perjantai 29. toukokuuta 2015

Voi Paavo, Paavo...

En osaa muuta sanoa.

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista:

Päivitetty 29.5.2015 16:03, julkaistu 29.5.2015 12:23

Väyrynen: Tappio ulkopolitiikalle, voitto näyttämötaiteelle

Kuva: Jussi Leinonen
STTLähetä palautetta toimittajalle
Paavo Väyrysen (kesk.) toiveet ulkoministerin salkusta eivät toteutuneet. (arkisto)
STT
Helsinki
Paavo Väyrynen (kesk.) tilittää blogissaan pettymystään siitä, että häntä ei valittu ulkoministeriksi. Hän ehdottaa jopa puolueen sääntöjen muuttamista, koska katsoo että puoluehallitus ei saanut riittävästi sananvaltaa ministereiden valinnassa.
- Saatujen kokemusten perusteella on syytä pohtia, pitäisikö puolueen sääntöjä muuttaa siten, että jäsenistöä edustavien puolue-elinten vaikutusvalta hallitusta muodostettaessa turvattaisiin nykyistä paremmin, Väyrynen sanoo.
Hänen mielestään kokemusta enemmän keskustan ministerivalinnoissa painoi ikä siten, että ministereiden tuli olla pääministeriä nuorempia.
Hyvä puoli asiassa on Väyrysen mukaan kuitenkin se, että nyt hänellä on aikaa viimeistellä uuden historiallisen näytelmänsä käsikirjoitus.
- Vaatimattomaan tyyliini totean, että tehty ratkaisu oli tappio Suomen ulkopolitiikalle. Samalla se oli kuitenkin voitto maamme näyttämötaiteelle.
Väyrysen mielestä Timo Soini (ps.) on tehtävään kuitenkin toiseksi paras.
- Uskon, että hän on reaalipoliitikko, joka huolehtii ensi sijassa Suomen kansallisista eduista. Kriittinen perusasenne Euroopan yhdentymistä kohtaan on eduksi sekä Eurooppa- että ulkopolitiikassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti