lauantai 23. toukokuuta 2015

Jos, jos, jos ja vielä kerran jos...

On aivan turhanpäiväistä jossitella alla olevan artikkelin tyyppisillä asioilla.

Jokaisen ihmisen elämässä on jatkuvasti erilaisia tienhaaroja, yksikertaisuudessaan ei voi lähteä kuin yhteen suuntaan. Paluuta luonnollisesti voi yrittää, mutta se merkinnee yleensä taantumusta.

Artikkelissa mainitaan Juha Sipilää eräänlaisena sijoituksena Suomelle. Alku ainakin vaikuttaa hyvältä...


Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Pääministerihaave on maksanut Juha Sipilälle jo 25 miljoonaa euroa

Elektrobit-osakepotin myynti jääviyksien poistamiseksi on maksanut pääministeri laskennallisesti yli 40 000 euroa päivässä.

POLITIIKKA 


Keskustan puheenjohtaja ja hallitusneuvottelujen johtaja Juha Sipilä maksaa laskennallisesti kalliin hinnan siitä, että hän siirtyi liike-elämästä politiikkaan.
Sipilä valittiin ensiyrittämällä eduskuntaan 2011. Seuraavana vuonna Sipilä valittiin kesäkuussa 2012 keskustan puheenjohtajaksi. Silloin Sipilä ilmoitti luopuvansa osakeomistuksistaan eri yhtiöissä. Hän lupasi myös irrottautuvansa yhtiöiden hallinnosta, jotta hänellä ei olisi mitään jääviysongelmia.
Näin yrityskytköksistä ei ollut haittaa pääministeriksi pyrkiessä, moni tulkitsi.
"Kysymys ei ole pelkästään ajankäytöstä, vaan vapaudesta ajaa kaikkien yritysten ja yrittäjyyden asiaa ilman pieniäkään sidonnaisuuksia itse omistamien yritysten kautta käsiteltäviin asioihin", Elektrobitissä aiemmin toimitusjohtajana ollut Sipilä perusteli.16. syyskuuta 2013 Sipilä ilmoitti blogissaan luopuneensa pörssiyhtiön Elektrobitin omistuosuudestaan kokonaan.
Ilta-Sanomien mukaan Sipilä myi 12. syyskuuta 2013 viiden prosentin omistusosuutensa eli 6 444 761 osaketta Elektrobitistä 1,01 euron kappalehintaan.
Kauppasumma oli 6,5 miljoonaa euroa.
Pian kaupan jälkeen Elektrobitin osakkeen hinta lähti raisuun nousuun.
Ilta-Sanomat laski, että 20. maaliskuuta Sipilän Elektrobit-potin arvo olisi ollut jo noin 18,6 miljoonaa euroa.
Toisin sanoen Sipilälle oli tuolloin koitunut osakkeiden myynnistä vajaan 12 miljoonan euron tappio.
Tämän viikon tiistaina Elektrobit ilmoitti myyvänsä suurimman liiketoimintansa eli Automotiven 600 miljoonalla eurolla kansainväliselle Continental-rengasjätille.
Samalla yhtiö peruutti suunnitelmansa, jonka mukaan yhtiö olisi jakaantunut kahdeksi pörssiyhtiöksi ja ilmoitti jatkavansa langattomien tuotteiden kehittämistä Bittum-nimisenä yhtiönä.
Analyytikkojen mukaan Continentalin maksama hinta autoelektroniikasta oli hyvä, ja yhtiön kurssi nousi.
Torstaina Elektrobitin osakkeella käytiin kauppaa 4,89 euron hintaan.
Toisin sanoen Sipilän viiden prosentin osakepotin arvo oli nyt 31,5 miljoonan euron luokkaa.
Jos Sipilä olisi osakepotin myynnin sijasta luopunut politiikasta ja loikoillut sohvalla, hän olisi Elektrobitin omistajana vaurastunut kuluneen 20 kuukauden aikana 25 miljoonaa euroa.
Tappio on 1,25 miljoonaa euroa kuukaudessa.
Se on vajaat 42 000 euroa päivässä, 1 737 euroa tunnissa, 29 euroa minuutissa ja pyöreästi puoli euroa sekunnissa (0,48 e).
Toivottavasti sijoitus on Suomelle sen arvoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti