tiistai 26. toukokuuta 2015

Suomessa hallitusohjelman julkistaminen ja ministerivalinnat edessä - mielenkiintoista...

Suomen hallituspohja on varmistunut: Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus. Puheenjohtajat ovat olleet liikuttavan yksimielisiä, työryhmät tehneet ahkerasti työtä ja hallitusohjelma julkistetaan todennäköisesti keskiviikkona 27.05.2015 klo 14.

Avoinna on enää ministerien lukumäärä ja nimettävät ministerit. On annettu ymmärtää, että on niin sanotusti runsauden pula hyvistä, pätevistä henkilöitä - hyvä niin...

Toivottavasti jatkossa pysytään kahdentoista (12) ministerin määrässä, jonka hallitustunnustelija on esittänyt tavoitteeksi.

Mutta tiukkaa taitaa tehdä, jotta Keskusta x ministeriä, Perussuomalaiset y ministeriä ja Kokoomus z ministeriä - lukumäärät täsmäävät. Asiaa vielä hiukan mutkistaa tuo mies-/naisministeri "suhdeluku" ja totta kai "ministerisalkun painoarvo"...

Edellä oleva ei vaadi niin sanottua korkeampaa matematiikkaa, joka toki sekin on nimetyn puheenjohtaja-TRIOn hallussa.


Pätkä virallista infoa lainattuna:

Valtioneuvoston toiminta

Valtioneuvostolla tarkoitetaan toisaalta pääministerin ja ministereiden muodostamaa yleistä hallintovaltaa käyttävää toimielintä eli Suomen hallitusta, ja toisaalta valtioneuvoston yleisistunnon ja ministeriöiden muodostamaa hallitus- ja hallintoasioiden päätöksentekoelintä.
Pääministeri johtaa valtioneuvoston toimintaa ja huolehtii valtioneuvostolle kuuluvien asioiden valmistelun ja käsittelyn yhteensovittamisesta. Pääministeri johtaa asioiden käsittelyä valtioneuvoston yleisistunnossa ja on lakisääteisten ministerivaliokuntien puheenjohtaja.

Ministeriöt

Valtioneuvostossa on nykyisin 12 ministeriötä. Kukin ministeriö vastaa toimialallaan valtioneuvostolle kuuluvien asioiden valmistelusta ja hallinnon asianmukaisesta toiminnasta.
Ministeriöt ovat
Ministeriön korkeimpana virkamiehenä toimii kansliapäällikkö. Kansliapäällikkö johtaa ja valvoo ministeriön toimintaa. Ulkoasiainministeriössä ja valtiovarainministeriössä kansliapäällikön virkanimike on valtiosihteeri.
Valtioneuvoston kansliaan voidaan nimittää pääministerin toimikaudeksi valtiosihteeri. Valtiosihteerin tehtävänä on pääministerin lähimpänä apuna johtaa asioiden valmistelua, edistää ja seurata hallitusohjelman toteutumista sekä huolehtia yhteistyöstä ministeriöiden kanssa. Myös muuta ministeriä avustamaan voidaan nimittää ministerin toimikaudeksi valtiosihteeri. Ministeri voi määrätä valtiosihteerin toimimaan hänen sijaisenaan asioiden valmisteluun liittyvissä kansallisissa ja kansainvälisissä tehtävissä. Lisäksi ministereillä on poliittisia erityisavustajia.
Ministeriöiden toimialoista säädetään valtioneuvoston ohjesäännössä (VNOS) ja asianomaisesta ministeriöstä annetussa asetuksessa. Toimiala ilmenee yleensä jo ministeriön nimestä: ulkoasiainministeriö käsittelee Suomen suhteita ulkovaltoihin, oikeusministeriön asiat koskevat oikeuslaitosta, lainsäädäntöä ja vankeinhoitoa, puolustusministeriölle kuuluvat maanpuolustusta ja puolustusvoimia koskevat asiat.
Ministerin tehtävät jakaantuvat toisaalta toimintaan siinä ministeriössä, jonka päälliköksi tai jonka toimialaan kuuluvia tehtäviä hoitamaan hänet on määrätty, ja toisaalta toimintaan valtioneuvostossa. Jälkimmäiseen kuuluu työskentely valtioneuvoston valiokunnissa ja yleisistunnossa sekä tasavallan presidentille valtioneuvostossa tapahtuvassa esittelyssä.
Kaikki valtioneuvostossa päätettävät asiat valmistellaan asianomaisissa ministeriöissä, joissa myös ratkaistaan merkittävä osa valtioneuvostolle kuuluvista hallintoasioista.
Valtioneuvoston ohjesääntö - Finlex

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti