Tieto- ja viestintätekniikka (TVT, ICT) ja koodaus tulevat suomalaisiin peruskouluihin. Aiheesta on jo julkaistu fiksuja kirjoituksia, joten tiivistän omat ajatukseni kahdeksaan teesiin. Lopussa kolme vinkkiä, joilla opettaja kuin opettaja pääsee kärryille.
TVT ja koodaus ovat kaksi eri asiaa. TVT:n käyttö opetuksessa tarkoittaa opetuksen välineistön modernisointia. Se on tarpeen (kunhan se tehdään järkevästi), mutta se ei vielä riitä. Koodaustakin tarvitaan.
Kuluttajaksi kasvattaminen ei riitä.
Seuraavasta sukupolvesta ei saa kasvattaa pelkkää kuluttajien massaa. TVT:n käyttöön tottuminen on toki tärkeää, jotta yksilö pärjää nyky-yhteiskunnassa. Mutta ei Suomi pärjää vain kuluttamalla. Meidän on kasvatettava sukupolvi tekijöitä, tuottajia ja yrittäjiä. Ei riitä, että osaa käyttää muiden tekemiä palveluita ja välineitä, on osattava tehdä tarpeen tullen omansa.
Koodaus ei ole vieras kieli. Koodaus on matematiikkaa ja taidetta. Jotkut virheellisesti ajattelevat ohjelmointikieliä kuten vieraita kieliä. Tämä on väärin. Ohjelmointia ei opita samalla tavalla kuin kieliä, vaikka molemmissa onkin sanasto, lauseoppi ja kielioppi. Koodaus on ongelmanratkaisua ja loogista ajattelua, mutta myös luovaa ilmaisua.
Koodaus on nykyajan maanviljelystaito. Koodaus on ympäristössä selviämisen taito. Aivan kuten 100 vuotta sitten lähes jokaisen lapsen tuli oppia ymmärtämään ja muokkamaan ympäröivää luontoa, sekä saada siinä kasvamaan jotain arvokasta (vaikkapa perunaa), on nykyisin lähes joka lapsen opittava ymmärtämään ja muokkaamaan ympäröivää digitaalista maisemaa, sekä saada siinä kasvamaan jotain arvokasta (vaikkapa uusi avointa dataa hyödyntävä palvelu).
Teknologia ei ole tulevaisuutta, vaan totta jo nyt. Ihmiskunta on ollut jo pari vuosikymmentä symbioottisessa suhteessa teknologiaan ja tietojärjestelmiin. Jos tietojärjestelmät lakkaavat toimimasta, valtaosa ihmiskunnasta (etenkin länsimaissa) kuolee janoon varsin pian. Eivät ne banaanit ja kaurahiutaleet ilmesty lähikaupan hyllylle itsestään, takana on valtava määrä logistiikkaa ja Cobol-koodia (jota
Koodi2016:ssa ei jostain syystä suositeltu :).
Kaikkien ei tarvitse koodata, mutta ohjelmallinen ajattelu on perustaito. Kaikista ei tule koodareita, kuten ei kaikista koulun suorittaneista tule muusikkoja, biologeja tai kielitieteilijöitä. Koodariksi päättyminen on omavalintaista erikoistumista. Mutta jokaisen tulee ymmärtää ympäröivästä teknologisesta maastostaan sen verran, että he tietävät, koska jokin edessä oleva tehtävä on parempi antaa koneen tehtäväksi ihmisen sijaan. Kenelläkään ei ole syytä käyttää ihmisiä työhön, jonka kone tekisi käytännössä ilmaiseksi. Ohjelmallinen ajattelu eli computational thinking on joka kansalaisen perustaito.
Avatkaa kaikki konepellit. Paras tapa oppia on tutkia. On se sitten kukkapenkissä tonkimista tai iPadin purkamista komponentteihinsa, tai ohjelmiston lähdekoodiin tutustumista. iPadiin liittyen on hyvä muistaa, että kaikkia laitteita ja ohjelmistoja ei voi avata, eli niiden sisään ei ole helppo kurkistaa. Kouluissa tulisi suosia sekä laitteitä että ohjelmistoja, jotka saa auki, ja joita voisi jopa muokata toimimaan eri tavalla. Kiiltävää täppäriä sivelemällä oppii kyllä katsomaan videoita ja mainoksia, mutta ei tekemään niitä itse. Kun sen hienon laitteen voi paloitella ja rakentaa taas uudella tavalla tekemään jotain muuta, tarjotaan aivan erilaisia luovan tuottamisen oppimismahdollisuuksia. iPadien lisäksi tarvitaan siis RaspberryPi, Arduino ja muita tee-se-itse-paketteja.
Opettajan ei tarvitse koodata. Ei sen enempää kuin alakoululaisenkaan. Puheet siitä, että peruskouluun tarvitaan ICT-alan ammattilaisia opettamaan koodausta ovat typeryyttä. Peruskoulussa tavoitteena ei ole tietojärjestelmien tuottaminen (software engineering), vaan ongelmanratkaisutaitojen oppiminen tutkimalla, muokkaamalla ja koodaamalla. Tämän opettamiseen ei tarvita kokenutta projektipäällikköä Nokialta. Opettajan tulisi muutenkin olla vain valmentaja tai luotsi, eikä tiedon ja osaamisen ylin haltija. Tämän harhaluulon luulin karisseen opetussektorilta jo 15 vuotta sitten. Valmentaja voi hyvin pistää joukkueensa harjoittelemaan asioita, joita hän itse ei osaa. Lisäys 23.6.: FB:ssä käydyn keskustelun pohjalta tarkennan hieman. Oppilaiden on saatava kätensä saveen, mieluummin alemmillakin luokilla. Mutta opettajan ei ole pakko sitä tehdä, jos ei halua. Hän voi vain ohjata oppilaat sopivien resurssien äärelle ja katsoa, mitä tuloksia syntyy. Mutta samalla opettaja kyllä voisi itsekin tehdä ne harjoitteet ja kokea omakohtaisesti, miltä se koodaaminen tuntuu. Hänen ei kuitenkaan pidä olla koodauksen ammattilainen tai esikuva oppilaille.
Kolme vinkkiä opettajalle (päivitetty lokakuussa 2015).
- Tutustu Koodiaapiseen.
- Jos koodaus edelleen tuntuu pelottavalta, varaa yksi tunti aikaa ja käy pelaamassa/koodaamassa läpi Hour of Code. Minun 3-vuotias poikani osasi tämän, joten uskon, että jokainen suomalainen opettajakin sen osaa. Tämän jälkeen olet jo kokenut, mistä koodauksessa on kyse, perustasolla. Onnittelut, kykenet nyt valmentamaan oppilaitasi koodauksessa!
- Lue Koodi2016. Se on oikeasti hyvä opas, maksuton, suomeksi. Ota se vaikka kesälomalle laiturin nokkaan lukemisiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti