johtajat näkevät hänet kiusanhenkenä.
Venäjä jätettiin ulos G8-maiden joukosta, ja lisäksi toistuva veto-oikeuden käyttö YK:n turvallisuusneuvoston kokouksissa on saanut länsimaat ärsyyntymään. Venäjän tulevaisuus globaalissa maailmassa on kyseenalainen.
– Jos asiat eivät muutu, Putinin Venäjällä ei ole tulevaisuutta. Venäjästä tulee kehitysmaa. En tarkoita taloudellisessa mielessä vaan henkisessä. Koulutus ja tiede ovat alamäessä, aivovuoto on suurta ja Venäjä käpertyy entisestään.

Troitski varoittaa suomalaisia ydinenergiayhteistyöstä

Luulen, ettei Putinkaan ole kovin onnellinen. Hän on jäänyt aika yksin. Hän ei ole enää tervetullut vieras Euroopassa.
– Artemi Troitski
Troitskin uusin teos on koottu hänen kirjoittamistaan kolumneista. Kirjan lopussa hän antaa suomalaisille kolme neuvoa, miten toimia suuren naapurimaan suhteen. Neuvot on lainattu venäläisen vankilajärjestelmän Gulagin käskyistä: "Älä usko, älä pelkää, älä pyydä."

Ennen kaikkea Troitski varoittaa suomalaisia energiayhteistyöstä Venäjän kanssa, sillä siitä ei seuraa hyvää.

– Venäjän myötäily on kuin tekisi sopimuksen paholaisen kanssa. Kannustan suomalaisia pysymään kaikin tavoin riippumattomina Venäjästä. Erityisen huolissani olen ydinenergiayhteistyöstä. Se tarkoittaa väistämättä kiristystä ja uhkailua Venäjän taholta. Tilanne oli Ukrainan kanssa sama vuosikausia. Venäjä käytti energiatoimituksiaan kiristykseen. Heille ei pidä antaa tätä työkalua Suomen suhteen, painottaa Troitski.
Helsingin kirjamessut pidetään Messukeskuksessa 22.–25.10.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti