Juttelin pitkäaikaisen ystäväni kanssa kirkonasioista, emme uskonasioista. Hän on ollut muutaman vuoden paikallisissa kirkkovaikuttamiskuvioissa mukana. Varsinkin kirkollisvaalien lähestyessä hänen aktiviteettinsa on ollut esimerkillistä niin kuin luonnollisesti pitääkin.
Juttelimme menneellä viikolla Suomen Luterilaisen kirkon nykyisestä vetäjästä, arkkipiispa Kari Mäkisestä.
Kerroin hänelle, että on siinä outo lintu, jonka sanomisista ja/tai eräänlaisista kaapista ulos tuloistaan ei ota aina selvää erkkikään...
Kerroin, että ainakin pari kertaa itse olen havainnut hänen sanomisinaan sellaista, jota en kerta kaikkiaan voi hyväksyä.
Kukaties mainitsin, että jos kolmas "möläys" ja epämääräiset "fundeeramiset" tulevat esille, harkitsen vakavasti kirkosta eroamista.
Silloin ainakaan minä en ansaitse sellaista kirkon nokkamiestä.
Ystäväni vähän yritti rivien välissä toppuutella eroaktiviteettiani, antoi ymmärtää, että on hiukan kaukaa haettu syy mahdolliselle eroamiselle ja kohtahan tuo ukko lähtee eläkkeellekin...
Näin Pyhänpäivänä tulee pakostakin mieleen vanhat asiat, varsinkin, kun kävin vaimoni kanssa päivällä Peurasaaren hautausmaalla. Väkeä oli lähes tungokseen asti, ihmiset muistavat edesmenneitä omaisiaan - hyvä ja kaunis tapa.
Voin avoimesti todeta, että edellisen kerran erosin kirkosta loppuvuodesta 1974.
Miksi?
Siksi, että silloin syy ei ollut kaukaa haettu vaan erittäin konkreettinen ja koskettava. Asia liittyi isäni kuolemaan ja siunaustilaisuuden tapahtumiin Peurasaaren kappelissa.
Siunausta hoitavan papin sanat muistan varmaan ikäni: "Oliko Lauri Akseli Pyykkö valmis kohtaamaan kuoleman?"
Äitini istui vieressäni, pidin hänen kädestään kiinni. Hän tärisi em. sanat kuultuaan kuin horkassa. Oli lähellä, etten pompannut ylös penkiltä ja huutanut: "Nyt riittää!"
Se oli niin sanotusti hiuskarvan varassa...
Oliko isäni valmis kuolemaan 66-vuotiaana? Oliko hän valmis kuolemaan lähtiessään kotoa mopolla Kainuunkadulta ajaessaan iltahämärässä tuttuun Möylyntien ja Eteläntien risteykseen kääntyäkseen kaupungin suuntaan - niin kuin satoja kertoja aikaisemminkin?
Hän jäi henkilöauton yliajamaksi tutussa risteyksessä.
Olen yrittänyt selvittää tapahtumien kulkua hallussamme olevista poliisipöytäkirjoista. Myöhemmin olen saanut selville, että kaikki välittömästi tapahtuneen jälkeen paikalla olleet, eivät ole antaneet todistajalausuntoa.
Murheellinen tapahtuma, jonka jälkeen äidiltäni katosi elämänhalu menetettyään traagisessa liikenneonnettomuudessa elinikäisen kumppaninsa, aviopuolisonsa. Äiti kuoli suruun vähän yli vuosi em. tapahtuman jälkeen eli vuonna 1975...
Me asuimme siihen aikaan Kaakkois-Suomessa Imatralla. Kesät vietimme vanhassa kotitalossa, kotona Kemissä...
Itse liityin takaisin Evankelisluterilaisen kirkon, Kemin seurakunnan jäsenyyteen 16.08.2010. Tärkein syy takaisin liittymiseen olivat molempien poikiemme puolelta lastenlapsemme.
Sain kirkkoherralta lämpimän kirjeen, jonka saatteena oli kopio Kirkkoon liittyminen-kaavakkeesta.
Sen jälkeen olen ottanut sähköpostin välityksellä em. henkilöön erään asiakokonaisuuden vuoksi ainakin kolme kertaa yhteyttä vuosien saatossa. Toistaiseksi en ole saanut vastausta.
Raadollisesti ajateltuna myös edellä mainitun passiivisuuden vuoksi kirkosta eroaminen alkaa olla perusteltua...
Vähin minkä tein välittömästi oli se, että käväisin netissä laskemassa verolaskurilla vuosittaisen osuuteni kirkollisveron keräämisessä. Onhan se kohtalaisen iso nippu riihikuivaa rahaa...
Edelliseen liittyvänä:
Tein eroanomuksen Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta perjantaina 13. 11.2015.
Kirjoitin syyksi: Arkkipiispa Kari Mäkisen ulostulot, kommentiti sekä sekavat Suomi-vastaiset kannanotot, jotka todennäköisesti heijastuvat koko evankelis-luterilaiseen kirkkoyhteisöön - valitettavasti...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti