tiistai 20. lokakuuta 2015

Suomessa maan tapa > tonkia turhaan menneitä...

Suomessa maan tapa on tonkia turhaan menneitä, aivan niin kuin meillä ei olisi tärkeämpää selvitettävää. Koko vaalirahoitussotku lähti aikanaan liikkeelle Kallin kuuluisista möläytyksistä. Sen jälkeen vaalirahoitukseen liittyvää lainsäädäntöä on muutettu ja muutoinkin asiaan liittyvää käytäntöä ohjeistettu. Toivottavasti tämä kohu laantuu ennen kuin se alkaakaan. Tämä ei palvele ketään - jaa no ehkä sentään Maan tapa-kirjan myyntiä...


Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Jarmo Korhonen kirjassaan: Kokoomus keplotteli Sauli Niinistön vaalirahoilla vuonna 2006 – Niinistö haluaa kokoomukselta selvityksen

Ben Zyskowicz kiistää jyrkästi Jarmo Korhosen uutuuskirjan väitteet lahjoitusten korvamerkinnöistä

POLITIIKKA  

Kokoomus ohjasi Sauli Niinistön vaalirahoja puolueelle tulevien lahjoitusten kautta, jotta lahjoittajien nimet pysyisivät salaisina, vaikka varat oli käytännössä korvamerkitty Niinistön vaalikassaan, väittää keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen tällä viikolla ilmestyvässä Maan tapa -kirjassaan.
Kyseessä oli vuoden 2006 presidentinvaalit, jotka Niinistö lopulta vaalien toisella kierroksella hävisi istuvalle presidentille Tarja Haloselle.
Asiasta kertoi Ylen MOT-ohjelma maanantai-iltana.
Presidentti Niinistö kommentoi Korhosen väitteitä ohjelman jälkeen julkaistussa tiedotteessa. Hän haluaa, että kokoomus tekisi selvityksen lahjoituksista.
"Kun on esitetty uusia väitteitä, olisi hyvä, että silloin lahjoitusten pyytäjät ja lahjoitusten saaja eli kokoomus asian selvittäisivät."
Ylen A-studiossa maanantai-iltana esiintynyt kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz painotti, että jokainen voi vapaaehtoisesti ilmoittaa, jos on antanut puolueelle lahjoituksia vuonna 2006.
"Jos nämä ihmiset haluavat nyt kymmenen vuotta myöhemmin kertoa, mitä he lahjoittivat, minulla ei ole mitään sitä vastaan."
Zyskowicz vastasi tuolloin Niinistön vaalikampanjan rahankeruusta.
Niinistön mukaan hänen vuoden 2006 vaalikampanjaa rahoittaneiden yksityishenkilöiden ja yritysten nimet julkistettiin senaikaista lakia noudattaen, jos lahjoitus ylitti 3 400 euron rajapyykin.
Puolueelta tulleiden rahojen lahjoittajia ei kuitenkaan kerrottu, koska vuoden 2006 laki ei sitä vaatinut. Vuodesta 2010 lähtien kaikki 1 500 euroa ylittävät lahjoitukset on pitänyt ilmoittaa tulivatpa ne sitten vaaliehdokkaille tai suoraan puolueille.
"Kokoomus tuki kampanjaa ilmoituksen mukaan puoluetuen lisäksi 717 191 eurolla. Muiden pääehdokkaiden kampanjan puolueiltaan saama tuki on tuolloin ilmaistu samalla tavoin, puolueen tulolähteitä luettelematta", Niinistö kertoo.

AdvertisementAdvertisement
Presidentti huomauttaa, että kokoomus keräsi vuosina 20052006 puolueelle kaikkiaan kahden miljoonan euron edestä rahoitusta, siis lähes kolminkertaisesti enemmän kuin Niinistön puolueelta saama tuki.
"On väärä olettamus, että kaikki kyseisinä vuosina kerätyt rahat olisi käytetty Suomi 2006 -kampanjan rahoittamiseen", Niinistö toteaa tiedotteessa.
A-studiossa maanantaina vieraillut Korhonen huomautti, että yksityisiltä henkilöiltä ei tule normivuonna kahden miljoonan kokoisia summia  lahjoituksena kokoomukselle. Hän ei kuitenkaan väitä, että koko summa olisi kanavoitu Niinistölle.
"Kirjassani on sähköposteja, jotka osoittavat, että osa rahasta on käytetty presidentinvaaleihin. Osa varmaan puolueen muuhun toimintaan."
Keskeisenä toimijana varojen siirtämisessä Korhonen mainitsee juuri Zyskowiczin.
Myös presidentti Niinistö kertoo olleensa luonnollisesti tietoinen, että vuoden 2006 vaalikampanjan rahoituksen keräämisestä vastasi juuri Zyskowicz.
"Sen sijaan siitä en ollut tietoinen, että kampanjani ohella kerättiin näin merkittävissä määrin rahoitusta myös puolueelle."
Korhosen mukaan Zyskowicz oli ohjeistanut liikemies Arto Merisaloa toimimaan rahankeruussa niin, että rahaa ohjattiin puolueelle, jotta lahjoittaja pystyttiin pitämään salaisena, vaikka varat oli tosiasiassa varattu Niinistön presidenttivaalikampanjaan.
Tätä varten Zyskowicz antoi Merisalolle neljä eri tiliä, joista kolme oli puolueen tai sen taustayhteisön tilejä.
Zyskowicz tulistui vihjailusta piilotettujen tilien käytöstä.
"Ne eivät olleet mitään pimeitä tilejä, vaan kokoomuksen ja säätiöiden normaaleja tilejä", hän sanoi maanantaina A-studiossa ja julisti, että tilit voidaan julkistaa vaikka joka päivä televisiossa.
Ben Zyskowicz kiistää HS:lle jyrkästi Korhosen väitteen siitä, että hän olisi ohjeistanut Merisaloa sähköpostilla.
"Väite on härski, virheellinen ja valheellinen. En ole ikinä tällaisia ohjeita antanut enkä ole tällaista meiliä lähettänyt. Jos Korhonen pystyy osoittamaan, että olen tällaisen meilin lähettänyt, niin onnittelen", Zyskowicz sanoo.
Zyskowiczin mukaan hän on selittänyt Merisalolle mitä tuolloin voimassa oleva vaalirahoituslainsäädäntö kertoi lahjoitusten julkisuudesta, ja suuripiirteisenä tunnettu Merisalo on sen jälkeen omissa sähköposteissa liikemieskumppaneilleen oikonut mutkia suoraksi.
Suurin erimielisyys monipolvisessa kiistassa on siinä, onko Zyskowicz luvannut, että puolueelle tai puolueen lähiyhteisöjen tileille lahjoitetut varat päätyvät lyhentymättöminä presidentinvaalikassaan.
Zyskowiczin mukaan näin ei käynyt, koska kokoomus sai vuosina 2005–2006 yli kaksi miljoonaa euroa lahjoituksia, joista karkeasti ottaen vain noin kolmasosa päätyi Niinistön tukiyhdistykselle. Tämä on myös Niinistön käsitys tapahtumista.
Vaikka puolueen rahaa kului Niinistön vaalikampanjan valtiolta tulevana puoluetukena ja erilaisiin kuluihin esimerkiksi vaalityötä tekevien palkkojen muodossa, osa puolueelle lahjoitetuista varoista meni silti muuhun työhön, Zyskowicz perustelee.
Zyskowicz moittii Korhosta myös siitä ajatusvirheestä, että tämän mielestä kokoomuksen olisi pitänyt jo vuonna 2006 soveltaa lakia, joka tuli voimaan viisi vuotta myöhemmin.
Maan tapa -kirjan mukaan kokoomus paljasti osan Niinistön vaalirahoituksesta julkisen paineen alla syksyllä 2009, mutta jätti tuolloinkin 547 500 euroa lain ilmoitusvelvollisuuden ylittäviä vaalirahoja kertomatta.
Tässäkään ei ole mitään uutista, Zyskowicz sanoo.
Nuo varat olivat pääosin yksityishenkilöiltä saatuja yli 3 400 euron lahjoituksia, joita kokoomuksella ei olisi ollut oikeutta julkistaa, koska kyseessä olisi ollut yksityiselämää loukkaava arkaluontoinen poliittisesta suuntautumisesta kertova tiedonjulkistaminen, Zyskowicz tulkitsee.
Muutoinkin kokoomus toimin vuoden 2006 vaaleissa maan tavan ja silloisen lainsäädännön mukaisesti, Zyskowicz korostaa.
Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen totesikin Ylelle maanantaina, että juridisesti hän ei näe kokoomuksen vaalirahoituskuvioissa ongelmaa.
"Tämä tapahtui vanhan lain aikaan, ja mitään syyttäjää kiinnostavaa tässä ei ole."
Korhosen mukaan on Merisalon ja Zyskowiczin välisistä sähköposteista käy selkeästi ilmi, että puolueelle tai puolueen lähiyhteisöille lahjoitetut varat on tarkoitettu yksiselitteisesti presidenttivaaleihin.
"Ei kokoomus minään muuna vuonna saa niitä varoja", Korhonen selittää HS.lle.
Toisena todisteena lahjoitusten yksiselitteisestä tarkoitusperästä Korhonen pitää sitä, että jotkut lahjoittajat ovat kirjoittaneet tiliotteisiin varta vasten niiden käyttötarkoituksen olevan Niinistön vaalikampanjan tukeminen, vaikka ne on talletettu puolueen tileille. Siksi kokoomuksen olisi pitänyt kertoa niistä myös vaalirahailmoituksissa, Korhonen argumentoi.
Zyskowiczin vetoamista kansalaisten yksityisyyden suojan Korhonen ei sitäkään sulata.
"Ei siinä mitään yksityisyyttä loukata", Korhonen sanoo. Hänen mukaansa kaikki muut puolueet ovat avanneet vaalirahoituksena vuosilta 2005–2008.
"Kokoomus on aivan tietoisesti kiertänyt maan tavan mukaisesti vaalirahoitusta lupaamalla, että jos rahat [tulevat] eri tileille, tätä ei kerrota."
Korhosen kirjaa on jaettu valituille toimittajille sähköisessä pdf-muodossa sillä ehdolla, että sen tietoja ei saa julkistaa ennen maanantai-iltaa.
Paikoin sekava 780-sivuinen Maan tapa -kirja ilmestyy kustantaja Tammen mukaan tällä viikolla.
HS sai Yleltä MOT:n ohjelman käsikirjoituksen haltuunsa ennen ohjelman esittämistä maanantai-iltana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti