perjantai 15. toukokuuta 2015

Soneran vanhat Saksan "ilmakaupat"...

Nettisurfailussani hetki sitten vilahti otsikko taannoisen Soneran lennokkaista "ilmakaupoista" Saksassa. Aihe on mielenkiintoinen varsinkin, kun eilen kirjoitin teksti otsikolla; Voiko ilmaa myydä ja/tai ostaa?
Kyllä ilmaa voi myydä ja/tai ostaa. Saksalaiset olivat niin kovia kauppamiehiä 2000-luvun alussa, että Sonera sitä myöten Suomen silloinen hallituskin olivat kaupanteossa Saksanmaalla. Aiheesta on kirjoitettu ainakin yksi kirja.
Vastuunkantajia surkeissa Sonera-kaupoissa oli vähänlaisesti. Monet silloisessa Suomen hallituksessa mukana olleet ovat sittemmin menestyneet politiikassa varsin hyvin.
Lyhyt tekstinpätkä Wikipedista:
___________________________
Kesällä 2000 yritys pyrki laajentamaan liiketoimintaansa sijoittamalla Saksan kolmannen sukupolven matkapuhelinverkon (3G, UMTS) toimilupaan yhdessä espanjalaisen Telefónican kanssa. Yhtiöt perustivat toimintaa varten yhteisyhtiön Group 3G:n, joka markkinoi tuotettaan(?) Saksan markkinoilla nimellä Quam. Pelkkään toimilupaan sijoitettiin jopa noin 3,5 miljardia euroa. Lokakuussa 2001 yhtiö ilmoitti osakeannista, jonka tarkoitus oli kerätä yhtiölle noin miljardi euroa. Suomen valtion osuus tästä oli 528 miljoonaa euroa.
Sonera vetäytyi Saksasta 2002 ja kirjasi 3 863 miljoonan euron tappiot Group 3G:hen investoidusta toiminnasta.
Rajusti lisääntyneet investointikulut velkaannuttivat Soneran nopeasti, edessä oli kulujen karsiminen ja velkojen lyhentäminen.
Entiset pohjoismaisten valtioiden yhtiöt Telia ja Sonera ilmoittivat 26. maaliskuuta 2002 yhdistymisaikeistaan...
__________________________

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti