sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Itärintamalta, Moskovasta ei mitään uutta...

Toimin taas tiedonantajana/tiedonvälittäjänä/välikätenä...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


Merkel ja Putin esiintyivät erimielisinä Moskovassa

ULKOMAAT 
GRIGORY DUKOR / REUTERS
Vladimir Putin ja Angela Merkel laskivat seppeleen Tuntemattoman sotilaan haudalle Moskovassa sunnuntaina.
Vladimir Putin ja Angela Merkel laskivat seppeleen Tuntemattoman sotilaan haudalle Moskovassa sunnuntaina.
MOSKOVA. Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Saksan liittokansleri Angela Merkel arvioivat perin eri sävyyn Ukrainan tapahtumia ja tilannetta itäisessä Ukrainassa. Valtiojohtajat kommentoivat tapahtumia lehdistötilaisuudessa, jonka he pitivät neuvotteluidensa jälkeen sunnuntaina Moskovassa.
"Kyllä, me arvioimme perin juurin eri tavalla tapahtumia, jotka johtivat perustuslain vastaiseen vallankaappaukseen Ukrainan pääkaupungissa helmikuussa 2014", Putin sanoi Merkelin kuunnellessa sanavalintoja synkin ilmein.
Putin vakuutti uskoaan Minskin tulitaukosopimukseen ja näki valoa Itä-Ukrainan tilanteessa. Merkel puolestaan korosti, että koko prosessi on kesken ja muistutti, että tavoitteena on Ukrainan eheyden palauttaminen – toisin sanoen Venäjän tukemien "kansantasavaltojen" tosiasiallinen lakkautus.
Merkel ja Putin tapasivat sunnuntaina ensimmäisen kerran sitten helmikuisen Minskin kokouksen, jossa nykyinen Ukrainan tulitaukosopimus laadittiin.
"Kaikki Minskin sopimukset on toteutettava tinkimättä ja täydessä mitassa", Putin sanoi. "On muistettava, että tämä keinovalikoima on luonteeltaan paketti. Siihen kuuluvat kaikki tilanteen rauhoittamisen poliittiset, sotilaalliset, sosiaalistaloudelliset ja humanitaariset aspektit."
"On kaikki perusteet todeta, että vaikeuksia riittää, mutta joka tapauksessa Minskin prosessi etenee", Putin sanoi. "Helmikuun 12. päivän jälkeen itäisessä Ukrainassa on kaikista esiintyneistä ongelmista huolimatta ollut rauhallisempaa."
Saksan liittokansleri oli tilanteen suhteen selvästi pessimistisempi.
"On välttämätöntä vastata kysymykseen, mistä puhumme, kun puhumme Minskin keinovalikoiman toteuttamisesta", Merkel sanoi. "Puhumme silloin siitä, että Ukrainan suvereenisuus, suvereniteetti ja alueellinen eheys on palautettu, ja sen eteen jatkamme yhdessä työtä."
Merkel saapui Moskovaan sunnuntaina eräänlaiselle korvaavalle vierailulle kieltäydyttyään osallistumista lauantaiseen voitonpäivän juhlaan Punaisella torilla Ukrainan kriisin vuoksi. Putin ja Merkel laskivat sunnuntaina yhdessä seppeleet tuntemattoman sotilaan muistomerkille ja vetäytyivät sen jälkeen yli kahden tunnin kahdenkeskisiin neuvotteluihin.
Molemmat korostivat neuvotteluyhteyden ylläpidon tärkeyttä. Merkel ja Putin ovat keskustelleet tänä vuonna puhelimitse Kremlin mukaan 16 kertaa.
Merkelin sunnuntaisista lausunnoista paistoivat epäluulot Venäjän todellisista aikeista Itä-Ukrainan suhteen.
Itä-Ukrainan Debaltsevessa käytiin heti Minskin sopimuksen hyväksymisen jälkeen ankarat taistelut, joiden aikana Venäjän tukemat separatistit valloittivat niin kutsutun Debaltseven "puolimotin" Ukrainan joukoilta. Sittemmin ajoittaisia taisteluja on käyty eteläisen Mariupolin kaupungin liepeillä.
Merkel huomauttikin Kremlissä, ettei Itä-Ukrainassa tosiasiassa ole mitään tulitaukoa.
Minskin sopimuksen mukaan Luganskin ja Donetskin alueille taataan jonkinasteinen itsemääräämisoikeus, ja samalla Ukraina ottaa koko Donbassin alueen valvontaansa Venäjän vastainen raja mukaan lukien.
Pekka Hakala HS
MOSKOVA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti