perjantai 29. toukokuuta 2015

Suomen valtion tuki Talvivaarassa välttämätön...

Talvivaaran osalta ei mitään yllättävää, toki kiirettä pitää. Alla olevan tekstin viesti on myönteinen - asia on hoidettava..

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Talvivaara putosi hallituksen pöydälle – Olli Rehn: "Meillä on kiire"

POLITIIKKA 
Uusi hallitus joutuu ensi töinään pohtimaan Talvivaaran ongelmalliseksi kääntynyttä tilannetta. HS:n tietojen mukaan Talvivaaran ostajaehdokas Audley Capital on alkanut empiä alustavaa ostopäätöstään. Mahdollista on, että valtio joutuu vielä tavalla tai toisella osallistumaan Talvivaaran pelastusoperaatioon. Talvivaarasta vastaava elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk) tunnustaa, että hallituksen on tehtävä päätöksiä Talvivaarasta jo lähipäivinä. 

"Kiire on. Jo lähipäivinä tarvitaan ratkaisuja suuntaan tai toiseen, Rehn sanoo.

Ylen tietojen mukaan Audley Capital ei ole saanut kokoon tarvitsemaansa rahoituspakettia Talvivaaran ostoon.

Rehn aikoo keskustella Talvivaaran tilanteesta ensin ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk) ja sitten pääministeri Juha Sipilän (kesk) sekä valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok) kanssa.

"En halua tässä vaiheessa kommentoida asiaa tarkemmin. Tämä tulee hallituksen pöydälle ihan lähipäivinä."

Rehn ei halua ennakoida, joutuuko valtio mahdollisesti osallistumaan Talvivaaran pelastusoperaatioon.
"Sitä on tässä vaiheessa turha ja vaikea ennakoida, mutta valtio osaltaan pyrkii avittamaan pitkäjänteistä ja kestävää ratkaisua."
Hän ei myöskään halua arvioida, joutuuko valtio antamaan Talvivaaralle lisää rahaa.
"Tässä vaiheessa on ennenaikaista esittää selviä kantoja. Ensin täytyy keskustella asiasta hallituksessa ja katsoa, miten lähipäivinä tämän kanssa edetään", Rehn sanoo.
Maatalous-ja ympäristöministeri Tiilikainen luonnehtii Talvivaaraa surulliseksi luvuksi suomalaisessa kaivosteollisuudessa.
"Kun jatkoa mietitään, on selvää, että ainoastaan toiminta, jossa ympäristöriskit on minimoitu,voi tulla kyseeseen."
Tiilikainen ei halua myöskään ennakoida mahdollista lisärahan tarvetta Talvivaaralle tai sitä, lähteekö valtio vielä Talvivaaran osaomistajaksi.
"Talvivaara on ollut tietyllä tavalla valtion sylissä koko ajan."
Yle kertoi torstaina, että Talvivaaran ostajaksi ilmoittautunut Audley haluaisi valtion ottavan päävastuun kaivoksen käynnistämisestä. Rahoituspulmien vuoksi Audley on myös neuvotellut Talvivaaran Kaivososakeyhtiön kanssa rahoituksesta. Rahoitus avaisi pörssiyhtiön nykyisille omistajille ja velkojille mahdollisuuden päästä mukaan uuteen kaivosyhtiöön. Kaivostoiminnan aloittamisen arvioidaan vaativan vähintään 200 miljoonaa euroa.
Audley ilmoittautui Talvivaaran ostajaksi maaliskuussa.
Audleyn pitäisi maaliskuussa solmitun esisopimuksen mukaan hoitaa rahoituksesta 85 prosenttia, jolloin valtion omistaman Terrafame-erikoisyhtiön osuus olisi 15 prosenttia.
Audleyn vaikeuksista rahoituksen hankkimisessa on kertonut torstaina myös MTV.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti